Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
No joo ehkä mä tänään sit teen testin mulla tosin on vaan 25 herkkyydelläVoisko olla vähän pidemmällä? Tai sitten on kiinnittyny jo ja oot herkkä oireille
Ja 2-3 tarkoittaa rv 4-5. Eli ihan oikein näyttää, vaikka joillain voi olla jo 3+ tuossa rv 5. Mutta logiikan mukaan 3+ pitäisi tulla rv 6 eteenpäin
Heippa!:)
Minäkin ilmoittaudun tänne mukaan. Omaa taustaa: kaksi lasta ennestään ja kolmatta haaveillaan. Kaksi ekaa raskautta ovat alkaneet ja sujuneet helposti. Aloin myös odottaa kolmatta, mutta sain kkm tämän vuoden huhtikuussa (rv 12, mutta sikiön kehitys oli pysähtynyt rv 10). Onneksi alkoi ruskea tiputteluvuoto ja osasin aavistaa, enkä saanut tietoa keskenmenosta seuraavalla viikolla olleessa nt-ultrassa, jonne olisin joutunut koronan takia menemään yksin. Yksityisen ultraan sain sentään ottaa miehen mukaan tueksi.
Kierto palautui aika nopeasti ja tällä hetkellä menossa ehkä dpo12. Kk odotan alkavaksi to-pe. Testasin aamulla ja sain ehkä jonkinlaisen plussan? Vai onko tuo edes plussa? Aikaisemmin olen ehkä testannut myöhemmin ja saanut niitä leffaviivoja, niin nyt epäilyttää. Toki mietin sitäkin, että jos tämä onkin kemiallinen tai tuulimuna tai joku muu vastaava. Jotenkin olen niin vähäoireinen, että sekin epäilyttää. Oikeastaan ainoa oire on ihan jäätävä väsymys, joka on jatkunut sen vajaa pari viikkoa. Voisin vaan nukkua ja nukkua. Pistin helteen piikkiin, mutta ei helpota, vaikka säätila muuttui.
View attachment 91098
Niin mutta eikö testin mukaan viikko 1 on rv 3+0-3+6 viikko 2 rv 4+, viikko 3 rv 5+ ja viikko 3+ on siis rv 6+0-6+6. Koska hcg ei ala erittyä ennen rv 3, ei viikko lasku lähde vielä ovulaatiosta.Mut periaatteessa nyt kun oon rv 5+2, niin oon rv 6( raskausviikko 6= 5+0-5+6). Mut pitää kokeilla loppuviikosta muuttuuko mihin suuntaan.
Jess oikeen paljon onnea plussanneille!
Onko muilla plussanneilla jo selviä oireita? Kiitän luojaa että oon tänään ja loppu viikon yksin töissä, sillä tuntuu että laatta lentää ihan just on aika kova närästyskin. Testasin aamulla ja viiva vahvistuu ja testasin huvinkseni myös ovistikullakin kun niitä on jäänyt niin siihen tuli kaksi tosi tummaa viivaa. Oon joskus lukenu että niitäkin voi käyttää rtestinä mutta en pelkästään niihin luottais meillä on kavereiden kanssa tulevana viikonloppuna mökkireissu, jonne tulee vanhoja ystäviä ulkomaita myöten joita en oo nähnyt vuosiin. Ja kerrankin niin että kaikki jättää miehet kotiin en vain tiedä mitä keksin syyksi kun en voi juoda, voi olla aika läpinäkyvää.. Yhdelle heistä oon kertonut että yritetään lasta, niin hän kyllä hoksaa heti... En vain haluaisi kenellekkään vielä kertoa
Onneksi oli oikea plussa! Oisin muuten lähettäny testit takaisin tulikiven katkuisen viestin kera ja vaatinut korvauksia turhasta henkisestä kivusta ja tuskasta jonka väärä pos. tulos olisi aiheuttanut menkkojen alkaessa...Onnea plussanneille
Mahtavaa Pöllönen et se plussa oli oikea eikä onestepin huijausviivoja :)
Joku kirjoitti et onesteppien viivanpaikat on olleet värittömiä, niin se varmaan onkin mut ihan värillisiä ja selkeitä viivoja ovat antaneet ilman syytä myös. Mun viime kierron viivaa täällä kans ihmeteltiin et voiko noin selvä punertava viiva olla väärä plussa ja voihan se, ikävä kyllä
Täällä dpo2 ja tää kierto on kyllä yks niin iso vitsi ettei oo tosikaan enää
Ei edes epätoivovarmisteltu eilen kun -tadaa- keskityttiin riitelemään
Just näin. Ainoa kerta nyt kp6 jälkeen on sit ovisplussapäivänä siittiöillä, jotka oli muhineet neljä vuorokautta ainakin. Ja sen jälkeen muutaman tunnin ikäisillä siittiöillä. Hyvä me! :banghead:
Lauantaina tein ekan pcn johon tuli haamu jo kp 25 (tarkka ovispäivä ei tiedossa, mutta juhannuksen aikaan veikkaisin sen olevan) sen jälkeen paristi tehnyt rfsun herkkiä testejä jotka kivasti vahvistunu. Tilasin eilen myös lisää pc liuskoja outoa minusta että noin aikaisessa vaiheessa näkyi.. Menkat pitäis alkaa perjantaina ja toivon vain että tämä nyt pysyy kyydissä mullakin itseasiassa vähän tuota huimausta!Toiveet plussaamisesta nousi todella korkealle kun alkoi vuoden tauon jälkeen tuntumaan närästystä, lisäksi tuikki hieman iskiasta (mulla kun oli poikaraskaus, silloin ainostaan iskias-vaivaa oli) ja lisäksi päätä humautteli, vähän niinkuin huimasi, ja tietysti ajoittainen etominen. Näitä oireita ollut jo ainakin viikon. Millonka siis teet rtestin?
