Pelot ja epävarmuudet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tuulia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tuulia

Tuulia

Kommentoinnin ninja
Toukomammat 2017
Onko teillä jotain pelkoja raskauteen, synnytykseen tai vauva-arkeen littyen?

Meillehän tämä on ensimmäinen raskaus ja sen myötä aivan uusi kokemus. Etenkin heti plussan jälkeen ja vielä nyt näin alussa, pelkään kuollakseni sitä, että jotain menee vikaan ja että tämä onni otetaan meiltä pois. Jokaisella wc- käynnillä tarkistan tuleeko vuotoa, mutta toistaiseksi sitä ei ole ollut. En ole miehellekään antanut lupaa vielä iloita, koska haluan päästä varmemmille viikoille ennen kun juhlitaan. Lisäksi sairauteni saattavat tuottaa ongelmia raskausaikana, mutta varsinaisesti en pelkää sitä. Tietysti toivon, että saadaan terve ja hyvinvoiva lapsi kaiken tämän päätteeksi, ja olen valmis tekemään kaikkeni sen eteen. Lopetin pitkäaikaisen lääkitykseni heti plussattuani, mikä tekee olon vähän vaikeaksi. Mutta hyvästä syystä suostun kärvistelemään.

Ennen pelkäsin alatiesynnytystä kuollakseni, mutta nyt raskauden myötä en ajattelekaan muita vaihtoehtoja. Niin se mieli vaan muuttuu. Onhan sitä tullut luettua monenlaisia kauhutarinoita, mutta jokainen synnytys, siinä missä raskauskin, on yksilöllinen, eikä omassa mielessään kannata kehitellä mitään kauhukuvia etukäteen. Saattaa olla, että pyydän päästä käymään pelkopolilla, jotta mieli edelleen rauhoittuu synnytyksen suhteen, mutta muuten uskon, että tulen pärjäämään hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
Synnytystä en osaa vielä pelätä, vaikka se voi perussairauteni (reuma) takia vähän hankala olla. Mulla on tulehdusten takia lonkkanivelet jonkun verran kuluneet ja sen takia jäykät. Esim, gynen tuolissa en pysty kunnolla olemaan. Mutta jos sinne asti päästään, niin kyllä se vauva sieltä tavalla tai toisella ulos saadaan. Enemmän pelot on mulla tässä raskauden jatkumisessa (sain muuten aamulla digiin 2-3, jee!) kun se eka meni kesken. Mutta kun ei sille voi ite mitään, niin sekin on "tyhmä" pelko. Mut ei järjellä ookaan peloissa mitään merkitystä. Mut yritän kyllä iloita jo heti alussa tästä raskaudesta, koska jos se jatkuukin normaalisti niin sit alku on menny turhaan pelätessä. Jos raskaus menee kesken, niin sillä ei oo mitään merkitystä oletko "uskaltanut" iloita siitä vai odottanut varmoja viikkoja, yhtä hirveetä se on silti.
 
Synnytystä en osaa vielä pelätä mut kai sekin jossain kohtaan tulee kun siskoilla ollut niissä vaikeuksia mm perätila pikkusiskolla. Eniten nyt pelkään että meneekö kesken ja huolestuttaa korkee hcg, salaa silti toivon et merkkais kahta alkua. Ei vaan auta kun odotella ja katsoa mitä tapahtuu ja itsehän ei sille mitään sitten voi jos ei kestä. Olis nyt vaan jo syyskuun puol väli ku olis ar ultraan aika jos sinne asti päästään ni sen jälkeen pystyis jo iloitsemaankin enemmän.
 
Musta tuntuu vähän hölmöltä, etten oikein osaa pelätä mitään raskauteen liittyvää. Viime kerrallakin mulle oli ihan itsestään selvää, että kaikki menee hyvin. Ja niin menikin. Sinällään tosiaan hyvä, ettei mene aika murehtiessa. Toisaalta tuntuu vähän hölmöltä pitää näin isoa asiaa itsestään selvyytenä. Sympatiaa kaikille, joilla on muita kokemuksia, pidetään peukkuja että koko porukalla menee kaikki hyvin!
 
Mua pelottaa keskenmeno, kohtukuolema ja kuolema synnytyksen aikana. Jos noilta säilytään turvassa ja saadaan vauva syliin, tulen pelkämään muutaman kuukauden kätkytkuolemaa.

