Raskaaksi 2020

Mutta menikös teillä lähete läpi? Jos saitte ensikäyntiajan, niin tuskin enää silloin käännyttävät pois. Ellei sitten lääkäri teitä jotenkin infonnut tästä, että näin käy? Sitäpaitsi, vaikka julkinen niin siellä lääkärit kyllä arvioi lähetteen kiireellisyyden ja muut perusteet, yksilöllisesti, jokaisen tilanne huomioiden eli hyvinkin voi mennä läpi ja hoidot alkaa kaikesta huolimatta :)

Saatiin lähete 4/20 tk-lääkäriltä, samassa kuussa olin yhtäkkiä raskaana! Eli lähete lähti ennen raskauden alkua.

Sitten tuli keskenmeno. Ja vasta sen jälkeen tuli kotiin hus:ilta kirjeessä ensikäyntiaika.

Toivottavasti eivät käännytä pois, jotain vikaa mussa on oltava, kun olen tähän ikään mennessä saanut aikaan vain keskenmenoja (ei päästä niiden kautta tutkimuksiin, kun aiemmat oli eri miehen kanssa, vasta 1 todennettu keskenmeno nykyisen kanssa ja _ehkä_ pari kemiallista). Ja viimeisen keskenmenon jälkeen tilanne on varmaan vielä huonompi, kun on selvästi jotain hormonihäiriöitä nyt. :/
 
Täällä dpo10 ja aamupäivällä ja päivällä melkein jatkuvasti huono olo. Toivon ettei tää oo vaan jotain mahatautia... pissallakin piti ravata alinomaa. Nyt iltaa kohden on rauhoittunut. Naamaan tulee edelleen uusia näppyjä ja lämmöt koholla. Aiemmissa kierroissa on alkanu tiputtelu dpo11, eli huomista jännitellessä :rolleyes: ainiin ja pientä nuhaisuutta on, myös sylkirauhaset turvoksissa ja kipeät.

On sulla niin lupaavat oireet :excited001
 
Saatiin lähete 4/20 tk-lääkäriltä, samassa kuussa olin yhtäkkiä raskaana! Eli lähete lähti ennen raskauden alkua.

Sitten tuli keskenmeno. Ja vasta sen jälkeen tuli kotiin hus:ilta kirjeessä ensikäyntiaika.

Toivottavasti eivät käännytä pois, jotain vikaa mussa on oltava, kun olen tähän ikään mennessä saanut aikaan vain keskenmenoja (ei päästä niiden kautta tutkimuksiin, kun aiemmat oli eri miehen kanssa, vasta 1 todennettu keskenmeno nykyisen kanssa ja _ehkä_ pari kemiallista). Ja viimeisen keskenmenon jälkeen tilanne on varmaan vielä huonompi, kun on selvästi jotain hormonihäiriöitä nyt. :/

Tässä tapauksessa en usko, että käännyttävät pois :) ole huoleti, uskon kyllä vahvasti, että noilla sun taustoilla pääsette hoitoihin :happy: en oo ainakaan kuullut et polit peruis näiden syiden takia aikoja, suurin riskihän on siinä, ettei lähete mene läpi vaan tulee takaisin.
Tsemppiä kuitenkin :Heartred
 
Ei voi olla totta :confused004 Me ollaan siis menossa ensikäynnille lapsettomuustutkimuksiin lokakuussa, kun yritystä on silloin jo 1,5 vuotta ja "vakavaa" yritystä reilusti yli vuosi.
Julkosella vaaditaan siis vuoden yritys ennen kuin tutkimuksiin/hoitoihin pääsee.

MUTTA ilmeisesti tuo vuoden ajanjakso alkaakin alusta kun on saatu aikaan yksi keskenmenoon päättynyt raskaus!? :smiley-angry017

Mulla oli niin paljon odotuksia ja toiveita tuolle käynnille! Ja nyt onkin riski siihen, että käännyttävät meidät pois, koska sain keskenmenon touko-kesäkuun vaihteessa.

Täytän tänä vuonna 31, ja haluttaisiin saada kaksi lasta, mutta aikahan tässä loppuu kesken odotellessa avun saamista :smiley-angry019

Ihan toivoton olo just nyt.

Samaa mieltä olen kuin zarar_!

Yli vuoden olette nyt yrittäneet ja lähetekkin on mennyt jo, eli en usko että keskenmeno haittaa tutkimuksia vaan pikemminkin antaa lisäsyytä niiden tekemiselle.

