Raskaaksi 2015

Junttura se on hyvä koittaa jotain hyvää löytää asioista, vaikkei km:stä paljon niitä löydykään mutta mulle tuli siitä ainakin se hyvä fiilis että ainakin voimme saada lapsia :) jaksamisia sulle ja tietenkin kumppanille!:Heartred
 
Voimia Juntturalle! :sad001 Mulla myos alkoi kkm tuhruvuodolla, kaytiin yksityisella varhaisultrassa jossa alkio oli pienempi kuin menkoista laskettuna, mutta syke kuitenkin nakyi. Sit kun tuhrut jatkui niin omalaakari lahetti sairaalalle ultraan, jossa kasvua ei ollutkaan parissa viikossa tapahtunut yhtaan, eika ollut enaa syketta. Se oli perjantai, ja kaskivat viela maanantaina uudelleen ultraan, ja sen jalkeen sain sit tyhjennyslaakkeet mukaan, mutta mulla alkoi kuitenkin ihan spontaanisti myos kunnon vuoto samaan aikaan, joten ne laakkeet jai sitten ottamatta.
 
Mulla keskenmeno alko ittestään vuotaan sillon aamulla aluksi pienenä tuhruna ja päivän mittaan koko ajan runsastu, lopulta niin pahasti, että aamuyöllä ambulanssilla sairaalaan ja aamulla kaavinta. Pari päivää aiemmin kävin valittaan vattakipua, paineli ja otti virtsanäytteen ja verikokeen, totes että on tulehus ja määräs antibiootit. Paras oli tulosten jälkeen tämä "oot raskaana" - kommentti. Tuli ittele vähä semmonen olo, että " ai, ihan tosi ko kerenny jo neuvolassaki käydä. :D Onneksi en sillo ehtiny apteekkiin ja aamulla sainki puhelun, ettei tulehusta ookkaan. Seuraavana päivänä alko vuoto.

Täällä nyt sitte viimein kp1. Menkkakivut on kyllä jääny välille ja yllätävän ruskean näköstä tuo vuoto ja normaalia vähemmän. Parempi tämäki ko tuo epätietosuus.
 
Junttura :Heartred voimia paljon! Ihanaa, että käsittelette asiaa yhdessä miehesi kanssa! Pidä tuo asenne! Jaksamisia teille molemmille!

Mamille pikaista paranemista!

Mymmelistille paljon plussatuulia! Toivottavasti tärppää tässä kierrossa! :)

Mommyme vointeja loppuraskauteen! :)

Itse en jaksa uskoa raskauden mahdollisuuteen tässä kierrossa, vaikka Bb:n vaihtoehdoista se kuulosti tietty houkuttelevimmalta! :) Jälkikäteen ajateltuna mulla oli raskautumiskierrossa aika selvät oireet (tissien arkuus, aamuheräilyt, nivuskivut) ja nyt niitä ei ole yhtään. Mun ovistikun käyttö oli tarkoitettu lähinnä varoittavaksi esimerkiksi muille pakkomielteisille testaajille; ei kannata kuvitella, että testaushimo helpottaa ovistikuilla! :wink Aionkin noudattaa Beislan hyvää ehdotusta ja malttaa itteni ainakin lauantaihin saakka. :)
 
nennaa, hyvä kun jaksat uskoa mun plussaan. :) No, jos ei tuuri käy niin syksyllä mäkin suuntaan jo tutkimuksiin, saa ainakin jotain selvyyttä. Maalla asumisesta kun vielä on puhetta, alkaa itsekin kaivata sitä. Mun ainoa maalla asuminen tähän asti tosin oli neljän kuukauden maatilaharjoittelu (ulkomailla). Farmi oli tunnin päässä lähimmästä pikkukylästä ja kaupasta, eikä mulla kyllä tylsää tullut.

Silv, mäkään en taida ehtiä plussata sun synttäreinä, mutta voin koittaa kehittää raskausoireita. :wink

nni, oliko sun ovistestin ohjeessa että pitäis ottaa aamupissasta? Aika usein testiohjeessa lukee, että suositellaan testattavan vasta kymmenen jälkeen aamulla, ei ekasta pissasta, koska silloin lh:n pitäis näkyä paremmin. Jotkut kyllä saa plussan myös aamulla, toisille toimii paremmin esim. ilta.

jasmi, pahoittelut menkoista. :sad001

Nuuhku ja nni, tosi ikävät noi tarinat. :sad001

Aphrael totta, ehkä se toimii vippaskonstina. :wink

Mami91, hyvä että sentään sait lääkkeet vaikka jouduit odottamaan!

Junttura, oon tosi pahoillani. :sad001 Oot kyllä vahva nainen, kun löydät positiivisia puolia asiasta. Vielä teille pieni suodaan!

