Puolison suhtautuminen raskauteen

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Rita29
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Rita29

Rita29

Puuhakas puhuja
Joulukuun mammat 2017
Miten teidän puolisonne suhtautuivat, kun kerroitte raskaudesta?

Aloitan. Miehenihän innostui kovasti, vaikka sanoin ettei ihan vielä kannata innostua liikaa, kun on niin alussa vielä. No hän sitten alkoi selittämään, kuinka laittelee toiseen huoneeseen paljon kaikenlaisia Star Wars juttuja, jos tulee poika. Lisäksi oli töissä miettinyt et mitähän mahdollinen tuleva poika harrastaisi, formula, jääkiekko, jalkapallo, tennis. Hehe, hassu mies :D
Eli hän oli uutisesta todella iloinen ❤️
 
Esikoisesta kun kerroin olevani raskaana, niin mies taisi todeta jotain "Ei kait siinä." :hilarious: Loukkaannuin tietenkin verisesti, kun mies oli alkuraskauden ihan normaalisti, niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Ei tietenkään miehet välttämättä heti innostu, kun eivät näe tai koe kehon muutoksia itse. Sitten kun raskaus alkoi näkyä, niin alkoi mieskin innostumaan, silitteli vatsaa ja mietittiin mitä jos on tyttö tai mitä jos on poika yms.

Tämän toisen kohdalla tuntuu olevan jo nyt hieman enemmän mukana ja nyt jo innoissaan. Tietää, että todella on toinen lapsi tulossa. Samalla tavalla nyt jo höpöttää noita Star wars -juttuja ja on miettinyt jo meidän nukkumajärjestelyjä yms.
 
Meillä selkeesti innostuneempi nyt tästä toisesta, haluu osallistua enemmän. Ei ymmärtäny esikoisen kohdalla väsymystä piti mua vaan laiskana ja sain kuulla siitä kun en tee mitään. Se oli aika rankkaa itselleni ja otettiin miehen kaa yhteen asiasta. Vasta rv31 mies ymmärs tilanteen kun jouduin liikkumiskieltoon lääkärin määräyksestä kun oli käyny paikat pehmenee ja liitoskivut oli kypsyttäny paikkoja. Tosin silloinkin en voinu noudattaa kieltoa täysin kun piti käydä kaupassa ja kannoin tavaroita kiellosta huolimatta kun mies ei työpäivän jälkeen käyny kaupassa kun mulla oli kuulemma koko päivä aikaa. Se sit johti siihen et rv 34 makasin kättärillä käyrillä kun oli supistellu aamusta alkaen. Sinnekin tosin piti ajaa ite kun mies ei halunnu lähtee mukaan. Sen jälkeen hänkin viimein tajus asian vakavuuden. Aion kyllä täs tokas olla päättäväisempi enkä vaan nöyränä toimia oman ja vauvan hyvinvoinnin kustannuksella. Kyllä oli niitä hetkiä millon mies silitteli majaa ja mietittiin millainen sieltä mahtaa syntyä ja sit oli niin ylpee kun sai tietää et poika tulee. Toivon niin paljon et odotus ois miehen osalta erilaista kun ekan, onneks oli tää foorumi mihin pääs purkamaan pahaa mieltä ja sai muilta tukrs kestää raskauden loppuun :)
 
Meillä tuli vähän yllätyksenä esikoinen. Silloin oltiin plussasta silleen positiivisesti järkyttyineitä. Vuorokauden juttua pohdittuaan mies tuli kertomaan että nyt hän on tottunut ajatukseen ja oli ihan ok. Itse taas oli vieläkin siinä vaiheessa ihan pihalla :p

Nyt oltiin jo melkein vuosi toivottu toista ja ''annettu lupa'' tulla. Nyt kun viimein tuli se pitkään odotettu plussa niin leijailtiin varmaan viikko ihan pilvissä :) Varhaisultra kuvaa tuijotellaan päivittäin ja ollaan ihan innoissaan. Mulle on enemmän iskenut pelko kaikista mahdollisista asioista (hormoonit :p), mutta mies on luottaivaisena ja onnellisina odottamassa uuden pikkuisen syntymää. :) Mies ehkä vähän toivoisi poikaa kun tyttö on jo ja vähän puhuu esikoiselle esimerkiksi että hän saa pikkuveljen......tai siskon :grin
 
Mä tossa huhtikuun höpinöissä tästä jo kirjottelinkin vähän :)

Mutta meillä siis mies yleisesti on ollut aika täpinöissään siitä tuleeko plussa, ja oli onnensa kukkuloilla varhaisultran jälkeen. Sitä ennen oli huolissaan siitä, onko siellä mitään.. ja sen jälkeen on jo puhellut pikkasen hankinnoista ja siitä, tuleeko sieltä poika :) samoin on halunnut kertoa asiasta usealle läheiselle vaikka yritinkin toppuutella että vielä ollaan aika alussa.

