Onpa hankala tilanne sulla
Tyttötiikeri.

Toivon todella, että sun mies tulis vielä toisiin ajatuksiin, jos vähän edes ajan kanssa.
Ja olen pahoillani jos sulle on tullut ulkopuolinen olo. Mulla oli sama olo, kun hyppäsin viime hetkellä mukaan viime vuoden ketjuun, ja tuntui ettei kukaan huomioinut mun viestejä. Mutta kun ajattelee, millä tahdilla sinne kirjoitetaan ja kuinka iso määrä ihmisiä siellä on ollut... Täälläkin listassa yli 50 nimeä, ja aktiivisisti kirjoittelee varmasti yli puolet. Näin isossa ihmismäärässä yksinkertaisesti menee aikaa, että oppii tuntemaan ihmisiä. Täytyy myöntää, että en kyllä lunttaamatta muista kuka on ollut jo viime vuoden ketjussa ja ketkä ovat uusia, kun itse vasta alle kuukauden kirjoitelleena. Ja itsekin ensin vähän ihmettelin, miksi juuri tiettyjen ihmisten plussia hehkutetaan niin, ja toisten paljon vähemmän. Sitten katsoin että ne "hehkutetut" ovat yleensä monta vuotta yrittäneitä, joten varmasti heidän puolestaan on erityisen onnellinen, varsinkin jos on seurannut taivalta pitkään.
Välillä mua pelottaa, että kirjoitan vaan itsestäni liikaa, niin yritän kommentoida muita. Mutta ei musta itsestä tunnu, että muut kirjoittais liikaa itsestään, tai valittais liikaa tms.
Unicorn, kyllä mäkin toivon että tänne saa kirjoittaa myös negatiivisia ajatuksia, kun juuri sitä varten tämä paikka on, että voisi saada vertaistukea. Ja toisaalta, just koska täällä on niin paljon ihmisiä, musta tuntuu että mä muistan paremmin kuka kukin on, jos kirjoittaa usein samasta aiheesta. En nyt selitä hyvin, mutta ehkä tajuatte.
Kuuku, hyvä pointti noista vanhoista ja uusista. Mutta tällaisessa ketjussa on varmaan pakostikin iso vaihtuvuus (kaikki eivät varmaan jää kirjoittelemaan plussan jälkeen) joten ajattelin, että jos roikun mukana, jossain vaiheessa minäkin olen "vanha".
Sohwia, oon lisännyt sut sinne listan loppupäähän. Milloin olette aloittaneet yrityksen tai tjottailun, niin voin editoida tiedon listaan? Ja lihavoinnista, käytätkö foorumia kännykällä vai tietokoneella?
Lucky, toi tykkäys on kyllä hyvä, se tarkoittaa vähän kuin "olen huomioinut viestin" eikä pelkästään se tykkäys tms.