Raskaaksi 2011

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vivi
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Heippatihei pitkästä aikaa taas! Lomareissujen välissä kävin viestejänne lukemassa, mutta kommentointeja en siinä välissä ehtinyt tehdä. Nytkin taas huomenna lähtö viimeiselle lomareissulle, työt kun alkaa tasan viikon kuluttua maanantaina :) Nyt monta viestiä kommentoitavana, toivottavasti muistan edes suurinpiirtein kaiken.

Ensiksikin isot onnitteluhalit Tirrille, Marikalle ja Inkiväärille plussauksesta! :)

Mäppe ja Lau-ra: Pahoittelut menkoista ja onnea uuteen yritykseen. Onnea myös Embylle siitä, että yritys saa vihdoin alkaa :)

Elämäntaparemontista on useampikin täällä puhunut. Itsellä myös muutamia parannuksia tehtävänä, nyt kesällä vähän ote taas lipsunut. Tuon keskenmenneen raskauden aikana oli jotenkin todella helppoa ottaa itseä niskasta kiinni ja parantaa syömisiä jne. Nyt kun työt alkaa ja elämään tulee taas vähän lisää rutiinia, on aikomuksenani myös kiinnittää enemmän huomiota syömisiin ja pyrin lisäämään liikuntaa. Minullekin tuota painoa on kertynyt valitettavan paljon, aivan liikaa. Harmittaa, jos se jotenkin raskautumista vaikeuttaa ja voihan ylipaino vähän raskauttakin hankaloittaa.  Millekään kitukuurille en aio alkaa, koska sekin voi raskautumista vaikeuttaa. Terveellisempää ruokavaliota, lisää liikuntaa ja muutaman kilon karistamista itse lähden ainakin tavoittelemaan. Idea tsemppiryhmästä kuulostaa kyllä hyvältä, lähden mukaan :) Haastetta riittää, mutta kiva on jos voi ajatuksia muiden kanssa aiheesta vaihtaa.

Dark ja Untamoinen: Onnea kovasti opiskelupaikan johdosta :) Opiskelu on varmasti antoisaa ja haastettakin piisaa - ja tietää ainakin mitä tekee seuraavat vuodet. Ja kaikki muu opiskeluun liittyvä tuo myös mukavia hetkiä :)Varmasti molemmat olette ensin asiakkaita kuin työntekijöitä tuolla neuvolan ja äitiysneuvolan puolella :) Toki voi olla hieman raskasta, jos ei tärppiä heti kuulukaan ja opiskelu pyörii pitkälle raskauden ja vauvojen ympärillä... Itse myös työskentelen pienten lasten kanssa, saas nähdä millainen vuosi eteen tulee.  

Tuosta yrittämisestä ja stressaaamattomuudesta vielä pari sananen. Itse yritän kanssa lähteä liikkeelle vielä aika rennolla ja huolettomalla linjalla. Nyt on elämässä paljon muutakin, joten raskautuminen projektina lisäisi stressiä vielä varmasti entisestään. Yritetään siis ajatella, että tulee kun on tullakseen :)

Appelsiini: Hienoa, että välit ystäväsi kanssa korjaantuivat :) Omille tunteille ei kuitenkaan voi mitään ja varmasti ystäväsikin ymmärsi, että sinuun sattui. Itsellä myös vähän vaikea tilanne: ystävälläni on laskettuaika samaan aikaan kuin keskenmenneessä raskaudessani olisi ollut. Vielä en ole häntä pystynyt kasvokkain kohtaamaan, mutta yhteyttä pidämme. Onnellinen pyrin hänen puolestaan olemaan, mutta valitettavasti tilanne tuo vielä liikaa mieleen oman menetyksen.

