Positiivisuusketju...

Perjantaina oli rakenneultra ja kaikki hienosti, vaikuttaisi siltä, että pikkusisko on tulossa. :dummy1:
:smiley-bounce015 Ei siis tarvitse alkaa erittelemään säästettyjä vaatteita tai hankkimaan uusia. Jotain helpotusta kiireiseen arkeen. :D
Tyttö on niin isosiskoa jo, usein puheissa Sintti ja suunnittelee jo mitä leikkii sen kanssa. Saa nähdä onko se arki sitten niin auvoista kun hän toivoo.. Ainakin tuo uhmaikä ja valikoiva kuulo vaatii äidiltä välillä varapärettä käyttöön. Mut näillä mennään, syksyä kohti..!

Mukavaa kesää kaikille edelleen!
 
Ihania rakenneultrakuulumisia Murmeliinilla!

Meilläkin uhmaa pukkaa, välillä ottaa niin mielettömästi hermoon kun kaikki on ei :mad: välillä taas suorastaan naurattaa kun toinen on NIIN tuiman näköinen ja omapäinen, tänäänkin piti kääntyä toiseen suuntaan etten nyt ihan päin naamaa nauranut. Ihanasti huolehtii pikkuveljestä, tänä aamuna syötti mansikoita veikalle. :happy: Päivä päivältä niin mahtavaa seurata kuinka touhuavat ja nauraa hyrisevät keskenään. Ihania.. :Heartred

Ihanaa kesää kaikille! :)
 
Tällä tarinalla on synkkä alku. Se juontaa reilun parin viikon taa, jolloin tyttäressämme tapahtui hienoinen muutos; Kiukuttelut, väsähtäminen ja vaikka ne meni vielä ikäkauden piikkiin, jatkuva jano ja vessassa ramppaaminen sai mut jo mietteliääksi. Sitten alkoi satunnaiset yökastelut ja jopa päiväkastelut. Sellaista ei ole sitten kuiville oppimisen tapahtunut.
Maanantai-tiistai -yönä neiti heräsi janoon jatkuvasti ja kävi potalla joka kerta, SILTI sänky kastui kahdesti!
Tiistaina puhelinajan koittaessa soitin neuvolaan kun en ollut varma minne muuallekaan olisi pitänyt. Sanoin ounastelevani oireiden kielivän tulevan elämänmuutoksen aiheuttamasta stressistä, onhan mukaan tullut "vauvatuskohtaukset" yms. Mutta yleissivistynyt ja perus vainoharhainen äiti kun olen, kysyin, josko voisin käydä mittauttamassa ipanan sokeriarvot jossain. Täti oli samoilla linjoilla, mutta lupasi, että saan tulla sinne seuraavana aamuna paastokokeeseen.

Keskiviikko aamu oli hätäinen, en ehtinyt edes syömään tai ottamaan aamulääkettä, mutta ajattelin, että käydään neuvolassa ja tulen sit jatkaan aamutoimia. Enpä päässyt.

Pohjatiedoksi: Lapsen normaalit sokeriarvot ovat 4-7. Tytöllä paastoarvo oli 9,3. Terkka kävi konsultoimassa neuvolalääkäriä, joka patisti meidät saman tien sairaalan lastenklinikalle ja soitti sinne jo etukäteen valmistellakseen tuloamme.

Neuvolalta lähtiessä syötin lapselle banaanin. Puoli tuntia myöhemmin sairaalalla mitattaessa sokeri oli kohonnut 23. Diagnoosi oli selvä. Meidän superterve taapero sairastaa ykköstyypin diabetesta.

Me ollaan edelleen samalla reissulla, osastolle siirrettiin heti ja kotiin pääsin käymään vasta illalla kun vaihdettiin vuoroa isänsä kanssa. Lapsi oli hysteerinen, itsekin itkin ekojen pistojen aikaan myötätunnosta mukana. Mutta piti olla vahva, keskittyä selvitteleen käytännön asioita, kuten poissaoloa töistä ja isin ja muiden lähisukulaisten pitämistä ajantasalla diagnoosin kehityksestä ja jatkosuunnitelmista. Aloin itkemään siinä vaiheessa kun vihdoin pääsin ensimmäistä kertaa yksin, heti sairaalan oven ulkopuolella. Itkin ääneen autossa, itkin kaks tuntia sen jälkeen ja sitten en enää itkenyt.