Mähän julistin kolme viikkoa ovista ja lämpöjen mukaan se oli vasta tosi myöhään jos edes ovuloin... Toivottavasti sulla ovis nyt kuitenkin tulee tai oliOnnea plussanneille ja hirveästi tarrasukkia matkaan
ON: Oon tikuttanut ovista koko kierron ja olojen puolesta sanoisin, että se oli jo, mutta testit on toista mieltä. Ne tummeni hyvin mutta ei kuitenkaan selvää + tullut. Nyt testit on taas haaleempia ja oon ihan ulalla, että mitä tapahtuu. Toivon, että olisi jo ollut niin olisi ainakin tullut hyödynnettyä. Kp17 siis menossa
Hitsit täällä on käyty aktiivista keskustelua, en meinaa millään pysyä perässä, vaikka viimeeksi eilen illalla ketjua selasin
Mutta onnittelut vielä täältäkin plussanneille! :)
Mun piti kommentoida jotain, mut en varmaan enää muista mitä ainakin sitä, et mulla myös keskenmenon myötä muuttui ovulaatiotuntemukset. Siis en ikinä ennen tuntenut yhtään mitään eikä esim. Limoistakaan voinut sanoa juuta tai jaata, mutta nyt kyllä tunnen todella selkeästi kaiken kivuista muihin oireisiin.
Mulla dpo6, täällä oli aika monta samoilla päivillä menijöitä. Monilla myös tosi lupaavan oloisia oireita :)
Itselläni oloja ei oikeestaan enää eilisen jälkeen oo ollut. Eilen siis oli aivan törkeät alavatsan nipristelyt molemmin puolin vuorotellen, veti alas asti, kovastikin. Samoin koko vatsa oli sellanen turvonnut pallo ihan ylävatsasta saakka, en kyennyt syömään, kun vaan näitä hapankorppuja, ja vasta yöllä klo12 vedin sit koko pannullisen liharisottoa
Rinnat myös niin kipeet, et meinasin itkee ja raivota, kun mies yritti ees hipasta niitä
Lisäksi huusin eilen vitutuksissani miehelle kaikesta, mut tänään olo jo ihan ok
Muuten ei oikeestaan oo mitään tuntemuksia, ei vatsassa tai missään. Ehkä vessahätää välillä ja maha toimii tähän aikaan nähden vähän liiankin hyvin ja ilmaa on väsymystä jonkun verran sekä unettomuutta, mut ne vaivaa mua muutenkin luteaalivaiheessa.
Ai niin ja kun täällä joku kertoi tosta luteaalivaiheesta, niin vaikkei sen pitäis vaihdella niin mulla km jälkeen pidentyi 10 pv luteaali 12 päivään ja sillon kun vasemmalta ovuloin niin luteaali on enemmän heitellyt..
Meillä menee tässä sopivasti aika muuton suunnittelussa ja asioiden järjestelyssä, niin en kyttää olotilaani. Meinasin, että testaan vasta dpo 12-14, vaikka nuo lääkkeetkin vielä on, kun en jaksa sitä tihrustelua ja toisaalta, jos olisikin kemiallinen niin parempi vaan kun en tiedä siitä, vaikka sen kyllä tuntee. Testiäkään en oo ostanut vielä. Enkä ostakaan ennen kun on menkat myöhässä :)
Joka tapauksessa jännään teidän puolesta, itseni en niinkään
Lähinnä jännittää omalla kohdalla se, alkaako tiputtelu nytkin dpo7 niin kun viimeeksikin