Perätilasynnytys -kokemuksia?

Lottae

Vasta-alkaja
Kaipailen kokemuksia perätilasynnytyksistä etenkin alateitse. Miten synnytys meni? Leikattiinko eppari rutiinina?

Esikoinen on perätilassa, kääntöyritys epäonnistui ja nyt pitäisi valita sektio tai alatiesynnytys. Vauva ainakin vielä (37+0) arvioitiin pienen puoleiseksi (2,8kg) ja rakenteeltaan siroksi ja omat lantion mitat riittävän suuriksi.
 
Kaipailen kokemuksia perätilasynnytyksistä etenkin alateitse. Miten synnytys meni? Leikattiinko eppari rutiinina?

Esikoinen on perätilassa, kääntöyritys epäonnistui ja nyt pitäisi valita sektio tai alatiesynnytys. Vauva ainakin vielä (37+0) arvioitiin pienen puoleiseksi (2,8kg) ja rakenteeltaan siroksi ja omat lantion mitat riittävän suuriksi.
Tsemppiä pohdintoihin. Meidän esikoinen oli myös perätilassa, mut mun lantion mitat ei riittänyt eli meille suoraan suositeltiin suunniteltua sektiota. Harmitti ihan todella paljon,
muistan itkeneeni sitä monta iltaa. Leikkaus pelotti ja muutenkin harmitti ettei ollut vaihtoehtoja. Kokemus oli kuitenkin tosi hyvä ja synnytyksestä on jäänyt hyvä mieli☺️
 
Esikoiseni oli perätilassa. Valitettavasti minulla ei ole rohkaisevaa tarinaa jaettavana. Yritin synnyttää alateitse, mutta päädyttiin kesken ponnistusvaiheen kiireelliseen sektioon. Vauvan sydänäänet oli liian huonot. Vauvalle ei syntynyt hapenpuutetta, että sikäli meni hyvin. Itselleni kokemus oli kuitenkin kurja. Ehkä tosin eniten koska koin epäonnistuneeni, vaikka eihän se niin mene.
 
Nostelen tätä ketjua. Mielelläni kuulisin kokemuksia perätilahengailijoista.

Koetan pysyä luottavaisena, että vielä vauva kääntyy tai ulkokäännös onnistuu, mut kyllähän tää kovin mietityttää.

Kääntyikö vauva lopulta itse, tehtiinkö ulkokäännöstä?

Jos perätilasynnytys, miten sujui?
 
Nostelen tätä ketjua. Mielelläni kuulisin kokemuksia perätilahengailijoista.

Koetan pysyä luottavaisena, että vielä vauva kääntyy tai ulkokäännös onnistuu, mut kyllähän tää kovin mietityttää.

Kääntyikö vauva lopulta itse, tehtiinkö ulkokäännöstä?

Jos perätilasynnytys, miten sujui?
Meillä esikoinen oli perätilassa puolivälistä raskautta ihan viimeisille viikoille, oltiin jo varaamassa aikaa kääntöyritykseen kun kääntyi itsestään yhtenä yönä muistaakseni 37-38 viikolla. Tein spinning baby-liikkeitä loppuraskaudesta.

Napanuora oli kaulan ympärillä syntyessä, mutta hapenpuutetta ei ollut.
 
Vauvani oli perätilassa ilmeisesti koko viimeisen kolmanneksen. Ulkokäännöstä yritettiin, mutta vauva ei hievahtanutkaan. Ei ollut mukava kokemus. Yritin kotona kaikkia mahdollisia kikkakolmosia, mutta ei kääntynyt.

Vauva arvioitiin riittävän pienikokoiseksi, lantioni riittävän suureksi ja vauvan asento hyväksi, että sain yrittää alatiesynnytystä, koska sitä halusin. Synnytys käynnistyi eräs yö vesienmenolla, ja sairaalaan mentiinkin sitten ambulanssilla (riski napanuoran ulosluiskahtamiseen, jos vedet menevät ensin, joten piti mennä sairaalaan kylkimakuulla). Sairaalassa todettiin, että saan liikkua normaalisti, vauvan perä on kohdunsuulla niin napakasti, ettei se nuora sieltä luiskahda.

