perätilasynnytys

Laitanpa minäkin kokemukseni tänne, jos tätä nyt enää kukaan lukee...

Meillä vauva oli koko ajan perätilassa. 36 viikon lopulla oli käännösyritys, joka ei onnistunut, koska vauva oli liian alhaalla. Kuvattiin sitten lantio ja päätettiin, että 39 viikolle asti yritetään alakautta, sitten uusi arvio. Tuolloin 36 viikolla oli painoarvio 3kg. Ite olin tuohon käännösyrityskäyntiin asti sitä mieltä että sektiolla tulee ulos mutta juttelu 2 lääkärin ja kätilön kanssa muutti mielen. Alatiesynnytys oli kuitenkin se minkä halusin kokea.

37+1 meni sitten lapsivesi ja 37+2 käynnistettiin synnytys kun ei supistuksia kuulunut.
Klo.14:15 tuli ekat supistukset ja 17:43 oli vauva ulkona eli nopeesti meni sitten.

Ponnistusvaihe kesti 17min. Eppari tehtiin. Vauva syntyi jalkatarjonnasta, vasen jalka tuli ensin ulos. Muuten vauva tuli ulos aika sujuvasti mutta pää oli jokseenkin tiukassa. Syntymän jälkeen vauva vietiin heti ensihoitohuoneeseen mutta oli vironnut samantien. Ekat pisteet oli 6/10 ja sitten 10/10. Näistä ongelmista meitä oli varoitettu etukäteen ja oltiin siis varauduttu siihen. Etukäteen kerrottiin myös että vaikka nuo ekat pisteet on yleensä noin huonot niin se ei vaikuta vauvan vointiin myöhemmin mitenkään (ei siis enempää vaaraa kuin normisynnytyksessäkään). Koska vauva syntyi jalat edelle niin molemmissa jaloissa oli kauttaaltaan mustelmaa ja vasemmassa jalkapöydässä oli iso hiertymähaava. Synnytyksessä oli mukana 2 kätilöä, opiskelija, synnytyslääkäri ja lastenlääkäri. Varoittelivat että voi tulla enemmänkin porukkaa "oppimaan" mutta koska oli viikonloppu niin ei sitten tullutkaan.

Tosi positiivinen mieli jäi synnytyksestä vaikka vähän ongelmia olikin. Tehtiin kyllä oikea päätös. Tietysti voi mennä myös vähemmän hyvin mutta niin voi normisynnytyskin ja keisarinleikkaus.
 
Vaikka ketju onkii jo vanha, kirjottelen oman, ja nimenomaan positiivisen kokemuksen perätilavauvan alatiesynnytyksestä. (En raskaana ollessa ite koskaan lukenu näitä keskustelupalstoja, kun täällä näkee vaan niitä kauhukertomuksia...) Kun perätila alkoi ollla varma, olin koko ajan alatiesynnytyksen kannalla, ja neuvolassa, synnytysvalmennuksessa ja äitipolilla sain pelkästään kannustusta ajatukselleni. Jotenkin sairaanhoitajana kammoksun noita leikkauksia, niissä voi mennä niin paljon pieleen, ja mietin paljon myöskin toipumista leikkauksen jälkeen; miten kroppa lähtee toipumaan ja valmistautumaan esim imetykseen, ja entäs mieli??
Ulkokäännöstä yritettiin rv 37+jotain, mut lapsen pää oli niin kylkiluiden alla ja istukkakin etuseinässä etteivät lääkärit kovin kauan uskaltaneet yrittää. Painoarvio oli jotain kolmen kilon paikkeilla.
Rv 38+5 kävin magneettikuvassa. 38+6 päivän aamuna heräsin lapsiveden menoon, supistukset alkoivat vähän myöhemmin. Sairaalaan lähdössä ei pidetty kiirettä, kuuntelin supistuksia ja pakkailin laukkua. Vasta parin tunnin päästä soitin sairaalaan, ja sieltä käskivätkin saman tien tulla laitokselle, kun kerran lapsivesikin jo meni. Sairaalalla jouduttiin tunnun verran odottelemaan päitipolin käytävällä, kun niitä magneettikuvia ei ollut kukaan vielä lausunut, eikä siis tiedetty lähdetäänkö leikkaussaliin vai synnytyssaliin. Supistukset alko olla tässä vaiheessa jo kipeitä, minuutin parin välein niitä tuli, ja alkoi jo käydä ponnistuttamaankin. Kun sitten lääkärin tutkimuspöydälle päästiin, lääkäri totesi minun olevan täysin auki ja kivekset tuntuu, ja toinen lääkärin lähes karjuu puhelimeen niitten magneettikuvien perään. Kaikeksi onneksi selvisi, että lantiossa on tilaa ja voin lähteä synnyttämään!
Synnytyssalissa kätilö tutki vielä, ja tunsikin jalkojen tulevan ensimmäisenä. Lääkäri oli koko synnytyksen ajan paikalla, samoin kolme muutakin lääkäriä, kätilöitä kaksi+opiskelija. Sain siis synnyttää isolle yleisölle kuin teatterin lavalla :D Jalat siis tulivat ensin, lääkäri auttoi pään ulos, ja pään synnyttäminen tuntui kyllä tosi tiukalle. Synnytys kun oli edennyt niin vauhdilla, ettei mitään kipulääkettä enää voitu antaa, parilla hönkäyksellä ilokaasua mentiin eteenpäin. Ainoastaan epparikohta puudutettiin. 
Perätiloissahan riskinä on mm vauvan hapenpuute, ja neuvolassa oli ollut puhetta että ekat apgar-pisteet voi olla matalat. Meille syntyi kuitenkin 9/10 poika, molemmat jalkaterät oli tosi mustat ja turvoksissa, kivekset kans ihan jumalattoman isot :D mut turvotus ja mustelmat hävin parissa päivässä, lonkissa ei koskaan löytynyt mitään vikaa (niitäkin rutiinisti perätilasilta tutkitaan). Oma toipuminen lähti hyvin käyntiin. Kaiken kaikkiaan pelkkää hyvää muisteltavaa omasta synnytyksestä!! <3  
 
