Meilläkin on nyt sit lopultakin rakenneultra takana, ja kaikki oli kunnossa, vaikka hankalaa kuulemma oli, kun oli liikkuvainen lapsukainen. Ite huomasin, etten todellakaan edes tunne kaikkia liikkeitä, ja se oli koomistakin kattoa, kun yks sätkii ja heittää volttia siinä kuvaruudussa, mutta ite et tunne yhtään mitään :)
Tää oli mulla siis ensimmäinen rakenneultra, vaikka onkin jo kolmas raskaus. Aiemmissa sitä ei ole ollut, ja oon nähnyt/saanut kuvat vain niistä pähkinän kokoisista mytyistä varhaisviikoilta. Tossa edellisessä raskaudessa kyllä ultrattiin raskaushepatoosin takia loppuraskaudesta viikottain, mutta lääkäri ei edes näyttänyt koko ruutua mulle silloin ollenkaan.
Kaikista ennakko-oletuksista ja arvailuista huolimatta meillekin lupailtiin poikaa, ja kyllä se minustakin siltä näytti, että jotakin siellä jalkovälissä on. Tuleva isoveli ei uutisesta juuri hätkähtänyt, mutta eipä kai tuo 2-vuotiaana vielä sitä ihan ymmärräkään :) Tosin häneltä tuli hauska ja suloinen reaktio, kun käytiin läpi samaa keskustelua kuin aiemminkin: vauva on äidin mahassa. Tällä kertaa lisäsin siihen, että sitten keväällä vauva syntyy ja tulee pois äidin mahasta, ja tulee sitten asumaan meidän kanssa tänne meidän kotiin. Poika nosti kätensä ilmaan ja hihkaisi, että "JEE!" :D
Isosisko, 6v, sen sijaan oli alkuun vähän mutruhuuli, mutta kun totesin, että ainakin hän saa sitten pitää oman huoneensa ihan yksin, ja me saadaan edelleen pitää "tyttöjen illat" ihan kahestaan, niin hän totesi, että ehkä se onkin hyvä, jos vauva on poika. Sitten siirryttiinkin keskustelemaan neidin painiharkoista :)
Mä voin nyt jo luvata, etten ultrakuvaa tänne skannaa - tää nyt on jo kolmas raskaus kuitenkin, ja menee vähän "tässä sivussa" muun elämän kanssa, ja vaikka skanneri kotoa löytyykin, en jaksa, ehdi enkä muista mitään ylimääräisiä skannailla. Mutta ihanaa, että mua aktiivisempia äitejä on olemassa :)