Raskaaksi 2016

Heippa kaikille, siitä on aikaa kun olen viimeksi kirjoitellut ja ajattelin tulla päivittämään kuulumisia :) Kovasti onnea kaikille plussansa saaneille! :Heartred

Meillä on meneillään yk 8. Viime kierto oli aikamoista sekamelskaa, kävin gynellä ja löytyi pco-tyyppiset munasarjat ja epäili ovuloimattomuutta. Ehdotti Metforminin aloitusta, mutta tulin siihen tulokseen etten halua sitä, kun ei ole muita PCOS viittaavia oireita kuin rakkulaisuutta munasarjoissa ja kuukautisetkin säännölliset (ja ovistikkuihin olin saanut joka kuukausi plussan). Aloitin syömään macaa ja kalaöljyä, ja menkat tupsahtivat muutaman päivän etuajassa kierron jäädessä 25 päivään. Olivat myös kivuttomammat kuin aikaisemmin. Nyt sitten positiivisena tässä uudessa kierrossa ja toivotaan, että macasta on jotain apua seuraavina kuukausina.. Ovistikkuja en ole tässä enkä viime kierrossa enää käyttänyt, yritetään mennä ihan fiiliksellä ja muutenki olla pohtimatta asioita liikaa, eli tavallaan tjottaillaan :D Vuoden yrityksen jälkeen eli ens vuoden maalis/huhtikuulla sitten tarkempiin tutkimuksiin, jos ei tärppää.

Tällä hetkellä taitaa olla kp 17, ei mitään tietoa mahdollisen oviksen ajankohdasta ja nyt ärsyttää ja turhauttaa kun ei ole tikutellut o_O Käytin kierron alussa tuota macaa (nyt taukoviikko menossa) ja luulin oviksen tulleen jo aika alussa halujen ja jomojen perusteella, joskus kp 10-12. Sen jälkeen oli hetken kuivempaa ja nyt on valkkari taas lisääntynyt o_O Tjottailusta huolimatta olen ihan tuskainen näiden mahdollisten oireiden kanssa, ja ens viikon lopulta aletaan sitte odottelemaan tätiä, kun oletan kierron pituuden olevan jotain 25-28 päivän väliltä..
 
Ei tästä taida tulla mitään :( Ensin selvis että miehellä hitaat siittiöt ja nyt lääkäri soitti mun verikoetuloksista ja niiden perusteella en ovuloikkaan ollenkaan vaikka kotitestit ovat niin väittäneet :( progesteronitaso oli vain 6 vaikka sen ois kuulunu olla yli 20.
Vetää kyllä mielen todella maihin. En tiiä jaksanko vielä yrittää :(
 
Ihanaa onnea pinjuli ♡ nyt toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti!

Mä esikoisen aikaan kans otin testeistä kuvia ja mahasta joka välis, nytki otin testeistä mutta mahasta ei enää tuu otettua kuvia juurikaa :D viimeks otin rv20 ja sitte eilen rv24+2. Enää ei pysy edes kärryillä viikois ku esikoisen kans tiesi tasan tarkkaa millä päivillä mentiin ja kehitysvaiheet ja kaikki..
 
Babe ne kotitestit ei oo 100% varmoja. Vaikka saa ovisplussan, niin se ei tarkota että munasolu irtois. Voi olla, että lh on kyllä noussu ja on yrittäny irrotella sitä munasolua mut ei ookkaan irronnu. Elä luovuta kuitenkaan. Oviksen saa helposti lääkkeillä.

Niemja mulla on samalla tavalla. Esikoisesta olin niin perillä kaikista viikoista jne, mut nyt aika hurahtaa ja sit sitä miettiikki että ohhoh nyt mennäänki jo noin pitkällä :D
 
Onnea plussista! Silkkitassu mulla ei ole vielä ollut menkkoja. Kaavinnan tehnyt lääkäri sanoi että ei tarvitse odottaa ekoja menkkoja. Mielipiteet vaihtelee vissiin lääkäreittäin.
 
Ei tartte oottaa menkkoja, mutta km vuodon pitäis antaa loppua eka. Tulehdusriski on niin kauan ku verta vuotaa.
 
Aivan varmana alkaa tnä! Punertavaa jo pyyhkiessä.

Eli kalenterioviksesta ovis on ollu 2 pvää myöhemmin. Mun arvio oli 1-2 pvää myöhemmin.

Oltiin pedin puolella ma ja ovis to. Eli varmaan liian pitkä väli Hitsi!!
 
Mulla oli laskettuaika vasta 13.1, mutta pahan raskausmyrkytyksen takia lääkärit päätyi kiireelliseen sektioon jouluaattona.