Tämä aihe on aina ajankohtainen, sillä eiväthän perätilavauvat mihinkään maailmasta katoa. Itse olen vasta piinavaan jännittyneenä lueskellut muiden kokemuksia perätila-alatiesynnytyksistä, josko se omalle kohdalle sattuu? Nyt alkoi 35. viikko ja pikkukolmonen on muljahtanut taas perätilaan, kontrollikäyntejä luvassa ja reilun viikon päästä kait kääntöyritys jos ei itsekseen älyä kääntyä.

On pakko ihan oman mielenrauhan vuoksikin vähän ajatella perätilasynnytystä, vaikka lapsella on ihan hyvin aikaa kääntyäkin. Haluaisin ehdottomasti synnyttää alateitse, sillä aiemmat kaksi synnytystä ovat olleet helppoja ja luomuja, jälkimmäinen tuli jakkaralla ponnistaen 3 minuutissa eli vähän liiankin vauhdilla.

Onko täällä yhtään uudelleensynnyttäjää joka on synnyttänyt perätilassa alakautta? Kuvataanko uudelleensynnyttäjälläkin lantio, vaikka edelliset synnytkset olisivat olleet helppoja ja nopeita, lapset pienehköjä ja mahassakin oleva samoilla maltillisilla käyrillä kasvava kuin aiemmat?

Oliko ihan pakko ponnistaa puoli-istuvassa asennossa sängyssä, jalat telineissä? Pelkään sitä asento kuin ruttoa, ja haluaisin liikkua paljon avautumisvaiheessa, saa nähdä jääkö haaveeksi...
 
Kiitos postiviisten kokemuksien jakamisesta! Minä myös olen täällä kolmatta lasta odottavana ehkäpä saman valinnan edessä. Lähtökohtaisesti sektio pelottaa enemmän ja jos vaan suinkin alateitse voin niin varmaan sitä lähden yrittämään. Tosin meillä nyt on aikaa tilanteen vielä muuttuakin, viikolla 33. ollaan vasta menossa, mutta lapsonen on aivan poikittain. Aiemmat lapset vaan ovat jo tässä vaiheessa majailleet tiukasti pää alaspäin..

Eksyin jo väärille keskustelupalstoille lukemaan aiheesta ja tietysti pelot heräsivät aikalailla niitä lukiessa.. Onneksi täällä näitä hyviäkin kokemuksia sai luettavaksi.
Aiemmat synnytykset ovat olleen hyviä ja sujuvia kokemuksia, joten kovasti toivon että nytkin saisi alateitse synnyttää..

Samaa mietin minä kuin edellinenkin, että kuvataanko lantio uudelleensynnyttäjälläkin? Eipähä tuosta siis haittaakaan ole, mutta mietin vaan..

 
Täällä "vanha" kokemusten jakaja palaa rikospaikalle vastaamaan mitä pystyy... :D
Eli mä jäin siihen mielikuvaan et kaikilta perätilaisen odottajilta kuvataan lantio et mahtuuko tulemaan jos alatiesynnytystä edes harkitsee - se asento kuitenkin vaikuttaa siihen et tarvii enemmän tilaa kuin jos tulee "oikein päin", vaikka lapsi olisi saman kokoinen.
Ja valitettavasti ainakaan mulle ei annettu vaihtoehtoja ponnistusasennon suhteen, sängyssä vaan "selällään" (tai siis puoli-istuvassa asennossa) ja polvet korvissa. Se on kai kahdesta syystä: eli noita perätilaisia seurataan koko ajan antureilla, ja jos liikut se on kai vaikeaa, ja koska lääkäri joutuu aina auttamaan lapsen pään ulos, hänellä on parhaat työskentelyolot ja "näköala" tuossa perinteisessä asennossa... Lisäksi perätilasynnytyksessä epiduraali (tai spinaali) on lähes automaattinen vaihtoehto (jos ehtii saada...), joten se myös vähentää liikkumista osaltaan... Avautumisvaiheessa itse sain liikkua siihen asti kun laittoivat ne anturit kiinni "pysyvästi", olisinko ollut jotain 6-7cm auki siinä vaiheessa.
Hyvä että ootte löytäneet tälle palstalle, hirveän vähän netistä tosiaan löytyy mitään positiivisia juttuja perätilaisen alatiesynnytyksestä...
 