Tervetuloa Kevätneito-81 ja onnea yritykseen :) Luonnollistahan se on, että toiveet ovat korkealla. Toivottavasti kierto loksahtaa nopeasti paikalleen :)

Muutama sananen Untamoisen aloittamasta seksikeskustelusta. Minulla on ollut tapana myös hipsiä pian seksin jälkeen pesulle, en oikein siedä likaista ja tahmaista oloa. Nyt olen yrittänyt jäädä hieman pidemmäksi hetkeksi paikalleen, mutta jos kovin tahmainen olo on, niin pesulle lähden. Ollaan tosin nyt pyritty siihen, että siittiöt pääsisivät mahdollisimman pitkälle perille asti, joten seksiasennot ovat olleet sen mukaisia. Eikä tule sotkuakaan niin paljon, kiva jäädä loikoilemaan oman rakkaan viereen pidemmäksi aikaa :)

Catriona: Tervetuloa! Pahoitteluni keskenmenosta :( Meitä saman kokeneita on täällä valitettavasti monia muitakin. Hyvä kuitenkin, että kiertosi vaikuttaa palautuneen tuosta hyvin. Tuo tunteiden heittely on myös itselleni tuttua. Välillä toiveet todella korkealla ja välillä epätoivo iskee. Yritetään kuitenkin jättää "yrittäminen" taka-alalle ja nauttia muuten vaan elämästä ja antaa vauvan tulla, kun on tullakseen. Saas nähdä kuinka tämä stressaaamattomuus tulee onnistumaan. Ja tottakai on oikeus olla surullinen ja harmistunut, nuo tunteet ovat täysin luonnollisia.

Tervetuloa kattili! Onnea yritykseen :) Vauvakuume ja yrittäminen on varmasti parhaimmillaan ja pahimmillaan ihanaa ja kamalaa :D Toivottavasti toinenkin tärppää helposti :)

iidda: Harmi, että kierto on sekaisin :( Ja nuo oudot tuntemukset ovat kyllä hankalia, kun ikinä ei oikein tiedä, mistä onkaan kyse. Ja sitten sitä pohtii omassa päässään kaikenlaiset mahdolliset skenaariot läpi... Vyöhyketerapiasta olen itsekin kuullut hyvää, kannaahan sitä kokeilla!

Tervetuloa PePa! Toivottavasti nyt olisi parempaa onnea kierron tasaantumisen kanssa. Onneksi lääkkeilläkin voidaan tilannetta auttaa, jos ei muuten tahdo onnistua :)

Vuononvaltiatar: Mukavaa, että loma sujui hienosti ja ehdit rentoutua! Ikävä, ettei kuharruskuukausi oikein osunut nyt kohdalle.

Omanapaa: Kuukautiset oli ja meni ja täälläkin hieman oudot. Odotin siis valtavaa vuotoa, josta keskenmenon jälkeen peloteltiin. Sen sijaan kuukautiset kestivät 4 päivää ja olivat aika niukahkot.

Lomareissut melkein tehty, edessä vielä viimeinen pyörähdys mökille, ennen kuin työt maanantaina alkaa. Ja jännittää niin paljon, vaikka tuttu tuo paikka onkin!

Ja meillä on uusi asunto! Muutto edessä elokuun puolenvälin jälkeen. Onneksi saa rauhassa muuttaa, kun oma asuntoni on vuokralla vielä syyskuun alkuun saakka. Ihanaa kyllä päästä vihdoin kunnolla aloittamaan yhteistä elämää, kun reilut puolitoista vuotta ollaan melkein asuttu väliaikaisesti etäsuhteessa ja viikonloput ja lomat yms. pienessä yksiössäni kaksin.

Nyt taitaisi alkaa olemaan nuo kiertopäivät semmoisissa lukemissa, että ovis saattaisi tulla tässä piakkoin. Vielä en ole varsinaisia merkkejä kuitenkaan havainnut. Kahdenkeskistä aikaa ei vaan oikein ole ollut ja viimeisellä lomareissulla mökilläkin tulee olemaan läsnä muuta porukkaa. Täytyy vaikka sitten ajaella jonnekin syrjäiselle metsätielle puuhailemaan, jos ei muuten tahdo onnistua petipuuhat :D

Tulipas pitkä viesti...

YK 1, kp 14






 
Hei pitkästä aikaa! Täällä on tapahtunut paljon loman aikana. Onnittelut raskautuneille ja pahoittelut niille, joilla täti tuli taas kylään.
Appelsiini: Ensimmäiset menkat tulivat 6 viikkoa keskenmenon jälkeen. Tikuttelin ja löytyihän se oviskin, tosin meni aika paljon tikkuja kun ei oikein ollut hajua milloin se aika olisi.
Minkälainen kierto muilla on ollut keskenmenon jälkeen? Heti normaali vai onko heitellyt?
 
