Pelot

[Sipriina91]

Moi, täällä kanssa ehkä vähän ”vanhempi” odottaja tai niin itse ajattelen (ihan just 35v.). Mulla on yksi yritys takana 2020 ja siitä syntynyt poika. Uuden puolison kanssa yritys 6/25 ja plussa 12/25, LA 17.8. Tällä hetkellä viikkoja 7+2.

Edellisessä raskaudessa pelkäsin ihan kaikkea keskenmenosta kohdunulkoiseek ja kohtukuolemaan, pelkäsin synnytystä ja sairaalassa olemista jne. Sittemmin pelot on paikannettu liittyvän ekan lapseni isän minuun kohdistamaan väkivaltaan, jonka seurauksena olen saanut PTSD-diagnoosin.

Tässä raskaudessa pelot ovat tai ehkä olisivat olleet vähemmän läsnä, mutta PCOSin takia tämä raskaus sai alkunsa ovulaatioinduktiosta, joka sitten aiheuttikin monikkoraskautena alkamisen. Verenvuoto alkoi 5+0 ja jatkuu edelleen. Ekassa ultrassa nähtiin kolme raskauspussia, joista yksi on nyt vuotanut ulos kokonaan ja yksi pienenee koko ajan. Yhdessä pussissa sitten on onneksi tämä elävä pieni, jolla on toistaiseksi ollut vahva syke. Kyllähän tämä silti pelottaa ja tuntuu ahdistavalta.

En jotenkin uskalla luottaa ajatukseen, että tästä raskaudesta syntyisi lapsi.

Neuvola on vasta 20.1 vkolla 11. Siellä pitäisi varmaan taas ottaa nämä pelkopoliasiat puheeksi. Olen ensimmäisen synnytyksen jälkeen kokenut mm. seksuaalista väkivaltaa, ottaisitteko sen puheeksi neuvolassa? En haluaisi, että kukaan miespuolinen osallistuu raskaudenaikaiseen hoitooni, koska en tiedä miten reagoisin siihen.

Oletteko pystyneet vielä yhtään nauttimaan raskaudesta? Ainakin itselläni toistaiseksi se tuntuu aika haastavalta, kun keskenmenon pelko on niin vahvasti läsnä.

 

[Aida-leena]

Moi @Sipriina91 ja tervetuloa mukaan!

Paljon olet joutunut kokemaan, ottaisin itse kyllä puheeksi kaiken kokemasi. Tärkeintähän olisi että ei tarvitsisi kokea yhtään ylimääräistä pelkoa tai epävarmuutta. Raskauden alku on varmasti ollut hyvin pelottavaa tähän mennessä.

 

[Mangojugurtti]

@Sipriina91 ikäviä kokemuksia sinulla taustalla kannattaa mielestäni ottaa pelot ja toiveet puheeksi

Me ei miehen kanssa oikein uskalleta vielä iloita. Tuntuu vähän hassulle aina kun näen vaikka jonkun videon netissä jossa joku on edellisenä päivänä tehnyt positiivisen raskaustestin ja nyt hehkuttaa kaikille miten vauva on tulossa. Varmaan täysin uskon vasta synnytyksen jälkeen

 

[ennebee]

@Sipriina91 Ehdottomasti otat puheeksi kokemasi, osaavat sitten ottaa huomioon. Olisi hyvä saada muutenkin keskusteluapua raskauden aikana, onko sulla nyt jokin aktiivinen kontakti?

Mä luulen että mä oon vähän ehtinyt nauttiakin tästä raskaudesta. Mutta aika vaimeeta välillä syistä x, y ja z. Aikamoista myllerrystä tämä alku...

(Pakko kommentoida vielä, että siellä joku YSÄRILLÄ syntyny on muka vanha Pitäskö tässä ite ymmärtää olevansa vanha?! Terkuin vm. 83)

 

[ennebee]

Pari oireettomampaa päivää ja taas pelottaa. Tekee mieli tahallaan olla syömättä, kattoo tulisko paha olo... Mies on todella etäinen, se ei ehkä pelota, mutta surettaa (ja vituttaa).

 

[Eloisasti]

Pari oireettomampaa päivää ja taas pelottaa. Tekee mieli tahallaan olla syömättä, kattoo tulisko paha olo... Mies on todella etäinen, se ei ehkä pelota, mutta surettaa (ja vituttaa).

