Raskaaksi 2012

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Dark
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
MarinaMelina: Minäkin join itsepuristettua greippimehua kokeeksi parin kierron puoleenväliin jo ennen yrittämisen aloittamista ja tuloksena oli muutaman päivän lyhentynyt kierto. Tai en tiedä oliko sattumaa, mutta nuo pari kiertoa oli lyhkäisempiä kuin edeltävät ja niiden jälkeinen. Kesäkuussa siis lopetin pillerit. Ensikierrossa (jota ei toivottavasti tule) aion ehdottomasti ottaa taas greipit käyttöön. Menee muuten paremmin alas appelsiinimehun seassa, ihan vinkiksi. :)

Täällä on kyllä kiva seurata muiden tilanteita, kun itsellä on mahdolliseen testailuun vielä niin kauan aikaa. Saa jännittää muiden puolesta. :) 
 
heippa.

kävin lukemas piiiiiitkästä aikaa tätä palstaa. ite oon jo lopettanu oviksen tikuttelun ja kaiken muunki laskemisen ja pohtimisen ja olemattomien oireiden tarkkailun. tällä hetkellä mennään ns. hälläväliä-fiiliksellä. en usko enää yhtään että raskautuisin luomuna ja tää on nyt periaatteessa odottelua et koska lähetään testeihin. nyt menossa siis.. (pitää ihan kalenterista kattoo) kp.21 ja yk 12. inhottaa olla tällane luovuttaja mut ihan oman mielenterveyden takia koitan siirtää nää jutut vähän taka-alalle mun päästä. käyn välillä kuite seurailemas täälä ja ehkis kerron kuulumisiaki :)

plussatuulia ja tsemppiä kaikille tänne!
 

Tulin taas kurkkimaan mitä tänne kuuluu :)

VATUKKA
: Minä kanssa täällä jännäilen muiden tilanteita, itsellä kierto myös niin alussa ja teistailuihin vielä jokunen tovi aikaa..Kiitos vinkistä, enpä itse ole tullut ajatelleeksi! Täytyypä kokeilla tuota appelsiinimehuun greipin sekoittamista, kun tosiaan nyt juon sitä nenästä kiinni pitäen :) Onko kokemuksia siitä et oisko parempi greipeistä puristettu mehu kun kaupasta ostettu? Vai onko väliä kun tuo valion mehu mitä juon on 100%...!!?

LAURA: Luulen ymmärtäväni tunteesi varsin hyvin, sillä vaikka meillä ei ole kun vasta yk3 menossa, alkaa tuo pääkoppa nyt jo ottaa veronsa tästä jännäilystä..saati sitten jos joutuu odottamaan kolme kertaa näin kauan! Minusta ainakin hyvä että maltat antaa aikaa nyt muille asioille ja itsellesi! Ja mistä sitä tietää jos se vaikka tärppää sitten kun sitä vähiten odottaa (eli jännää,stressaa ja ahistaa)! Voimia ja tsemppiä sinne kovasti!

Täällä: ollaan valmiina tikuttelemaan ovista, saa nähä vaikuttaako ajankohtaan tai muuhun tuo greippimehun juominen..Tänään jo nipisteli tuolta oikeanpuoleisen munasarjan kohilta, elikkäs ilm. niitä jotain munasolun kypsymis nipistelyjä.. niiden takia testasin jo tänään ovista mutta himmee viiva tuli, ei siis vielä sen aika.. Kun nyt nopeasti alkaisi tapahtua :) vielä pitää töissä jaksaa yövuoro 3/4 ... huoh!


 
Hih täällähän on porukkaa.. ei meinaa jutuissa pysyä mukana :)
Tulin vaan kysymään, että miten pitkään te pitempikaavalaiset ootte joutunu odottamaan tutkimuksiin? Kävin tänään varaamassa uuden ajan lääkäriin ( kävin siis viimeksi elokuussa muistaakseni) ja täällä jonotusaika näyttää olevan vajaa viikko :o Mietin vaan että jonotankohan mä nyt ihan oikeelle lääkärille? Oon jotenkin ymmärtäny että noihin tutkimuksiin joutuu jonottaa kuukausi tolkulla. Tosin asutaan täällä maaseudulla asukkaita noin 4 000, jos täällä kaikki muut on niin onnekkaita etteivät kärsi mistään lisääntymis ongelmista.
Eli odotetaan ensi viikkoa :) Tärppionnea kaikille ++
 
Omppuf, minä menin yksityiselle gynelle 09/10, sieltä lähete naistentautien polille ja aika sinne 12/10 ja jatkotutkimuksiin/hoitoihin oli aika 08/11 mutta se aika peruuntui kun luomusti raskaannuin joka meni kesken 08/11 rv:lla 7+1. Sen jälkeen yksityiselle lapsettomuusklinikalle jonne sain ajan heti ja sillä tiellä olemme edelleen.


