Olenpas unohtanut tämän viestiketjun ihan kokonaan. Tuohon neuvolakeskusteluun kommentoin sen verran, että mulle annettiin ekalla neuvolakäynnillä myös päivystysnumero, mihin voi soittaa milloin vain. Mutta ennen ekaa neuvolakäyntiä en olisi toki tätä tiennyt. Mulla on itseasiassa niin hyvä tuuri, että asun omaa neuvolaa vastapäätä, siis ihan kadun toisella puolella. Jos tulisi keskellä päivää joku akuutti ongelma ja olisin hädissäni, niin juoksisin varmaan kadun yli sinne. Tosin se on varmasti ihan väärä menettelytapa
Nyt on viikkoja jo 10+5 ja tajusin, että eihän tässä ole enää kauaa, kun eka kolmannes on jo mennyt. Ja tuntuu, että plussauspäivästä on ihan pieni hetki aikaa. Eli vaikka aika tuntuu välillä matelevan, niin varmasti lopussa tuntuu, että minne se aika oikein hujahti
Olen kertonut jo melko isolle osalle kavereistakin ja eilen sain yhdeltä juuri synnyttäneeltä kaverilta kassillisen mammavaatteita. Alkaa konkretisoitumaan asiat
Oli muuten valtavan suloinen kuukauden ikäinen pikkukaveri hänellä :) Sitä nyyttiä pidellessä tuntui jotenkin epätodelliselta, että tällainenko meillekin tulee.. Kaikenlaisia ajatuksia kyllä vilistää päässä ja välillä on aika sekavat tunnelmat, mutta pääosin kuitenkin kaikki on ollut tosi positiivista.
Olo mulla on ollut tosi hyvä, mistä olen kyllä kiitollinen. Neuvolassa vähän ihmettelin oireiden vähyyttä, mutta siellä sanottiin, että on ihan normaalia olla oireeton raskaus ja kannattaa olla siitä vain tyytyväinen. Muutenkin mulla on ihana neuvolantäti, tosi rento ja rempseä, mutta osaa hyvin rauhoitella ensikertalaisen turhissa murheissa.
Elämän kiertokulku näytti silti myös julmemman puolensa ja multa kuoli isoisä toissaviikolla
Harmittaa, että pappa ei saanut edes tietää tästä uudesta tulokkaasta. Hautajaiset oli isänpäiväviikonloppuna ja oli jotenkin ihan outoa, että samalla se oli papan viimeinen isänpäivä ja isäni eka papanpäivä, kuin myös mieheni eka isänpäivä.
Itkin hautajaisissa ihan hulluna, mutta itkettyä on tullut myös vähäpätöisemmistäkin asioista, kuten siitä, että joku oli tiputtanut bussikortin tielle ja löysin sen. Tuli kamala surku kortin hävittäneen puolesta ja otin kunnia-asiakseni toimittaa kortin TKL:n toimistoon. Sielläkin meinasin vähän itkeä, mutta sain hillittyä itseni. Ihme touhua.
Että tällaista tänne :) Iloa ja surua, mutta onneksi pääasiassa iloa :)