Ikävä kuulla, että mies on etäinen. Joskus jokainen tosin kaipaa omaa tilaa ja aikaa, toivottavasti pian palaa lähelle

Mulla vähän sama, ja tänään rinnat ei tuntunut turpealle tai aralle ni olin heti epäluuloinen. Tää ellova olo tosin on ollut taas tänään läsnä, joten yritän luottaa siihen En vaan kohta enää tiedä mitä söis, ku tuntuu et kaikki ällöttää. 🫩 Jotain ruokia en saata edes ajatella ku tulee karmea olo.

 

[Sipriina91]

@Sipriina91 Ehdottomasti otat puheeksi kokemasi, osaavat sitten ottaa huomioon. Olisi hyvä saada muutenkin keskusteluapua raskauden aikana, onko sulla nyt jokin aktiivinen kontakti?

Mä luulen että mä oon vähän ehtinyt nauttiakin tästä raskaudesta. Mutta aika vaimeeta välillä syistä x, y ja z. Aikamoista myllerrystä tämä alku...

(Pakko kommentoida vielä, että siellä joku YSÄRILLÄ syntyny on muka vanha Pitäskö tässä ite ymmärtää olevansa vanha?! Terkuin vm. 83)

Kiitos, on mulla traumapsykoterapia kerran viikossa. En vaan oikein tiedä miksen ole kertonut edes terapeutille raskaudesta. Jotenkin jännittää kertoa.

Ja et ole vanha, henkisestihän voi olla kuinka nuori vain, vai miten se meni Taidan vain itse tuntea itseni vanhaksi, kun usein odottajat on alle kolmikymppisiä tai ainakin jotenkin on sellainen tunne, kun näkee raskaana olevia. Hienoa, että olet voinut iloita raskaudesta edes hieman!

 

[Sipriina91]

@Sipriina91 ikäviä kokemuksia sinulla taustalla kannattaa mielestäni ottaa pelot ja toiveet puheeksi

Me ei miehen kanssa oikein uskalleta vielä iloita. Tuntuu vähän hassulle aina kun näen vaikka jonkun videon netissä jossa joku on edellisenä päivänä tehnyt positiivisen raskaustestin ja nyt hehkuttaa kaikille miten vauva on tulossa. Varmaan täysin uskon vasta synnytyksen jälkeen

Oon aatellut vähän samoin, että uskaltaako sitä hengähtää vasta kahdeksan kuukauden päästä, kun vauva toivottavasti on syntynyt Olis niin ihana kertoa kaikille vauvasta, mutta taikauskoisena mietin, että ”pilaako” se sitten kaiken…

 

[Yrttiteetä tekisi mieli]

@Sipriina91 Huh, onpa siellä rankkoja kokemuksia taustalla. Tosi ymmärrettävää, että on vaikea pelkoraskauden jälkeen luottaa raskauden jatkumiseen, varsinkin kun monikkoraskaus nyt aiheuttaa ekstrahuolta.

Yllätyksekseni olen pystynyt nauttimaan tästä raskaudesta. Mulla oli toinen raskaus (nt-uktrassa havaitun tuulimunan jälkeen) pahin pelkoraskaus, sen jälkeen olen ehkä paremmin osannut heittäytyä ja luottaa. Tuli niitä pelkoja pintaan kolmannessakin raskaudessa sitten jossain vaiheessa, mutta ei samalla tavalla kuin toisessa, jatkuvasti arkea varjostaen. Olettaisin että ennen nt-ultraa (tai sen ja rakenneultran välissä) saattaa nousta voimakkaammin pelot pintaan - nyt tuntuu että olen tavallaan lykännyt huolehtimisen lähemmäs noita ajanjaksoja joihin nyt tuntuu vielä olevan siunatun pitkä aika.

 

[adrenalina]