Tsemppiä ja paljon plussapuhureita kaikille!!! <3
 
MarinaMelina: Toiselta keskustelupalstalta olen lukenut (tämä on aina hyvä perustelu), ettei ole väliä onko kyseessä greippituoremehu vai itse puristettu. Maistoin itsekin ensin valion mehua, mutta se oli mielestäni todella hapanta. Itse puristettu maistui paljon paremmalle ja jos sekaan viitsii vielä puristaa appelsiinin, tulee mehusta melkein hyvää. Nyt alan kuulostaa siltä kuin pitäisin itseäni jonakin mehu-asiantuntijana...  
 
Mäkin olen lukenut että ei olisi väliä millanen greippimehu on kyseessä, joten munkin tieto on kyllä siis sitten tarkkaa laatua, kun oon kanssa keskustelupalstoilta lukenut. :) Jos oikein noihin mehuihin hurahtaa, niin kandee ostaa mehulinko, sillä tulee mielettömän hyvät mehut, kun ite tekee. Ja eipä ainakaan oo turhia lisättyjä juttuja! :)

Omppuf, teillä on kyllä erittäin nopsaa toimintaa siellä, jos noin äkkiä pääsette tutkimuksiin/lääkärille/saatte asian etenemään! Mutta aivan mahtavaa siis, toivotaan että pian alkaisi tapahtumaan myös plussasaralla!

Tulispa tänne nyt plussia kuin Plussapalloja siinä mainoksessa. Plop, plop, plop vaan. Joo, huomaa että nää pitkät päivät kotona ilman aikuisseuraa alkaa tekee tehtävänsä. :D Ainakin juttujen tasosta päätellen..
 
Täällä nyt sitten plussattu tiistaiaamuna :):):) Eilen neuvolakäynti ja terkkari epäili jo viikkoja olevan 8-9 (vaikea sanoa, kun mulla on ollut niin oudot kierrot), mut ens viikolla sitten utraan :) Tämä oli siis meidän yk 3. Nyt sitten vaan odotellaan ja toivotaan että kaikki menee hyvin! Paljon tsemppiä ja plussatuulia myös muille!!! :)
 
Kiitoksia vastauksista :) Minä toivon mixuliinille parempaa tätä vuotta! Teillä on pitkä ja rankka taival jo takana :/! 
Rupes hymyilyttää kun luki tuota kiki:n kirjotuksen loppua, tunnistan välillä itsekkin höpertyväni täällä kotona ;D eiks se oo vaan hyvä ettei kaikki ole aina niin vakavaa.
Monet teistä varmaan on töissä/koulussa kokopäiväsesti? :) Minä oon kotona ja töissä sitten vaihtelevasti 2-10 päivää kuussa, meidän ipanapa siis kotihoidossa.. mies katsoo kun oon töissä. Oon tottunu kuulemaan aika paljon kommentteja että "millon meet töihin" ja "Helppohan se on olla vaan kotona" :S. Meinasin kyllä pysytellä pääsääntösesti kotona niin kauan kun tuntuu hyvälle/ ei ole rahallisesti tarvetta mennä töihin. Asutaan siis rivitalo-osakkeessa maalla ja lyhennys ei ole mitään päätä huimaavaa. :D

Tulipa aiheesta poiketen. Mitähän vielä.. niin tuntuu että ottivat tosissaan kun jouduttiin käymään sillon ennen esikoistakin 2009-2010 muutaman kerran. Sitten toimenpiteitä lykättiin kun mies meni armeijaan.. sitten yllätykseksemme plussasin  kolmen kuukauden palveluksen jälkeen ihan luomusti :D Toivotaan siis samaa mutta mieluummin lyhyemmällä ajalla!

ONNEA tulevasta perheenlisäyksestä MariaL:lle! :)
 
Paljon onnea MariaL!!

Minun kiertoni senkun vaan venyy ja negaa pukkaa testeihin. Ensi viikolla sitten verikoetta peliin ja edetään sitten sen mukaan.
 
Täällä kuumeillaan kovasti... mutta kysymyksiäkin olisi et jos joku viittis vastailla (viisastelijat voi jättää väliin) =) eli täällä on vielä ehkäsy käytössä toiveena olisi että raskaus mahdollisesti tärppäisi huhti-toukokuulle... sitä vaan mietin että kuinka monta kk:tta ennen olisi järkevää jättää ehkäsy pois (meillä käytössä pillerit) että "varmasti "onnistuis tuolle ajalle... tiedän et kuullostaa hullulta miks just tuolle ajalle jne.. mut jos mitenkään mahd niin aikuismaisia vastauksia =)
 
kizu: Periaatteessa pillereiden lopettamisen jälkeen on heti mahdollisuus tulla raskaaksi. Kuitenkin todennäköisyys sille että tärppäis just tiettynä ajankohtana on aika pieni. Itse jätin pillerit viime heinäkuussa ja vieläkään en ole raskaana.
 
