Mä olen niin kypsä tähän odotteluun! En jaksa. Joka paikkaan sattuu ja liikkuminen on vaikeaa. Mihinkään ei edes huvita lähteä. Tekis mieli vaan maata kaikki päivät sängyssä (HUOM päivät! Yöllä ei väsytä!) Etenki iltaisin hikoilen ihan julmetusti, tulee sellasia ihania kuumia aaltoja. Ahh. Sitten on huono omatunto ku ei jaksa esikoisen kanssa mitään touhuta. Tänään olin hyvä äiti ja käytiin naapurin ja lasten kanssa HopLopissa. Sen jälkeen naapurin poika oli vielä meillä hoidossa tunnin verran. Olin niin loppu ja väsyny ja kipeä, että loppu ilta meni ihan koomassa. Ysiltä menin sänkyyn ja laitoin silmät kiinni. En tiedä nukuinko, mutta puoli 11 "heräsin" ihan pirteänä, eikä väsytä yhtään. Taisin nukkua jotain koiranunta. Odotan vaan, että alkais supistukset tai menis vedet. Voisin vaan itkeä kaikki päivät, että "tule jo ulos!". En jaksa enään. Kaikki sanoo, että se tulee ku on valmis ja laskettu aikaki on vasta viikon päästä, plaaplaa. Joo, tiedän, mutta mä haluan että se tulee nyt!!! Miksi se vauva sielä masussa ei kuuntele!? Esikoinenki sanoo sille välillä masuun "Elmeri, tule jo pois, äitiin sattuu."
Kaikista hauskinta tässä on se, että tiedän, kun se lapsi on syntynyt: 1. Olen edelleen ihan hiton kipeä ainaki kaks viikkoa. 2. Olen vähintäänkin yhtä väsynyt, kuin nyt. 3. Vietän varmasti yhtä vähän aikaan esikoisen kanssa kuin nyt. (Esikoinen siis on päivät kanssani kotona, mutta on eriasia olla samassa talossa, ku puuhata jotain yhdessä.) 4.Hikoilen varmaan tuplasi enemmän kuin nyt. Slti haluan tämän vauvan nyt tänne!
Kiitos ja anteeksi. (Valitettavasti olo ei helpottunut yhtään tästä purkauksesta.)