Raskaaksi 2017

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja heidukka
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Oon hulluna selaillu eri ketjuja, mutta en meinaa löytää kunnolla vertaistukea tai vastauksia. Tässä ketjussa sitten löytyikin myös mun asiaan liittyvää....

Multa leikattiin viikko sitten kohdunulkoinen raskaus. Toinen munanjohdin poistettiin myös. Tapahtumat surettavat toki, mutta olen mielestäni päässyt hyvin sinuiksi asian kanssa. Meillä on kaksi lasta, jotka luonnollisesti kohottavat mielialaa.

Uutta ruvetaan yrittämään kunhan tästä fyysisesti toipuu. Onko täällä muita ku:n kokeneita? Mulla oli ennen mun ensimmäistä raskautta se ongelma, etten ovuloinut oikeastaan ollenkaan ja kierrot olivat varsin pitkiä. Nyt ovulaatiot jotenkin tunnistan, mutta tietenkin vähän ahdistaa, ettei ole enää kuin yksi munatorvi. Joka tapauksessa mun pitäis alkaa jatkossa testailemaan ovulaatiota, koska raskauden alussa tilanne tsekataan ultrassa ja olis tosi tärkeää, ettei raskaus pääsisi liian pitkälle jos vaikka olisikin jälleen väärässä paikassa. Missä kohtaa kiertoa te alatte testaamaan? Mitkä olis parhaita testejä?

Mulla on vielä jälkivuotoa jonkin verran. Mun kohtuhan ei ole koko raskaudesta mitään tiennyt, mutta sitäkin mietin, että pitääkö sen tyhjenemistä nyt jotenkin seurata. Semmosta kuukautisvuotoa mulla on nyt ollut tässä....

Onnea kaikille plussanneille, jokainen plussa tuo itsellekin jotenkin toivoa!
 
Oireita on ollut monenlaisia: pahoinvointi on suurin murhe tällä hetkellä, kun oksennellut hirveästi kun ei pysy mikään sisällä oikein. Rinnat arat ja vatsassa tuntunut nipistelyä. Nyt vaan toivotaan että menee putkeen tämä raskaus ☺
 

Liitteet

  • received_10213025825389504.jpeg
    received_10213025825389504.jpeg
    183.9 KB · Katsottu: 187
Lume , viiva näkyvissä !!! :P :D nyt jännittää!! Voi oispa <3 <3

Jeee <3 mut nyt pelottaa että se ei siitä vahvistu ja samanlaisia tyhmiä viivanpaikkoja vaan näkyy. Mut musta toi on vähän punertava ja eikös negatiivi kuvassa ole myös vihreää vivahdetta ? Mä luulen unicorn että sun testi saatto reagoida kiinnittymiseen joten ;) <3
 
Mulla on kyllä niin menkka olo, tai semmonen ku yleensäkki viikkoa ennen. Ainoa mikä on uutena niin rinnat on oudon tuntuiset, mun nahkaläpyskät ei yleensä tunne mitään milloinkaan.
20/25-27 ja dpo6 Iimojen mukaan, Mut vois hyvin olla joku 7 tai 8 ku niihin aikoihin oli kipuilua. Kattellaa, pari päivää ainaki olis vielä hyvä odotella testailua.. :shifty:
 
Joo diku jos uskallan niin huomenna uudestaan :D koska nyt pelottaa että huominen oiskin nega :S mut uskon etten voi olla testaamatta :P joo milottiina mä ajattelin ihan samaa :P että jos testaan pitäiskö tehdä Se rfsun puikkotesti huomenna herkän kanssa samaan aikaan :D :) miks mä tyhmä menin testaamaan nyt jo kun iski kauhee piina paniikki :D
 
Se joka pyytää niin sille annetaan, enkös niin sanonut <3 Mä toivon ja rukoilen et huomenna on vahvempi viiva ja siellä pieni tarraa kunnolla kiinni <3
 
Oon hulluna selaillu eri ketjuja, mutta en meinaa löytää kunnolla vertaistukea tai vastauksia. Tässä ketjussa sitten löytyikin myös mun asiaan liittyvää....

Multa leikattiin viikko sitten kohdunulkoinen raskaus. Toinen munanjohdin poistettiin myös. Tapahtumat surettavat toki, mutta olen mielestäni päässyt hyvin sinuiksi asian kanssa. Meillä on kaksi lasta, jotka luonnollisesti kohottavat mielialaa.