Eilen tosiaan saatiin mehevä riita aikaan, kun olin aika kiukkusella päällä nälän takia ja menin jotain "valittamaan"..ja samalla lepuutin sohvalla. Olen siis laiska ja voisin itsekin ryhdistäytyä :D tosiaan kun ei oo oksenteluja ja mitään tosi näkyvää oiretta, uskon et on vaikea tajuta että raskaana oleva nainen on vaan vähän eri otus kun se aiempi vaimo :)
Mut siis vähän samaa ku teillä ekan kaa ellikki85!
 
Mulla oli aikalailla viikon verran tuntemuksia ja ihan sellainen olo, että nyt on tärpännyt ennenku sitten kerroin miehelle :) ollaan siis se pari vuotta jo lasta yritetty ja tähän aikaan mahtuu ns. Vääriä hälytyksiä, joten halusin olla varma että menkat on kunnolla myöhässä ennenku alan intoilee.
Tehtiin testi ja yhdessä jännäiltiin, selvä plussa tuli :) lähinnä vaan tuijotettiin toisiamme ja oltiin sanattomia, ei voitu uskoa todeksi :)
iloisia ja onnellisia olemme molemmat ja mies tsemppaa ja pitää mut järjissäni joka päivä :) hän on luoteeltaankin sellainen 'eiturhiaressaa' tyyppi, mikä välillä saa mut raivon partaalle mutta pääosin rauhoittaa mun vilkasta mielikuvitusta :D

Hän on ihanasti mukana ja kyselee paljon ja on aidosti kiinnostunut mitä mun kropassa tapahtuu ja miten mä jaksan :)

Hän on :Heartred
 
Meillä on moneen otteeseen koettu se karvas pettymys, kun viivanpaikka onkin ollut vain viivanpaikka.. Ja se kun joskus onkin näkynyt jotain ja sitten muuttunut negatiiviseksi. Ei oikein enää uskalla luottaa, vaikka nyt melko selkeä plussa onkin tullut. Jotenkin on alkanut epäillä koko raskaustestien toimivuutta. Minä olen nyt alkanut uskoa, että tuo plussa on oikea plussa, mutta mies edelleen epäilee hieman. Hän on todella hartaasti kanssani halunnut lapsen, mutta pettymys on aina niin suuri, että se vaikeuttaa iloitsemista vaikka aihetta olisin. Mutta eiköhän mieheni ala pikkuhiljaa luottaa testitulokseen, kun se vielä tästä vähän vahvistuu ja saa nähdä, miten hän sitten riemuitsee ja alkaa sunnitella juttuja. :) Yritän kaiken aikaa valaa luottoa mieheeni ja sanoa, että nyt on jo syytä iloita.
 
Tiedän, että mieheni on iloinen ja onnellinen tälläkin kertaa, mutta kun on perusmies, niin... Hänestä me nyt vaan suunnilleen unohdetaan asia sinne vkon 12 ultraan asti ja turhaan siitä kellekään kerrota tai oikeastaan puhuta keskenämmekään. Helppo hänen on sanoa!!! Ei hän oksenna pisin päivää, eikä meinaa nukahtaa pystyyn kesken työpäivän!! Toisinaan hän sentään varovasti kysyy:" onko sulla taas paha oli?", kun oon naama vihreänä taas!!! :D :D
 