Ehkä eniten kuitenkin hirvittää se kohtukuolema ja synnytyksen aikana tapahtuva kuolema. Ne on jo ajatuksen tasolla niin kamalia asioita etten tiedä miten niistä voisi selvitä.
 
Mangolian vastauksen jälkeen omat pelot tuntuu melko vähäisiltä, mutta pidän mielummin omat kun vaihdan ;)

Meillä on suvussa nivelrikkoa jonka oon huomannu oireileva itellä jo lievästi. Huomaan esim kovalla maatesda että lonkat menee jumiin, ja siitä ylös nousua pitää miettiä että saa ne taas kohilleen.

Pelkään että raskausaikana liikkuminen tulee vaikeutumaan ja siitä jää pysyvää haittaa. Mietin myös miten synnytys onnistuu kun en taivu mihinkään.

Näihin mietintöihin on onneksi vielä aikaa, ja nyt voi keskittyä tänhetkisiin tuntemuksiin, mitkä on kaikki vielä siedettäviä.

Vaikka aina ku vv tulee niin pieni miete käy mielessä että eihän vaan oo jotain muuta. Mutta niin kauan kun on vaan vv tai pientä ruskeeta (mitä ei oo ollu ollenkaan) voin luottaa että kaikli on hyvin. :)
 
Jonsson: musta ei oo yhtään hölmöä että et ns. pelkää mitään. Sehän on vaan ihanaa kun pystyt ottaan rennosti. Mun mielestä tää on enemmän luonneasia. Jotkut sressaa enemmän kaikkea ja tottakai näin iso asia saa stressin nousemaan. Toivoo parasta ja pelkää pahinta on ainakin mun fiilis tässä raskausasiassa. Vaikka muuten koen olevani peruspositiivinen ihminen niin tässä pitkähkö yritys ja ekan raskauden keskenmeno on semmosia asioita mitkä tuo negatiivisuutta odotukseen.
 
Mangolia sympatiaa <3 mä sorruin molempien kans siihen kätkytkuolemaan.. Ihanaahan se jonsson on ettei tartte pelätä.. :)
 
Täälläkin välillä käy mielessä mitä kaikkea voi käydä mutta yritän nauttia raskaudesta ja pitää mielessä säännön " raskaana kunnes toisin todistetaan" samaa yritin ajatella esikoisen raskaudessa ja suht ressittömästi meni tuo raskausaika tunnepuolella.
 
Mua niin välillä häirittee nää menkka jomotukset, joka kerta niitä pelästyy ja ravaan vessassa kattoo et nytkö sit alkaa vuoto nyteki jomottaa vähä ja sit se heittää munasarjaan ja jos kestää mun mielest vähänki liian pitkään ni tulee heti et täsä se nyt oli. Vertailen koko ajan kipuja aikasempaan raskauteeni mikä meni kesken ja lasken päiviä et koska tulee se ku on pidemmällä mitä viimeks oli. Välillä pystyn jopa jo iloittemaan tästä kunnes jomotus alkaa. Ensi neuvola mietti et kävis täs labras vähän väliä et näkee miten hcg nousee mut sit tuli siihe tuloksee et kyl mennää ar ultraa ni ei tartte koko aja ravata testeis. Ny mieti et olis voinu tehä vaikka molemmat. Menis aika nyt vaan nopeesti ja pääsis sinne ultraan ni jos sen jälkee pystyis vähän enemmä jo iloitsemaan.
 
Täällä taas tuntuu että koska esikoisesta oli kovia menkkakramppeja ja nyt ei mitään niin että onkohan siellä ketääno_O
 
Noni pelkotila :( siihen on matkaa vielä pitkälti katottiin videoo ku olin päässy kakkosen kans kotiin eli synnytyksestä 3 vuorokautta ja olin aika tuskasen näkönen nii löi paniikin et millasia jälkisupistukset tulee olee pahenee ilmeisesti mitä enemmän synnytyksiä :nailbiting:
 
Tänään tuli täyteen 5 viikkoa. Hurraa! Silti pelottaa vieläkin ihan tajuttomasti, että kaikki ei olekaan kunnossa. Varmaan joudun tekemään vielä yhden (tai useamman) digin tässä lähiaikoina, että näen onko viikot nousseet. Sitä testin tekoakin kammoan kyllä.

Ultraan on vielä reilu pari viikkoa. Huoh! Mitä jos sykettä ei löydykään? Että osaakin stressata.

