Pidemmän kaavan mukaan yrittäneet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Nuu_
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Muuten, onko kukaan teistä kokeillut sellaista luontaistuotta kuin Gelee Royale (taidettiin kirjoittaa noin päin)? Ainakin yksi kaverini onnistui sillä tulemaan raskaaksi.. Eli kyse on kuningatarhyytelöä sisältävästä kapselista, mulla vaikutti ihon paranemiseen ja hiuksiin, mutta myös sääteli kuukautiskierron pituutta.. tai siis tasasi sen. Kokeilin sitä heti pillerien lopettamisen jälkeen kun koko kroppa oli muutenkin ihan sekaisin, mutta lopetin, kun oli sillon turhan tiukka rahatilanne. Eihän se oikeastaan kallis paketti ole, jotain 20e hujakoilla, mutta silloin käytti senkin rahan johonkin tärkeämpään. Ajattelin vain, että jos jollakulla on henk.koht. kokemuksia siitä, niin miten on muilla vaikuttanut? Mä en niin säännöllisesti sitä syönyt, että oisin sillä onnistunut :(
 
nonii, lekuri soitti ja mun hcg arvo on vaan 81.
eli kesken on mennyt tai sitten nyt menossa.
pitää seurata jos menee nyt kesken, tai sitten se meni silloin
jo kuukautisten aikana ja tämä on jälkivuotoa.
niinkuin viimeksi.
ja ton arvon pitäis olla 1000 pintaan jos olisin raskaana.
ensi viikolla uus verikoe mistä katotaan et jatkaa laskuaan.
katsellaan tässä miten jaksan intoutua raskautumisesta enää.
kaksi keskenmenoa takana siis.

plussatuulia muille !
 
Pakko vähän purkaa nyt omaa napaa tänne..

Täällä on yk12 puolessa välissä.. Olin tuntevinani oviksen tiistaina. Tosin jos se oli ovis, niin sitten on kierto taas 5 päivää lyhyempi kuin edellinen. Mulla on pomppinut kierto viime aikoina 28 ja 32 välillä. Ja sen lisäksi on alkanut tuntua siltä että oviskivut on lähes yhtä pahat kuin menkkakivut. En voi nukkua mahallaan ja jos mies tulee halailemaan joudun sanomaan, että siirry vähän siitä mahan päältä.. Gyne kehotti marraskuussa että ei kannata liikaa seurailla omaa kehoaan ettei turhaan stressaa mutta se on aika hankalaa kun on vaikea olla huomaamatta noita oireita kuitenkaan..

Mulla on ollut tässä viime aikoina sellainen olo, etten jaksa enää innostua koko vauva-asiasta. Tulee jos tulee.. Mutta taidan silti helmikuussa mennä sinne tarkempiin tutkimuksiin kun kerran pääsen. Ehkä siellä selviää mistä nämä kivutkin sitten johtuu..

Tsemppiä kaikille!
 
Wastis: Paljon voimia, ei koskaan haluaisi että kukaan joutuu tällaista kokemaan ja olet jo valmiiksi joutunut paljon kokemaan. Itselläni kun oli tuo kemiallinen raskaus niin tein tosiaan 2x pos testin ja viimeinen oli nega. Labroissa kävin niin kaikki oli niin ettei raskaana olisi koskaan ollutkaan. Arvoja ei mulle kerrottu, sanottiin vaan että tarpeeksi alhaalla ettei tarvitse uuteen verikokeeseen mennä. Ajattelin vaan, että olisiko sinulla ollut tuo kemiallinen raskaus.. Anteeksi oma pohdinta sinun tilanteestasi! Tiedän ettei pohdinta ja vatvonta kumminkaan mitään auta tässä vaiheessa.
 
Lauantai-iltaa kaikille!

Miss Piggy,pahoittelut tädistä...[:(]On se niin riivatun sitkeä![:@]

Tervetuloa lämpimästi Purri ja mmj_! Nyt rohkeasti Purri testiä kehiin vaan ja heti tänne sitten kertomaan,mitä näytti!Oireet ainakin ovat lupaavat![:)]
mmj_ voimia tilanteeseen.Koitamme täällä tukea parhaamme mukaan toisiamme!Yritetään vain uskoa,että meidänkin aika koittaa ja saadaan se ihana pienokainen syliimme joku kaunis päivä.

