Täällä on monta ketjua, joissa voi jakaa vaivojansa ja potutuksiansa. Itse kaipaisin enemmän niitä kivoja juttuja ja positiivisia ajatuksia niin raskaudesta, synnytyksestä, kuin kaikesta mitä mieleen juolahtaa. Välillä kun täällä lueskelee ketjuja, alkaa itseäkin ahdistaa, kun tuntuu ettei kellään ole hyvä olla ja odotus on jatkuvaa ongelmaa ja pelkoa (ja siis lisäyksenä, että tämä tietty ihan ok, sillä sehän noissa ketjuissa on pointtinakin). Nyt kannustankin kaikkia sulkeutumaan vaaleanpunaisiin tai -sinisiin vauvakupliin ja miettimään vain niitä hyviä ja kivoja juttuja. Ja ellei kellään ole tarvettä positiivisille ajatuksille, kuivukoon tämä viestiketju kasaan.
Itse haluan ainakin aluksi kertoa kuinka ihana on kun vauva aamupalan jälkeen heräilee ja alkaa mylläämään. Olenkin ottanut tavaksi tuolloin toivottaa vauvalle aina hyvää huomenta
Itse haluan ainakin aluksi kertoa kuinka ihana on kun vauva aamupalan jälkeen heräilee ja alkaa mylläämään. Olenkin ottanut tavaksi tuolloin toivottaa vauvalle aina hyvää huomenta
Mulla on myös tullu päivittäisiä tapoja. Esim iltasin ku rauhottuu ja menee makuulle alkaa neidillä aina jumppaaminen, sitä ihastellaan ja naureskellaan miehen kanssa kädet vatsan päällä 
ja aina muulloinkin, on se vaa nii mahtavaa ja jännää samalla ajatella et vatsassa oikeesti kasvaa ihmisen alku, jotenki ei välillä vieläkään tajuu et muutaman viikon päästä meitä on 2 sijaan 3 
Potkut on vaan niin parhaita! Aina naurattaa ja tulee hymy huulille, kun tulee kunnon ninjapotku :) Vaikka onkin välillä vähän tukala olo massun kans, niin sit toisaalta miettii että hyvähän se on, että vauva on kasvanut hyvin ja voimia on. Ei tarvi olla huolissaan kyllä yhtään, että sillä ois mikään hätänä. Liikkeitä mun ei oo tarvinu koko raskausaikana yhtään houkutella, vaan tyyppi heiluu aamusta iltaan. Aloin tunteakin ne omasta mielestä tosi aikaisin, pieninä toki, mutta kuitenkin.
Mä niiiiin rakastan tuota mun höpönassua ja tiedän, että siitä tulee aivan huippu isukki! Ihanaa on kun se välillä juttelee massulle ja kyselee mitäs siellä puuhataan. Ennen nukkumaan menoa menen aina miehen kainaloon ja se laittaa käden massulle ja naureskelee, kun pikkunen siellä riehuu. Se on niin ihanaa, olla siinä koko pesue niin lähekkäin. Muutenkin mies on ollu koko raskausajan sopivan huomaavainen, ei oo hädissään tyyliin kieltämässä mua tekemästä mitään, mut sit toisaalta tekee paljon mun puolesta, esim. hoitaa kauppareissut, niin mun ei tarvi lähtee kaupoille ähisemään.
Hyvillä mielin kattelee tätä meidän kotia, kun kaikki alkaa olla valmista... ihan tarkoituksella viivyttelen joitain juttuja, ettei käy aika pitkäksi 
Olo on ihan yllättävän hyvä ollut... Odotin jotain niin paljon pahempaa, että raskaus ois yhtä kärsimystä ja hormonimyrskyä. Vaikka oonkin tosi herkkä mieleltäni (siihen liittyy niin paljon kaikkea mennyttä), niin oon kyllä ollu ihmeen rauhallinen koko raskausajan, enkä oo alkanu pelkäämään. Vaikka viime helmikuussa tulikin keskenmeno, niin oon sitäkin toukkaa ajatellu hyvillä mielin, että hän on tämän meidän tulevan pienen suojelusenkeli (missä ikinä sit onkaan) ja kävi vähän kohtua testailemassa, että onko siitä kasvupaikaksi. Ja hyvin on kaikki mennyt!
mut luonne ei anna periksi soittaa tai laittaa viestiä ku harvinaisen selväksi tekivät ettei halua olla tekemisissä, saa nähä miten sitte ku tyttö syntyy... 
rakastan liikkua maha pystyssä ja mynnertää mennä eteenpäin. Minulla tulee kyllä raskaus aikaa ikävä.