Arhippa: Tervetuloa takaisin :) En oikein osaa laskea tuota kiertoa keskenmenon jälkeen. Jos lasketaan spontaanin keskenmenovuodon alkamisesta kuukautisten ensimmäiseen päivään, niin kierron pituus olisi 38 päivää. Jos taas lasketaan siitä, kun tyhjennyslääkkeet otin, niin kierron pituus olisi 34 päivää. Noin viikon siis kuukautiset oli myöhässä. Enempää siis ei ole kuin tämän yhden kierron osalta kokemusta. Nyt jännätään, mikä on tämän kierron pituus.
 
Huomenta kaikille (iha)naisille! :)

Uusi viikko on jälleen alkanut. Täällä eleltäis laskureiden mukaan pupuiluaikaa :) Menossa kp 15/35-28-28 :) mies on ollut kiltti; hän suostui viettämään ainakin tämän viikon lomastaan äitini luona. Saadaan hyödynnettyä jotenkin edes tätä kiertoa, ettei ihan plörinäksi mene :D :D Kun yllättäen miestä ei haittaa pupuilla joka päivä. Mähän miettisin noiden ovistikkujen kokeilua oviksen ajan paikallistamiseksi, mutta päädyin lykätä eteenpäin. Ei kai se ovis kuitenkin melkein tapahdu 1-2 vko ennen kuukautisten alkua.. Jos me nyt tämä loppuviikko ja ensi viikon alkuviikko jaksetaan keskittyä toisiimme, niin ei ainakaan yritys jää vähäiseksi! :) Kun vaan löytäisi aina sopivan paikan ja ajan pupuiluun! :D Meillä riittää muuten paljon tekemistä mein äidin luona -- aika menee koiria ja hevoseläimiä hoidellessa... eli raskautumisstressi luulis olevan ihan ok :)  nyt riittää tämä omanapa!!! :)

Kiitos appelsiini! Ei mennyt kuherruskuukausi pilalle, ajoitus vaan ;-)

Kevätneito-81; toivottavasti saat kiertosi nopsaan takaisin oikeille raiteille :) Olen samaa mieltä sinun kanssasi tuosta raskaudesta höpöttelystä; itse ollaan miehen kanssa juteltu kyllä juu raskautumistoiveista ja ajoituksista ja silleen, muttä jätän obsessiiviset mietteet tänne! Ei tarvi miehen varmistua siitä, että mun päässä kilahtelee :D :D
Minun puolella ollaan avoimesti puhuttu raskautumistoiveista mahd. pian, mutta miehen puolella en meinaa kertoa ennen kuin ollaan pitkälti eka kolmannes selvitty! Appivanhemmiltani haluan pimittää tällä kertaa tiedon, koska edellisen raskauteni päätyttyä keskenmenoon, heidän suhtautumisensa tapahtuneeseen vihastutti minua niin paljon. Kun siis tuli aika kertoa raskauden keskeytymisestä, appiukko vaan totesi: "No joo, eipä ollut kovinkaan suuri yllätys. Me vähän ajateltiinkin tässä voivan käyvän näin, kun on ollut sellaisia viboja ilmassa." -- Tässä kohtaa olin sillain, että: "Anteeksi mitä? Miten tällaiseen on voinut olla viboja ilmassa?"... Tähän appiukko ei oikein vastannut mitään. Sanoin hälle, ettei tälle voinut mitään. Sitten appiukon päässä välähti!: "Ai ette te tehnykään aborttia. Miten ihmeessä se sitten kesken meni? Mitä teit väärin?" -- Tuossa kohtaa olin jo sen verran vihastunut.. Miten kehtaakin tuollaisen edes sanoa ääneen! Totesin sitten vain kylmärauhallisesti, ettei näistä koskaan voi tietää. Luultavasti sikiössä oli joku mutaatio, jonka johdosta poistattui.
En tämän jälkeen ole ollut yhtään halukas jakamaan appivanhempieni kanssa mitään meidän raskautumisaikeista tai -toiveista. Vasta sitten kun on pakko niin kerron, ettei vaan herjata uudelleen abortin teosta jos vaikka tulisi uudelleen keskenmeno. Surettaa vaan tuollainen käytös :( Ainoallekaan ystävällemme emme kertoneet ekasta raskaudesta; halusin odottaa ekan kolmanneksen loppuun.

