Puntarissa raskauskilot

Yks ruokailu meidän taaperoa alkoi vauvattaa ja pääsin oman syömisen ja imettämisen lisäksi täyttämään yhden neidin lusikkaa.. Siinä alkoi tulla vähän jo raja vastaan.

Kävellen imetys tuli opittua esikoisen kanssa synnärillä, hän kun ei syömisessä pitänyt taukoa ja meidän piti kaks kertaa päivässä hakea hänelle antibioottia suoneen toisesta osastolta toisesta kerroksesta.. Pienen tirpan kanssa onnistuu suht helposti, suuremmasta vauvasta en tiedä
 
Mahtava pika dieetti :) aamupalan ja veskin jälkeinen paino 57.4 kg ja synnytyksestä 5 päivää, hävikki tähän mennessä 9.4 kg :O
Tissitakiainen on parasta laikkaria, meillä kävi eilen kätilö kotikäynnillä ja oli yllättynyt että vauva oli 4 päivässä kuronut syntymäpainon kiinni, kolikon kääntöpuoli on se että vauva on niin jäntevä ja vahva vaikka on hoikka että kätilö sanoi ettei sitä voi jättää hetkeksikään yksin muualle kuin lattialle ja pinnikseen kun refleksejä kokeillessa napero tarttui kätilöä lujasti sormista kiinni ja kannatteli oman ruumiin painonsa :P


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mä en ole uskaltanut edes kaivaa vanhoja farkkuja esille! Äitiysfarkkuja olen käyttänyt silloin kun ei ole pystynyt koti-lököhousuja käyttää...neuvolaa varten en ole jaksanut nähdä vaivaa pukeutumisen suhteen :wink
 
Mie myös imetän ja teen kaikkee muuta samalla.. Äsken kävelin ympäriinsä ja siivoilin, monesti tulee syötyä/juotua samalla. Tää on niin pieni et hyvin pysyy yhellä käellä.

Painosta, alkupaino 76, loppuraskaudessa n 95 ja sama eilen kotiutuessa (3 pvä synnytyksestä). Tänään pikkusen vajaa 92, taitaa turvotus alkaa lähteä!
 
Mulla hävis se alaraajojen turvotus ihan ykskaks. Äiti oli kylässä toissa päivänä ja istuttiin kahvittelemassa keittiössä, mä olin semmosessa lotus istunnassa kun huomasin et hei, tunnen minun nilkan pikku luut ! Ja kylkiluut näkyy taas! Vaikka ne on rumat mutta ne on osa minua :) Ja minä siis syön... Joka päivä oltava joku herkku (normiruuan lisäks). Maanantaina hedelmärahka, eilen suklaapuuroo, tänään en vielä tiiä mitä. Lakuja just kävin kävelemässä kaupalta kun vatta on kovalla.
 
Mulla on jo aivan lököpöksyt molemmat äitiysfarkut. Ostin uudet ulkoiluhousut ja kevätlenkkarit, niin ollu mukava vaunuilla :) tänään käytiin koko perheen kesken 1,5 tunnin vaunuilureissu kirjastossa, kaupassa ja kaupungilla käppäilee. Oli kyllä mahoton näläkä koko porukalla ku kotia päästiin :)
 
Minun piti eilen jättää vauva isin hoitoon ja mennä tyttären koululle arviointikeskusteluun. Siis jalan. Matka ei ole pitkä, 1.1km suuntaansa, mutta olin ihan hikinen kun pääsin kotiin! Ja nälkäinen... Mitehän mun käy kun pääsen vaunujen kans ulos? Juomapullo ja energiapatukka varmaan otettava mukaan.
 
Mulla tuntuu tällä hetkellä paino jumiutuneen tuohon +6kg vaiheille. En pysty käymään kauheen pitkillä vaunulenkeillä kun alkaa nivusissa tuntumaan pahalta ja alavatsaan juilia ikävästi. Neuvolassa neuvoivat hiljentään tahtia ja lyhentään kestoa. Tunti on jo liikaa :sad001 tylsää kun pää kaipais ulkoilua mutta ei kai se auta. Hassua sinänsä kun ennen synnytystä ei ollut rajoituksia liikkumiselle. Olin salilla vielä 3 päivää ennen synnytystä.
 
Imettäminen on mahtavaa 56.8 näytti vaaka nyt illalla eli 4.4 kg lähtöpainoon ja synnytyksestä 6 päivää :O syön kuin porsas toki lapsen ruoka ohittaa oman mutta yöpöydällä on aina pähkinöitä tmv energiapitoista.


Sent from my iPhone using Vau Foorumi
 
Mulla on kans jämähtänyt tohon noin +5kg eli 11kg lähtenyt sairaalaan menon jälkeen. Saas nähä, kun tästä pääsee vielä kunnolla ulkoileen. Ja sit kun vatsalihakset on palautuneet ja persii sallii tankoilun, luulis rupeevan lähteen :)
 
Mulla putos alle lähtöpainon jo yks päivä kotiutumisen jälkeen :smug:, oon niin ilonen! Tosin se oli kyllä tiedossakin, että oon laihtunu raskauden aikana, ku painoa kerty vaan 7 kiloa, jalat ja kädet ja kasvot vaan kapeni koko ajan :happy:.
 
Takaisin
Top