Anskulaine sanoi:
Tiedän, että mieheni on iloinen ja onnellinen tälläkin kertaa, mutta kun on perusmies, niin... Hänestä me nyt vaan suunnilleen unohdetaan asia sinne vkon 12 ultraan asti ja turhaan siitä kellekään kerrota tai oikeastaan puhuta keskenämmekään. Helppo hänen on sanoa!!! Ei hän oksenna pisin päivää, eikä meinaa nukahtaa pystyyn kesken työpäivän!! Toisinaan hän sentään varovasti kysyy:" onko sulla taas paha oli?", kun oon naama vihreänä taas!!! :D :D
Click to expand...
Mun mies vastasi mulle, kun sanoin et on paha olo, niin... "Tsemppii" ... Tsemppii :D
 
Mies on kans tommonen jörrikkä, ekan ultran jälkeen sit vähän enempi kyselee ja konkretisoituu kummallekin. Iloinen on vaikka varmasti miettii ja vähän ressaa että kuinka pärjätään ja jaksetaan kahden pienen kanssa.
 
Mun mies on jo kertonut melkein kaikille kavereille :) Viimeksi hän jotain puhelimessa kaverille että hän nyt tässä samalla hoitaa vauvaa ja kaveri on silleen ''mitäää?!??! Kenen vauvaa???!!!? Onko sulla vauva?!?!?!'' ''joo, enkö mä ole muistanut kertoa?'' :grin Tosin nyttenkin kävi silleen, että tavattiin eilen miehen ystävä tämän vaimon kanssa ja käytiin syömässä. No ravintolassa tietty haastattelen tarjoilijaa, että onko tuossa konjakkikastikkeessa alkoholia jne. Miehen ystävä ihmetteli, että mitä mä nyt noin tarkkaan kyselen ja mies oli silleen ''no, kun meille on se toka vauva tulossa'' ''Ai teille on tulossa vauva?!?!'' ja mies on taas ihan että eikö hän ole muka kertonut :hilarious:
 
Mun mies on ihanasti mukana! Toista lasta yritettiin 2,5v joten tää on iso ilonaihe molemmille :) vielä hän ei kamalasti uskalla innostua, mutta paljon on puhuttu jo tulevasta ja lapsimessuilla mieskin hipelöi rattaita ja vauvatavaroita:grin yhden bodyn meni jo ostamaan!

Välillä toki tuntuu ettei mies oikeen ymmärrä mun huonoa oloa tai väsymystä, mutta toisaalta miten voiskaan ymmärtää, kun ei miehet koe ikinä mitään samanlaista. Pääasia että on tukena :)
 
Rita29 sanoi:
Miten teidän puolisonne suhtautuivat, kun kerroitte raskaudesta?

Aloitan. Miehenihän innostui kovasti, vaikka sanoin ettei ihan vielä kannata innostua liikaa, kun on niin alussa vielä. No hän sitten alkoi selittämään, kuinka laittelee toiseen huoneeseen paljon kaikenlaisia Star Wars juttuja, jos tulee poika. Lisäksi oli töissä miettinyt et mitähän mahdollinen tuleva poika harrastaisi, formula, jääkiekko, jalkapallo, tennis. Hehe, hassu mies :D
Eli hän oli uutisesta todella iloinen ❤️
Click to expand...

Meillä mies vaan totesi että selvä. Tuttu juttu tietty, kun jo yhdeksäs tulossa❤
 
Yhdeksäs! Vau!

Mun mies on oikein perusjörrikkä. Siis kaikella rakkaudella. Hän on suhtautunut jokaiseen raskausuutiseen hyvin smoothisti. Eka raskaus todettiin lapsettomuustutkimuksiin liittyvässä ultrassa, joten siinä mieskin avoimesti hämmentyi. Mutta nämä kaksi viimeisintä..... voi phuuh. Viimeksi hän taisi sanoa, että "no ei helkatti" ja sit jotain, että "okei sit". Joka kerta semmonen oikea isompi reagointi on tullut vasta raskauden loppuvaiheessa.

Rehellisesti sanoen, toivoisin mieheltäni enemmän osallistumista tähän raskaana olemiseenkin jo. Hän ei oikein ymmärrä, etten välttämättä pysty toimimaan ihan täydellä teholla eikä hän aina käsitä yhtään mun huonoa oloa tms. Vauvojen synnyttyä hän on kyllä ollut ihan SUPER. Ajoittain tuntuu, että hän handlaa sen koko vauvatouhun paljon mua paremmin.