tervetuloa lomalta taiqaquu ja tervemenoa tämän kesän viimeiselle lomamatkalle! :) Olipa outo virke :D Ompa kivaa, kun koittaa aika muuttoon, on kivaa pakkailla tavaroita ja sijoitella niitä sitten uuteen asuntoon :) Ja onnea jo etukäteen teidän yhteiseloon! Koittakaa nyt pinnistellä tuo lomamatka muiden ihmisten kanssa ja käykäähän tosiaan vaikka autolla vähän kauempana seurueesta pupuilemassa :D :D

 
Hyi kauhia vuononvaltiatar miten sun appivanhemmat kohteli sua. ihan itku meinas tulla :( miten mies ragoi niitten sanomisiin vai oliko paikalla sillo? hyi että, ihan hirveetä ja törkeetä. en yhtään ihmettele miksi et halua puhua niille...

vielä olis 7 piinaavaa päivää.:).
 
kiitos kattili! Olo ei tosiaan ole kovin rakastava heitä kohtaan. He taasen käyttäytyvät kuin eivät koskaan olisi moista sanoneetkaan... Tämä keskustelu käytiin puhelimessa, kun oli muutenkin pikaista asioita hoidettavana. Mies oli melkoisen ihmeissään myös. Emme ollenkaan iloinneet hulluna ´raskaudesta. Pitihän ajatukseenkin tottua ensin. Kun eka raskauteni tuli täysin puskan takaa. Ajattelin kuitenkin, etten viitsi turhaan olla liian iki-iloinen ja innostunut, kun kuitenkin pieni keskenmenon riski ja pelko aina on.
 
iidda, okei sul on noin vahvat noi ovismerkit :D no ei sun sit kannata ostaa mitää, jos noin selkeästi ovis näkyy.. mulla ei näy lähes mitenkää muuten ku et tissit on arat. mut mulla voi joskus olla muutenkin arat ni ota siit sitte selvää onko ovista vai mitä :D

taiqaquu, ymmärrän ettet ole pystyny kaverias näkemään. varsinkin kun teillä oli sama LA. meillä oli sillai et mulla ois ollu kai 3 viikkoo ennen LA ku täl mun kaverilla... ja sit vielä ku kaveri tuli pillereist huolimatta raskaaks ja me ollaa yrittämäl yritetty, ni siks tuntu kans pahalta aluksi..

vuononvaltijatar, hyi kauhee millaset appivanhemmat sul on :( me ei kerrottu mun raskaudesta kellekään. oltii sovittu et vasta sitten kun ollaa käyty ekas ultras. no ei ehitty sinne asti :( mut kyl sit kerroin mun äitille et keskenmeno tuli, ku halusin et se ois mun tukena (mul oli keskenmenosta seuraavana päivänä valmistujaiset). ja sit kerroin sille mun kaverille joka nyt ottaa vauvaa.. kukaan muu ei tiedä.. ainoastaan äiti ja sit yks mun toinen kaveri tietää et me yritetään vauvaa ylipäätään... 
 
Moikka kaikki kuumeilijat! Täällä ilmottautuis yks lisää :)

Oon 21v, mieheni 25v. Esikoispoika 1v 2kk. Ollaan nyt satunnaisesti yritelty pikkukakkosta,sit miehen toivomuksesta välillä käytetty kumia. Ite tosin oon kuumeillu järjettömästi jo pojan puolvuotis synttäreistä asti. Nyt taas eräänä iltana mies otti itse asian puheeks, nyt ois sit menossa tältä erää YK 1 ja kp 13/28. Tarkotus on kuitenkin ettei "tekemällä tehdä" (yritä tässä ny sitte naisena pitää matalaa profiilia).. Toivon mukaan miehel ei täl kertaa menis pupu pöksyyn.. Esikoisesta tärppäs YK 1, kakkosesta tuskin yhtä hyvä tuuri.

Plussatuulia kaikille kuumeilijoille, vaikka onkin mukava liittyä seuraanne niin toivon ettei täällä kauaa tarvitsis roikkua ;)

 
Tervetuloa uudet ja pahoittelut tädin kohdanneille : ) <3

..tänne ei yhtään mitään uutta.. Samaa vanhaa eri päivä..
 
