K
K_@tri
Vieras
Tuli oikeen pohjakosketus tähän pelkoon. Hermostuin kun koira oli pissiny sisälle. Meni vähä överiks. Hakkasin ovea, huusin ja viskoin tavaroita ja lopulta vaan tuli hysteerinen itku. Ei pysyny pää enää kasassa, niin kova on pelko. Itkin ihan hulluna ja höpötin ääneen kaikki pelkokuvat ja itkin vähä lisää. Nyt helpompi olla. Onneks tuli nyt paineet ulos, ehkä sitä osaa ny olla vaa..
neuvolaan laitoin musta tyhmän viestin noista repäsyistä ja kun oireet vähentyneet, vaik neukas ne sano et normii näil viikoil. Laitoin myös siitä et pelottaa niin pirusti ja kroppakin jo reagoi kun iski saikkua vaativan migreenin päälle. Ehkä se nainen osaa rauhottaa mun mieltä.
Kuulin eilen et yks mun ystävä odottaa kans, pari viikkoo mua pidemmällä. Sain kauhukuvan: jos tälle vauvalle kävis nyt jotain ni joutusin aina katselee ystäväni paria viikkoa vanhempaa lasta ja muistaan omani joka ei selvinnyt. Iha kamalaa. Tää o rankkaa hommaa mut ehkä mä opin rentoutuun ton uuden ultran jälkee. Nyt pelottaa ja ahistaa. Vaik kaikki todettu olevan hyvin. Hölmöö huolehtii tämmösist jutuist mut pelko menetyksestä täs tilantees ja vaihees o vie kova. Kaikkii tarinoit ku oon nähny.
Anteeksi avautuminen mut ei mulla oo mitään muutakaan paikkaa purkaa kun miehenki mukaan oon vaa liia negatiivinen enkä osaa iloita, ei se osaa oikeen keskustella aiheesta. Arka paikka sillekkin, on se sanonu et tietää et mua pelottaa ja niin sitäkin mut mun pitää oppia himmaan päätäni. Tottahan se on, luon turhia kauhukuvia mieleeni ja ahdistun lisää mut jotenki ollu iha hysteria päällä jo monta viikkoo. Nyt ku maha vihloo, on repäsyjä ja isoimmat oireet hellittäny ni oon iha sekoomas. Ehkä mun pitää ostaa se doppleri mitä joku ehdotti. Nyt mä alan nukkuu pääkipuu pois, sekin kyl hellitti purkauksen aikana mut tollane tunnemyrsky väsyttää. Kiitos ja anteeksi.
neuvolaan laitoin musta tyhmän viestin noista repäsyistä ja kun oireet vähentyneet, vaik neukas ne sano et normii näil viikoil. Laitoin myös siitä et pelottaa niin pirusti ja kroppakin jo reagoi kun iski saikkua vaativan migreenin päälle. Ehkä se nainen osaa rauhottaa mun mieltä.
Kuulin eilen et yks mun ystävä odottaa kans, pari viikkoo mua pidemmällä. Sain kauhukuvan: jos tälle vauvalle kävis nyt jotain ni joutusin aina katselee ystäväni paria viikkoa vanhempaa lasta ja muistaan omani joka ei selvinnyt. Iha kamalaa. Tää o rankkaa hommaa mut ehkä mä opin rentoutuun ton uuden ultran jälkee. Nyt pelottaa ja ahistaa. Vaik kaikki todettu olevan hyvin. Hölmöö huolehtii tämmösist jutuist mut pelko menetyksestä täs tilantees ja vaihees o vie kova. Kaikkii tarinoit ku oon nähny.
Anteeksi avautuminen mut ei mulla oo mitään muutakaan paikkaa purkaa kun miehenki mukaan oon vaa liia negatiivinen enkä osaa iloita, ei se osaa oikeen keskustella aiheesta. Arka paikka sillekkin, on se sanonu et tietää et mua pelottaa ja niin sitäkin mut mun pitää oppia himmaan päätäni. Tottahan se on, luon turhia kauhukuvia mieleeni ja ahdistun lisää mut jotenki ollu iha hysteria päällä jo monta viikkoo. Nyt ku maha vihloo, on repäsyjä ja isoimmat oireet hellittäny ni oon iha sekoomas. Ehkä mun pitää ostaa se doppleri mitä joku ehdotti. Nyt mä alan nukkuu pääkipuu pois, sekin kyl hellitti purkauksen aikana mut tollane tunnemyrsky väsyttää. Kiitos ja anteeksi.
Tauon vuoks mies joutuu juoksee maratoninsa yksin ens kesäl, juoksuu ei suositella mul enää aloteltavaks kun en oo nyt harjotellutkaan mut mä saan sit uida kuulemma senkin edestä, saadaan silleen kehitettyä kuntoo. Uskon saavani taas ison osan elämääni ja persoonani takas sen myötä, pääse taas näkeen, kokeen ja tekeen .. Niin ja koira on antanu kutimel vähä kyytii. Joutuu vähä pohtii et mites sen nyt korjais ku silmukat on keskeltä kudinta osittain "isolla lenkillä". Ilmeisesti koiran kynsi tai hammas saanu sen tollaseks ihmeelliseks. Ei voi tietää mut korjattavis luulisin..