Wastis,kuten jo toisella palstalla sanoinkin,voimia ja halauksia täältä...Toivottavasti tukijoukot on ympärillä!Me ainakin täällä yritetään parhaamme mukaan tukea!Käsittelet nyt ensin asiaa itseksesi ja toivottavasti sen jälkeen saatte vastauksia kysymyksiin,mitä on mielessä...Uskon,että apua löytyy!

hh83,kannattaahan ne tutkimukset käydä,selkiyttävät tilannetta.Oon jo monta kertaa toitottanut että mua ainakin auttoi,mutta niin teki.Mulla myös aika kovat ovulaatiokivut...Vastauksen siihenkin voit saada tutkimuksista.Tsemppiä!

Omaa:Täällä mennään rennosti,ovishetket käsillä,en oo tikutellu tai muuta.Odotetaan sitä hedelmöittymisapua ja nautitaan nyt vaan muuten toisistamme.Ihanan rentoa!Sen verran tein,että käytiin molemmat vyöhyketerapeutilla,laittoi miehen siittiöihin vauhtia! Ja sinkkiä pitäis miehen kuulemma syödä...Jätin sitte greippimehunki pois,kun on munuaiset kuulemma tukos...Mutta vitamiineja popsin yhä.Näin siis täällä mennään,ensikäyntiä klinikalle odotellessa.

Kaikille ihanaa,romantiikan ja makuuhuonepuuhailun täyteistä viikonloppua!Ja niitä plussia toivotaan oikein kovasti!
 
Hyvää alkanutta vuotta kaikille!
Kolme viikkoa poissa palstalta, ja onhan täällä hyviäkin uutisia ollut! Onnea plussanneille ja Wastikselle osanotto. Tiedän tuon tunteen, ja se on kyllä kamala, kun putoaa korkealta ja kovaa. Mutta älä anna masennuksen jyrätä!

Täällä ei ole liiemmin raportoitavaa. Kävin taas sairaalassa ja otettiin lisää kokeita, jotta välivuotojen syy selviäisi. No ei löytynyt mitään poikkeavaa. Ainoa "vika" oli, että limakalvo oli ohuempi kuin mitä kp 14 olisi pitänyt olla. Niin, ja toisessa munasarjassa oli pullahtanut 3 x 4 cm kokoinen kysta. Siitä kontrollikäynti 3 kk:n päästä. Ja sain vahvempia keltarauhaspillereitä, Primolutia. Ja ne vasta olivatkin! Kaikki alkuraskauden oireet pamahtivat päälle: väsyneisyys, huono olo, haluttomuus (totaalinen!), finnit,... Mutta pakko se 10 pv niitä oli popsia kun kuurin aloitin. Mutta ensi kierrossa kyllä kärsin mieluummin välivuodosta kuin kaikista noista muista!

Ja nyt siis tuhrua tullut eilisestä alkaen, eli vuoto alkaa ihan tässä parin päivän sisällä, ellei jo tänään.

Kolmas vuosi yritystä on alkanut, ja sen kunniaksi myin lastenvaunut pois. Ehkä niitä ei enää tarvita.[:(]
Toivottavasti muilla sujuu paremmin!

Palikka
 
Hei vaan!
Tänään varasin ajan sille gynelle jolla kävin marraskuussa. Silloin siis käski odottaa pari kiertoa vielä että tulee vuosi yritystä ennen suurempia jatkotutkimuksia. No nyt sitten virallisesti ollaan siihen päteviä.
Menkat alkaa varmaan ensi viikolla loppupuolella. Olen siis varma että alkavat. Ei yhtään tärppi olo.. Muutenkin olen alkanut nyt keskittyä opintojen loppumetreihin. Ärsyttää vaan, kun oviskivuista saa "nauttia" ensin sen viikon jonka jälkeen nousee lämpö ja on kipeä olo menkkoihin asti joista saa sit vielä iloita viikon verran. Jos en nyt sit kerta ole raskautumassa niin jättäisin väliin myös nämä hormooni-viidakot, kiitos! ;) se gyne on helmikuun toisella viikolla. Täytyy muistaa valittaa näistä ihanuuksista sielläkin että sais jotain apua..
Toisaalta ajattelin jos yrittäis uutta taktiikkaa tämän kevään.. Jos yrittäisikin nauttia tämän hetkisestä elämästä sellaisena kun s nyt on..? Sitten kun se käärö jossain vaiheessa on sylissä niin eletään taas ihan erilaista vaihetta.
Tsemppiä ja jaksamista kaikille!ü
 
Olen taustalla lukenut teidän juttuja välillä, mutta en ole jaksanut kirjoitella [&:] Töitten jälkeen on niin älyttömän väsynyt ettei pahemmin järki kulje mihinkään suuntaan [&:]

Wastikselle ensinnäkin suuren suuret pahoittelut km:n johdosta [:(] Kyllähän tuo pikkuinen olisi saanut matkassa pysyä.