Moikka kuumeilijat!
Mun oli pakko pitää täältä hieman taukoa, kun tuntui, että forumilla roikkuminen aiheutti kauheesti stressiä ja kauhea pettymys kun se täti tuli. Siiten pyrinkin rentoutumaan vauvan teko asian suhteen ja niin meillä tärppäsi ja sain plussan 25.7. meidän 2. hääpäivänä. :) Yk 5 taisi olla kyseessä. Nyt on siis rv 4+4 ja l.a. 31.3.2012
Yritin kovasti olla laskematta päiviä ja pupuiltiin tasaisesti joka toinen päivä. Eli tällaista reseptiä suosittelen teillekin ;)

Tsemmpiä ja plussatuulia kaikille! Siirtykää sankoin joukoin odottajien puolelle!
 
Oiii Superisti Onnea Silli!! <3

 Ihana näin pitkään tätä keskustelua seuranneena huomata et sinäki plussasit.. : )
Pidähän pikkumatkalainen kyydissä päätepysäkille asti.. :)
 
Huomenta tytöt!

Tervetuloa joukkoon lauranen! On aina mukavaa saada lisää kohtalotovereita joukkoomme! :) Teillä kävikin esikoisen kanssa hyvä tuuri, kun ekalla yrittämällä tärppäsi :) Toivotaan samaa tälläkin kertaa :)

Silli; onnea mielettömästi! Upea juttu! ENkeleitä ja tarrasukkia matkalle :)

omanapa: ovista en vielä voi sanoa bonganneeni. Toki en kyllä mitenkään hätäänny, meikäläisellä harvemmin selkeästi on kivulla manifestoiva ovis. Ovat varmaan normaalisti egoltaan pienenpiä munasoluja jos ei tarvi ilmoittaa itsestään kivulla :D :D Heh heh! Nyt on kuitenkin menossa kp 17/28-29, joten kaiketi tärppiaikojen luulisi olevan käsillä tai sitten jo menneen :)
 
Pahoittelut tädin kohdanneille :(
onnea plussanneille! :)

appelsiini

Hienoa että sait anteeksi ystävältäsi :)
kannattaa omaa mieltä vaivaavista asioista puhua, niin toinenkin ymmärtää paremmin missä mennään eikä tarvii arvuutella :)

tervetuloa uudet ihmiset :)

untamoinen
Stressi on pahin tekijä kaikista uskoisin näin. Se alentaa immuniteettia, jumittaa mielen, kropan, kaiken.
Kunnet hakenut uudelleen kätilöksi? En mäkään ekalla kerralla sisälle päässy :)
Mä oon ajatellu elämäntapamuutoksena vaan sen, että saisin jonkinlaisen rytmin elämään, oppisin rentoutumaan ja nauttimaan pienistä hetkistä mitä elämässä tulee vastaan. Nyt menee jo aika hyvin, rytmi ja tietyt jutut alkaa pikkuhiljaa mennä kohdilleen. Ruokavalioo just silleen et mahd paljon omatekosta ruokaa, pienempiä annoksia useemmin. Ulkoilua siihen päälle ja rupesin nyt naukkailemaan raskaus-multivitaa se kun on tarkoitettu myös raskautta suunnitteleville. Mä yritän nyt ens bongailla omaa ovistani ja kartuttaa kiertoani, niin gynelle mennessä osaan kertoo mitä on ja mitä ei.
Mä kans oon tehny sen et samantien vaan vessaan ettei valu sänkyyn... Mut en viitti miehen vuoksi jalat kattoon tekniikkaa kokeilla, vaan meen suoraan vessaan sitten, ettei hänestä rupee tuntumaan suorittamiselta.

