Selvästi sitä osaa ottaa rauhallisemmin ilman hormooneita häiritsemässä ajattelua 
itse samoissa fiiliksissä. Kerrottiin miehen vanhemmille(ja mun myös) ja parille läheisimmille kavereille myös. Mitäs muuta olen tässä tehnytkään kuin rempunnut, siivonnut, pakannut ja hoitanut esikoista.... Onneksi älysi nopeasti pahoitella. Niin se on vaan tällein tokakertalaisellekkin isälle vaikeaa käsittää, että en keksi oireita enkä keksi että nyt pitää levätä, vaan ihan oikeesti on näitä oireita, jotka on mulle hyvinkin todellisia. Sanoin vaan miehelle, että jos saisin päättää niin en todellakaan voisi pahoin ja oksentelisi ja että minuakin harmittaa olla ''näin poissa pelistä'' kun olen tottunut olemaan aktiivinen ja hoitamaan kaikkia asioita itse. Nyt tarvitsen apua aamupala teossa, tiskien hoitaminen on mahdotonta ja välillä ei voi muuta kuin maata tai istua ja odottaa että huono olo menee ohitse...
Kyllä mä vähän suuttuisin jos mies sanoisi noin. Itellä olo vaan pahenee, tänään oli ensimmäinen aamuoksentaminen. Muutenkin vaikea tehdä mitään, kun niin kamala olo. Mies eilen sanoi et hänen naispuolinen työkaverinsa oli sanonut "sun pitää ymmärtää". Hieman naurahdin, mut kyllä puolisoiden pitäisi ymmärtää, jos on huono olla, on vaikea hoitaa asioita. Sanoinkin miehelle et, kuvittele että sulla olisi todella paha krapula et laatta meinaa lentää ja sitä kestää 24/7.Nyt kyllä mieleni pahoitin miehen kommentista, jonka hän sanoi muutosta stressaantuneena etä voisinko ''vähän ryhdistäytyä''
Luojan kiitos muksuilla loppuu koulu reilu kuukauden päästä niin saan jäädä kotiin "laiskottelemaan" eikä tarvi aamuisin ja iltapäivisin pakkailla vauvaa auton kyyttiin ja ajella eessuntaassun. Voi potea kestokrapulaa ihan rauhassa. :angelic:
Ei tästäkään raskaudesta ole mitään kauheita onnen merkkejä näyttänyt, mutta tiedän että asia muuttuu lähempänä syntymää tai pikkuisen synnyttyä:)
Jos miehillä olis sama olo, niin ne itkis kippurassa peiton alla koko raskauden
Taisin itsekin hieman vollottaa, kun ei mies tarpeeksi hinkannut minun mahaani
ja hirveän helposti turhautui odottamaan potkuja yms. Luulen, että nyt osoittaa hieman enemmän hellyyttä ja huomiota, kun tiedostaa paremmin vauvan olevan tulossa. Ainakin on nyt jo pari kertaa sipaissut ohi mennen vatsaa. 
Asiaan saattoi tosin vaikuttaa se, että olin huonolla tuulella ja miehen tapa hoitaa/reagoida asiaan on ruveta käyttäytymään tyhmästi tai periaatteella "käynpäs tökkimässä tuota mehiläispesää". 
Toisaalta miusta vähän tuntuu, että toisella on vielä tekemistä asian sisäistämiseksi, vaikka uskookin todellisuudessa miun olevan raskaana. Varmaan ultran jälkeen uskoo sit kunnolla, et siellä tosiaan on joku. Ei tunnu oikein uskovan raskaustesteihin. ( Ja niitäkin on tullut tehtyä seitsemän positiivista. 
) Onneks on muita läheisiä, joitten kanssa pystyy puhumaan ja ihmettelemään nykyistä olotilaansa. 
Joka päivä melkein luen sille noista raskaus-appseista mitä milloinkin tapahtuu beibillä ja millaiset oireet on normaaleja, jotta ymmärtää paremmin mun oloja jne. On se tosi onnellinen. :)
Minullakin mies semmoinen, että kiusallaan kettuilee, "rakkaudesta se hevonenki potkii". Välillä minulla ei yhtään riitä huumori tuohon tahalliseen ärsyttämiseen ja tässä 10 vuoden aikana on oppinut perääntymään ja jättämään asian sikseen, kun huomaa minun alkavan käydä kierroksilla. :D pari kertaa on tyhmän rohkeana jatkanut, mutta siinä kun meinaan silmille tulla ja räjähtänyt totaalisesti, niin on ollut nöyrää poikaa. Yksi pahin tämmönen oli esikoisen raskausaikana. Toivottavasti ei pahemmin traumatisoitunu ja pysyy oppi perilläHoh, hoijaa. Oma mies heitti eilen taas, et en mie muka ois raskaana.