Moi!
Ihan uutena täällä sivustolla. Tämä on ensimmäinen raskauteni ikinä. Pelkään ja stressaan kamalasti aika montaa asiaa. Minulla tosiaan endometrioosi takana ja suurin toiveeni on saada olla äiti. Alan helposti ylianalysoimaan oireitani kun pelottaa keskenmeno niin hirveästi. Menkoista laskettuna olisi nyt 8+1. Kävimme varhaisultrassa yksityisellä ja siellä mitattiin, että olisikin vasta 6+6 tänään. Syke kuitenkin löytyi ja raskaus oikeassa paikassa mikä helpotti vähän oloa. Pelottaa myös tulevat työkuviot, kun olen määräaikaisilla sopimuksilla töissä. Olen rakennusalalla ja töiden ohessa opiskelen rakennusmestariksi. Oireina ollut jo viikko ennen kuukautisten poisjäämistä paha rintojen arkuus. Sen jälkeen hajuyliherkkyys, palelu ja pahoinvointi. Nyt huolestuin kun on ollut vähemmän pahoinvointia 2päivän ajan. Tämä keskustelu kuitenkin helpotti oloa hiukan, kun huomasin että muilla on samanlaista aaltoilua. Minulla on myös ollut alavatsan ja alaselän kipuilua. Pääosin ok olo mutta välillä tulee kuukautismaisia kipuja, jotka hellittävät aina jonkin ajan kuluttua. Pahimpia kipuja on suolen toiminnan yhteydessä. Olen kuullut että endometrioosi voi herkistää näille kivuille. Pelottaa myös kuinka miehen lapset reagoivat asiaan, kun kerromme heille. En halua, että heille tulee olo, ettemme enää rakastaisi heitä yhtä paljoa, tai että tuleva lapsi veisi jotenkin heidän paikkansa. Jotenkin myös pelottaa minkälainen äiti minusta tulee ja kuinka minun ja miehen suhde muuttuu. Myös pelottaa, että miestä ei kiinnosta tai hän ei ole innoissaan niin paljon kuin minä, kun hänellä on jo lapsia. Varmaan sekin turha pelko, kun on ollut ainakin näin alussa mukana ja innoissaan. Sitten pelottaa, jos synnytys käynnistyykin joku kerta, kun olemme miehen kotimaassa tuossa etelänaapurissa. Päässä tuntuu kokoajan olevan tällainen pelkojen ja järjen taistelu.

 

[ennebee]

Pari oireettomampaa päivää ja taas pelottaa. Tekee mieli tahallaan olla syömättä, kattoo tulisko paha olo... Mies on todella etäinen, se ei ehkä pelota, mutta surettaa (ja vituttaa).

Mies ei oikeestaan halua tätä lasta. Pelottaa se, kuinka yksinäiseksi TAAS tunnen itseni raskausaikana. Haluaisin raskauden, jossa molemmat iloitsisi tulevasta lapsesta yhdessä, voisi olla onnellinen yhdessä... En tiä onko tää nyt ihan vaan jättimäinen virhe ja kaikki menetettyä Vaikka kai me vähän jo selvitettiinkin yhdessä ja eilen mies niin kauniisti oli huolissaan, kun tuli verta seksin yhteydessä. Se olin yllättäen minä, joka sanoi, että ei mitään hätää. On ollu tämmöistä vuotelua aiemmistakin raskauksista. Itkahdin silti varmuuden vuoksi ihan vähän.

 

[Seikkailija]

@adrenalina Varmasti pelot alkaa alun jälkeen jonkin verran helpottaa. Alku vaan on monelle mahdottoman raastavaa. Helpottaisiko sikiön koon kanssa, jos kävisitte jonkin ajan kuluttua uudelleen ultrassa? Näkisit sitten, että pieni kehittyy ja kasvaa, mutta sai vaan vähän luultua myöhemmin alkunsa.
On todella huomaavaista myös, että ajattelet miehen lapsia ja teidän parisuhdettanne. Koska tiedostat nuo asiat, niin varmasti olet valmis näkemään niiden eteen vaivaa, ja kaikki kyllä menee silloin hyvin!

Täällä omat pelot vähän helpottaneet, kun pahoinvointi ja väsymys ovat niin selkeästi läsnä ja päästiin ohi 6+4:stä, jolloin viimeksi meni kesken. Huomenna sitten varhaisultra, ja luulen sen helpottavan paljon, jos kaikki hyvin menee.

Mulla on joku kauhea pelko siitä ettei lapsi ole terve, mutta olen alkanut senkin kanssa saamaan hieman rauhaa. Mies väittää, että edeltävienkin kanssa pelkäsin kehityshäiriöitä tmv., vaikken itse sitä muista.

 

[adrenalina]

@Seikkailija varmaan mielenrauhan vuoksi uusi ultra voisi olla hyvä vaihtoehto. Minulla on tunnin päästä ensimmäinen neuvola niin pääsen puhumaan ja kyselemään (tämä ei toki sisällä ultraa).
Toivottavasti teillä menisi kaikki hyvin! Kamala kärsiä pelosta ettei lapsi olisikaan terve. Ymmärrän hyvin tunteen. Voimia!