Mommyme, ihana kuulla sun ultrakuulumiset. :)

Ilpuri, ihana mies sulla kun osaa tukea sua noin.

mh, pahoittelut kp1:stä. :sad001

Lumikello, mä luulen että mulla kävis ihan samoin, nälkä kasvaa syödessä... onneks ei tee mieli tuhlata ovistikkuja, kun meillä tosiaan tikkuja eikä liuskoja joten meidän liuska-raskaustestit on itse asiassa halvempia.

On. Sateiselta näyttää, vaikka sääennuste lupaa parempaa iltapäivälle. Taidetaan silti suorittaa ruokailuosuus sisällä, ja käydä vain kävelyllä ulkona. Tänään on Itä-Helsingissä japanilaisessa puutarhassa Hanami, kirsikankukkajuhla. Monena vuonna on pitänyt mennä sinne, mutta nyt pistetään suunnitelma toteen. Kerrankin sentään osuu kukinta oikeasti juhlan aikaan.
 
plussatuulia beisla ja muut :)

nyt laittakaa plussa-aalto pystyyn nyt ja piristystä mulle kiitos :)

täällä ei ihmeitä, väsy ja hermot vähä kireellä, nyt tuli sit 30v täyteen. eilinen oli kyl iha täys katastrofi ja painajainen, inshaAllah tänää ois parempi päivä. täällä kesäinen sää ja aurinko paistaa, olikoha et tänää ois jotai 32, huomen 28 ja ylihuomen 36 astetta inshaAllah :)
 
Nyt kunnon plussa-aalto pystyyn! :D
Aika monet myös oviksen tienoilla on niin toivotaan toista plussa-aaltoa parin viikon päähän ;)

Hitto ku olin nii väsyny eilen ettei jaksanu ees puuhastella miehen kaa. Tänää varmaa pakko pysyy hereil viel matsin jälkee et ehtis vähä pupuilee ennen kiireistä viikonloppua :P
 
Junttura vielä kerran pahoittelut. Voimia ja halauksia <3 sun asennetta ei voi kuin ihailla! Oot uskomaton <3

Ilpuri ihana kun sun mies on noin hyvillä mielin ja se taatusti tarttuu suhunkin <3 jospa se lieventäis stressiä ja sinne se plussa suotais! Ja jospa se fyssari pian vastais niin pääsisit aloittamaan ja saisit sen selän vihdoin kuntoon! En voi ees kuvitella mimmoset kivut sulla on :/

Beisla ihana kun pääsette käymään siellä kirsikankukkajuhlassa! Ne kukat on omasta mielestä ihan järjettömän kauniita! :) livenä en oo niitä koskaan nähny mut kuvista kyllä! Se tuoksu on varmaan huumaava siellä. Jospa se sadekkin loppuis siellä ja pääsisitte piknikille. Tosin voihan se olla ihan hauska idea levittää piknik viltti olohuoneen lattiallekkin jos sää näyttää niin huonolta :)

Mymmelisti nyt näytät mitenkä niitä vauvvoja tehhään ja plussaat ennen lääkäriä ;)

Nni aivan kauheelta kuulostaa tuo juttu sun entisestä kaverista! Tosin munkin kaveri liikkuu narkkipiireissä ja valitettavasti tuo taitaa olla aika arkipäivää siellä :(

Aphrael ootpa ihana kun noin jaksoit kaikille kommentoida!! <3 mullahan näköjään tuo hirveä oksentelu tais liittyä tuohon kuumeiluun, koska eilen alkoi jo olot helpottamaan ja kuumekkin laskemaan :) hahah sullahan on siellä tänään melkonen askartelunurkkaus tänään! Huippua kun jaksat itte tehä kaiken! :)

Nennaa todellakin! Itse kans liputan luonnon helmassa asumista! Valitettavasti en nyt sitä pääse kokemaan, kun mies ei ole innostunut muuttamaan liian kauas keskustasta :) mutta onneksi molempien vanhemmat asuu kainuussa ja vähän pienemmällä paikkakunnalla niin pääsee siellä nauttimaan luonnosta :)

Bb sulla kunnon piinaviikot :D jospa se miehes keksi sulle jotain tekemistä ;)
 
Onnea Gatusa ! :)

Nyt oon ihan tylsä ja siirran kommentoinnin myöhemmälle.

Plussatuulia ovis ja r-testeihin kaikille testaajille ja hermoja ja kärsivällisyyttä piinaviikoille :P

Vielä me kaikki plussataan!! Etenki nyt mymmelisti, lumikello ja Ilpuri!! Muoks + beisla!

Ps. Missä Lycky on?
 
Muokattu viimeksi:
Mami, Onneksi "kelpuuttivat" sinut päivystykseen ja sait lääkkeet niin voi paraneminen alkaa.

Junttura, Pahoittelut keskenmenosta! Ihanasti osaat kyllä kaivaa niitä hyviäkin puolia.

