Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: this_feature_currently_requires_accessing_site_using_safari
Hei te joille on tehty aukkari, oliko puoliso mukana? Mies ilmoitti ensikäynnillä, että hän voi tulla pitämään kädestä kiinni. Lääkärillä ja hoitajalla oli kuitenkin semmonen eeeei mielellään-ilme. En missään tapauksessa halua sulkea miestä pois sama mikä tutkimus tai toimenpide lapsettomuuteen liittyen on kyseessä. Varsinkin kun aukkarin jälkeen sitten keskustellaan jatkosta. Onko perusolettamus se, että (synnyttävä) nainen päättää näistä asioista?![]()

Dpo 3 (vai 4? ollaan jo maanantain puolella), ja vieläkin kipuilee tuo vasen puoli alavatsasta. Myös rinnat tosi kipeät. Kertookohan tämä mitään, että ovulaatio on tapahtunut tai jäänyt tapahtumatta?
Plussa-aalto täällä käynnissä. Pääsisipä itsekin pian mukaan![]()
Kiitos! Melko uskomaton olo on![]()
oliks sul mitään tuntemuksia sillon kiinnittymisdipin aikoihin tai vuotoa? Oliks sitä ennen tai jälkeen valkovuotoa?Kauheasti itse nyt oireillut viikonlopun aikana ja nyt sekin meni ohitse. Tuntuu että menkat tulee hetkenä minä hyvänsä mutta silti jotenkin tietää ettei ne nyt oo tulossa. Pidin itseäni ihan hulluna kun menkkoja ei alkanut näkymään. Tänä aamuna kun heräsi olo oli normaali mitä nyt päätä särkee ja hetkittäinen etova olo joka lähti heti pois niin ei kauheasti vala uskoa. Toisaalta ei kai näin alussa kuulu oireita hirveämmin ollakaanKp 27/27-29, dpo 8/9. Ovis oli mulla normaalia myöhemmin tyhjennyksestä johtuen ja siksi en odota menkkoja vielä alkuviikkoon.
Oireita keksin ihan jatkuvasti itselleni ja sitten kun ne "oireet" hetkeksi katoaa, iskee epätoivo ja syytän itseään turhien toiveiden ylläpitämisestä. Ei mulla ollut kahta ekaa tehdessä yhtään tällaisia tunteita! Tosin esikoinen nappasi matkaan yk3 kun olin 23-vuotias ja aika pihalla kaikesta, kuopus tarrasi matkaan heti kierukan poiston jälkeen vaikka oltiin varauduttu pidempään yritykseen. Ei siinä ehtinyt paljoa yrityksiä miettiä.
Yöllä olin ihan varma että kuukautiset alkaa, kun alapää tuntui ihan märältä ja alaselkää nippaili. Ei alkanut ainakaan vielä, valkovuotoa tuntuu tulevan aika reippaasti.

Ihanaaoliks sul mitään tuntemuksia sillon kiinnittymisdipin aikoihin tai vuotoa? Oliks sitä ennen tai jälkeen valkovuotoa?

Toivottavasti pieni pysyy matkassa!Oon ihan innoissaan ku plussasit!No ei oikeastaan, tosiaan vain se dippi lämmöissä ja sen jälkeen ollut illalla 37,2-37,5c. Vuotoa ei ollut, valkkaria ehkä nyt ajatellen reilummin, mutta ei niin reilusti, että olisi oireena pitänyt. Nyt "myöhemmin" erikoisia vähän niinku menkkatuntemuksia, herätessä ns. ontto olo, vatsa löysällä ja haju kamala
Kiitos onnitteluista kaikilleToivottavasti pieni pysyy matkassa!





Tän päivän leffaviivojen myötä siirsin nyt itseni rohkeasti plussanneisiin.
Oon ihan innoissaan ku plussasit!
Täällä mietitty just oireita miks en tienny mitään enkä epäillyt mut jotenki oli vain niin normaali olo. Jälkikäteen ajatellen oli montakin ennusmerkkiä ilmassa.
Niin apuja millon on laskettu aika, oletettu siis?

Sammie, eiks sulla ollu sillon se dippi dpo4? Oliko paljon muutosta edelliseen aamuun sillon?
Toivoo niin et pääsis plussaneiden listalle viikonloppuna
Viimeksi plussatessa mulla tuli dpo5 yhtäkkinen kurkkukipu ja aivastelua, mikä katosi siitä parin päivän sisällä.
Täällä nyt dpo4/5 ja heräsin kurkku kipeänä ja oon aivastellu nyt aamulla.
Toivottavasti ois sama juttu taustalla![]()
