Puoliso (ja raskaus)

Pihlajanmarja: Meillä kävi esikoisen synnyttyä niin, etten itse edes huomannut etten antanut miehelle enää hellyyttä / huomiota. Päivät meni vauvaa sylitellessä, ja huomaamatta purin läheisyydenkaipuuni siihen.

Mies sitten huomautti asiasta, ja olin kuin puulla päähän lyöty. Tottahan tuo oli, mutten sitä ollut itse tajunnut! Mielestäni kun huomioin samalla tavalla kuin ennenkin.. Huomautuksen jälkeen vaati paljon tietoista ponnistelua itseltä, että ohi kävellessä vaikka keittiössä mieskin sai halin/paijauksen/ylipäänsä kosketuksen. Kyllä siitä lopulta tapa tuli :)

Mäkin mietin silloin etukäteen, että miten sitä vauvan kanssa saa tehtyä juttuja.. Loppupeleissä vaikka mentiinkin vauvan ehdoilla, niin ihan samalla tavalla kuin ennenkin. Vaatii vain eri tavalla järjestelyjä. Esim konsertissa käytiin niin että mentiin samalle paikkakunnalle missä isovanhemmat asuivat, niin matkoihin ei kulunut aikaa. Retkeily/ulkoilu maastosta riippuen vaunuilla tai manducassa kantaen jne. Mun kokemuksen mukaan oma asenne ratkaisee paljon! Ei se vauva este ole, ennemmin pieni söpö hidaste :wink

Edit: Konsertin ajan vauva siis oli isovanhempien hoivassa. Entersormi oli taaskin turhan nopea..
 
Kiitos viestistä basilika! Täytyy tosiaan koittaa olla tarkkana, ettei ihan huomaamatta jätä miestä jotenkin sivuun. Onhan tää iso elämänmuutos meille molemmille. Mutta nyt kun mies tuli kotiin ja juteltiin, niin sekin totes, että on epistä stressata mua tollasella asioilla kun ois tässä yks synnytys hoidettavana. Ehkä kannattais keskittyä nyt siihen ensin ja miettiä sitä vauva-arkea vasta kun on sen aika. Sitä paitsi kyllä me molemmat odotetaan myös hurjasti kaikkea kivaa mitä voi tehdä sitten perheenä:) nyt on jo paljon parempi mieli kun saatiin puhuttua!
 
Kiva kuulla, Pihlajanmarja, että helpotti. Toivottavasti tuo on vaan odotusta ja epävarmuutta mikä häviää, kun vauva-arki tulee iloineen ja uusine asioineen.
 
Pihlajanmarja: voit olla onnellinen että sulla on mies joka puhuu sun kanssa j kertoo huolistaan eikä jää hautomaan niitä yksinään. Ongelmien ratkominen yhdessä on pirun paljon helpompaa :)
 
Mä oon ite huomannut että en oikein jaksais mitään halaus ja hellyttely juttuja enää tässä loppuvaiheessa, ne jotenkin ärsyttää mua! :O Ja yleisesti ottaen oon aika hellyydenkipeä, kuten mieskin. Jotenkin tää turvonnut möhköfantti olemus ja raskausarvet ei nyt jotenkin kohota mielialaa. Mies kyllä jaksaa kehua joten täytyy yrittää tsempata tän asian kanssa! :)
 
Täällä alkanut jotenkin ahdistamaan kun läheisyyttä ei enään juuri ole.. Mies haluaisi kyllä s-juttuja, mutta ne ei oo mua kiinnostanut pitkään aikaan. Sitten jos yritän vaikka halata miestä niin luulee heti että haluan makkariin puuhailemaan.. Illalla nukkumaan käydessä ei enää pussailla/halailla, vaikka mä kyllä haluaisin. Olen ajatellut että mies nyt tälleen vetäytyy, kun jännittää vauvan tuloa. Mutta on tää vaan jotenkin rasittavaa. Ei tehdä juuri mitään yhdessä, kun mies on nyt niin uppoutunut kaikkiin peleihinsä.. Mutta en ole halunnut niistä valittaa, kun uskon senkin olevan keino hänelle stressin vähentämiseen. Ja varmasti mies pelaamisen jättää kun vauva on täällä... :)
 