Synnytys eteni aluksi tosi hyvin, kovasti kehuivat miten hyvin menee ensisynnyttäjäksi, ja vauvan sykkeet olivat ihan priimaa, mutta sitten kohdunsuu jäi jumiin noin 7–8 cm. Sain oksitosiinia supistuksia vahvistamaan, mutta lopulta oli pakko todeta, että ei tämä etene, turvallisempi leikata vauva ulos. Perätilasynnytysten pitää edetä rivakasti ja oppikirjan mukaan, muuten riskien minimoimiseksi suositellaan sektiota.
Harmitti vietävästi, koska olin pelännyt sektiota. Mutta siinä kohtaa vesienmenosta oli vuorokausi ja olin synnytyksestä aika puhki. Ehkä se vauvan pylly ei vain riittänyt painamaan kohdunsuuta tarpeeksi auki? Odotin kiireellistä sektiota melkein kaksi tuntia. Vauva syntyi hyvinvoivana, sai 9 pistettä. Varmaankin synnytys ennen sektiota oli valmistellut vauvaa syntymään, kun ei tarvinnut tulla ns. kylmiltään ulos.
Minua oli varoitettu siitä, että perätilassa olleiden vauvojan kallo voi näyttää litteältä, ja niinhän se näytti. Kun oli päälaki ollut kohdun "kattoa" vasten niin pitkään. Onneksi se siitä pyöristyi itsekseen aika pian. Jalatkin vauvalla olivat luontaisesti aika äijähaarassa, koska ne olivat kohdussakin olleet aika pystyssä, hän kun oli enimmäkseen sellaisessa linkkuveitsiasennossa.
 
Meillä oli myös perätilassa tämä lapsonen aivan koko raskauden. Joka ultrassa aina pylly alhaalla ja aina kaikki potkut tuntui vatsanpohjassa/kohdunsuulla ja vauvan pää tökki ylävatsaa.

Yritettiin ulkokäännöstä paristi mutta ei hievahtanutkaan, oli todella tiukasti ja syvällä lantiossa ollut jo viikkoja niin mikäs ihme tuo. Se kääntöyritys sattui aivan saatanasti.

Lantiossa olisi mitat riittäneet alatiesynnytykseen ja vauvan painoarviokin oli turva-alueella (muistaakseni arvio oli n. 3,7 kg la) mutta koska vauva vaihteli jalkojen asentoa ja päätä nuokusta ojennukseen, mulla oli radi ja olen aika lyhyt (torsoinen) ja oli ylipainoa niin lääkäri sanoi että saan yrittää alakautta kun kerta niin toivon mutta vain jos käynnistyy itsestään ja synnytys etenee "täydellisesti" eli hyvää vauhtia, mutta varasi sektion 40+4 takarajaksi, ei käynnistetä kun riskit on liian suuret että ei etene riittävän nopeasti ja sitten päädytään sektioon joka tapauksessa.

Ei käynnistynyt itsestään joten sektioon päädyttiin. Edelleen harmittaa ja suren asiaa, koska se oli minulle niin tärkeää ja mahdollisuus vietiin minulta pois.

Ja sektiosta toipuminen kesti pitkään, meni viikkoja tai toista kuukautta ennen kun pystyin kävelemään reippaasti kun menetin niin reippaasti verta ja sitten edelleen tuonne sisuksiin koskee välillä ja ihon pinta on ärsyttävällä tavalla tunnoton mutta sattuu koskettaa vaikka olen tehnyt kaikkia arven alueen manipulaatiota alusta asti. Sektiosta siis 10 kk aikaa.

Ei tämäkään nyt erityisen kannustava kokemus ollut mutta ihanimman palkinnon eli terveen ja hyvinvoivan lapsen sain ja säilyin itsekkin elävien kirjoissa. Eli huonomminkin olisi voinut mennä 😅
 
Täällä myös perätilavauvan odottaja rv 37+5. Ulkokäännös ei onnistunut, mutta vauva on arvioitu aika pienikokoiseksi joten toivoin ensisijaisesti alatiesynnytystä luottaen siihen, että hoitohenkilökunta kyllä tunnistaa tilanteen jossa on parasta vaihtaa lennosta suunnitelmaa ja mennä hätäsektioon, jos näyttääkin että alateitse synnyttämiseen liittyvät riskit alkavat nousemaan. (Lisäkomplikaatioita saattaa aiheuttaa insuliinihoitoinen radi, mutta se on suht-hyvässä hoitotasapainossa joten lääkärit antoivat luvan yrittää alateitse, jos sitä itse haluan - kunhan tiedän, että hätäsektioon saatetaan mennä vähän väljemmin kriteerein kuin normaalissa perätilasynnytyksessä.)