 
Täälläkin prinsessa tykkää istuskella tuolla masussa, nyt menossa rv34+3. Ens maanantaina rv35+2 tarkistetaan vielä neuvolassa asento, jonka jälkeen sit tarvittaessa ultraan varmistamaan tarjonta. Tyttö tuntuu nyt kyllä viihtyvän pystyssä (välillä käyny viimeviikkoina poikittain, mutta aina näin päin palautuu), joten uskon että ulkokäännösyritystä kohti tässä ollaan menossa.

Pelkään muutenkin jo tulevaa synnytystä (esikoinen syntyi lähes elottomana ja joutui suoraan teholle - pelkään ettei tämäkään lapsi mahdu turvallisesti ulos), mutta en missään tapauksessa haluais joutua sektioon - leikkaus pelottaa ehdottomasti alatiesynnytystä enempi.

Nyt ei auta muu kuin odotella, josko tyttönen kääntyis joko ittekseen tai lääkärin ohjauksella. En kestä vielä edes ajatella perätilasynnytystä alateitse saati sektiota...
 
Sektiolla meillä.

Kääntöyritys raskausviikolla 36 ei onnistunut ja vauva oli majaillut täydellisessä perätilassa jo ties kuinka kauan, kääntymisiä en ollut ainakaan tuntenut ja potkut oli aina tuntunut rakkoon päin :D Kävin magneettikuvissa 36+5, joista ilmoittivat vielä samana päivänä että jokin mitta olisi inan liian nafti, en siis saanut lupaa yrittää alateitse...vauvan painoarvio oli 3,5kg. Sektiosta piti keskustella vauvan syntymäpäivänä 12.3.13 kolme viikkoa ennen laskettua aikaa.

No sitä ei kauaa tarvinnut suunnitella, sairaalaan tuli mentyä muutama tunti etukäteen! Perätilasynnytykseni käynnistyi siis 37+0 vesien tihkumisella, jota en heti ymmärtänyt (niin vähän tippui) mutta yöllä kahden aikaan vessaan noustessa hulahti housuun kahvikupillinen suunnilleen :D soitin synnärille ja käskivät tulla ambulanssilla, matkalla vedet valahtikin sitten kunnolla... Supistukset alkoivat lievinä vasta sairaalassa ja sain supistuksia estävää lääkettä sillä välin kuin odottelimme leikkaussalin vapautumista.. Se tehosi n. puoli tuntia ja menimme leikkaukseen. Tyttö syntyi 37+1 kiireellisellä sektiolla, painoa 3050g ja 46cm :)

Kaikinpuolin hyvä mieli jäi tästäkin vaikka olisi arviota pienempänä voinut mahtua sittenkin alakautta, mutta pelottanut olisi hirveästi kokeilla. Perätilan vuoksi vauvalla oli vasen lonkka löysä ja Pavlikin valjashoito aloitettiin 6 viikon ikäisenä :sad001 muuten kaikki siis meni todella hyvin, mutta tämä lonkkaluksaatio, joka yleisin perätilavauvoilla ja erityisesti ensimmäisellä vauvalla, yleensä tytöillä...ei ollut kiva yllätys kun sellaisesta ei ensikertalaisena ollut mitään tietoa etukäteen. Olisi ollut kiva tietää sellaisesta mahdollisuudesta ja henkisesti valmistautua mahdolliseen valjashoitoon :sad001 no, pääasia että lonkat tulee kuntoon ja tyttö muuten terve.

:love017
 
Hei!

Ajattelin itsekin laittaa oman synnytystarinani tänne, juurikin siksi että sellaista lukemista olisin itse kaivannut päätöksentekovaiheessa. Kyseessä oli ensimmäinen lapseni eikä minulla ollut kovinkaan paljoa tietoa synnyttämisestä.

Lapseni oli käytännössä koko ajan ollut perätilassa ja hieman keskivertoa pienempi. Rv 36+4 kävin käännösyrityksessä, mutta lääkäri vain totesi että yrittäminen olisi turhaa ja lähetti magneettikuvauksiin. Kysyessäni sektion mahdollisuudesta hän vain totesi, ettei siihen ole mitään syytä jos alakautta mahtuu ja lopetti keskustelun siihen.

Sitten seuraavan päivän aamulla rv 36+5 lapsiveteni meni oikein kunnolla, soitin suoraan sairaalaan ja käskivät tulla paikalle taksilla. Minut otettiin osastolle jossa vietin koko päivän. Supistuksia oli 5 minuutin välein, mutta ne eivät olleet kovinkaan vahvoja tai kivuliaita, eivätkä paikat auenneet lainkaan. Kivunlievitykseksi sain Panadolia. Sitten yöllä (suihkun jälkeen) supistukset muuttuivat kivuliaammiksi ja seurailin niitä noin tunnin, jolloin kutsuin yöhoitajan paikalle. Hän laittoi sydänäänet ja supistukset hetkeksi seurantaan ja totesi minun olevan 5 senttiä auki. Tuli lähtö synnytyssaliin.