Olin itse kaverina sen ekan yön. Se oli vaikea. En nukkunut juuri yhtään, Lapsi oli levoton, näki painajaisia, särki monta kertaa sydämen kertoessaan, kuinka paljon häntä pelottaa ja yrittäessään ymmärtää miksi tädit tekee hänelle pipejä. Miten selität näkymättömän sairauden ja tarpeen lääkitykseen, vaikkei hän tunnista olevansa kipeä?

Mulla se aika meni ihan sumussa, pää ei suostunut väsymyksen, shokin ja raskaushormonien takia ottaan vastaan mitään tietoa. Arvotkaan ei meinannu laskee alle 14 jatkuvista korjauspiikityksistä huolimatta.

Torstaina pääsin ottaan päikkärit kun isi tuli muutamaksi tunniksi tänne, ihana, selväjärkisempi ja vähemmän tunteileva isi.

Nyt alkaa positiivinen osuus. To-pe -yön sain nukkua omassa kodissa kahden kehräävän karvakasan kanssa, yli 7 tuntia, eli enemmän kuin kahtena edellisenä yönä yhteensä. Tänään olin kuin uusi ihminen. Isi oli siis viime yön sairaalassa, päätettiin vuorotella.
PKKS:n lastenosaston henkilökuntaa en voisi tarpeeksi ylistää, ihanan mahtavia, asiantuntevia, kärsivällisiä, ymmärtäväisiä hoitajia ja lääkäreitä. :Heartred
Tänään mäkin sain harjoitella pistämisiä, alussa aivan kamalaa ja olin hermostunut, mutta opin. Ja tyttö oppi. Tää päivä oltiin suurimmaksi osaksi koko perhe täällä. Vaikka on myönnettävä, että pinna kävi välillä kireellä jne, oli kiva viettää laatuaikaakin ja ekaa kertaa jutella miehen kans näistä tuntemuksista ja arjen muuttumisesta ja tulevaisuudesta. Tähän saakka kun ollaan puhuttu lähinnä Whatsappin kautta ja vaihdettu päivitykset lapsen kunnosta tai johonkin kotiin liittyvästä asiasta. Kiva, kun ollaan samoilla linjoilla kaikesta.

Positiivista oli se, että äidinvaistot (vainoharhaisuuden kauniimpi nimitys) oli kerrankin oikeassa ja tää sairaus löytyi niin ajoissa, ettei se ollut johtanut vielä mihinkään pahempiin oireisiin tai myrkytystilaan.
Samaan kategoriaan menee myös se, että kyseessä on niin yleinen sairaus, että hoitomuodot, tietämys ja koko ympärillä oleva formaatti on olemassa ja varsin pitkällä, jopa Kelan korvaukset valmiiksi määriteltyjä.
Yhteiskunta siis tunnustaa sairauden ja ei tarvitse epäillä diagnoosia tai tapella korvausten kanssa tms. Myös on jo olemassa valmiit vertaistukiryhmät,

Positiivista on se, että tää vaikuttaa meidän arkeen enimmäkseen hyvällä tavalla; säännöllistää ja terveellistää. Ja tän päivän alkavan menestyksen kannustamana uskon, että meillä on toivoa selvitä kaiken tän yli ja oppia uudenlainen arki.

Huomenna lauantaina päästään päiväksi kotilomalle. Näillä näkymin virallinen kotiutuminen tapahtuisi tiistaina. Mulla on ensi viikolla muutama työpäivä ja sitten jäänkin jo pienen kesälomapätkän kautta äitiyslomalle, ja mies on ensi viikon kotona omista töistään, eli tytön ei tarvitse mennä hoitoon tms. Pehmeä lasku, aikaa opetella ja ennen kaikkea kumpikin vanhempi paikalla. Varsin hyödyllistä erityisesti niinä hetkinä, kun pää lyö tyhjää jonkin asian suhteen, tai jos on hankaluuksia antaa yksin lääkkeitä.