Viime päivinä on kuitenkin alkanut mietityttämään, mitä tapahtuu jos kesken ponnistusvaiheen huomataan ettei vauvan pää kerta kaikkiaan mahdukaan synnytyskanavan läpi. Ymmärtääkseni kätilöt voivat tietyn pisteen jälkeen auttaa ponnistusvaihetta vetämällä, mutta jos tulee totaalistoppi silloin kun vauvan jalat ovat jo puoliksi ulkona, vieläkö silloin on mahdollista tehdä hätäsektio ja vetää vauva sitten yläkautta ulos? Kysyn tutulta kätilöltä/ensi viikolla sairaalalta, mutta myös täällä siltä varalta että joku sattuisi tietämään.
 
@Yrttiteetä tekisi mieli mulla ei vauva ollut perätilassa, mutta pää edellä todella pitkällä jo tulossa synnytyskanavassa. Imukuppiakin yritettiin tuloksetta, ennen kiireellisen sektion päätöstä. Kyllä se vauva saatiin sitten vatsan kautta ulos, vaikka kova alipaine olikin ehtinyt syntyä kun vauva oli jo niin "tiukasti" tulossa alakautta (teksteissä luki että vauvan pää oli hyvin syvällä jo ja imeytyneenä lantioon), mutta saivat alipaineen purettua ja vauvan ulos. Uskoisin siis, että varsin hyvin onnistuu jos vauva on perätilassakin tulossa. Tsemppiä!
 
Täällä myös perätilavauvan odottaja rv 37+5. Ulkokäännös ei onnistunut, mutta vauva on arvioitu aika pienikokoiseksi joten toivoin ensisijaisesti alatiesynnytystä luottaen siihen, että hoitohenkilökunta kyllä tunnistaa tilanteen jossa on parasta vaihtaa lennosta suunnitelmaa ja mennä hätäsektioon, jos näyttääkin että alateitse synnyttämiseen liittyvät riskit alkavat nousemaan. (Lisäkomplikaatioita saattaa aiheuttaa insuliinihoitoinen radi, mutta se on suht-hyvässä hoitotasapainossa joten lääkärit antoivat luvan yrittää alateitse, jos sitä itse haluan - kunhan tiedän, että hätäsektioon saatetaan mennä vähän väljemmin kriteerein kuin normaalissa perätilasynnytyksessä.)

Viime päivinä on kuitenkin alkanut mietityttämään, mitä tapahtuu jos kesken ponnistusvaiheen huomataan ettei vauvan pää kerta kaikkiaan mahdukaan synnytyskanavan läpi. Ymmärtääkseni kätilöt voivat tietyn pisteen jälkeen auttaa ponnistusvaihetta vetämällä, mutta jos tulee totaalistoppi silloin kun vauvan jalat ovat jo puoliksi ulkona, vieläkö silloin on mahdollista tehdä hätäsektio ja vetää vauva sitten yläkautta ulos? Kysyn tutulta kätilöltä/ensi viikolla sairaalalta, mutta myös täällä siltä varalta että joku sattuisi tietämään.
Perätilasta minulla ei ole kokemusta. En usko, että sektioon enää pystytään lähtemään jos vauvalla on jo jalat puoliksi ulkona. Siinä olisi varmaan liikaa riskejä molemmille osapuolille. Vauvaa ei voi työtää takasin, jos se on mennyt jo liian pitkälle. Sektiossa lääkärin pitää saada käsi vauvan pään (tai jalkojen alle) ja nostaa siitä sektiohaavasta ulos. Sairaalalla ne varmasti tietävät ja osaavat selittää parhaiten :thumbs-up:

Hätäsektioon ja kiirelliseen sektioon liittyy suurempia riskejä kuin suunniteltuun leikkaukseen. Minulla tehtiin suuniteltu sektio rv38 ja silti vauva jouduttiin ottamaan imukupilla pois (harvinaista), ettei kohtu repeäisi tai jotain sellaista se oli muistaakseni :Grinning Face With Smiling Eyes: oli pää jo poraantunut niin tiukkaan lantioon.
 