Joo Mirkku, se on kyllä totta, että hyvä kun mies puhuu! Näitä viestejä kun lukee, niin huomaa sen, kuinka paljon meidän miehetkin jännittää ja kuinka nekin saattaa reagoida vähän omituisesti uuteen tilanteeseen. Ehkä sitä ei osaa itse kipujen ja hormonien keskellä oikein tajutakaan, miltä tilanne miehen näkökulmasta tuntuu. Meillä on kanssa havaittavissa tota newin mainitsemaa harrastuksiin uppoutumista, mutta mä en oo jaksanu ottaa siitä paineita. Kitarasoolot raikaa siis, mutta onneks naapuri tekee keittiöremonttia, niin se ei voi valittaa :grin Soittakoon mies nyt kun kerran vielä pystyy :wink Ja tosiaan kuten jo aiemmin mainitsin, kun itse ei jaksa enää tehdä paljon mitään, niin ihan kiva jos mies viihdyttää itseään ja mä saan olla rauhassa.
 
Meillä mies on saanut takaisin kadonneen salikipinänsä. ;D Käy joka päivä. Ihan kiva kun ollaan nyt molemmat kotona niin on vähän omaa aikaa kummallekin. :) Kielsi mua ajamasta enää autolla ettei vaan satu mitään jos vaikka sattuis supistaan tms. :) Huolehtii ihanasti ja tekee kotihommia mun puolesta. :)

Hellyyttä meillä on vaikka millä mitalla mutta itse ässää kohtuu harvoin.. Itse poden vähän huonoa omaatuntoa vähäisestä peiton heiluttelusta. :sad001 Varsinkin kun mies tukee minua tässä raskaudessani niin ihanasti. No, ehkä sitten jonkin ajan päästä taas. :/
 
Mäkin koen kyllä jollakin tapaa syyllisyyttä tästä kun s-hommia ei tapahdu.. Kun tosiaan mies kyllä haluaisi ja sitten aina selkeästi pettyy... mutta kyllä sekin kuitenkin ymmärtää.. ja jotenkin harmittaa kun mies käy rankassa työssä, ja sitten mä en saa täällä kotona mitään aikaseksi (siivous, tiskaus tms) sillä aikaa... ja sitten mies tulee töistä paskaseen kotiin... ja kun vauva tulee niin tuskin jaksan yhtään sen enempää tehdä kuin nytkään..
 
Me ollaan Tirpan kans oltu kohta 24 tuntia ilman isimiestä ja aletaan olla aika ikävissään. Ollaan oltu niin tiiviisti yhessä siitä kun Tirppa syntyi, että nyt tuntuu jo oudolta. Vaikka hetken jo luulin, että mua ärsyttää olla kuin paita ja peppu,mutta höpöhöpö... kauhee ikävä!
 
Itse valvoin melkein koko viime yön kun uni ei vaan tullut pojalle. Esikoinen valvoi myös tunnin verran yöllä ja mies hoiteli sitä
Aamulla mies sit oli niin väsynyt kun piti valvoa yöllä. Minä siis heräsin aamulla klo 7 tekemään esikoiselle aamupalaa että mies saa levätä...tää on vähän Man fluen kaltaista toimintaa...
 
Meillä mies sanoi illalla "nuku sinä nyt, minä hoidan vauvan", mutta tietäähän sen näitten rintavauvojen kans miten siinä käy... Hän oli vielä ollut töissä edellisen vuorokauden ja ois kyllä kipeesti kaivannut unta. Yhteen asti se jaksoi ja sitten sippasi Tirppa sylissään. Tyttö vaan katseli ja ihmetteli isänsä rintakarvoja, maistelikin niitä. Sovittiin Tirpan kans että annetaan isin nukkua, kyllä myö tytöt pärjätään. Sanoi se mies aamulla, että ei hänestä tainnut olla apua. Mutta on siitä paljonkin. Toki sanoin tuon miehellekin.
 
Juteltiin miehen kanssa synnytyksestä ja sain kuulla, että häätäki oli yllättäen alkanu itkettää, kun minä itkin ponnistusten jälkeen väsymystä ja helpotusta, ja vauva syntymäitkuaan. Herkkis♡ On se niillekin rankkaa vaikka erilailla :)
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top