Vieläkään kukaan ei ollut puhunut kanssani kunnolla sektion mahdollisuudesta. Päivällä lääkäri totesi, että koska sairaalassa otetuissa röntgenkuvissa (magneettikuvaukseen en sitten ehtinyt) lantioni näytti riittävän tilavalta, ei ole mitään syytä tehdä sektiota vaan vauvan pitäisi tulla alateitse, "tietenkin yhteistyössä äidin kanssa". Koen, että minua painostettiin kovasti alatiesynnytykseen.

Synnytyssalissa hengittelin ilokaasua ja sain noin puolen tunnin päästä epiduraalin, joka todella olikin mielestäni tarpeeseen. Puolentoista tunnin päästä alkoi ponnistusvaihe, ja huoneeseen kutsuttiin lisää väkeä, yhteensä paikalla oli 5 lääkäriä/kätilöä. Ponnistusvaihe kesti 13 minuuttia ja minulle tehtiin välilihaleikkaus. Vauva tulikin leikkauksen jälkeen sutjakkaasti, pään kanssa ei ollut mitään ongelmia.

Vauva sai heti 9/10 pistettä vaikka olikin ennenaikainen ja hyvin pienikokoinen, 2,4 kiloa ja 44 senttiä. Yksi piste jäi puuttumaan sinisten jalkojen vuoksi, ja mustelmaisina ne pysyivätkin vielä muutaman päivän ajan. Lapsella ei muita ongelmia ilmennytkään, joskin sokeriarvot olivat alhaiset ensimmäisessä mittauksessa. Itse toivuin myös nopeasti ja istuinkin heti seuraavana päivänä.

Jälkeenpäin olen tyytyväinen synnytykseen ja alatiesynnytys oli kohdallani selkeästi oikea vaihtoehto. Jäi vain kaivelemaan se, miten kukaan ei tuntunut edes haluavan keskustella sektion mahdollisuudesta. Mitään tietoa en saanut riskeistä jne., joskin ehkä olisin saanut jos synnytys ei olisi alkanut niin ennenaikaisesti.
 
Haluan myös jakaa positiivisen kokemuksen perätilasynnytyksestä. Neuvolassa lääkäri ja 2 eri neuvolatätiä olivat kertoneet, että vauva on pää alapäin. Rv 38+4 alkoivat supistukset, mutta kestin niitä hyvin kotona. Muutamaa tuntia myöhemmin meni vedet, ja saimme luvan lähteä sairaalaan, kaikessa rauhassa. Sairaalaan päästyämme olin jo 6cm auki. Kätilö ultrasi ja ilmoitti vauvan olevan peppu alaspäin. Emme uskoneet ennen kuin näimme itse ruudulta. Perätila oli siis täysi yllätys. Synnytyksen ollessa jo pitkällä en päässyt enää magneettikuvaukseen lantion koon tarkistamiseksi (olin ensisynnyttäjä) vaan lääkäri ultrasi ja laskelmien perusteella vauvan pitäisi mahtua hyvin syntymään alakautta pienen kokonsa puolesta. Meidän piti tehdä vaikea päätös täysin yllättäen kaiken synnytyshämmennyksen keskellä: alakautta vai sektio. Olin niin vahvasti halunnut synnyttää alakautta, joten päädyimme siihen lääkärin kannustamana.

Synnytys oli käynnistynyt vahvasti ja olin todella rauhallisin mielin enkä pelännyt synnytystä vaan olin ihan jossain omissa maailmoissani :wink Epiduraalia en halunnut. Ponnistusvaiheessa sain välilihaan puudutuksen mahdollista episiotomiaa varten. Ponnistaminen oli pakko hoitaa puoli-istuvassa asennossa, ja paikalla oli paljon yleisöä: 2 kätilöä, 1 kätilöopiskeljia, 2 lääkäriä sekä lastenlääkäri (siinä vaiheessa en tosin ajatellut asiaa sen enempää, kun oli vähän muuta mielessä). Oskitosiinitippa oli laitettu tippumaan, jotta supistukset pysyisivät voimakkaina. Ponnistusvaihe eteni hyvin, mutta juuri ennen kuin lääkäri olisi pystynyt auttamaan vauvan ulos, supistukset loppuivat. Oksitosiini laitettiin täysille ja vatsaani paineltiin, sillä vauvan sydänäänet alkoivat laskea. Onneksi sitten tuli supistus ja vauva saatiin turvallisesti ulos. Kaikki meni todella hyvin eikä episiotomiaa tarvinnut tehdä. Vauva painoi vain 2,8 kg ja sai het pisteet 9/10.