Aivan naurettavaa jos kaatuisi siihen, että on tullut yksi keskenmeno ja yritystäkin ollut näin kauan. :angryfire

Tsemppiä. :Heartbigred
 
Mä en haluaisi synkistellä, mutta mulla on tosi huono olo nyt taas vaihteeksi :sorry:
Mulla turposi jälleen vatsa ihan ylhäältä saakka ja raajat ihan törkeästi, vatsaa koskee myöskin sikana :sad001 kauheeta mennä taas kaupoille, kun piti laittaa tämmönen leveä mekko, ettei turvotukset näy niin hyvin ja moni tuttu ajattelee, että mä oon lihonut, vaikka oikeesti oon vaan sairas :sad010
Jos näin tää jatkuu taas, niin mun on varmaan aloitettava se vahva lääkitys, viimeistään ensi kierrossa, kun mä luulen, että se raskaus ei ehkä ala siksikään, kun tää mun kehon tulehdus on niin aktiivinen. Etenkin autoimmuunitaudit voi haitata alkion kehittymistä ja kiinnittymistä kohtuun, juurikin tuon tulehdusreaktion takia. :smiley-ashamed008

Ehkä ensi kierto on se pakollinen välikierto, on niin paha olo taas, että itkettää :sorry:
Mutta keltarauhanen ehkä toimii, koska vatsa oli niin ummetuksella jo nyt, että luulisin ovulaation tapahtuneen.. Tai sitten tämä on taas niitä kiertoja, joissa keltarauhanen on kuitenkin heikko ja saan kaikenlaisia tuntemuksia mm. mielialaan. :banghead:
 
Siis hitsi tän flunssan kanssa tai mikä lie. Ei oo terve olo, mutta ei kyllä oo ihan täysin kipeä olo. En tiedä lepäisinkö vai tekisinkö... Jotain kevyttä puuhailua koittanut vaan. Mutta kun se kevyt puuhailu ei pidättele ajatuksia :grin oon toki myös lepäillyt mutta ei se auta ajatusten poisviennissä. Pahentaa vaan ajatusten pyörintää :grin

Yleensä sitä sairastuu oikein kunnolla kun sairastuu, tää on ihan ihme pelleilyä :facepalm:
 
Kp15 täällä eikä hymyä vielä. Alkaa iskee turhautuminen ja pieni angstikin. Itkeny tänää, et mitä jos sitä vauvaa ei koskaan tuu. Hölmöähön se on kun puoli vuotta vasta pillereiden lopetuksestakin... ihana mies koittaa kauheesti zempata et kyl se ovis sieltä tulee. Itteä vaan ahdistaa tällä hetkellä kauheesti kun kroppa ei tunnu toimivan niinku kuuluis.
 
Saatiin lähete 4/20 tk-lääkäriltä, samassa kuussa olin yhtäkkiä raskaana! Eli lähete lähti ennen raskauden alkua.

Sitten tuli keskenmeno. Ja vasta sen jälkeen tuli kotiin hus:ilta kirjeessä ensikäyntiaika.

Toivottavasti eivät käännytä pois, jotain vikaa mussa on oltava, kun olen tähän ikään mennessä saanut aikaan vain keskenmenoja (ei päästä niiden kautta tutkimuksiin, kun aiemmat oli eri miehen kanssa, vasta 1 todennettu keskenmeno nykyisen kanssa ja _ehkä_ pari kemiallista). Ja viimeisen keskenmenon jälkeen tilanne on varmaan vielä huonompi, kun on selvästi jotain hormonihäiriöitä nyt. :/
Onko näissä näin suuria kuntakohtaisia eroja:eek: minä sain ainakin lähetteen, kolme keskenmenoa takana, joista vain yksi todettu ja yksi eri miehen kanssa. Luulin ensin, ettei ensimmäistä lasketa juurikin siitä syystä, että exän kanssa tullut, mutta ei sillä kuulemma ollut mitään merkitystä. Tk lääkäri käski varautua siihen, ettei lähete mene läpi siksi, ettei kaikkia ole todettu, mutta läpi meni.

Mutta tosiaan, en usko, että mitään vaikutusta on tuolla keskenmenolla. Jos jotakin niin luulen, että se on vain yksi lisäsyy nimenomaan päästä tutkimuksiin.
 
Tein ovistestin ja yllättävän tumma, jospa se ovis oikeesti tulee nyt aiemmin! Aiemmissa kierroissa kp10 ollut lähes blanco.
 