Viime päivinä on kuitenkin alkanut mietityttämään, mitä tapahtuu jos kesken ponnistusvaiheen huomataan ettei vauvan pää kerta kaikkiaan mahdukaan synnytyskanavan läpi. Ymmärtääkseni kätilöt voivat tietyn pisteen jälkeen auttaa ponnistusvaihetta vetämällä, mutta jos tulee totaalistoppi silloin kun vauvan jalat ovat jo puoliksi ulkona, vieläkö silloin on mahdollista tehdä hätäsektio ja vetää vauva sitten yläkautta ulos? Kysyn tutulta kätilöltä/ensi viikolla sairaalalta, mutta myös täällä siltä varalta että joku sattuisi tietämään.
Muistelen että asut ulkomailla joten jotkin asiat voi olla erilaisia mutta noin pääpiirteissään synnytyslääkäri hoitaa perätilasynnytyksen kokeneiden kätilöiden kanssa, sillä se voi vaatia vaikeasta ulosautosta erityisiä otteita. Pelkistä jaloista ei koskaan saisi vetää, sillä se voi saada syntyvän vauvan vetämään kädet haralleen ja jumiuttaa pahemmin ja yleensä pyritään siihen että vauva saa syntyä itse lapaluihin saakka ennen kun häneen kosketaan.

Sen sijaan että vedettäisi jaloista niin lääkäri yrittää mm. Lövsetin otetta, Brachtin manööveriä tai Mauriceau-Smellie-Veitin otetta ja tarvittaessa synnytyspihdeillä yrittää saada otteen vauvan päästä ja auttaa, on muitakin otteita mutta noi muutama mainitakseni. Se mitä käytetään riippuu siitä missä kohtaa vauva on jumissa. Näissä vauvaa käännetään tai kannatellaan, päätä yritetään hellästi mutta napakasti ohjata jne.

Ja jos ei kerta kaikkiaan vaan mahdu syntymään niin lapsi yritetään pelastaa Zavanellin manööverillä mikä on siis käytännössä se että kun äidille annetaan nopeavaikutteinen kohtua rentouttavaa lääke niin lapsi työnnetään takaisin ylöspäin synnytyskanavassa jotta hätäsektiossa voidaan lapsi auttaa ulos. Toi on ymmärtääkseni erittäin harvinainen tilanne, kun nykyään synnytykset suunnitellaan huolellisesti.

Eli ensin lasta yritetään auttaa syntymään ns. koskematta mutta herkästi puututaan.
 
Täydellinen tyttäremme syntyi perätilassa 21.8. klo 13.44.

Synnytyskertomus:
Edellisenä päivänä ballongilla aloitettu käynnistys kypsytti kohdunsuun yllättävän hyvin, niin että seuraavan aamun rutiinitsekkauksessa (n. 16h säännöllisten ja yhä kivuliaampien supistusten jälkeen) olin jo niin auki että kätilö tunsi ehjät kalvot ja synnytyskanavaan laskeutuneen jalan. Ultrattiin nopeasti pepun sijainnin varmistamiseksi (jos sikiö olisi 'istunut' lonkkaluun päällä olisi menty suoraan kiireelliseen sektioon) ja sain ohjeeksi ottaa supistuksia vastaan mahdollisimman paljon pystyasennossa jotta myös peffa saadaan laskeutumaan synnytyskanavaan. Synnytyssalissa siirryin nopeasti ilokaasuun ja olo muuttui tosi tuskaiseksi, olin 8-9cm auki ja supistukset olivat lyhyehköjä mutta säännöllisiä ja voimakkaita. Pyysin epiduraalia juuri ennen sisätutkimusta, jossa pepun todettiin laskeutuneen hyvään kohtaan vaikka synnytyskanavassa oli myös yksi jaloista. Sikiön sydänäänet oli hyvät, mutta laskivat hieman aina supistusten aikana. Kalvot oli tarkoitus puhkaista tutkimuksen jälkeen ja minun olla ponnistusvaiheessa nelinkontin, mutta kalvot puhkesivatkin tutkimuksen aikana spontaanisti, ja yhtäkkiä alkoi tapahtua.