Uutta ruvetaan yrittämään kunhan tästä fyysisesti toipuu. Onko täällä muita ku:n kokeneita? Mulla oli ennen mun ensimmäistä raskautta se ongelma, etten ovuloinut oikeastaan ollenkaan ja kierrot olivat varsin pitkiä. Nyt ovulaatiot jotenkin tunnistan, mutta tietenkin vähän ahdistaa, ettei ole enää kuin yksi munatorvi. Joka tapauksessa mun pitäis alkaa jatkossa testailemaan ovulaatiota, koska raskauden alussa tilanne tsekataan ultrassa ja olis tosi tärkeää, ettei raskaus pääsisi liian pitkälle jos vaikka olisikin jälleen väärässä paikassa. Missä kohtaa kiertoa te alatte testaamaan? Mitkä olis parhaita testejä?

Mulla on vielä jälkivuotoa jonkin verran. Mun kohtuhan ei ole koko raskaudesta mitään tiennyt, mutta sitäkin mietin, että pitääkö sen tyhjenemistä nyt jotenkin seurata. Semmosta kuukautisvuotoa mulla on nyt ollut tässä....

Onnea kaikille plussanneille, jokainen plussa tuo itsellekin jotenkin toivoa!

Voimia Triina! Meillä oli ku helmikuussa. Itsellä raskaus oli ensimmäinen ja nyt pelottaa uusiutuuko. Mulla se onneksi löydettiin ajoissa, kun alettiin selvittään kipujen syytä. Vuotoa ei tullut. Sain metotreksaattipiikin ja onneks mitään ei tarvinnu leikata. Piikin jälkeen kävin viikon välein verikokeessa, kunnes raskaushormoni oli normaalin tasolla. Viikon päästä piikistä alkoi sitten vuoto. Kuukauden raskauskielto päälle ja sit sai taas yrittää.

Mulla ku oli oikealla puolella ja seuraavasta ovulaatiosta tuli taas tuntemuksia samaan paikkaan ja olin kauhuissani, että taasko mennään. Siitä kierrosta ei tärpännyt ja nyt on menossa toinen kierto. Oikealla puolen kipuilee melkein joka päivä.

Kun tulen raskaaksi, pääsen suoraan varhaisultraan, koska tosiaan jos samalla puolen on ovulaatio niin herkempi uusiutumaan.

Itsellä on kierrot ollut suhteellisen säännöllisiä, kun lopetin e-pillerit niin onneksi on ollut helppo tikuttaa ovis. Olen käyttänyt clearbluen digitestiä. Kierto on ollut 35-39 päivää ja ovis 22-24 kohdalla. Kuukautiset alkavat noin 10-16 päivää ovulaation jälkeen, joten jos ovulaatio myöhästyy myös kuukautisten alkamisajankohta siirtyy. Tässä hyvä tietopaketti: http://kutri.net/naiseus/kuukautiskierto/
 
Se joka pyytää niin sille annetaan, enkös niin sanonut <3 Mä toivon ja rukoilen et huomenna on vahvempi viiva ja siellä pieni tarraa kunnolla kiinni <3

Mua pelottaa ihan kauheasti et huomiseen testiin ei tule mitään :( mutta toivon että olet oikeassa <3 meillä mies on täysin varma tärpistä mä yritän sitä koko ajan toppuutella. En halua että toinen pettyy myös oman pettymyksen rinnalla.
 
Oon hulluna selaillu eri ketjuja, mutta en meinaa löytää kunnolla vertaistukea tai vastauksia. Tässä ketjussa sitten löytyikin myös mun asiaan liittyvää....

Multa leikattiin viikko sitten kohdunulkoinen raskaus. Toinen munanjohdin poistettiin myös. Tapahtumat surettavat toki, mutta olen mielestäni päässyt hyvin sinuiksi asian kanssa. Meillä on kaksi lasta, jotka luonnollisesti kohottavat mielialaa.