Toivuin todella nopeasti synnytyksestä ja siitä jäi hyvä mieli. Yllätysperätilassa oli se hyvä puoli, etten ehtinyt etukäteen kuulla mitään kauhutarinoita perätilasynnytyksestä. Toisaalta en myöskään ymmärtänyt täysin siihen liittyviä riskejä. Meillä kuitenkin oli onni matkassa ja kaikki meni loistavasti. Mikäli seuraava vauvamme olisi myös perätilassa ja pienehkö painoltaan, lähtisin ehdottomasti taas synnyttämään alakautta. Lääkäri sanoi meille, että perätilasynnytys saattaa jopa olla "miellyttävämpi" kuin pää edellä, sillä peppu on pehmeä ja raivaa "hellemmin" tilaa tulla ulos :D
 
Minäkin voisi kertoa mukavasta perätilasynnytyksestä. Kyseessä ensimmäinen synnytys. Lapseni oli ihan loppumetreille asti hyvin kiinnittyneenä pää alaspäin, mutta päätti synnytystä edeltävänä iltana kiepahtaa pyllylleen. Tämä selvisi vasta synnärillä kun kätilö ensin tunnusteli mahaa ja päätti sitten ultrata. Olimme kaikki ihan ymmällämme! No, 3,5kg tyttö syntyi pylly edellä helposti ja nopeasti, synnytyksen kesto 6,5h. :grin Muita kivunlievityksiä minulle ei laitettu kuin hmm, en muista nimeä, mutta taisivat tuikata jotain puudutetta kohdunkaulan suulle n. vartti ennen ponnistamista, jotta hillitsisi jo tunnin kestänyttä ponnistustarvetta (ei auttanut). Sen jälkeen ponnistusvaiheessa puuduttivat alapään epparia varten. Ilokaasua hengittelin alussa, mutta hylkäsin sen nopeasti koska ei auttanut/ei kerinnyt supistuksiin mukaan. Kivunlievityksen vähyydestä huolimatta en kokenut synnytystä kovinkaan kipeänä tai tuskallisena. Ehkä se nopeus myös auttoi. Synnytyksestä jäi kaikkinensa todella hyvä fiilis! kätilöt olivat ihania, samoin lääkärit ja koko synnytys. Ei pelota mennä uudelleen. Lapsi sai 9/10 pistettä ja oli kaikin puolin virkku ja hyökkäsi samantien tissille.

Vuodeosaston tädeistä voisin vähän rutistakin, mutta itse synnytyksestä en juuri keksi pahaa sanottavaa. Ainoastaan sen, että olisi kiva, jos ensisynnyttäjän kohdalla ei aina oletettaisi, että siinä menee pitkään.

Lisäys: Meidänkin vauvalla oli hieman löysyyttä toisessa lonkkamaljassa, mutta ei varsinaista luksaatiota. Lonkkalasta oli kuitenkin 4 viikkoa ihan vain varmuuden vuoksi. Aluksi se tuntui kamalalta, mutta siihen tottui nopeasti.
 
Muokattu viimeksi:
Minullakin esikoinen syntyi hyvin perätilassa alakautta. Oli peppu selkä koko raskauden ajan ja minä olin koko raskauden ajan sitä mieltä, että synnytän alakautta. Minulla oli käännytys aika jotain 37 rv:lle, magneettikuvista ei ollut keretty edes mainita. Lapsivedet meni 36+2 rv. Ihmeissäni soitin synnärille ja käskivät makuulle ja ambulanssilla sairaalaan heti. Ambulanssissa alkoivat supistukset. Synnärillä olin noin tunnin käyrillä, lääkäri ultrasi, että neiti mahtui syntymään ja sitten siirryttiinkin saliin ja minulla olikin jo aika kovat tuskat tässä vaiheessa. Vähän kokeilin ilokaasua ja sain sitten epiduraalin. Sitten saikin jo ponnistaa ja kätilö leikkasi välilihan, mulle sanoi, että kaikilta perätilasynnyttäjiltä leikataan. Ponnistuksessa meni noin 40 min ja synnytyssalissa olin noin 4 h. Sutjakkaasti ja kivuttomasti meni koko homma.
Neiti tosin syntyi vähän liian aikaisin. 2700 g 46 cm, pisteet oli 9/9/9, pieni viilto häpyhuulessa (ehkä välilihan leikkaamisesta). Oli syntyessään reipas ja söi rintaa. Päivässä sokeriarvot laski ja joutu lastenosastolle, mutta sekinhän johtui vain aikaisuudesta.
Itse paranin nopsaa parissa päivässä en tarvinnut enää pehmusteita ja kävelin menemään. :)
Itse synnyttäisin uudelleenkin perätilavauvan alakautta, jos näin sattuisi, tosin en ehkä ihan nelikilosta. :P Nyt tulossa rt vauva ja mielenkiinnolla odotan synnytystä. Toivottavasti lähtisi taas käyntiin vesien menolla ja tulisi nopsaa. :) Nyt aion yrittää pitempään myös ilman kivunlievitystä.
 