Luin tuossa yön pimeinä tunteina synnytyskertomuksia (ei olisi kannattanut) ja pelko repeämistä kohtaan nousi uusiin sfääreihin. Lisäksi pelkään, ettei paikat kestä, kun olen muutenkin niin pienikokoinen ja taustalla osteopenia. En luota kroppaani tippaakaan, enkä oikeasti tiedä, osaanko toimia h- hetkellä oikein, ettei vauvalle käy mitään. Kipukynnyksin on alhainen, joten...
 
Mä vähä yritän tuulia lohduttaa tosta synnytys jutusta ;) mulla leikattiin väliliha esikoisen kanssa ja käytännös alakerta parsittiin kasaan 24tikkiä ei juurikaan mitään kipuja ei nyt ihan lenkille voinu lähtee mutta kipuja ei ollut mulla on vaa itsesulavien tikkien kans ongelma koska sulaa kahden päivän jälkeen eli haava tulehtui kun tikit alkoi sulaa antibiootin jälkeen oli kaikki ihan hyvin eli synnytyksestä 2,5vko niin pystyi jo normaalisti harrastamaan seksiä ;) sain lääkäriltä luvan tarkistuksessa :D kakkosesta repes ja sain 5 tikkiä ja ne ei mua missään vaiheessa häirinnyt toki pisulla käynti oli pari ekaa päivää kurjaa onhan ihmiset erilaisia mutta ei mulle ainakaa mitää pelkoa jäänyt muistan kyllä että pelkäsin ku hullu et jos repeen kahtia :D ja kipukynnys tääläki alhanen lähes olematon itken jo esin neulan nähdessä huusin kuolemaa kun ampiainen pisti ei tarvi ku tökkästä olkapäähän niin sattuu mutta niin vaan synnytin kaksi lasta ilokaasulla mikä ei kyllä kipua poista :D toki kivunlievityksiä on monia ja varmasti ottaisin jos synnytys kauan kestää on vaan melko nopeita ollu niin en oo vie menny tuskarajan yli :) sitä ajatteli esikoisen kanssa vaikka ja mitä millanen synnytys on mutta sen verran opin että kaikki on jotain aivan muuta :)
 
Synnytystä on mielestäni aika turha pelätä. Itsellä ainkin koko homma meni niin hormoonihuuruissa ettei siitä edes juuri mitään muista. Kyllä keho osaa. Sain ilokaasua (josta en tykännyt ollenkaan) ja epiduraalin (on muuten hieno aine!). Synnytin jakkaralla ja sain 3. asteen repeämän eli leikkaussaliin kokoon parsittavaksi. Ei se repeäminen edes ihan hirveästi sattunut. Ja kun lapsen sai syliin kaikki kivut häipyivät. Suurin pelko ei mulla siis suinkaan ole kipu vaan mahdollinen uusi paha repeämä ja sen myötä mahdollinen esim. ulosteen pidätyskyvyttömyys. Se ei olis kivaa...
Repeämästäni johtuen saan ilmeisesti valita seuraavassa synnytyksessä sektion halutessani.
 
Jännä kyllä, mutta huomaan jo nyt miettiväni ja pelkääväni paljon enemmän, kuin kahden aikaisemman raskauden aikoina.

Johtunee lie siitä, että nyt on jo saanut sen kaiken kaksi kertaa kokea, ja myös jälkikäteen tajuta, että mitä kaikkea OLISI voinut mennäkkään pieleen. :nailbiting:

En minä ensimmäisten raskauksien aikaan tiennyt pelätä kohdunulkoisten riskiä tai muuta.. se kun plussa tuli tikkuun niin olin raskaana piste.
Toki synnytys jännitti ja pelotti, mutta ei läheskään niin paljon kuin nyt etukäteen ajatus kolmannesta synnytyksestä. :arghh: ja kaikki se ihan vaan siksi, että olen liian tietoinen riskeistä ja ehtinyt lukea ja kuulla enemmän kauhutarinoita.