Uutta ruvetaan yrittämään kunhan tästä fyysisesti toipuu. Onko täällä muita ku:n kokeneita? Mulla oli ennen mun ensimmäistä raskautta se ongelma, etten ovuloinut oikeastaan ollenkaan ja kierrot olivat varsin pitkiä. Nyt ovulaatiot jotenkin tunnistan, mutta tietenkin vähän ahdistaa, ettei ole enää kuin yksi munatorvi. Joka tapauksessa mun pitäis alkaa jatkossa testailemaan ovulaatiota, koska raskauden alussa tilanne tsekataan ultrassa ja olis tosi tärkeää, ettei raskaus pääsisi liian pitkälle jos vaikka olisikin jälleen väärässä paikassa. Missä kohtaa kiertoa te alatte testaamaan? Mitkä olis parhaita testejä?

Mulla on vielä jälkivuotoa jonkin verran. Mun kohtuhan ei ole koko raskaudesta mitään tiennyt, mutta sitäkin mietin, että pitääkö sen tyhjenemistä nyt jotenkin seurata. Semmosta kuukautisvuotoa mulla on nyt ollut tässä....

Onnea kaikille plussanneille, jokainen plussa tuo itsellekin jotenkin toivoa!

Hei Triinis, mulla on just sama tilanne :) Ku leikattiin 3.4 (olin ehkä viikoilla 5-6), leikkauksessa poistettiin oikea munan johdin.. Mulla alko 5 pv leikkauksesta tosi runsas vuoto, hyytymiä ym. kohdunlimakalvon kappaleita ja vuoto kesti noin viikon. Testasin vuodon loppumisesta lähtien apteekista saatavilla ovulaatiotesteillä (ei maksanu paljoa) joka päivä, ihan vaan sen vuoksi, että saisin jonku käsityksen, mitä kropassa tapahtuu. Ovulaation bongasin 18pv "runsaamman vuodon alkamisesta".
Oli kyllä
 
Ovulaatio tuntu kipuna just sillä leikatulla puolella, ja lähinnä testailin ym. että saisin jotakin selvyyttä mite kroppa on palautunu.. mutta pakko myöntää, että kyllä ne toiveet on korkealla, että jotenki raskautuisin silti..
Mulla on kaks tosi pitkä kierto, melkein 40 päivää ja vähä itellekin epäselvää, milloin testissä jotaki pitäs näkyä, jos näkyy..
 
Jeee <3 mut nyt pelottaa että se ei siitä vahvistu ja samanlaisia tyhmiä viivanpaikkoja vaan näkyy. Mut musta toi on vähän punertava ja eikös negatiivi kuvassa ole myös vihreää vivahdetta ? Mä luulen unicorn että sun testi saatto reagoida kiinnittymiseen joten ;) <3

Punasta näkyy selvästi ja vihreetä negatiivissä. Ja mun mielestä tää on jo paljon vahvempi viiva mitä ne edelliset viivanpaikat sulla oli... ;)

No mä mietin kans. Toivotaan ;)
Alaselkää jomottanu koko päivä. Kääks.
 
Jännät paikat täällä monella, tsemppiä piinailuun ja plussatuulia! :)

Ja kovasti toivon keskenmenon kohdanneille pikaista tärppiä ja tervettä vauvaa syliin asti! <3

Täällä kp15/29-31 ja meinasin unohtaa tänään tikuttaa ovista. Onneks muistin, alkaa näköjään lähentelemään plussaa! :)

DSC_3154 (1).jpg
 
Punasta näkyy selvästi ja vihreetä negatiivissä. Ja mun mielestä tää on jo paljon vahvempi viiva mitä ne edelliset viivanpaikat sulla oli... ;)

No mä mietin kans. Toivotaan ;)
Alaselkää jomottanu koko päivä. Kääks.

Mut arvaa, nyt kun sitä kuivana katsoo ei näy melkein mitään enää :( joten oisko ollu viallinen testi. Yhyyyy :( mies on niin varma kuulemma että on tärpännyt. Syön ku hevonen ja kuulemma koko mun olemus on sellanen. Pyh minä sille sanonut monta kertaa :D ihmettelen vaan kun ei vieläkään ole esim edes tissitkipeät :( mutta haluan uskoa vielä <3 :)
 
Mä oon täällä jo valkkarilasi kädessä terassilla orientoitumassa helmikuun kierrokseen :) aion tilata nyt raskauskeijusta ovistestejä tälle kierrokselle. Kivaa pääsee taas pissimään tikkuun :D :D taitaa valkoviini jo puhua
 
Mrs. Smith, mä tilasin kans huvikseni ja siellä oli liuskat alessa. Jos tilaat tänään ja sulle tulee uutiskirje niin saat vielä -10%
 
Takaisin
Top