Liitteet

  • IMG-20200727-WA0014.jpeg
    IMG-20200727-WA0014.jpeg
    11.8 KB · Katsottu: 172
Minä käytin näitä tässä kierrossa ja sain 3 negaa ja vilkkuvan hymynaaman 7 kertaa :rolleyes: Sitten digin liuskat menivät tietenkin loppumaan juuri kun seuraavana päivänä olisin varmaankin saanut pysyvän hymyn. :grin Koska PC:n testiin pärähti räikeä plussa. Mutta tämä oli ihan poikkeuskierto mulle, kun ovis tuli vasta kp 21 eikä kp 17-18 kuten yleensä.
Joo... No, oon mä tavallaan tyytyväinen että on bongannut edes sitä korkeaa hedelmällisyyttä, vaikka huippua ei tulisikaan :wink muistan lukevinani täältä, että joku oli tullut raskaaksi, vaikka oli saanut vaan sitä vilkkuvaa hymiötä :smiley-bounce012
 
Vitsi täällä monella on sama kiertoon menossa, että iso ovis aalto tulee ja toivottu aan myös sitä plussa aaltoa mikä täällä jo olikin:happy:
 
Hei kopioin tän tekstin tännekkin. Eli mä en tiedä ensisynnytykseni jälkeen mikä on normaalia ja täällä on varmaan muitakin synnyttäneitä jotka osaa auttaa... :sorry: Sori kun täälläkin huutelen, mutta tuntuu niin oudolta.

Mulla tuntuu suht vahvalta lantionpohjalihakset, mutta alapää on silti jotenkin laskeutunut ja ikäänkuin roikkuu alempana.
Pehmeää massaa on joka puolella ja en hahmota missä kohdunsuu enää on...

Pullistuman tunnetta en ole huomannut, kuin vain jos itse tunnustelen niin joka paikka tuntuu turpeelta

Onkohan tämä ihan normaalia? :happy:

Yhdyntäkipuja ilmenee tietyssä vaiheessa kiertoa.

:facepalm:

Mietin siis onko kaikki normaalisti vai onko syytä epäillä gynegologista laskeumaa?
 
Oooh, täällähän on monta oviksen tienoilla olevaa, Tsemppiä!

Mä nään monessakin Allohan testissä kaksi viivaa, viimeisimmissä jopa väriä. Vahvistumista!

Täällä dpo3, himotestaaja yrittää päästä vielä 10 päivää testaamatta. Ennen synnytystä luteaali oli aina 14 päivää..
 
Oon mä kanssa hölmö... :hilarious: Nyt kun flota selailin ja kun ovis olis kp17 niin siitä laskettuna dpo14 niin noin arvioituna, että tulevana sunnuntaina pitäis menkat alkaa:eek:
 
Hei kopioin tän tekstin tännekkin. Eli mä en tiedä ensisynnytykseni jälkeen mikä on normaalia ja täällä on varmaan muitakin synnyttäneitä jotka osaa auttaa... :sorry: Sori kun täälläkin huutelen, mutta tuntuu niin oudolta.

Mulla tuntuu suht vahvalta lantionpohjalihakset, mutta alapää on silti jotenkin laskeutunut ja ikäänkuin roikkuu alempana.
Pehmeää massaa on joka puolella ja en hahmota missä kohdunsuu enää on...

Pullistuman tunnetta en ole huomannut, kuin vain jos itse tunnustelen niin joka paikka tuntuu turpeelta

Onkohan tämä ihan normaalia? :happy:

Yhdyntäkipuja ilmenee tietyssä vaiheessa kiertoa.

:facepalm:

Mietin siis onko kaikki normaalisti vai onko syytä epäillä gynegologista laskeumaa?

Kyllä on munkin alapää erituntuinen näin kun on synnyttänyt ja sullakaan ei kauheasti aikaa ole? Tarkoitan tuolla että lapsi alle vuoden? Ihan normaalina pidän omaa alakertaan ja viehän siitä toipuakkin :) En huolestuisi. Eri olisi jos aina yhdynnän aikana kipua ja esim verta tiputtelisi sen jälkeen.
 
Paljon oli juttua tullu ja koska mun muistikapasiteettini on rajallinen, niin toivotan tsemppiä, plussatuulia, tarrasukkia ja onnea oviksen metsästykseen näin kerralla :Heartred

En muista millon ois työpäivä näin vieny mehut, kroppa huutaa hoosiannaa ja vaikka luenkin niin en enää tässä vaiheessa muista kuka sanoi mitäkin :smiley-ashamed008Tosin eilinen meni migreenissä joten sillä voi olla vaikutusta.

Tissikipu edelleen läsnä ja alavatsajomoa, dpo 5 menossa. Mutta ei oo kuivaa kautta vaikka niin luulin, tästä vissii pitäs ilahtua :scratchlaughing6
 
Täällä on niin monen kierto oviksen puolella. Itsellä kp 29, nyt illalla alkoi tuhruttelu joten huomenna alkaa uusi kierto, yk 6, siitä kierrosta jos tulisi toukovauva :rolleyes:
 
Hei kopioin tän tekstin tännekkin. Eli mä en tiedä ensisynnytykseni jälkeen mikä on normaalia ja täällä on varmaan muitakin synnyttäneitä jotka osaa auttaa... :sorry: Sori kun täälläkin huutelen, mutta tuntuu niin oudolta.