MindiS, Joo askarreltavaa riittää. Listasta puuttui vielä se hääkorttikin muuten. Kääk! Mä olen joskus askarrellut paljonkin mutta nuo lapset imevät nykyään kaikki mehut joten askartelen vaan "pakolliset".

On. 10h unta takana :D No ei kyllä yhteen menoon kun nuorimmainen herätteli muutaman kerran, mutta paljon silti minun mittapuulla kun unet on yleensä 5-7 tuntia 1-10 herätyksellä. Ihanan virkeä olo!
 
Beisla, tuo kirsikankukkajuhla kuulostaa siistiltä. Mä oon aina keväällä ihan fiiliksissä kun kaikki puut kukkii. Ne on niin nättejä. Mun työ matkalla on yks talo minkä piha on iha älyttömän kauniisti laitettu ja nyt niiden koriste omenapuu on jo täydessä kukassa. Tekis mieli käydä kysyy et saanko tulla ihastelemaan läheltä :D

No niin se olis naiset mulla sit ovis viikonloppu edessä. Mun kierto on nyt vähän heitelly 30-32 päivää, vähän tonkin ulkopuolella . Eli noilla luvuilla se on la-ma välillä. Ajattelin kuitenkin ottaa varman päälle, oli niin mukavaa kun eilen jo vähän harjoiteltiin :D vähän pelkäsin et mitä mun selkä sanoo, ihan hyvin meni tosin asennot ovat aika rajoitettuja. Sit huomasin et on ääni hävinnyt melkein kokonaan ja kurkku on arka ja nenässä tuntuu kummalta, et flunssaakin pukkaa. Eilen kuitenkin aloitin neulomaan uudet villasukat ja niistä tulee niin hienot! Vaikeuksien kautta voittoon! :)
 
Meidän yksillä naapureilla kukkii aina koristekirsikkapuu tosi kauniisti ja useammalla on koristeomenapuita. Kauniita ovat kyllä kukkiessaan mut olisi kiva että joku myös keräisi ne omenat maasta ennen kuin ovat mätiä. Asutaan siis rivitaloissa ja noi puut on pihojen kulmissa niin että omenat putoilevat talojen välisille kävelyteille.
 
Nni no hyi! Järkyttävä toi sun kertoma tyyppi.. Tää mun kaverin kaverin ei varmaan ihan tollanen oo.. Tai mistä mä tiedän oon mä kerran sen nähny ja ihan fiksulta tuo vaikutti mutta noh joo ite en pystyis silti tollaseen..

Junttura voimia! <3 mulla km alko edellispäivänä tuhrulla ja seuraavana aamuna vuosin jo kuin seula.. Oot kyllä vahva nainen! :)

Ilpuri joo kuulostaa aika älyttömältä kun itte jo yli vuosi yritetty ja yritetty ja sit toinen napsahtaa jostain yhden yön jutusta paksuks ja sit meinaa vielä tehdä abortin.. :/


On.. Ääh nyt rupee toiveet herään.. Tissit on pikkasen arat tai ei voi varmaan ees snoo että arat..Eilen sattu ihan julmetusti alaselkään.. Yöllä tuli niin pahaolo että huh! Ja tänään juoksi elohiiri mahassa.. Vielä viikko ja pitäis menkat alkaa.. Plaah
 
Tossa siivoilin kaappeja ja löysin yhden ovistestin. Ajattelin sen tehä, kun eilen tuli varmaan kourallinen kananmunanvalkuaista. Tässä tulos... :) onneksi ei ollu ku toi yksi ni eipähän tarvitse enempää testailla. :)
ImageUploadedByVau Foorumi1431588554.672649.jpg

Ps. Tää rupee hinaamaan kirvestä kaivosta. :D
 
No ei oo täti vielläkään suvainnut saapua paikalle..

Kp32/29-33 huomenna kyl vapaa päivä eli saattaa saapua silloin, jotenki tuntuu et täti haluaa aina pilata mun vapaapäivät! :/

Maaliskuun kierto veny kyllä kp32 asti eli huomenna siis täti tulee kylään.
Vähän kyllä harmittaa et kierto tällee "venyy" tai heittää 3-4 päivää.
 
Juntturalle voimia vielä tätäkin kautta :Heartred

Mymmelisti: Nyt kaikki sormet ja varpaat ristissä, että tärppäisi siellä, eihän sitä koskaan tiedä!!!

Muille piinailijoille myös plussapuhallus ja positiivisia uutisia kehiin :Heartred

Ilpurin selälle parantavat halaukset täältä :hug013

on. Meillä oli tossa miehen kanssa paripäivää aika synkkää, purettiin oloja ja tuli ikäviäkin asioita sanottua puolin ja toisin... Mutta sitten sovittiin ja taas huomasi, että välillä riitely tekee kyllä ihan hyvää kun se puhdistaa ilmaa ja sen jälkeen ollaankin oltu taas ihan kiinni toisissamme... :love7

Mukkis rv7+0
 
Takaisin
Top