Olihan se aika erilainen joulu. Meillä ei päässyt kukaan sairaalaan kattomaan, kun koko muu perhe oli vatsataudin kourissa.

Helmiina ja Saaga rv16+0

Mulla oli laskettu 13.12. ja tyttö synty 10.11. Istukka perskele repes :/
 
Kiitos tsempistä muurahainen ja mintukka. Nyt kyl todella on just sellainen fiilis että antaa olla. Mut kai mä ens viikolla vielä ainakin kerran raahaudun sinne klinikalle. En tiiä. Nyt tuntuu vaan taas kaikki menevän päin helvettiä :(
 
Onnea Pinjuli ja tarrasukat matkaan :happy:

Babe varmasti turhauttaa tuollaiset uutiset nyt :sad001 mutta kuten huomattu myös tälläkin palstalla on moni vastaavassa tilanteessa löytänyt sopivan avun ja saanut ihan oman nyytin!!!!:Heartreduskon että vielä on sinunkin/ teidän vuoro :happy:
 
Pinjuli paljon onnea ja kaikkea hyvää! Oon monet hetket viettänyt blogiasi lukien ja itkien joten sun plussasi tuntuu jotenkin ihan äärimmäisen hyvältä!

Babelle ihan hurjasti tsemppiä, varmasti ihan hirmu turhauttava tilanne. Pieni hengähdystauko tekee varmasti hyvää, muista että apua tuohon tilanteeseen on saatavilla kun vaan olet siihen valmis.
 
Kiitos! Vertaistuella on kyllä hurja voima. On lohduttavaa tietää ettei oo yksin näiden ongelmien kanssa ja ihanaa kuulla onnistumistarinoita pitkien ja vaikeidenkin yrittämisten jälkeen. Nukuin yön yli ja päätin etten perkele luovuta tämänkään asian suhteen kun en muissakaan asioissa oo luovuttanut koskaan.
Ens viikon torstaina lääkäriaika Fertinovalla. Sillon on kp9 ja ultralla katsotaan mitä mun kropassa sillon tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Toivottavasti saan nopsaan lääkkeet mitkä auttaa. Tammikuussa mies menee sitten uudelleen siemenneste analyysiin ja sit selvii kuinka vaikee tää meidän tilanne lopulta on.
 
Babe, tsemppejä ensi viikolle! Toivotaan, että saat pian lääkityksen kohdilleen ja masuun pikkusen.

Minä päätin, että tässä kierrossa en jaksa testailla oviksia tai miettiä päiviä. Aiheuttaa lähinnä vaan hirveitä pettymyksiä kun bongaa tikuilla oviksen ja peitot heiluu oikeisiin aikoihin ja silti ei tule tulosta. Keskityn nyt hetken muihin asioihin ja ensi vuoden alussa yritän varmaan hoitoihin. Nyt on yli vuosi siitä kun pillerit jäi pois. Saisi edes joskus yhden käärön maailmaan.
 
Tänään dpo 10 testattu, tyylipuhdas nega :'(
On tää mieli kamala, kun kehittelee kaikkia oireita. Ensviikkolla varmaa menkat alkavat.
 
Täälä testailtu... nega vaikkakin kyllä vähän mystinen tulos. En tiedä näettekö tuosta :joyful: joutuu aina fiksaileen nykyään että tänne saa liitettyä kuva kun kaikki muka liian suuria..
Ärsyttää ja harmittaa :shifty: yk 8 taitaa siis kohta starttailla.... nyt dpo 11
 

Liitteet

  • Screenshot_2016-10-28-11-08-40-1.png
    Screenshot_2016-10-28-11-08-40-1.png
    854.9 KB · Katsottu: 215
Täälä testailtu... nega vaikkakin kyllä vähän mystinen tulos. En tiedä näettekö tuosta :joyful: joutuu aina fiksaileen nykyään että tänne saa liitettyä kuva kun kaikki muka liian suuria..
Ärsyttää ja harmittaa :shifty: yk 8 taitaa siis kohta starttailla.... nyt dpo 11

Joku viiva sieltä kurkkaa, mutta onko viivanpaikka vai haamu en osaa sanoa. Huomenna tai sunnuntaina uutta testiä? ;)
 
Jennyhannele.. täytyy sunnuntaina katsoa uutta ellei täti saavu.. yleensä dpo 11-12 täti kylään saapuu.. täytyy hakea joku apteekin herkkätesti.
Ja oli kyllä outo..viivanpaikka ja vaan viivan reunoissa vähän väriä. Saattaa olla joku maanantai kappalekkin :bored:
 
Takaisin
Top