Täällä on nt-ultra takana ja siellä kaikki näytti normaalilta
Tänään siis rv 12+1 ja mun kohdussa oli vilkas sintti, vastasi kooltaan 12+3
Hän siellä oli liikkeessä ihan koko ajan. Pyöri sivuttain ja ympäri, joten meni tovi niitä mittoja ja rakenteita katsoessa
Ei sillä että olisi haitannut
Lääkäri tuli myös ultraamaan. Kuulemma suositus katsoa virtaukset tässä vaiheessa, jos on ollut edellisellä kerralla raskausmyrkytystä tai verenpaineongelmaa. No virtauksetkin oli normaalit, ei tarvii lääkettä. Istukka etuseinässä.
Aika huikeeta kyllä, nyt tuli hyvä mieli
Täällä on voitu ihan hyvin, väsymystä toki ollut jonkin verran ja enemmän etomista kuin ekassa. Helpolla on kuitenkin päästy.
Että voi raskaus näköjään jatkua täysin normaalisti, vaikka oli alavatsakivut, yksittäinen pyöreä hyytymä ja pieni yksittäinen vuoto rv 3+6. En olisi uskonut silloin, olin varma että nyt ne menkat alkoi. Viivakin oli aika hailu alussa ja alakerta rutikuiva pitkään
Oisko siellä voinut olla kaksi kyydissä alkuun, ennen raskautumista kun oli se ovuloimaton kierto. Hcg oli verestä 133 dpo15 eli ei kovin korkea. Plussakierrossa en syönyt mitään lisäravinteita ja ovisplussa oli kolme päivää putkeen. Oviksen aikaan ja jälkeen söin niitä juustoisia tärppitortilloja nyhtökauralla
Ei kiinnittymispunkkua tai mitään. Kofeiinia ei myöskään yhtään.