Vauvan jalka putosi täysin avautuneesen synnytyskanavaan klo 13.37 ja tunsin järkyttävän voimakasta ponnistamisen tarvetta. Lääkäri ehti sanoa että tästä alkaen kaikki sitten sattuu, ennen kuin työnsin pepun ja jalat ulos käytännössä yhdellä ponnistuksella ja samalla sikiön sydänäänet romahtivat kun liian lyhyt napanuora jäi puristuksiin. Lastentehon tiimi ja lisää lääkäreitä ja kätilöitä pelmahti paikalle ja leikkaussaliin laitettiin viesti mahdollisesti tulossa olevasta hätäsektiosta. Ponnistuttavat supistukset kuitenkin jatkuivat, joten puristin ja karjuin sikiön torson ulos, lääkärin auttaessa kädet synnytyskanavan läpi. Kohdunkaula oli alkanut supistua niin ettei sikiön pää mahtunut heti seuraamaan. En ole satavarma tapahtumien aikajärjestyksestä tämän jälkeen, mutta sain kohdunkaulaa puuduttavan pistoksen, ja minulle leikattiin eppari ja kohdunkaulaan kaksi vekkiä jotta pää saisi tilaa syntyä mahdollisimman nopeasti. Napanuora katkaistiin heti kun siihen päästiin käsiksi. Pienikätinen lääkäri onnistui kiertämään sikiön parempaan asentoon peräsuolen ja emättimen kautta tunnustelemalla, toisen painaessa vatsanpeitteiden päältä niin että vauvan pää saatiin synnytyskanavan läpi.

Tyttäremme oli syntyessään eloton, veltto ja valkoraajainen, mutta pulssi kuitenkin löytyi minuutin sisällä ulosotosta. En pystynyt tässä vaiheessa ajattelemaan muuta kuin vauvan vointia ja vuoronperään rukoilin että se jää henkiin ja kyselin agpar-pisteitä, mutta onneksi kukaan ei ehtinyt niitä minulle kertomaan. Vauva intuboitiin ja kiidätettiin vastasyntyneiden teholle ja pyysin puolisoani seuraamaan sillä aikaa kun jäisin saliin synnyttämään istukkaa. Tunnin ponnistelujen jälkeen kohdunkaula oli supistunut entisestään ja olin menettänyt sen verran verta, että minut passitettiin leikkaussaliin kirurgista poistoa varten. Yleisanestesia tuntui siinä vaiheessa jo oikein tervetulleelta. Kätilöt toistelivat minulle että olin tehnyt kaiken hyvin ja oikein, ja kai minulle kävi joku kertomassa että vauva oli alkanut hengittää itse intubointiputkea vastaan jo 7 minuutin jälkeen vaikka en sitä itse muistakaan.

Anestesiasta herätessäni olin tosi kipeä ja sekaisin. Yritin mm. kieltäytyä morfiini-tableteista etteivät ne vaikuttaisi pumpattuun rintamaitoon, vaikka valitinkin kipua jokaisella uloshengityksellä. Puolisoni kertoi että tyttäremme on elossa ja hänen tilansa oli vakaa, ja paikalla kävi useita lääkäreitä joiden puheista ymmärsin hänen olleen hapettomana sen aikaa että aivovaurio olisi mahdollinen. Joitakin tunteja myöhemmin minut kärrättiin sairaalasängyssö vastasyntyneiden teholle ja rinnalleni laskettiin pientä ja lämmintä nukkea muistuttava vauva, josta lähti putkia vähän joka suuntaan. Olin lääkkeistä niin pöllyssä että meinasin koko ajan vain nukahtaa ja yritin vannottaa puolisoa sieppaamaan vauvan jos pudottaisin sen.