Niiin... sepä tässä onki kun voi tulla heti mutta sitten ei välttämmättä tulekkaaan... kiitos tästä kun kerroit =) josko sais lisää kokemuksia?
 
Moi, kizu. Onko sulla siis pillerit käytössä? Jotkut tosiaan sanovat, että eka kierros pillerien lopettamisen jälkeen olisi erityisen hedelmällinen, mutta en tiiä pitääkö paikkaansa. Monet myöskin ovat kertoneet, että voi mennä puolikin vuotta, ennen kuin kierrot tasaantuvat lopettamisen jälkeen ja pillerien vaikutus häipyy kokonaan. Ja yleisesti ottaen n.80-85 prosentilla pareista kuulemma tärppää vuoden sisällä, näinköhän se meni. Mutta se ajankohta on kyllä melkein mahdoton sanoa etukäteen.

En tiiä mikä on sun tilanne tarkemmin, mutta jos et halua raskaaksi ennen huhtikuuta, niin voithan kuitenkin lopettaa pillerit jo nyt, ja käyttää siihen asti muuta ehkäisyä. Näin sun kroppa saisi kuitenkin jo palautumisaikaa pillereistä (joillakin se voi olla tarpeen, joillakin ei).

Itse lopetin pillerit elokuun alussa, eli nyt yrityskerta 6 menossa. Kierrot ovat kyllä pysyneet aika sopivan mittaisina, mutta vielä ei ole tärppiä tullut. Pientä kuukautisten keston pitenemistä on ollut havaittavissa tässä viimeisillä kierroksilla. Ehkä se kertoo, että viimesillä kierroksilla olis muodostunut paremmat olosuhteet kohtuun? Tiedä sitten.

Onnittelut vielä MariaL:lle plussasta :) :)
 


Hei Elenna


Kiitos vastauksestasi!

Tilanteemme on siis seuraavanlainen minä opiskelen viimistä vuotta koulua valmistun 1.6-2012 ja mieheni on töissä vaki virassa minä olen iältäni helmikuussa 22 ja mieheni maaliskuussa 27 seurustelua takana 3 ja puol vuotta tarkoituksemme ajankohdalle ovat vähän ehkä oudot osaltaan mutta se että saan koulun varmasti päätökseen, mahd asunno osto keväällä ja toive tammi vauvasta (vaikka tokkopa sillä varsinaisesti merkitystä ;)) ja mitä asunnon ostoon tulee ajankohta parempi asunto markkinoilla sekä mieheni halu/toive että kaikki olis sillee "siistissä pakettissa" ja muuta kai tähän hätään edes "keksi" =) voipi olla viisainta tuo että jättää ne pillerit heti pian pois kun mahd... eli tämän levyn jälk...

plussatuulia vaan kaikille =)
 
MariaL: Paljon onnea teille!

Ei ollut näköjään meillä apua jokapäiväisestä peittojen heiluttelustakaan, foolihaposta tai greippimehusta. Täti tuli kylään. Kierron pituudeksi tuli siis 32 päivää. Ilmeisesti nyt pikkuhiljaa alkaa kierrot e-pillerien jäljiltä tasoittua. Noh ei muuta kun yk 6 käyntiin.

-mame Kp 1 /30-37
 
Hyvää loppiaista kuumeilijakollegoille! (: Täällä pitäis viikko vielä malttaa ennen ku pääsee testaamaan. Piiiiiitkä aika kun tuntuu ettei muu oikein mielessä pyöriskään. Olen vielä niitä ihmisiä joille mieli tekee helposti tepposet ja kuviteltuja oireita ilmestyy, sitten saa aina pettyä oikein kunnolla kun ne menkat alkaa. :D Tietääkö muuten joku tuleeko kiinnittymisvuotoa joka kerta munasolun kiinnittyessä, että voisko siitä päätellä onko vai eikö raskaus ole alkanut? Edelia Kp 19/27
 
Kizu: Minä käytin pillereitä n. 15 vuotta ennen kuin tämä projekti lähti käyntiin. Kierrot tuntuvat vieläkin hakevan paikkaansa ja nyt yk 4 kp 42. Eli minäkin Elennan kannalla, että vaihtoehto ehkäsy hetimiten käyttöön niin saat rytmistä kiinni =)

Edelia:
Internetin ihmeellisen maailman kertomana kaikki eivät havaitse kiinnittymisvuotoa. Omakohtainen kokemuksen hankinta vielä kesken, joten sen enempää en voi sanoa.