(.) Kp51 menossa [:@] eikä edelleen tietoa menkoista! Alkaa pikku hiljaa v*tuttamaan oma kroppa ja kun ei lääkäriltä saa apua kierron tasaamiseen [:@] Ja raskaana en ole [:(]
Pitäisköhän jälleen kerran ovistikkuja tilailla valmiiksi, niin tietäis ovuloiko sitä vai ei..
 
tulin täälläkin taas käymään, eipä mulle kyllä uutta kuulu.
toisen verikokeen tuloksia saan kuulla huomenna,että mihin suuntaan tää "raskaus" menee,
siis onko nyt "nätisti" itsellään keskeytynyt vai mitä.
verta vuodan edelleen, täähän alkoi "menkkoina" 27.12, kesti jonkun 4pvä,
sitten oli päivän kahden tauko ja alkoi tiputtelu joka jatkuu edelleen.
saattaa olla melkein vuorokaudenkin poissa tai tosi pienenä,ja ilmestyä taas.
eilen ja tänään vuotanut ihan tuoretta verta.
ootan vaan että koska tää on ohitse...
että pääsis jatkamaan normaalia elämää,uskaltais liikkua ja muuta.
nyt vaan ollut kotona kun ei uskalla liikkua jos pahin onkin vasta edessä.
en sen vuodon tullessa halua olla esim. koulussa,josta joutuisin yli puolen kilsaa kotiin kävelemään
sitten housut veressä... jos kunnolla alkaisi.
olen nähnyt paremmakse olla kotona kunnes tietää varmaksi onko ohi vai tulossa.
kai ne huomiset verikokeen tuloksetkin jotain kertoo, ja maanantaina mulla on yleisellä puolella lekuri.
mähän olin viikko sitten tiistaina yleisellä lääkärillä,joka pisti lähetteen tutkimuksiin (siis ite teki gynetutkimuksen ja pissasta raskaustestin ja sitten lähetteen pisti),eli jollen olisi mennyt yksityiselle ultraan ja verikokeisiin,pääsisin vasta ensi maanantaina lekuriin ja saisin mitään tietoja.
kauheat jonot on kyllä jos kaksi viikkoa joutuu odottamaan tietämättä onko mennyt kesken vai ei...
onneksi on yksityiset.

mutta paaaaaljon plussatuulia muille.
me jatketaan yrittelyä kunhan tää vuoto lakkaisi ja ne kuukautiset tulee, voi mennä kuukausi parikin...
 
iloisemmaks välikevennykseksi voisin kertoa että olin eilen siskon mukana ultrassa.
olin myös ekassa ultrassa silloin mukana,nyt oli rakenneultran jälkeinen tarkistus.
kun rakenneultrassa ei nähty täydellisesti niin tarkistettiin vielä.
oli kyllä niiin hienoa katsoa sen pienen aivoja ja selkärankaa ja muita<3
siellä se tädin pieni pallero uiskenteli, oli jo komeat 840g<3
sisko antoi mun tulla taas mukaan sillä ehdolla etten vollota.
taipumusta kun on tuohon pillittämiseen[:D]
mutta oli niiin vaikeaa pidätellä ilopillitystä kun ultratäti kertoi sukupuolen<333
oi että,ootan niin kovin huhtikuuta,saa vauvailla<3
sisko on nyt jollain rv 25-27. Tarkaksi en nyt muista.
kuitenkin. Mutta kyllä se oli terapeuttista käydä taas katsomassa että voi siitä
raskaudesta seurata jotain hyvääkin,kun omalla kohalla on kokemusta vaan näistä keskenmenoista.
Piristi kyllä omaakin oloa<3
Sitten tämä tädin pallero potkaisi minua käteenkin<3
Harvoin siis potkii niin lujaa vielä että ulos asti tuntisi.
 