vuononvaltiatar
Jep, oli yllätys mieluinen ;) Muutoksen tarve tulee todella kun oon vaan oottanu niin paljon kaikkee tulevaa etten oo keskittyny nykyhetkeen täysillä. Stressaan odottamista ja se pidentää tiettävästi kaikkea odotusta... Siis raskautumisasioissa kun puhutaan ja yleensä. Saas nähdä tuottaako tää elämäntapamuutos vaikka ihan vaan yleisen virkeystason nousua ja muutenkin vähän selvempää päätä elämän suhteen :) Hienoo että oli hyvä loma :) voikun mäkin pääsisin lomailemaan :S

omanapa
Mä oon nyt mittaillu ihan kierron alusta säännöllisesti aamulämpöjä ja saanu jopa tehtyä moisen! Ja oonkin tehnyt huomion - lämmöt laski ja sitten teki hurjan nousun, kun samalla oli kouristuksia ja rintoja alkoi aristaa kp13 tienoilla. Mä voisin kuvitella nyt et olis ovis tapahtunut, mutta voihan se olla jotain muutakin. Toisaalta, ei mulla koskaan ennen oo rintoja näin paljoa ennen menkkojen alkua aristanut. Ollu ihan kosketusherkät. Ovislimankin taisin bongata, sekä huomasin kuinka halutti yhtäkkiä niiiiiiin tajuttomasti. katsoin miehen käsiä ja ai että kun himot hyrräsi... Katsoin sen jalkoja - sama juttu. Musta tuntuu että kaikkien noiden pitkien kiertojen ja kaiken stressin jälkeen vois olla ehkä ensimmäinen kerta keskenmenon jälkeen kun oon ymmärtänyt että olisin ovuloinut. Voihan se olla etten oo stressin takia ovuloinut lainkaan tai en oo kiinnittänyt huomiota siihen... Kuitenkin, pupuilut oli aika hyvin ajoitettu, paria ja päivää ennen sekä päivänä puuhailtiin, ja nyt on lämmöt pysyneet koholla.

Ostin tänään Donnatest nimisen ovulaatiotestin apteekista. En jotenkin oo noista tikuista niin paljoa positiivista kuullut, että uskaltaisin ruveta rahaa niihin tuhlailemaan. Ja tuo kun on kestokäyttöinen, ja syljestä otettava - mulla luottamus kasvaa siihen. Rupeen nyt sit testaamaan joka päivä ja merkkaamaan tulokset ylös, tänään ei näyttänyt ovulaatiota - no, jos oon ovuloinut muutama päivä sitten ei se plussaa näytäkkään ;)
Mut testi antaa myös positiivista siinä vaiheessa jos on raskaana. Jänskättää vähän, sillä jos nyt on kaikki mennyt kohdalleen ja sattuis tärppäämään, donnatest vois näyttää et kannattaako mun testata raskaustestillä ;)

Oi, kun la osuiskin niin hienosti just ennen mun isän syntymäpäivää. Oon nyt rentoutunu ja haaveillu siitä, kuinka isä sais sitten syntymäpäivälahjaksi lapsenlapsen. :)
Ja vois kertoa raskaudesta, isä muuten, taitaapa nyt olla aika paljastaa sun ens vuoden synttärilahja... Niinsanottu sellainen ;)
En tiiä.

Miehen isä kävi meillä maanantaina. Se oikeen patisti meitä hankkimaan lapsia. Naurettiin miehen kanssa kuinka hassua se on ja päädyttiin että hänelle todennäköisesti sitten kerromme ensimmäisenä. Ja siihen on jo tapakin. menemme käymään ja viemme myöhäisen tuliaisen häämatkalta, pienen valkoisen norsun (joka kuulemma symboloi uutta elämää) ja viemme sen sanoen, niin tää tosiaan nyt sit symboloi uutta elämää... Susta tulee vaari sillon ja sillon... Ah mitä unelmia. (miehen kanssa puhuttiin lasten nimistä yks aamu, ai vitsi miten hyvältä tuntui! oli pakko lisätä vielä.. vaikka romaania pukkaa xD)

Oon nyt saanu rennomman otteen elämään ja voin kerrankin sanoa nauttivani pienistäkin hetkistä, kun lakkaan stressaamasta pikkuhiljaa kaikkea tulevaa! Lapsi tulee kun on tullakseen, mut nyt on ainakin välineet siihen, että tiedän onko raskaaks tulo mahdollista jos ovuloin edes! :D huh. stressi. PAHA!

Äh, kai mä lopetan ja meen peiton alle...<3

öitä!!