Meidän poitsuki viihtyi pyllyllään tosi pitkään. Rakenneultrassa oli jo "väärin päin". Ulkoinen kääntäminen ei onnistunut, koska oli jo laskeutunut ja jalat suorana. Lääkäri sanoi että yritäppä itte tehä kuperkeikka jalat suorana :D. Kävin magneettikuvissa ja lääkärin mukaan minulla on ihanne mitat tähän hommaan. Valinta oli TOSI vaikea. Kaikki tututkin tuntuivat olevan järkyttyneitä jo ajatuksesta synnyttää vauva pylly edellä. Itseä hirvitti kans, mutta samalla minulla oli kova halu kokea alatiesynnytys. Leikkaus ei tuntunu yhtään hyvältä idealta (mulla ei ole koskaan ollut edes tikkejä). Lääkäri sanoi että täälä Rovaniemellä pidetään aikalailla neljää kiloa rajana perätilasynnytyksille. Päätettiin että odotellaan viikko 40+4 päivään. Jos synnytyskäynnistyis ennen sitä niin kokeiltais alakautta. Viikko vierähti ja tehtiin jälleen painoarvio (tarkoitus oli tehdä yläkanttiin)se oli 3880g. Minua alkoi jo hirvittää koska lähestyttiin uhkaavasti tuota neljää kiloa:/. Lääkärit olivat kuitenkin sitä mieltä että hyvin onnistuu synnytys alakautta, painoarviokin tehtiin niin hyvin yläkanttiin (niinhän sitä luultiin). Lääkärit vakuuttelivat että hurjimmatkaan kasvajat eivät kasva yli 200g/viikko. Oli tiistai päivä ja lääkärit ehottivat, että varataan leikkausaika seuraavalle maanantaille (vasta!). Me onneksi pidimme päämme ja vaadimme leikkauksen viimistään perjantaille (painoarvio oli jo niin suuri ja minä kuitenkin niin pieni, vain 162,5cm). Varattiin siis leikkaus perjantaille 12.7 ja meidän esikoispoika syntyi tuolloin, painoa 4105g ja pituutta 52cm. Minut leikannut lääkäri sanoi, että hyvä että leikattiin kun oli noin iso vauva. Luojan kiitos synnytys ei käynnistynyt ennen tuota leikkausaikaa (41+0), mitä lie olisi sattunut. Opinpahan ainakin sen etten luota painoarvioihin. Kolmessa päivässä vauvalle tuli arvioon lisää 225g. Lääkäri väitti että painoarviot on tarkkoja varsinkin kun näin moneen kertaan tehään. Kuulemma +-50g. Jos tulevaisuudessa olen samassa tilanteessa, niin voisin ajatella perätilavauvan synnytystä alakautta jos painoarvio on likempänä kolmea kiloa. Leikkaus meni hyvin, vauvalla oli vaan ollut pylly vähän tiukassa. Terve poika:). Spinaalipuudutuksen laitto kävi sikakipeää. Päätä särki neljä leikkauksen jälkeistä päivää aina kun nousi makuuasennosta :[ tuntu että kallo räjähtää (liekkö spinaalista johtuvaa, mut sairaalassa antoivat vaan särkylääkettä. Viidentenä päivänä olisivat alkanee tutkimaan asiaa, mut kotiinlähtöpäivänä särky helpotti :) ) Toivuin leikkauksesta hyvin, aluksi miehen apu oli kotona korvaamatonta :Heartred
 
Mie oon synnyttänyt kaksi perätilasta vauvaa alakautta omasta toiveesta, kun pelkkään sektioo.
Esikoinen lähti syntymään 38+3 lapsivesien menolla. Piti mennä ambulanssilla sairaalaan, enkä saanu olla jalkeilla muuta kuin vessassa käydessä napanuoran esiinluiskahdusriskin takia. Supistuksia jouduin odottelemmaan seuraavalle aamulle ja kun ne alkoi, rupes vihdoin tapahtummaan. Avautuminen tapahtui muutamassa tunnissa (alkutilanne oli vain yhdelle sormelle auki) ja selvisin hyvin ilokaasulla. Kun päästiin ponnistammaan meinas supistukset hiipua ja laittovat oksitosiinitipan. Ponnistusaika oli 32min ja tyttö sai heti syntyessään yhdeksän pistettä. Eppari tehtiin varuilta, jotta pää varmasti mahttuu.

Toinen oli samallalailla itsepäisesti istumassa ja jälleen halusin synnyttää alakautta. Pojan synnytys alkoi supistuksilla tasan 38. Heräsin niihin ja menin käymään vessassa. Luulin ensin, että muuten vaan koskee selkkään, mut pian tajusin ne supistuksiksi. Noin puolta tuntia myöhemmin meni lapsivedet ja jälleen tilailtiin ambulanssi hakemmaan. Mies vei esikoisen mummolaan ja tuli autolla perästä. Tällä kerttaa kaikki tapahtu melko vauhdilla ja kroppa tiesi tarkkaan mitä tekkee. Sairaalalla olin parissa tunnissa niin auki, etten enää vessaankaan saanut mennä vaan rakko katedroitiin. Mie jännitin sitä vähän, mutta kätilö rauhotteli ettet varmasti tunne juuri mittään ja en tuntenukkaan. Jälleen käytin ilokaasua avautumisvaiheessa. Ponnistusvaihe kesti vain 4min ja kaikki meni tosi hyvin.
Pojalla oli jalat tulossa samaan aikkaan pepun kanssa ja se ilmeisesti avasi paikat nopeasti. Esikoisella ensin tuli pylly ja jalat oli suorana vartaloa vasten. Kummallakkaan ei ollu ongelmia lonkissa. Poika joutui teholle, kun verensokerit laski alas.

Miulle on jääny molemmista synnytyksistä tosi hyvät muistot.

Nyt ootan kolmatta ja oisin ihmeissäni, jos tää tulis raivotarjonnassa. Molemmat miun lapset on istuneet tiukasti puolesta välistä asti. Eivät oo tehneet yhen yhtä kuperkeikkaa sen jälkkeen, joten on todennäköstä että miun kohdun malli laittaa istummaan.
 
