Vauvani oli perätilassa ilmeisesti koko viimeisen kolmanneksen. Ulkokäännöstä yritettiin, mutta vauva ei hievahtanutkaan. Ei ollut mukava kokemus. Yritin kotona kaikkia mahdollisia kikkakolmosia, mutta ei kääntynyt.
Vauva arvioitiin riittävän pienikokoiseksi, lantioni riittävän suureksi ja vauvan asento hyväksi, että sain yrittää alatiesynnytystä, koska sitä halusin. Synnytys käynnistyi eräs yö vesienmenolla, ja sairaalaan mentiinkin sitten ambulanssilla (riski napanuoran ulosluiskahtamiseen, jos vedet menevät ensin, joten piti mennä sairaalaan kylkimakuulla). Sairaalassa todettiin, että saan liikkua normaalisti, vauvan perä on kohdunsuulla niin napakasti, ettei se nuora sieltä luiskahda.
Synnytys eteni aluksi tosi hyvin, kovasti kehuivat miten hyvin menee ensisynnyttäjäksi, ja vauvan sykkeet olivat ihan priimaa, mutta sitten kohdunsuu jäi jumiin noin 7–8 cm. Sain oksitosiinia supistuksia vahvistamaan, mutta lopulta oli pakko todeta, että ei tämä etene, turvallisempi leikata vauva ulos. Perätilasynnytysten pitää edetä rivakasti ja oppikirjan mukaan, muuten riskien minimoimiseksi suositellaan sektiota.
Harmitti vietävästi, koska olin pelännyt sektiota. Mutta siinä kohtaa vesienmenosta oli vuorokausi ja olin synnytyksestä aika puhki. Ehkä se vauvan pylly ei vain riittänyt painamaan kohdunsuuta tarpeeksi auki? Odotin kiireellistä sektiota melkein kaksi tuntia. Vauva syntyi hyvinvoivana, sai 9 pistettä. Varmaankin synnytys ennen sektiota oli valmistellut vauvaa syntymään, kun ei tarvinnut tulla ns. kylmiltään ulos.
Minua oli varoitettu siitä, että perätilassa olleiden vauvojan kallo voi näyttää litteältä, ja niinhän se näytti. Kun oli päälaki ollut kohdun "kattoa" vasten niin pitkään. Onneksi se siitä pyöristyi itsekseen aika pian. Jalatkin vauvalla olivat luontaisesti aika äijähaarassa, koska ne olivat kohdussakin olleet aika pystyssä, hän kun oli enimmäkseen sellaisessa linkkuveitsiasennossa.