Tyttö on täällä ollut tosi reipas, syönyt hyvin ja kotiutunut täysin, ei malttaisi jättää leikkejä. Hurmaa hoitajia ja yrittää auttaa siivoojaa tai vaihtoehtoisesti delegoida leikkikaveriksi tai ainakin rupattelukaveriksi. Osaa jo koota sokerinmittauslaitteen käyttövalmiiksi, ja hyväksyy pistot osana elämää, vaikka yrittääkin varsin nokkelasti aina selvitä ilman ja vakuutella, ettei tarvitsisi.
Mummo on käynyt pari kertaa, samoin tytön serkku. Ja mä oon saanut virtuaalisesti tosi paljon vertaistukea ja välittämistä ystäviltä ja tuntemattomilta.

Sekin on hyvä, että laskettuun aikaan on vielä 8 vkoa, joten ehtii vähän hahmotella ja sopeutua tähän juttuun ennen kun tulee jälleen uusi lusikka soppaan. Ja me vanhemmat ollaan työstetty tätä jo pitkälle, valvomiset on valvottu, itkut itketty. Sitä paitsi oikea annostuskin alkaa löytyä, melkein koko pv vietetty alle 10 yksikössä, yksi mittaus alkoi jo 6!

Mutta tällaista meille!
Kuunnelkaa äidinvaistoja! :wink
Ihanaa alkavaa syksyä lokakuisille -13, sekä muille tätä mahd lukeville, :)
 
Muokattu viimeksi:
No voi vitsi Murmeliini, varmaan säikäyttävä kokemus. Mutta taudin kanssa oppii kyllä elämään, ja voi elää tavallista elämää, tsemppiä! Aikanaan teidän tyttökin osaakin sitten jo itse itseään hoitaa. Hienoa, että teillä on positiivinen asenne! :thumleft Hyvää loppuodotusta sinne.

Reipasta alkavaa syksyä kaikille! Hurjaa, että kohta on jo 3 vuotta täynnä ja merkkipäivät lähestyvät. Meillä tenava on ilolla siirtynyt isojen ryhmään päiväkodissa. Vielä hän ei leiki muiden kanssa, vaan leikki on edelleen rinnakkaisleikkiä. Vähän on rajojen kokeilua taas päiväkodissakin, mutta perusasiat on kunnossa. Arki rullailee tällä hetkellä siis ihan ok uhmailusekoilujen ohessa... :rolleyes:
 
Hui Murmeliini, onneksi kuuntelit vaistoa ja pääsitte sairaalaan, olisi voinut käydä tosi huonosti! Mutta nyt tyttärenne oppii pienestä pitäen elämään diabeteksen kanssa ja se käy varmasti helpommin kuin jos sairastuisi joskus myöhemmin. Hienoa, että teillä on asenne kohdallaan ja annostuskin alkaa löytyä. Hurjasti tsemppiä koko teidän perheelle ja erikseen vielä sinulle loppurutistukseen!
Mukavaa syksyä kaikille lokakuisille ketkä täällä vielä pyörähtää. :)
 
Hui Murmeliini, osaan vain ajatella miten tuossa on säikähtänyt. Onneksi pääsitte nopeasti hyvään hoitoon ja teille on noin hieno asenne.

Meilläkin lapsi on nyt isojen ryhmässä. :eek: Leikkii nykyään muiden lasten kanssa, ja sillä on oma bestis. :Heartred Koko kesän puhui siitä, miten ikävöi sitä kaveriaan ja sitten kun mentiin lomalta päiväkotiin niin kaveri olikin vielä lomalla. Mutta voi onnea, kun hän tuli takaisin. Täditkin sanoivat että oli ihan hellyyttävä jälleennäkeminen, molemmat olivat vaan hyppineet innosta ja sitten tehneet heti kauppaleikin. :grin
 
Minäkin palaan tänne sivuille piiiiitkästä aikaa :happy:

Suomessa asuminen tuonut paljon kiireitä ja jonkun verran haasteita elämään. Poika sen kun kasvaa. Puhuu sujuvasti ruotsia ja Espanjaa, mummin kanssa pari sanaa suomea. Vaipat ovat myös jääneet pois kesän aikana. On se vaan jo iso poika, eikä enää mikään vauva :love7

Muita kuulumisia, olemme toivoneet pojalle kaveria jo melkein vuoden päivät, ollut henkisesti aika rankkaa kun eka oli ns vahinko ja toista saa sitten ihan tekemällä tehdä.. Mutta nyt vaikuttaa siltä että vihdoin onnistuttiin :smiley-bounce016

