Ei vieläkään tätiä!
Viimeyönä tuntu mahassa menkkajomoilua, siksi jännitti aamu.
Pakkohan se on tänään hakea digi testi, tai eka teen apteekin oman ja sen tuloksen myötä vielä digi.
Diku älä enää testaa!!!! <3 EI TODISTA MITÄÄN tuo liuskan tulos <3
Onnea plussanneet ainakin Astanga <3 vauvaliimaa!
Pepe voimia <3
Oon hiukan out kaikesta kun miehen kanssa oltu ihanasti kahdestaan enkä ole ehtinyt selata täällä. Jännittää Gatusan puolesta :)
Kp 10
Muox* jaan nyt omaa kokemusta eri testeistä; sain 2012 jotain puol vuotta keskenmenon jälkeen plussan davidin herkkään liuskaan ja homma meni niin että ehdin jo parkumaan negaa ja mies tuli tueksi vessaan kun itkin pytyllä. Muutaman minuutin kuluttua kun nostettiin katseet testiin niin siinä oli selkeä toinen viiva. Päättyi vuotoon tai mihin lie menkkoihin. Elokuussa 2013 tein clear bluen tavis testin ja sain puolikkaan plussan. Olin hiukan skeptinen ja vuoto alkoi jonkin ajan päästä. Joulukuussa 2013 tein digin joka antoi menkkojen alkamispäivänä 1-2 tuloksen mutta kaksi päivää myöhemmin tuli vuoto. Ehdin jo hyppimään riemusta vessassa.
Olen siis plussannut elämäni aikana muutaman epämääräisen kerran joten en usko mitään ennen kuin ultrassa olen ollut ja siellä sykkeen ja muun todistanut. Olen oppinut ettei mikään tarkoita mitään. Ei ollut tarkoitus olla negatiivinen. Jaoin vaan huvikseen omia kokemuksia kun sen verran ärsyttää noi "luotettavat" testit. Henkilökohtaisesti uskon teihin jokaiseen ja uskon että jokainen meistä voi raskautua. Mulla ei ollut mitään oireita kun olin oikeasti raskaana ja sen vuoksi en luota oireisiin ellei nyt radikaalisti tulisi ja menkat jää pois. Silloin jäi menkat pois mutta tuhrutti vähän. Mun viivat vahvistui kahden päivän välein tosi nopeasti enkä yhtäkään hailuraa saanut edes vaan kokoajan oli kunnon viivat. Keskenmenon sain kuitenkin. Tulipa sekavaa soperrusta.
Tummuuks nännit ennen menkkojakin...? Huomasin sellasen tänä aamuna suihkussa. Ja ne on myös arat ja kovat koko ajan. Voihan tuonkin vaan kuvitella toki Mä luulen, että koitan nyt pidättäytyä testaamisista muutaman päivän ja käyttää sitten tuon apteekin oman testin, jos ei tätiä näy. Aloin miettiä, että enpä mä noilla one stepeillä/davideilla oo koskaan saanu kahta viivaa, vaikka sitte myöhemmin samassa kierrossa testattuna on tullut cb:hen, apteekin omiin ja digeihin plussia. Että ehkä ne ei vaan mulla toimi...mut en viitti tuhlata puikkotestejä vielä näin aikasin :D Kp 27/30, dpo 10 siis tänään.
Azalea, mulla tässä kierrossa nännit tummui parin päivän päästä ovisplussasta, ja tuskin raskaana olen. Joten täällä ainakin yksi jolla tummu ennen menkkoja.
Azalea, mulle antoi testit tän raskauden kohdalla pitkään haamuja ennen ku kehtasin tehdä digin, vaikka digi näytti silloin 2-3 saattoi liuskatesti antaa haamua :)
Janeh tuumin aivan samaa just että ei varmaan tule foorumille jos on pikkuinen sylissä <3 myöhemmin sitten kun jaksaa ja haluaa. Toivon että kaikki on mennyt nappiin :) Ja kivoja kuvia olet jakanut. Muikea tuo kakku :P Ootpas sinä jo pitkällä!
Astangalle jo varovaiset onnittelut!
Azalealle vahvistumista, sullahan on kuitenkin aika varhanen vaihe! Ite sain tosiaan digiin tuon plussN dpo13!
Kaikille muillekin plussatuulia!
Täällä tänään jo kerrottu uutiset perheelle kun oisivat kuitenkin arvanneet jouluna tilanteen. Nyt vaan toivotaan että kaikki hyvin, pientä menkkajomottelua on mutta on sitä toisaalta ollut jo pari viikkoa!
Azalea; Mulla on niin kutina et se plussa tulee sieltä :)
Janeh; ihanat
Kiivi; Kiitos,jaksat aina tsempata muita Päivänsäde Toivottavasti plussaa tulisi sinne pian