Hei! Onkos wastis mitään uutta kerrottavaa? Kovin hiljaista ollut tällä palstalla viime päivät.. Itsellä ei mitään ihmeellistä. Odotan jo sitä helmikuista gynea, että sais vastauksia. Olen alkanut epäillä, että mulla olis endoa myös munasarjoissa. Marraskuussa gyne löysi sitä kohdun takaosasta. Tämän oman diagnoosin syynä on se, että oviskivut on koko ajan pahentuneet. Siis joka kuukausi särkee enemmän ja pidempään. Mutta toisaalta luulisi sen gynen nähneen ultrassa jotain, kun kerran huomasi sen kohdun takaseinän endonkin? Onko kenelläkään kokemusta?
Sen, että ovulaatio tapahtuu gyne näki (ja näytti mullekin) tyhjästä rakkulasta. Eli oviskivuista on kyllä kyse..
Ensi viikolla taas selviää, tulisiko tässä kuussa iloisia uutisia.. Missäs vaiheessa muut on?
 
hh83 eipä tänne kummempia.
Eilen sain tietää että maanantaina hcg ollut 49.
Sitä edeltävänä torstaina oli 81.
Eli nätisti laskee.
Maanantaina mulla on vielä lekuri yleisellä
ja otetaan kans verikoe,niin näkee onko sitten jo nollissa.
Että onko tämä nyt sitten ohi vai mitä.
Siis että onko sinne jäänyt vielä jotain,
kaipa ne ultraa sen maanantaina.
Sais loppua jo tää kokemus,
vieläkin vuodan...
KOLME VIIKKOA likimain vuotanut putkeen,
elä siinä nyt normaalisti tai puuhaile tai mitään...
Noh josko maanantaina tietäisi taas lisää.
Tänään ei ole vuotanut vielä yhtään,
toivon niin kovin ettei alkaisikaan,
joskus kun tämä tekee katoamistempun hetkeksi ja palaa
myöhemmin,vuoto siis...
Eli eipä kauheasti mitään tänne kuulu.
Kauheasti oottelen että tää loppuis, sitten että menkat alkais,
ja pääsis taas yrittelemään sekä lekurille tutkimuksiin onko joku vialla.
Siis raskautumisen kanssa,ei keskenmenojen koska oli vasta toinen.
Kun kolmannen jälkeenhän ne sitä tutkii vasta.
 
No kylläpäs nyt wastis sinua koetellaan!:S Todella ikävää tuo pitkä vuoto myös. Siinä ei paljon voi normaaleja juttuja tehdä. Mulla kesti kerran teini-ikäisenä menkat kuukauden. Siis 30pvä! Raivostuttavaa se on. Olispa joku toinen systeemi tyhjentää kohtu tavarasta. Vaikka joku imuri mahaan kerran kuussa ja sit menoks -tyylinen ratkaisu..;)
Mulla alkoi tänään hirvittävä alaselän särky. Jouduin särkylääkkeen ottamaan, vaikka yleensä kartan viimeiseen asti. Ja myös sellanen outo olo mahassa ja välillä yrjöttää. Varmaan jotain mahataudin poikasta.
Koita jaksaa wastis!! Ja toivottavasti kolmas kerta toden sanoo!ü
 
mullakin oli teininä kun kokeiltiin eri pillereitä,niin yhdet ei sopinut mulle ja
vuosin VIISI VIIKKOA putkeen...
Että näin [>:]
Mutta nyt näyttäis hyvältä,ei oo vuoto palannut ainakaan vielä !!!
Pileet pystyyn[:D]
Josko tämä olisi vaikka tässä,oi kuinka hienoa se olisi<3
Toisaalta houkuttelisi harrastella sitten ilman kumia kun tuo
kohtu vois olla tosi vastaanottavainen,mutta siinä kun on riskinsä ja
siksihän yleensä suositellaan odottamaan yhdet kuukautiset...
Katsotaan nyt mitä teen,kunhan vuoto loppuu ensin kokonaan.
Mutta pelasti kyllä mun perjantain kun ei oo vielä palannut[:)]
 
Wastis: Hienoa jos vuoto on loppumassa. Mulle sanottiin yksityisellä että ei oo tarvis odottaa niitä yksiä kuukautisia jos keskenmeno on hoitunu itekseen. Kaavinnan jälkeen ne suosittaa kk taukoa. Kai toi luonnollinen keskenmeno kun tulee ikäänkuin kuukautisvuodon muodossa niin on niin normaali kropalle, kaavinnan ja lääketyhjennyksen jälkeen tulehdusvaara on niin suuri että siksi suositellaan taukoa. Mutta kyllä se lääkäri sen sitten kertoo mikä viisainta on. Lääkäri sano mulle että ei sille raskautumiselle eka kierrosta heti oo mitään lääketieteellistä syytä etteikö voisi eli antaa mennä vaan mutta sano että ennen se oli vähän toista kun ultralaitteet oli huonommat niin lasketun ajan määrittäminen oli sit niin hankalaa jos ei ollu kierrosta hajuakaan.
 