Seuraavana aamuna heräsin virtsakatetrin kanssa ja kysyin puolisolta olinko ihan todella synnyttänyt edellisenä päivinä, ja oliko meillä oikeasti tytär. Seuraavina päivinä vauvan ja minun vointi lähti paranemaan harppauksittain, niin että olemme päässeet harjoittelemaan sen hoitoa perhehuoneessa 3. päivästä alkaen. Vauva ruokailee edelleen pääosin nenämaha-letkun kautta 3h välein, mutta merkkejä aivovaurioista tai muistakaan vakavammista vaivoista ei ole näkynyt. Ensimmäinen kunnollinen imuote löytyi vauvan 5. päivänä ja nyt saattaa imeä hyvin sujuneella ruokailukerralla jo puolet tarvitsemastaan maitomäärästä.

En tiedä vielä kauanko joudumme olemaan sairaalassa, mutta jonkinlainen vauvakupla on alkanut muodostua täälläkin, vaikka toki toiveissa on että vauva katsotaan mahdollisimman pian niin hyvävointiseksi että pääsemme kaikki kolme harjoittelemaan uutta arkea kotona - eilen oli ensimmäinen punnitus jolla vauvan massa oli alkanut karttua, ja nyt kuuntelen ensisängystä kuuluvaa tuhisevaa hengitystä ja odottelen alkaako ynähdyksiä tulla niin taajaan, että pikkuiselta olisi syytä tarkistaa vaipan tilanne (puoliso otti vetovastuun kahdelka ensimmäisellä yöherätyksellä) tai katsoa haluaako se rinnalle tai syliin.
 
Muokattu viimeksi:
Täydellinen tyttäremme syntyi perätilassa 21.8. klo 13.44.

Synnytyskertomus:
Edellisenä päivänä ballongilla aloitettu käynnistys kypsytti kohdunsuun yllättävän hyvin, niin että seuraavan aamun rutiinitsekkauksessa (n. 16h säännöllisten ja yhä kivuliaampien supistusten jälkeen) olin jo niin auki että kätilö tunsi ehjät kalvot ja synnytyskanavaan laskeutuneen jalan. Ultrattiin nopeasti pepun sijainnin varmistamiseksi (jos sikiö olisi 'istunut' lonkkaluun päällä olisi menty suoraan kiireelliseen sektioon) ja sain ohjeeksi ottaa supistuksia vastaan mahdollisimman paljon pystyasennossa jotta myös peffa saadaan laskeutumaan synnytyskanavaan. Synnytyssalissa siirryin nopeasti ilokaasuun ja olo muuttui tosi tuskaiseksi, olin 8-9cm auki ja supistukset olivat lyhyehköjä mutta säännöllisiä ja voimakkaita. Pyysin epiduraalia juuri ennen sisätutkimusta, jossa pepun todettiin laskeutuneen hyvään kohtaan vaikka synnytyskanavassa oli myös yksi jaloista. Sikiön sydänäänet oli hyvät, mutta laskivat hieman aina supistusten aikana. Kalvot oli tarkoitus puhkaista tutkimuksen jälkeen ja minun olla ponnistusvaiheessa nelinkontin, mutta kalvot puhkesivatkin tutkimuksen aikana spontaanisti, ja yhtäkkiä alkoi tapahtua.

Vauvan jalka putosi täysin avautuneesen synnytyskanavaan klo 13.37 ja tunsin järkyttävän voimakasta ponnistamisen tarvetta. Lääkäri ehti sanoa että tästä alkaen kaikki sitten sattuu, ennen kuin työnsin pepun ja jalat ulos käytännössä yhdellä ponnistuksella ja samalla sikiön sydänäänet romahtivat kun liian lyhyt napanuora jäi puristuksiin. Lastentehon tiimi ja lisää lääkäreitä ja kätilöitä pelmahti paikalle ja leikkaussaliin laitettiin viesti mahdollisesti tulossa olevasta hätäsektiosta. Ponnistuttavat supistukset kuitenkin jatkuivat, joten puristin ja karjuin sikiön torson ulos, lääkärin auttaessa kädet synnytyskanavan läpi. Kohdunkaula oli alkanut supistua niin ettei sikiön pää mahtunut heti seuraamaan. En ole satavarma tapahtumien aikajärjestyksestä tämän jälkeen, mutta sain kohdunkaulaa puuduttavan pistoksen, ja minulle leikattiin eppari ja kohdunkaulaan kaksi vekkiä jotta pää saisi tilaa syntyä mahdollisimman nopeasti. Napanuora katkaistiin heti kun siihen päästiin käsiksi. Pienikätinen lääkäri onnistui kiertämään sikiön parempaan asentoon peräsuolen ja emättimen kautta tunnustelemalla, toisen painaessa vatsanpeitteiden päältä niin että vauvan pää saatiin synnytyskanavan läpi.