 
Perhoska siihen lopputulokseen mäkin tässä tulin.. =) syön ton aloitetun läpyskän nyt loppuu. saaneen tässä vielä kertoa että joskus parivuotta sitten meille kävin niin minä söin pillereitä (erimerkkiä kuin nykyisin) ja raskauduin silti ja lapsi ei tosiaan kuulunut siihen elämäntilanteeseen... no kesken se meni melkei yhtä nopesti kun oli tullutkin..

 
Hyvää loppiaisiltaa kaikille!

Onnea, onnea, onnea MariaL !! - Ja tervetuloa jemsQQ !

Kizu: Olen samaa mieltä kuin moni muukin, eli pillerit vaan narikkaan heti kun on mahdollista, ja muut suojat käyttöön. Itse söin pillereitä reilut 10 vuotta. Tein itse samoin, kuin mitä sinulle suosittelen, eli jätin pois pillerit huhti - toukokuussa, ja käytimme muuta suojaa alkusyksyyn saakka. Minulla oli mielestäni vielä "ongelmia" kierron kanssa syksyllä, koska ovikset rupesin ainakin bongaamaan vasta nyt loppuvuodesta. En tietenkään ole mikään asiantuntija ja kaikki ovat erilaisia, mutta näin itse ainakin olen kokenut. Olen itse ollut yllättynyt että kuinka pitkään "normalisoinnissa" oikeasti voi kestää.

Edelia: olen tosiaan vasta ensimmäistä kertaa yrittämässä raskautumista, joten en voi kommentoida tuohon kiinnittymisvuotoon. Olen paljon lukenut kyseisestä aiheesta netistä, koska tuo samainen asia kovasti minuakin on kiinnostanut ja "tiedot" mitä minä olen saanut, ovat vaihdelleet kovastikin. Toiset kuulemma sellaisen huomaa, mutta monet ovat mielestäni kirjoittaneet etteivät moista ole huomanneet. Sama mielestäni on ollut myös itse kiinnittymisen kanssa. Jotkut kertoo että ovat huomanneet nipistelyä, ja toiset ovat sitä mieltä että sitä ei voi huomata. Eli ilmeisesti nämä asiat ovat yksilöllisiä.

Perhoska: todella ikävä tuo sinun tilanne - tietämättömyys on varmasti raastavaa. Tsemppiä sinulle kovasti :)

Kaikille kovasti positiivisia fiiliksiä kaikesta huolimatta toivotan !

Ja vielä vähän omasta tilanteesta....
Tosiaan ovistesti näytti viime viikon perjantaina plussaa, joka hyödynneettiin hienosti.
Minulla on ollut vatsa turvoksissa oviksesta lähtien ja jotenkin painaa. Toisaalta minulla on vissiin tiistaista saakka tullut sellaista ruskeaa vuotoa erittäin pieniä määriä, mikä on minua huolestuttanut jonkin verran.
Tänään kävi tilanne, mitä ei aiemmin ole tapahtunut, eli päivällä huljutettiin peittoja. Mukavaa oli kaikin tavoin ja ei varmasti sattunut ollenkaan. Kuitenkin pari tuntia sitten minulla tuli kerran erittäin pieni määrä erittäin vaalean punaista verta. (siis ei edes niin paljoa että olisi housuissa näkynyt). Tämä asia minua kovasti mietityttää.... onkohan niin, että siellä on joku joka yrittää kiinnittyä tai jotain sellaista..... en tiedä. Ajattelin ottaa sen asenteen, että tarkkailen tilannetta, yritän mahdollisimman paljon pitää hermoja kurissa ja toivoa parasta. Muuta en voi ja hermoilu ei varmasti ainakaan auta tilannetta ollenkaan. Päätin siis että nyt yritän pysyä hyvällä fiiliksellä. Olen myös huomannut aiemmin että olen kova kuvittelemaan kaikkea, joten en todellakaan ole varma että mitään oikeasti on tapahtumassa.

Sitten vielä tyhmä kysymys: oletteko jotenkin jarruttaneet makuuhuoneen asioita mahdollisiin kiinnittymisaikoihin, vai oletteko jatkaneet makuuhuoneessa normaalisti? 

Anteeksi kovasti näin pitkästä tekstistä ja vielä enemmän pyydän anteeksi näistä erittäin henkilökohtaisista jutuista - niitä en vain voi kenellekään kertoa, ja mieheni ymmärtää niistä vielä vähemmän kuin minä. Kiitos jos jaksatte kommentoida 

-Mietintämyssy 2011- Yk 3 kp 32 / 39
 
Takaisin
Top