RAKENNEULTRA KUULUMISET

Rakenneultra oli viime viikolla. Aavistuksen oli pettymys, kun ultraus kesti kaikenkaikkiaan vain 10 minuuttia eikä lääkäri paljon kertoillut miltä näyttää. Lopuksi vain sanoi, että istukka on hyvässä paikassa, lapsivettä hyvä määrä ja rakenteet niinkuin pitääkin näillä viikoilla. Eihän siinä itse tajunnut kysellä tarkemmin, että miltä esim. sisäelimet näyttää tai näkyykö huulihalkioita tms. mutta näillä mennään. Helpottihan se joka tapauksessa kuulla, että kaikki on kunnossa ja kolme kuvaakin saatiin mukaan. Sukupuolta ei kysytty, kun halutaan se pitää jännityksessä loppuun asti. [:)]
 
Pikatsu: Mulla oli vähän sama ultrassa, että ei ne hirveästi sitten kuitenkaan kertoneet, eikä siinä tilanteessa itse osannut kysyä, mutta tärkeintähän oli just ne sanat, että kaikki näyttää olevan ok. 
 
Mekin käytiin jonkin aikaa sitten rakenneultrassa ja hyvältä näytti kaikki. Kätilö oli aivan mahtava persoona, räväkkä kuin mikä ja mukavaa vaihtelua vähän hissuihin neuvolatäteihin. :)

Tämä täti kertoi ihan juurta jaksaen kyllä mitä katsoo ja mistä ja mihin se vaikuttaa. "Käyhän sie tuonne nurkkaan kun siun syytäshän tämä on, että täällä ollaan", sanoi ensisanoikseen tulevalle isälle.

Kaikki kammiot ja läpät olivat oikeilla paikoilla, munuaisia myöten. Ihmettelin ääneen, että miten hitossa ne kaikki sieltä oikein tunnistaa niin kätilö tuumasi vain, että sen takia tätä kahtotaan täällä eikä missään S-marketin eteisessä. Kyllä ne kuulemma oppii kun päivät pitkät pyörittelee.

Kovin on vilkas koipeliini mahassa ja äitinsä nenä on kuulemma tulossa. Koivet tulevat näemmä isältä, äiti kun on kääpiömallia eikä mitenkään voi olla mallina noin pitkille luille.  Olisi kuulemma ensitreffeillä pitänyt mieheltä tiukata, että minkäs kokoisena olet syntynyt, nyt on jo vähän myöhäistä. [:D]

"En minä sieltä mittään vikkaa löydä, oliko teillä jotain kysyttävää?", tuli lopuksi. Varovasti sitä sukupuoliasiaa sitten kyselin siinä. Oli kuulemma eilen joku englantia puhuva isä varovasti tiedustellut, että onko siellä he vai person. Meillä on kuulemma persoona kun on kerran pimpsaloorakin selkeästi näkyvissä.

Että rimpsrempsaa odotellessa tässä. [:)]
 
Mä kävin jo rakenneultrassa ja hyvin tuntuu vauva voivan. vauva liikkuu todella paljon, eikä tahdo pysyä paikoillaan kun mittailtiin. Asetokin oli välillä kuin sirkus taiteilijalla. Jalat olivat nostettu pään taaske ja kädet kanssa ylhäällä. Että kova touhottaja on tulossa. Ei mulla veikattu kumpi sieltä olis tulossa, mutta itse veikkaan tyttöä.
 
Takaisin
Top