Mulla tuntuu suht vahvalta lantionpohjalihakset, mutta alapää on silti jotenkin laskeutunut ja ikäänkuin roikkuu alempana.
Pehmeää massaa on joka puolella ja en hahmota missä kohdunsuu enää on...

Pullistuman tunnetta en ole huomannut, kuin vain jos itse tunnustelen niin joka paikka tuntuu turpeelta

Onkohan tämä ihan normaalia? :happy:

Yhdyntäkipuja ilmenee tietyssä vaiheessa kiertoa.

:facepalm:

Mietin siis onko kaikki normaalisti vai onko syytä epäillä gynegologista laskeumaa?

Sanoiko ne mitään jälkitarkastuksessa? Itsellä jälkitarkastuksessa totesi, että ei ole laisinkaan laskeumaa ja omasta mielestä oon päässyt tosi vähillä muutoksilla. Sitähän tosissaan pelkäsin kuollakseni, että koko värkki tuhoutuu. On se toki hieman muuttunut, siis ulkonäkö hieman, jos "levittää" ja sieltä sisältä peremmältä on aavistuksen tilavampi kuin ennen. Vauva oli kyllä siro eikä epparia leikattu ja parilla tikillä muutenkin selvittiin.

Synnytyksen jälkeen meni varmaan viikko niin, että laskin alleni, en tuntenut virtsahätää enkä voinut pidättää ollenkaan. Sairaalassakin monet kerrat tuli pissat lattialle. Se vaan valui, kun nousit pystyyn, etkä mahtanut mitään. Vähitellen se väheni niin että aivastaessa tai yskiessä virtsa karkaili. Nyt vajaa 6kk synnytyksestä ei enää karkaa yhtään ja näin on ollut jo kolmisen kuukautta.

Synnytyksen jälkeen yskiessä tuntui kuin kaikki pullahtaisi sieltä ulos, tätä oli useamman viikon. Tällä hetkellä sisältäpäin tuntuu samalta ja kohdunsuu tuntuu samalla tavalla kuin ennen, joskin sen pinta on, toisin kuin ennen, vähän röpelöinen ja kohdunsuu on alusta ehkä vähän avonaisempi kuin ennen synnytystä. En siis nyt ole kokeillut vuodon aikana.

Nyt ei ole kipuja seksin aikana. Synnytyksen jälkeen oli jonkin aikaa. Silloin tuntuikin erilaiselta ja turpealta pitkään, kohdunsuukin oli tosi alhaalla ennen kuin nousi ylös. Se varmaan aiheutti kivun. Ei kuitenkaan mitään kovia kipuja ja seksielämä jatkui vajaa kaksi viikkoa synnytyksestä. Soolona kokeilin viisi päivää synnytyksestä ja onnistuin saamaan orgasmin tunnissa eli tosi verkkaisesti. Tuntemukset olivat kuitenkin tosi hukassa, mutta nopeasti kaikki palautui siltäkin osin.

Hah tulipas tarkka selostus :p
 
Muokattu viimeksi:
Ja vielä jaksaa jaksaa :hilarious:
Mökkitiellä autoakti ja siemennys suoritettu napsakasti ehtoon puolella :laughing002
Ei jestas tätä lempiväisten iloa taas vaihteeksi :joyful:
Nyt jos tästä ei plussaa tule, niin ei sitten mistään :grin

Me rentouduttiin vielä uimalla ja kyllä ollaan ihan puhki näistä parista viimesestä vuorokaudesta, ei voi muuta sanoa :hilarious: joka paikkaan koskee, siis ihan jokaiseen paikkaan.. jalkoihin, käsiin, selkään, sormien pikkuniveliin saakka :p

Niin ja ikinä ennen oo ollut mulla näin hurjia limoja, mieskin tuumasi että ohhoh :playful: jopa itse yllätyin (ällöä tiedän :hilarious:) miten venyvää tavaraa eli aivan varmasti ovis on just tapahtunut :rolleyes:

Piinat alkakoon :angelic:
(niin ja turvotus laantui lääkkeellä ja heti kun lähettiin reissuun :shy:)
 
Te ootte kyllä varastoinu vimpan päälle ja vielä varmuudeksi :grin peukut pystyyn :thumleft me lähetään ke reissuun niin saa ite ajatuksia muualle, jotenki tässä kotona tulee luettua foorumia ihan liikaa ja ajateltua kaikkea :whacky011

mun cbn digiovistikut ja vkonäytölliset rt tuli :cheers toivottavasti niitä ei tarvittais, mutta jos tarvii ni ompaha ainakin. Meinasin tikutella pc ja rfsulla kunnes tummenee ja varmistaa digillä sitte, ei tuu tuhlattua kun digit on niin arvokkaita kapistuksia. :happy6 niijoo, on mulla yks pkt pc r. testejä tuolla, mut en taida testailla liian aikasi tai tulee hermoromahdus.
 
Takaisin
Top