Tyttäremme oli syntyessään eloton, veltto ja valkoraajainen, mutta pulssi kuitenkin löytyi minuutin sisällä ulosotosta. En pystynyt tässä vaiheessa ajattelemaan muuta kuin vauvan vointia ja vuoronperään rukoilin että se jää henkiin ja kyselin agpar-pisteitä, mutta onneksi kukaan ei ehtinyt niitä minulle kertomaan. Vauva intuboitiin ja kiidätettiin vastasyntyneiden teholle ja pyysin puolisoani seuraamaan sillä aikaa kun jäisin saliin synnyttämään istukkaa. Tunnin ponnistelujen jälkeen kohdunkaula oli supistunut entisestään ja olin menettänyt sen verran verta, että minut passitettiin leikkaussaliin kirurgista poistoa varten. Yleisanestesia tuntui siinä vaiheessa jo oikein tervetulleelta. Kätilöt toistelivat minulle että olin tehnyt kaiken hyvin ja oikein, ja kai minulle kävi joku kertomassa että vauva oli alkanut hengittää itse intubointiputkea vastaan jo 7 minuutin jälkeen vaikka en sitä itse muistakaan.

Anestesiasta herätessäni olin tosi kipeä ja sekaisin. Yritin mm. kieltäytyä morfiini-tableteista etteivät ne vaikuttaisi pumpattuun rintamaitoon, vaikka valitinkin kipua jokaisella uloshengityksellä. Puolisoni kertoi että tyttäremme on elossa ja hänen tilansa oli vakaa, ja paikalla kävi useita lääkäreitä joiden puheista ymmärsin hänen olleen hapettomana sen aikaa että aivovaurio olisi mahdollinen. Joitakin tunteja myöhemmin minut kärrättiin sairaalasängyssö vastasyntyneiden teholle ja rinnalleni laskettiin pientä ja lämmintä nukkea muistuttava vauva, josta lähti putkia vähän joka suuntaan. Olin lääkkeistä niin pöllyssä että meinasin koko ajan vain nukahtaa ja yritin vannottaa puolisoa sieppaamaan vauvan jos pudottaisin sen.

Seuraavana aamuna heräsin virtsakatetrin kanssa ja kysyin puolisolta olinko ihan todella synnyttänyt edellisenä päivinä, ja oliko meillä oikeasti tytär. Seuraavina päivinä vauvan ja minun vointi lähti paranemaan harppauksittain, niin että olemme päässeet harjoittelemaan sen hoitoa perhehuoneessa 3. päivästä alkaen. Vauva ruokailee edelleen pääosin nenämaha-letkun kautta 3h välein, mutta merkkejä aivovaurioista tai muistakaan vakavammista vaivoista ei ole näkynyt. Ensimmäinen kunnollinen imuote löytyi vauvan 5. päivänä ja nyt saattaa imeä hyvin sujuneella ruokailukerralla jo puolet tarvitsemastaan maitomäärästä.

En tiedä vielä kauanko joudumme olemaan sairaalassa, mutta jonkinlainen vauvakupla on alkanut muodostua täälläkin, vaikka toki toiveissa on että vauva katsotaan mahdollisimman pian niin hyvävointiseksi että pääsemme kaikki kolme harjoittelemaan uutta arkea kotona - eilen oli ensimmäinen punnitus jolla vauvan massa oli alkanut karttua, ja nyt kuuntelen ensisängystä kuuluvaa tuhisevaa hengitystä ja odottelen alkaako ynähdyksiä tulla niin taajaan, että pikkuiselta olisi syytä tarkistaa vaipan tilanne (puoliso otti vetovastuun kahdelka ensimmäisellä yöherätyksellä) tai katsoa haluaako se rinnalle tai syliin.
Onneksi olkoon pienestä tyttärestä! Hieno synnytystarina vaikka olikin jännittävä ja aika ajoin pelottavakin. Oot kyllä kovan työn tehnyt! 😍❤️🥰
 
Takaisin
Top