Catjus, minkä kokosia vauvat olivat? Meillä suunnitelmissa toinen lapsi ja olen jo näin etukäteen murehtinut miten päin mahollisesti mahtais viihtyä. Esikoinen kun oli jo rakenneultrassa pylly alas päin. Minullekin laitettiin ennen sectiota virtsakatetri, ja sitä laittoi hoitaja joka ei ollut tehnyt sitä ennen (minun tuurilla meni täysin pieleen ja kävi pirusti). Toinen hoitaja kyllä oli vieressä ja neuvoi, mut ei. Vaihtoivat sitten uudet steriilit välineet ja tämä kokeneempi hoitaja suoritti laiton toisella yrityksellä. Kirpas vähän, ei paha ollenkaan :). Jos ens kerta tulee, niin pyydän ennen toimenpidettä jonkun joka on tehnyt sen aiemminkin, jos mahollista. :/
 
Muokattu viimeksi:
Moikka!

Kerron myöskin oman tarinani perätilasynnytyksestä.
Raskaus oli sujunut hyvin. Vauva viihtyi vatsassa pää alaspäin pitkän aikaa, kuitenkaan pää ei ollut kiinnittynyt vaikka oli laskettuaika lähellä. Mieleeni ei kuitenkaan tullut että vauva voi syntyä peppu edellä joten olin varautunut synnyttämään normaalisti niin että vauva on pää alaspäin.
Rv 41+4 meillä oli yliaikaisultra sairaalassa, jossa sitten huomattiinkin vauvan olevan peppu edellä. Kaksi lääkäriä yritti tehdä ulkokäännöstä kahdesti siinä onnistumatta. Meidät siirrettiin synnytysosastolle tarkkailuhuoneeseen odottelemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Minulle varattiin aika lantion kuvaukseen ja kuvien perusteella vauva mahtui syntymään alakautta, joten päädyttiin siihen. Meidät päästettiin lähtemään kotiin, mutta jos vauva ei lähde syntymään kotona itsestään niin käynnistetään rv 41+6 aamulla.
Kotiin päästyämme aloin etsimään netistä tietoa perätila synnytyksestä ja se ei todellakaan ollut hyvä idea. Nettiä selaillessani tulin siihen tulokseen että ainut vaihtoehto on sektio.
Heräsin yöllä yhden aikaan käymään normaaliin tapaan pissalla ja sen jälkeen menin takaisin nukkumaan, tai mun piti nukkua. Toisin kuitenkin kävi. Supistuksia alkoi tulemaan noin 7min. välein. Päätin soittaa sairaalaan ja kysyä mitä tehdään ja ilmoitin myös haluavani sittenkin sektion. Minun käskettiin ottaa särkylääke ja mennä takaisin nukkumaan. Tiesin heti siinä vaiheessa kun menin takaisin sänkyyn, että vauva syntyy tänään. Supistukset voimistuivat ja tihenivät joten päätin mennä lämpimään suihkuun ja se auttoi oloa hetkeksi. Suihkun jälkeen herätin mieheni ja lähdimme sairaalaan.
Sairaalassa pääsin suoraan synnytysosastolle ja kätilö sai minut kuitenkin ylipuhuttua synnyttämään alakautta, joten päädyttiinkin siihen. Yritin ennakoida kipua ja pyysin hyvissä ajoin epiduraalin ilokaasun lisäksi. Oli hyvä että osasin ennakoida koska anestesialääkärillä kesti tunti ennen kuin pääsi paikalle. Epiduraalin jälkeen ei sattunut enää mihinkään. Siinä sitten odottelimme että tilanne edistyy. Epiduraalin jälkeen supistukset melkein loppuivat kokonaan ja minulle laitettiin oksitosiinitippa vauhdittamaan niitä.
Kello tuli 2 päivällä ja minulta meni lapsivedet ja sen jälkeen alkoi tarve ponnistaa. Ponnistaminen kuitenkin kiellettiin koska lääkäreitä ei ollut vapaana. Kului aikaa puolituntia ja sanoin etten jaksa enää pidättää ponnistamisen tarvetta ja silloin alkoi tapahtua. Yhtäkkiä paikalla oli 3 lääkäriä ja 4 kätilöä ja mulle tehtiin eppari. 20 vaille kolme aloin ponnistamaan puoli istuvassa asennossa. Lisää ihmisiä ravaa katsomassa miten perätilasynnytys etenee. Ponnistusvaihe oli helppo ja kesti 12 minuuttia. Uskomaton tunne! Kaikki meni erittäin hyvin ja pieni poika syntyi klo 14.52. Painoa 3060g ja pituutta 46,5.
Minulle jäi synnytyksestä erittäin hyvä mieli ja ehdottomasti suosittelen synnyttämään alakautta jos sairaalan henkilökunta on sitä mieltä.
 