Kiva, että täällä teitä, vanhoja tuttuja, edelleen näkee :hello2
 
Ihan alkutaipaleella ollaan, toukokuun alussa olisi laskettu aika. Jos kaikki menee hyvin :)

Piti ihan lukea täältä ryhmästä miten nämä oireet menivät pojan kanssa. Nyt heti viikko oletetun hedelmöityksen jälkeen alkoi rinnoissa tuntua ja se jatkuu edelleen. Ihmettelin kyllä miten nopeasti oireet tällä kertaa alkoi. Seuraksi on nyt alkanut väsymys ja lievä pahoinvointi :hungover:
 
Tekisi mieli mennä varhaisultraan varmistamaan että kaikki on niin kuin pitäisi. Edessä kolme työmatkaa seuraavan kk aikana ja olisi aika ikävä jos esim Jenkeissä huomaisi että on kohdunulkopuoleinen tms :sad001 mutta tällä kertaa yritän olla stressaamatta niin paljon kaikkea. Saas nähdä miten onnistuu :smiley-ashamed008
 
Tsemppiä Murmeliinin perheelle! Tuolla asenteella pärjäätte varmasti hyvin :)
Sophielle onnittelut! Antaa toiselle vajaan vuoden yrittäneelle toivoa, että se raskautuminen on vielä mahdollista.
 
Tsemppiä Henu! Mä kattelin jo aikoja lapsettomuuteen erikoistuneelle gynelle ja sitten siitä viikko eteenpäin tein positiivisen testin.

Kyl nää oireet ovat taas aika syvältä. Raastava väsymys ja etova pahoinvointi vuorokauden ympäri :sad001 Tähän yhtälöön kun lisää vielä uhmaikäisen niin on aika voittaja fiilis :confused:
 
Murmeliini, isot tsempit täältäkin! En voi ku ihailla sun asennettas.. :)

Ja sophielle mahottoman isot onnet!! :Heartred
 
Tosi kiva että näin moni näistä meidän "vauvoista" on jo tai tulossa isosisaruksiksi! :dummy::dummy1: Aika rientää. Ja tsemppiä vielä yrittäville. Mekin luultiin, että tää oli tässä, kun imetyksen "lisäksi" minkään valtakunnan ehkäisyä ei ollut mutta silti tärppääminen kesti niin pitkään. No, ihmiskeho on vähän arvoituksellinen. :wink

Meillä ollaan pari viikkoa oltu kotona ja arki alkaa asettua. Mä en palannut enää ollenkaan töihin, vaan olen nyt virallisesti kesälomalla ja kohta äitiyslomalla.. Täytyy sanoa, että tuon vauhtihirmun kanssa olen välillä pulassa ja hermot kireellä, sitä paitsi fyysiset ponnistukset aiheuttaa suppareitakin.. Mutta oon koittanu tehä kaikkee kivaa ja tytön diagnoosin ehdoillahan tää arki, tai siis aikataulu nyt pyörii ennen ku sen kaiken saa niin sisäistettyä, että muuttuu täysin siinä sivussa hoituvaksi rutiiniksi.

Ihan hyvin kuitenkin oppinu hahmottamaan noita ruokia ja insuliiniannoksia ja tyttökin hyväksyy piikitykset eikä öisin enää heräilekään niihin. Ja annosta on muokattu muutamaan kertaan, eilen oli eka vrk kun kaikki mittaukset pysyi ihannearvojen sisäpuolella.

Onneks vielä muutama viikko synnytykseen.. En oo vielä yhtään jaksanut penkoa noita tallessa olevia vauvanjuttuja tai muuta.. Tytön syysvaatteetkin vähän niin ja näin, niitä on siis saatu ja hankittu, mutta pitäis käydä koko kaapisto läpi. :nailbiting: Ja tänään alkoi jo toinen flunssa sairaalasta pääsyn jälkeen, tyttö siis räkäinen ja kuumeessa..:meh:

Lisäksi lähipiirissä on sattunut ja tapahtunut kaikennäköistä, mikä ainakin välillisesti koskettaa itseä. Sukulaisteini päätyi lopultakin sosiaalitoimen huostaan, ja koitan olla sillekin tukena ja "varaäitinä", kuten sovimme kanssaan jo vuosia sitten. Nyt se termi vain on konkreettisempi, me muodostetaan se "koti" johon hän mieluiten tulisi lomille ja kenet kirjannut on yhteyshenkilöikseen ja lähiomaisikseen.. :smiley-angelic003Kaikki tulee just ihan yhtaikaa?! o_O:wideyed:

Viimeisenä tippaan vielä mies jaksaa painostaa mua etsiin töitä tai opiskelujuttuja sitten äitiysloman jlk, pitäis kuulemma ainakin MIETTIÄ jo. :angry7 Jospa nyt ekana vaikka tän toisenkin ipanan pyöräyttäisin maailmaan.. :smiley-ashamed004

Mutta tällaisia kai ne paljon puhutut ruuhkavuodet on. Jos tästä säilyy edes puoliksi järjissään läpi niin joskus voi lueskella hymynkare suupielessä vanhoja juttujansa ja miettiä "voi niitä aikoja".:wacky: :woot::rolleyes::grin

Tää on positiivisuusketjussa, koska usein mietin itkisikö vai naurais ja vielä oon aina päätynyt jälkimmäiseen, joskin vähän mielipuolisella nuotilla.
Ajatellaan niin, että koska kaikki tapahtuu yhtaikaa, niin edessäpäin on pakko olla vähän seesteisempää aikaa?!!! Ja SE on positiivista.

Tai sit olen vain puhtaasti sarkastinen.
 
Tänään käytiin ultrassa ja tyyppi löytyi oikeasta paikasta ja sydän pumppasi selkeästi myös. Nyt olisi 6+2 ja la 9.5 :love017

Ultra kesti kauan kun lääkäri jäi ihmettelemään kahta "onkaloa", toisessa oli selkeät sydämenlyönnit, toisessa ei näkynyt mitään. Koska viikkoja on näin vähän, vaihtoehdot ovat: 1) se toinen on vaan varjo tai näyttää pussilta, 2) viikon päästä sieltäkin erottuu sydämenlyönnit 3) siellä on ollut sikiö mutta mennyt kesken heti alkumetreillä. Pääasia että löytyi yksi vahva sydän oikeasta paikasta, mutta DAMN jos vauvoja löytyykin kaksi np-ultrassa:nailbiting:

Miehen ilme oli kyllä 1000 taalan arvoinen kun ultraaja ääneen ihmetteli että onkohan näitä kaksi :laughing021tosissaan luulin et se lähtee karkuun :greet025 molemmilla on suvussa paljon kaksosia muttei vielä tässä nuorimmassa sukupolvessa, tästä syystä taas vitsailtiin että niitä varmaan kaksi ku oireet alkoivat niin varhain ja kovin :laughing021
 
Voi Murmeliini, tunnen tuskasi. Veljeni pojalla diagnosoitiin diabetes heinäkuussa, hän on 7 vanha, siis huomattavasti helpompaa selittää miksi... Sympatiat teille sinne. Ja pari kyyneltä perään.

Positiivisuusketju... Meillä menee vieläkin jees, uhma on taas tullut, toivottavasti se menee taas menojaan.. Joka toiseen sanotaan ei mutta hienosti ratkotaan vieläkin asiat puhumalla.
Aivan upeaa on se että jäbä on vihdoin (lupaamalla ja antamalla palkinnon) alkanut kakkaamaan pottaan! Jeee!!!! Paljon se otti ja vaati mutta oli sen arvoista.
Poika on myös kiinnostunut kirjaimista . Miten toppuuttelen häntä etten vahingossa opettaisi väärin? Homma kun on vaihtunut moneen kertaan sitten 80 luvun..
Jäbä osaa laskea jo 19 asti, olisikohan iskä opettanut?
Vasu keskusteluista tuli ilmi että lapsi pärjää upeasti päiväkodissa, pitää hyvin puolensa yhden häirikkölapsen kanssa eikä millään alistu vaikka isompi kaikkensa yrittää (kiusaamisyritys jo nyt?) On älykäs sekä sosiaalisesti, kielellisesti että motorisesti. Miten voi olla älykäs motorisesti?
Pärjää siis kaikin puolin.
On tullut nyttemmin myös nätimmin pois hoidosta, ei ainakaan tarvitse hävetä silmiä päästä...
Aivan loistava fiilis vieläkin, eipä ole taivas tippunut niskaan..
 
Takaisin
Top