Heippa tännekin!
Ihanaa kun ehdin vihdoin palstailla![:)]

Palikka,voimia...Kyllä se teidänkin onni vielä tulee,siihen on vain uskottava!Anteeksi,en muista...Onko teille jo kaikki tutkimukset tehty?Iso halaus täältä!
hh83,kuulostaa tutulta...Mä valitin kans gynelle,että kiva ku oon kuus viikon ajan kuukautisten jälkeen niin,etten oo kipee,sitte alkaa ovisrumba,tädin odottelu ja piinaviikot ja lopulta se saakelin tätikipuilu...No,tälle en oo vieläkään selitystä saanut...Mulla epäiltiin kauan endometrioosia,tutkimatta kunnolla.Sehän tutkitaan peräsuolen kautta,kun kuulemma sitä kautta löytää parhaiten...No,ei ainakaan mulla ollu tarpeeksi pahana,kun en juossu tutkimuspöydältä pois...Onko sulla tärinäkipua,yhdyntäkipua?Mulla kerran diagnosoitiin kramppaavat lantionpohjan lihakset,jotka jotenki pahentaa mun kipuja...Muttamutta hyvä kun pääsette tutkimuksiin!Toivon,että saatte varmuuden asioihin,me ainakin  saatiin!Vaaditte vaan kaiken mahdollisen!
Wilhelmiina,pirulauta tuota sun kiertoa!Onko se niiltä lääkäreiltä pois,jos jotenki jelppisivät!?No,ovistikut kehiin vaan!
Wastis,ihana kun osaat/saat nauttia siskosi raskaudesta!Nyt toivotaan,että vuoto on ohi,ja pääsette tutkimuksiin ja ennen kaikkea taas nauttimaan kunnolla toisistanne!Ja mä luulen,että kyllä se pieni sinne kiinnittyy,jos kaikki on ok...Mulla on kakskin tuttua pariskuntaa,jotka raskautu heti keskenmenon jälkeen ilman yksiäkään kunnon kuukautisia.Tsemppiä!

Omaa:ovulaatio oli ja meni,ihana oli kun ei tarvinnut stressata!Meillä siis tässä kierrossa odotellaan klinikkakäyntiä,ei muuta!

Ihanaa,puuhakasta viikonloppua!Toivottavasti joku plussaa ja pian täälläkin!
 
pakko tulla tännekin tuulettamaan !!!
VUOTO OLLUT POISSA MELKEIN 1,5VUOROKAUTTA !!!!!!!

eli tais olla tämä tässä,toivottavasti ei palaa.
ja sitten kaiken kukkuraksi bongasin ovislimat...
tänään siis,elikkäs ajattelin repäistä ton ukkelin
makkariin senkin kunniaksi, josko noi kohdun limakalvot olis
vielä sen verran vastaanottavaiset josko heti tärppäis
ja jos ei niin sitten ei tärppää.
ei siinä sen kummempaa sitten.
mutta voikin ihminen olla onnellinen nähdessään normaalia
valkovuotoa ja ovislimat
eli mulla on kyllä mennyt menkkojen mukana kesken.
koska ovuloin ns. ajallaan.
nyt on kyllä niiiiin voittajafiilis
outoa istua ja olla ilman mitään suojaa,ehti tottua niihin ton liki kolmen viikon aikana,
ihan alaston olo
 
Heissan taasen.. Tänään sitten rohkaistin mieleni ja tein testin ja plussahan siellä oli, vaikkei se oikein yllättänytkään tämän viikon pahoinvointi-oireiden perusteella.. Maanantaina pääsen sitten soittelemaan neuvola-aikaa :)
 
purri hirmuisesti onnea ja paaaaljon tarrasukkia mukaan nyt<333
ja ihmisliimaa ja vaikka mitä[;)]

Ei oo vuoto mulla tänäänkään palannu[:)]
Mahtia mahtia.
Meen silti maanantaina lekurille ja verikokeisiin,
että saadaan ihan täys varmistus vielä että tää oli tässä.
Maanantaina on parturikin,ystävä opiskelee  yksityisessä parturikoulussa
ja meen sille taas,että se saa tehä taikojaan mun tukalle[:D]
Maanantaita ootellessa siis[8D]
 
Takaisin
Top