Dark
kp18(19)/29-40
 
dark. mulla on kans käytössä toi Donna. ja oon kyl tykänny paljon.. ai se näyttää jos on raskaanakin???? en oo tiennykään. pitäis kai lukea käyttöohjeet joskus :D
 
Heipä hei kaikille täällä!  Täällä ilmottautuisi yksi kuumeilija lisää ketjuunne :) Täällä kuumeillaan neljännestä vaavista, ennestään on -00,-07 ja-09. syntyneet lapsukaiset, ikääkin on jo kerrenyt kertyä 38.v ja vielä ainenkin yhden ihanaisen vaavin haluaisin kainalooni :)) nyt kp5/29-33 yk5 meneillään  joten jo haluaisin kovasti tulla raskaaksi ja tuntea kuinka pikkuinen kasvaa sisälläni... niin kuin varmaan te muutkin täällä kuumeilevat? aah... tätä kuumeilua, Tsemppiä kaikille kuumeilijoille  ja Hirmuisesti onnea jo plussanneille +++.
 
Ihania Dark noi sun unelmoinnit! Mä oikein tippa silmäkulmassa niitä luin! Mä oon kans aina haaveillut ja miettinyt etukäteen tuollaisia, mm. että ois ihanaa, jos lapsilla ois tosi pieni ikäero... Mut se nyt ei enää toteudu, ikäero parhaimmallakin tärppäyksellä olis yli 2,5v. Ja sit tietty nimiä on kiva pyöritellä mielessä -ja täytyy myöntää, että nimi on jo valmiina. Se on toinen juttu saako sen ikinä ottaa käyttöön. Mut tosi ihana juttu Dark, että ovis tuli bongattua! Sulla on tehotoimet selvästi aamulämpöjen mittailussa ym! :) Peukkuja täältä!!! Kiva kun tulee uusiakin joukkoon! Nine Kp 14/25-28
 
Tää palaisi tänne takaisin...sattuipa sitten kohdalleni harvinainen väärä positiivinen tulos. Helpottavaa sinänsä kun menkkojen tullessa ehdin jo surra keskenmenoa...
 
Hyvää sunnuntai-iltaa kaikille! Viikonloppu on vietytty ja taas pitäisi uusi työviikko jaksaa :)

ihania unelmia sinulla Dark! :) Mutta niillä me elämme, ilman unelmia ei olisi päämääriäkään :) Meillä on kanssa ollut jo useamman vuoden ajan "nimikeskusteluja" mieheni kanssa. Toki tiedän tapauksia, jolloin vauvan nimi vaihtuukin syntymän jälkeen, mutta meillä on nimet valmiina kummalle tahansa :) Yksi stressimietintä vähemmän jatkoa ajatellen <3 hih

Tervetuloa Äippä-73 mukaan kuumeilemaan! Täällä on jos jonkin näköistä tientallaajaa :D Onnea teillekin yrityksille!

Tirri, kävipä sinulle kurjasti! Noita vääriä positiivisia varmasti vain harvoin tulee... tosi kurja tunne varmasti, vaikka toisaalta tuo vuoto kanssa pysäytti sydämen... ompa kurja tilanne. Ehdit jo iloita raskautumisesta ja kaikkea :( mutta uuteen yritykseen vaan :)

Täällä tosiaan elellään nyt KP 20/28-28-35 YK 4... katsotaan :)
 
Huomenta kaikille! ja mukavaa elokuun alkua... täällä alkas kp8 ja meinasin tänään alottaa oviksen tikuttelun, luultavasti osuu kyllä ens.viikolle mutta aattelin ajois alotella. Oon kyllä nyt tästä kierrosta ruvennu juomaa greippimehua ja naukkailen vehnänalkioöljyä, luin joistain ketjuista että näitä ois kokeiltu, joten saapasnähdä auttaneeko minulle... Onkos teillä muilla jotain poppaskonsteja jota kokeilette kiertojen aikana auttaaksenne raskautumista? Tai ootteko kuulleet muilta ja onko ollut tehoa???
 
Hei taas!

Onnea plussanneet ja tervetuloa uudet! :)

nyt on sen verran hoppu et tulin vaan kertoon et ovulaatio bongattu ja hyödynnetty :) nyt peukut ja varpaat pystyyn että tärppäis!

Ihanaa syksyn odotusta ja plussatuulia! +++
 
Takaisin
Top