Voi rouvaskainen, uskon että keskenmenon kokeminen ennen ensimmäistä lasta on varmasti jollain tapaa vielä rankempaa, koska ei ole sitä onnistunutta raskauskokemusta lohdutuksena ja luomassa uskoa että tässä voi käydä hyvinkin! Koen että esikoinen on myös pitänyt niin kiireisenä ja "kiinni arjessa", ettei ole voinut vaipua epätoivoon ja jäädä peiton alle suremaan. Voin vain kuvitella kuinka romuna olisin ollut keskenmenon jälkeen, jos minulla olisi ollut mahdollisuus murehtia asiaa rauhassa!
Ja amorous, minua pelottaa sekin että edellisessä raskaudessa syke oli jo todettu varhaisultrassa ja siitä huolimatta raskaus keskeytyi. Haluaisin käydä varhaisultrassa, mutten usko sen tuovan minulle sen kummemmin rauhaa kuin ehkä pariksi tunniksi.
Toivon kaikille kohtalotovereille (ja muillekin tietysti!) että nämä pienet päätyvät syliin asti! Aika skeptisesti huomaan suhtautuvani, suojeluvaisto ehkä...viimeksi tipahdin niin korkealta ja kovaa. Mutta välillä onneksi saan myös hykerreltyä onnesta ja haaveiltua tulevasta luottavaisin mielin!! :)