Tällä hetkellä oikeasti olen vain huolissani siitä, että onko raskaus varmasti alkanut oikeassa paikassa ja jatkuuhan se. Ja sitten mietin jo sitä synnytyksen jälkeistä showta jos istukka ei taaskaan irtoa. Viimeksi meinasi käydä nimittäin jo huonosti ja nyt on ihan kuolemankin pelko tullut siihen liittyen :nailbiting:
Kolmanneksi, kun mulla on maito noussut molemmilla kerroilla niin "myöhään", 3 päivää synnytyksen jälkeen vasta ja haluaisin nyt saada senkin menemään toisin. ja aion kyllä ottaa sitten lähempänä puheeksi neuvolassa, että onko jotain poppakonsteja :angelic:
Mulla ei siis ole ollut missään vaiheessa aiemmissakaan raskauksissa rinnoissa mitään tuntemuksia, ei ole kasvaneet eivät aristaneet ei mitään, ennenkuin vasta 3 päivää synnytyksen jälkeen :sorry: eikä nytkään mitään..

Tulipa pitkä avautuminen, mutta tekee hyvää!
Tsemppiä kanssasisarille:signs003
 
Outomamma, eikö se kuitenkin ole ihan normaalia , että maito ei kunnolla nouse heti? Muistelen, että sieltä kuitenkin tuli sitä ternimaitoa ja se riittää pienelle vauvalle? Muistelen, että mullakin nousi maito vasta kolmantena päivänä.

Tällä kertaa en anna hoitajien antaa pulloa jo osastolla. Ja silti teen kotona kaikkeni, jotta pumpattua maitoa on tarpeeksi pakkasessa ja lapsi syö myös pulloa.

Aiheeseen voisi vielä sanoa, että vähän pelottaa että toisellakin kerralla onnistun kasvattamaan tissiriippuvaisen lapsen, joka ei nukahda ilman, halua nukkua ilman ja herää melkein vuotiaaksi asti huutamaan sitä tunnin välein joka yö.
 
Jonsson, kun minusta tuntui ettei herunut ei sitten tippaakaan ennen sitä kolmatta päivää.:wideyed:
Ja aina kummissani kuuntelen kun naisen hehkuttaa miten jo raskausaikana rinnat turpoaa ja kipeytyy ja saattaa tulla jopa jo sitä maitoakin o_O

Tissiriippuvainen kuulostaa tutulta. Meidän kuopus oli samanlainen. Yöt läpeensä käytti lähinnä tuttina vaan minua.:facepalm:
4kk iässä päätin että nyt loppuu! Ja koin että ainoa ratkaisu oli lopettaa yö syömiset kerralla kokonaan ja opettaa lapsi nukkumaan omassa sängyssä (tähän asti kun nukkui aina vieressä=tissillä)
Kolme yötä se oli huutoa ja sitten unohtui ja helpotti! Huh.. ei ole ikävä sitä aikaa :wink
 
Mäkin jouduin lopulta 10kk vanhan huudattamalla opettamaan nukahtaa ilman tissiä, ja sen jälkeen lopetin yösyötöt kokonaan. Kumma kyllä, ensin mainittu oli pitkä ja kivinen tie, vaikka nukuttiin perhepedissä. Jälkimmäinen oli lopulta parin yön juttu. Siihen tosin loppui imetyskin ihan parissa viikossa, maito väheni ja tyttöä lakkasi kiinnostamasta. Me yritettiin jo ennen puolta vuotta saada sitä nukahtamaan ilman apuja, mutta se oli joka kerta vaan pahenevaa huutoa, kunnes se oksensi kaaressa maitoa. Ei meistä silloin ollut tekemään mitään muuta, kun nuokin yritykset vaan huononsi tilannetta.

Nyt, mikäli sinne asti päästään, aion kyllä ottaa mahdollisimman pian sen periaatteen ettei tissille nukahdeta. Ja päiväuni-, sekä iltarutiineihin kuuluu itse omassa sängyssä nukahtaminen. Saa nähdä, miten harhaiset mun kuvitelmat on sen todellisuuden rinnalla!
 
Synnytystä en pelkää, pikemminkin odotan innolla. Se oli kaikessa kamaluudessaan kuitenkin jotain niin mahtavaa, että mieluusti kokisin sen uudestaan. Sen sijaan pelkään keskenmenoa, tuulimunaraskautta, mitä vaan, joka veisi tämän onnen meiltä taas pois. Maaliskuussa oli tuulimunaraskaus, joka alkoi vuodolla rv11 ja vaikka siellä ei koskaan oikeasti mitään vauvaa ollutkaan, ehdimme parin kuukauden ajan kuitenkin odottaa jo oikeata vauvaa. Keskenmeno oli henkisesti tosi raskas kokemus ja nyt pelkään ihan hirveästi, että se toistuu tässä raskaudessa.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top