Jahas, nämä menkat onkin sitten aika lailla Niagarat.. ei oo juuri kipuja, muuta kun perus pientä alavatsajomoa. Veikkaan, etten ovuloinut lainkaan lh huipusta huolimatta
No joka tapauksessa, ihme kyllä, nyt on hyvä olo
Siis sellainen ihan rauhallinen, ei turvotusta eikä pms riehumista ja pystyn ajattelemaan ihan normaalisti
Mä päätin nyt, että syön kiltisti nuo vahvemmat lääkkeet napaani ja keskityn elämään :) Ei tää yritys nyt yhdestä kierrosta ole kiinni, ei kaadu siihen, että välillä tehdään muitakin asioita ja otetaan vähän välikiertoa. Mä en jaksa enää stressata dpo:sta, ovulaatiosta, laskea päiviä tai tiirailla tikkuja taskulampun valossa, jos jotain näkyisi. Sitten jos jotain näkyy, stressaan sitä, ettei viivat vahvistu. En jaksa jatkuvaa oireiden tunnustelua, viikko kerrallaan elämistä, enkä jatkuvia rajoitteita ajatuksella, jos olenkin raskaana.
Siksi päätin unohtaa hetkeksi tikut, seurailut ja kaiken muunkin. Nyt kun nää menkat alkoi tajusin vasta, miten loppu mä olen ollut tähän kaikkeen jo pidemmän aikaa. On ollut älytön pakko saattaa itsensä raskaaksi ja nyt päätin lopettaa kaiken pakkotyöskentelyn asian suhteen. Tulee, jos tulee. Meillä voi hyvinkin mennä seuraavat kaksi vuotta tässä touhussa, mutta sitten menee. En mä pysty pakottamaan kehoani toimimaan toisin väkisin. Itseasiassa, en usko, että tulen aiemmin raskaaksi ennen kun tämä tulehdus mun kehossa sammuu. Yrittäminen on muutenkin paljon mukavampaa silloin, kun itsellä on parempi olo enkä ole aina huonovointinen. Joten tässäpä tämä: aloitan elämään odottamisen sijaan ja pyrin tekemään oloni mahdollisimman mukavaksi, tehkää tekin.
Ja taatusti vedän, vaikka mäkkisafkaa tai karkkiöverit kun siltä tuntuu
mut tällä hetkellä aattelin vähän rempata muutakin kun talon seiniä, josko sais ruokavaliolla tätä autoimmuunitulehdusta kuriin
Palaillaan, plussailkaahan sillä välin urakalla
Itellä on nyt huojentunut olo ja osittain jopa helpottunut, sillä en todellakaan jaksa niitä rajuja monipäiväisiä urtikaria-kohtauksia, joihin ei se toinen lievempi antihistamiini tehonnut. Katotaan, joskos tilannetta saatais rauhotettua hetkeksi. Mä yritän suunnata omat ajatukset tulevaisuuteen. Oikeesti, onhan täällä paljon kauniita ja hyviäkin asioita ympärillämme
Jos lapsia ei meille tule, niin sekin on sitten Korkeamman käsissä, kyllä siihenkin varmasti tottuisi edes jotenkin