Mutta niin. Raskaana ollessa en kyllä saa yhtään säälipistettä mieheltä. Eikä sillä, että niitä nyt tartteisinkaan, mut ehkä ymmärrystä välillä. Eilen hän kyl haki mulle jätskiä kaupasta kun akuutti mieliteko iski :D
 
Mä tein miehelle kortin, johon kirjoitin kanteen että "tänä jouluna..." ja sisä sivulle "... sinusta tulee taas isä". Mies tuli hymyhuulilla kysymään että tuleeko hänestä oikeasti taas isä :)

Viime raskaudessa hän oli tosi huolehtiva, mm. liukkailla keleillä talutti mua käsikynkässä etten kaatuisi jne.

Nyt on heti jo kertonut kaikille sukulaisilleen ja ystäville että meille tulee toinen :)
 
Mun mies on vielä tosi varovainen kun meillä ensimmäinen raskaus päättyi keskenmenoon, oli luultavasti tuulimuna. Enpä minäkään oikeen osaa vielä luottaa että tuolla tällä kertaa olisi jotain oikeasti elävää kehittymässä. Sitten ultrassa jos näen sykkeen niin varmasti vähän helpottaa...
 
Meillä vähän sama tilanne MayDay, viime syksynä keskenmeno ja silloin tultiin rymisten alas pilvilinnoista. Nyt ei ole uskaltanut iloita raskaudesta ja niille jotka tietävät (töissä oli pakko kertoa saikun takia) sanoin, että älkää onnitelko vielä.

Mies on tosi hyvin kyllä muuten apuna, kun tässä niin huonona ollut 2 viikkoa niin mies on ottanut kontolleen KAIKEN. Aamulla hoitaa eläimet ennen töihin lähtöään, kuskaa minulle hedelmiä ja töistä tullessaan hoitaa kodin, tekee ruoat yms. Toki tässä tapauksessa hän nyt konkreettisesti näkee kuinka huonona oon, kun rampannu vessassa jatkuvasti oksentamassa. Varovaisesti iloitaan, mutta ennen ensimmäistä ultraa ei vielä kovin innostuta tai tehdä mitään hankintoja. Ollaan ja katsellaan. Mies koittaa vaan helpottaa minun oloa. Jotenki käy sääliksi, kun välillä tulee viereen "Kunpa saisin vaimolle paremman olon". Ilman tuota miestä en tästä selviäis.
 
Meillä mies oli puhunu, et hänelle riittäis tää yks lapsi, kun oon koettanu hänelle puhella, et juniori ja pikkusisarus vois mun puolesta tulla ;-) ehkäisyä ei olla käytetty mut sen verran harvoin hommailtiin et kai hän aatteli et ei voi tärpätä ;D noh kuinkas kävikään. Kyl hän ihan ilahtuneesti ja hyvin tän uutisen raskaudesta otti vaikma alkuun vähän järkyttyikin. Aamukahvia keitellessä kävin tökkäseen hänelle raskaustestin kouraan ja kysyin haluuko ensin hyvät vai huonot uutiset :D Vitsillä heitin et täs on ne huonot, kun just edellispäivänä oli sanonu et yks laps on ihan hyvä :D Kyl hän täs on käytännön asioita vähän pohtinu ja miettiny et pitäskö isompaan asuntoon vaihtaa ja toki raha-asioita vähän märehtiny, kun oli aatellu työpaikkaa vaihtaa/lähtee opiskelee syksyllä.
 
Me ollaan avovaimon kanssa siis käyty lähes kaikki hedelmöityshoitokäynnit yhdessä ja yhdessä on jännättykkin. Ennen plussaa vetäisin kunnon itkarit, kun tuntui ettei me ikinä onnistuta, ja avokki kehotti tekemään sen testin nyt vaan pois alta, niin ainakin tiedetään. Plussahan sieltä tuli, toinen oli jo sen kuulema aavistanut :D. Kuulema olin viimeiset päivät inhonnut mm kaikkia ruokia, eikä suklaa ollut kelvannut.

Nyt tää hiljalleen konkretisoituu ja juteltiin yks ilta mietteistä. Minä selitin ummet ja lammet peloista ja odotuksista ja vaikka mistä ja kysyin sitten mitä toinen ajattelee: "Mihin hittoon me laitetaan se kirjahylly lastenhuoneesta?". Näinkin syvälliset oli aatokset :D.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top