Pistetäämpä juttua tänne jos tätä nyt enää kukaan lukee.. Eli meillä rv35+1 ja poika perätilassa ollut ainakin siitä rv27+6 asti mitä lääkäri ultras sillon neuvolassa (painoa vauvalla silloin 1300g). Rv30+6 lääkäri ultrasi jälleen ja painoarvio pojalla 1967g. Silloin jo puhuttiin että poika on ainakin 200g kasvussa edellä normia, että syntyessään painaa ainakin 4000g. Sanoivat että tätä täytyy seurata kun kasvaa niin hurjaa vauhtia ja vielä lisäksi istullaan majailee. Noh, oli puhe että lääkäri katsoo myös rv33 neuvolassa ja aletaan suunnittelemaan lähetettä kääntöön, ei ollut lääkäriä. Sitten oli puhe että lääkäri kattoo vielä nyt rv35 neuvolassa et saadaan painostakin tieto. Paskat siellä mitään lääkäriä taaskaan ollu, vaan joku peruslääkäri katto et joo on se väärinpäin. Olisin sen osannu kertoa kyllä ilman sitä ultraaki.. No nyt sitten laitetaan lähete juhannusta vasten kääntöön ja neuvolan täti tuumaa että no eihän se välttämättä kyllä enää mahdu edes kääntymään jos se on kokoajan samaa tahtia kasvanut että voithan yrittää perätilasynnytystä. Tokasin vihoissani sille kyllä siinä vaiheessa vaan että älä unta nää jos se sen 4kg painaa..

Kysyin että miten se kääntäminen tapahtuu mutta ei siitäkään tullu selvyyttä neuvolan kautta.. Että tässä aikaa ootellessa oisko täällä joku joka vähän osais sitä valaista et tietää mihin varautua? :D Eräs nainen sanoin vaan että se on kamalaa kun pyöritellään ja jossain sängyssä pää alaspäin makuutetaan mutta että onko tämä nyt sitten koko totuus :D
 
<--Yllä meijän tarina. Minun kohdalla ulkoistakääntöä yritettiin 37+?. Se on ilmeisesti aika normiaika yrittää. Ittestä se vaan tuntu aika myöhäseltä ajalta, ku tiiettiin kuitenki että poitsu viihtyny jo tosi pitkään istuallaan. Ilmeisesti kuitenki niin suuret riskit yrittää käännöstä, että mielummin venytetään ajankohtaa liian myöhäseksi..JOS sattuiski kääntymään ittekseen. Yhellä kaverilla kans oli käännösyritys samaisella viikolla. Hänenkin vauva(poika)oli jo laskeutunut liian alas. Toivottavasti sinun mahdollinen käännösyritys onnistuu! Siihenkään ei tarvitse suostua jos ei halua. Yhdellä tutulla onnistui ulkoinenkäännös, mutta viikoista ja vauvan(tyttö) koostakaan en osaa kertoa tarkemmin. Oli ollut epämiellyttävä kokemus, mutta eihän sitä muuta voi oottaakaan. Oon ymmärtäny että jos ulkoistakäännöstä lähetään kokeilemaan(mikäli vauva on sopivassa asennossa ja lapsivettä tarpeeksi) niin lääkäri painelee mahaa ulkopuolelta ja yrittää saada vauvan kääntymään. Sen ei pitäis kuulemma sattua. Kääntämisyrityksen jälkeen seurataan vauvan tilaa pari tuntia (käyrällä). Tsemppiä!
P.S. Ihmetyttää kyllä suuresti, miksei neuvolan täti ottanu selvää kysymästäsi asiasta. Neuvominen kuitenki hänen työtään! Melko epäammattimaista käytöstä häneltä.
 
Muokattu viimeksi:
Jotenki mulla vaan on semmonen "kaju" takaraivossa että ei tuu onnistumaan tuo kääntö, on se niin pitkään sielä jo istuskellu ja jos kerta on niin isokokonenkin kun on annettu ymmärtää.. Meinasin jo sanoa sielä neuvolassa että en lähe mihkää kääntöihin mutta pidin suuni sitten kiinni, nyt kun aika kerta tulee keskussairaalaan niin ainakin ne siellä kattoo painoarviot sunmuut ja vielähän mullon vara siellä sit sanoa että en suostu jos siltä alakaa tuntumaan. Sektio ei hirvitä kyllä yhtään, mulla on leikattu alkuvuodesta napatyrä jossa verkolla paikattu pari reikää navan päältä niin arvet mahassa on tuttuja ja hirvittää ajatella repiääkö koko verkko irti jos tulee vaikia synnytys ja joutuu tuntikausia ponnistelemaan :D Nimittäin on mahan kasvaessa ollu melko kipeäki välillä tuo navan seutu missä se verkko on..:eek:
Et oo SuSsU_ ainut joka tuota tädin toimintaa ihmettelee, ja koko kylän neuvolan toimintaa yleensäkin.. Ei niillä näytä oikeen huolestuttavan mikään..
 
Mulla yritettiin kääntää rv41+4 kahdesti, mutta ei suostunu kääntymään. Kaks lääkäriä oli paikalla ja toinen lääkäri yritti kääntää ja toinen auttaa. Ja ihan siitä vatsan ulkopuolelta nappasi vauvasta kiinni ja alkoi kääntää. Mua ei sattunu lainkaan, tuntu vaan hiukan epämukavalta mut ei paha. Ehkä sekin auttoi ku yritin olla ihan rentona. Mies sanoi että se näytti ihan hirveelle.
 
Takaisin
Top