Pelkäätkö koromavirusta?

Lilyofthevale

Sukkela juttelija
Joulumammat 2018
Minulla huolettaa nuo uutiset koronaviruksesta. Mietin, mitä teen, jos se leviää ja voiko käydä niin, että joutuu karanteeniin kotiin koko perheen kanssa. Miehellä on työ matkailun parissa ja tekemisissä sitä kautta ihmisten kanssa, myös ulkomaalaisten. En ole ruokaa ruvennut hamstraamaan enkä ostanut hengityssuojaimia.
 
En kovin paljon, vaikka omallakin miehelläni on matkatyö, eli viettää paljon aikaa lentokentillä ja hotelleissa. ( nyt on tosin matkustuskielto Aasiaan).

Pain tilanne olisi, että mies sairastuisi tai jäisi jonnekin ulkomaille karanteeniin, kun on vauvakin tulossa.
 
Ei huoleta. Maalla voi elää ihan normaalisti ja kotivaraa on muutenkin riittävästi (siksi ettei huvita ajella joka toinen päivä 50 km kauppaan).

Mä olen edelleen luonnon puolella sillä tavalla, että luonto saa kyllä keksiä niitä keinoja joilla vähentää ihmispopulaatiota.
 
Minua kyllä suoraan sanottuna kauhistuttaa virus, koska meidän lähipiirissä on useampi riskiryhmään kuuluva. Näiden pöpöjen leviämistä kun ei kuitenkaan 100% voi estää, ei vaikka oma hygienia olisi kuinka hyvin hoidettu. :sad001
 
Kyllä me vähennämme jo nyt turhaa liikkumista.

Havaitsin jo tällä viikolla, että Prisman kauppakassipalvelu on todella kätevä, tilaa vain netissä ja käy drive-in-kaistalta noutamassa, aikaa säästyy paljon eikä nelivuotias pääse nuolemaan ostoskärryjä/kassanseinämiä/hissinnappuloita. Tästä tulee meille pysyvä ajan ja hermojen säästökeino.
 
Minä olen varovaisempi jo ihan perus influenssakautenakin. Meillä on perheessä kaksi henkilöä, joilla on alentunut vastustuskyky ja etenkin lapsen kohdalla ollaan tarkempia hygienian ja infektioiden suhteen muutenkin. Hän kun voi sairastuessaan olla sairaalapotilas, vaikka tauti olisi muilla sisaruksilla vain pikku nuhaa. Meillä pestään ahkerasti käsiä, vaihdetaan pyyhkeitä ja vältellään pahimpia tartuntapaikkoja joka vuosi joka tapauksessa. Elämme silti ihan normaalia elämää.

En silti pelkää koronavirusta. Suhteessa siihen on kuollut paljon vähemmän ihmisiä kuin vaikkapa nyt sitten influenssaan (vuosittain Suomessa noin 500), jota vastaan on kuitenkin olemassa rokote. Menehtyneillä on pääasiassa ollut perussairauksia ja/tai ovat iäkkäitä potilaita. Useimmat sairastuneet saavat vain hyvin lieviä oireita. Miksi vauhkoonnumme koronaviruksesta, mutta emme muista merkittävistä taudeista?
 
Ei huoleta sen enempää kuin muidenkaan pöpöjen leviäminen, samaa mieltä kuin elaffy tuosta influenssasta. Hygieniasta huolehditaan kyllä.

Tarvittaessa voidaan kyllä eristäytyä tänne maaseudun rauhaan, on hyvät varastot, mutta se nyt vaatisi kansallisen hätätilan. Lennettiin viikko sitten Singaporen kautta ja siellä jännitti päästäänkö jatkolennolle (jos jostain syystä olisi kuume noussut) mutta nyt ei kyllä osaa olla huolissaan sen kummemmin. Toista viikkoa pysyttiin kyllä oireettomana kotona matkan jälkeen ettei vahingossakaan levitettäisi pöpöä mutta se taisi olla turha huoli...
 
En pelkää sen enempää kuin influenssaakaan. Vähän kun lukee muita aiheeseen liittyviä uutisia kuin paniikkilööppejä niin voi todeta että ei vaikuttaisi sen vaarallisempi. Mummiani emme mene katsomaan, jos on oireita. Hän kun voi sen verran huonosti että kumpi hyvänsä tai jokin muu tuttu bakteeri tai virus voi olla kuolemaksi.
 
Minä pelkään ja olen kova liikkuun, tulen rajoittaan liikkumista nyt julkisissa paikoissa. Viime päivinä olen kovasti pohtinut että uskallanko käydä töissä loppuun asti koska teen töitä asiakaspalvelun parissa. En sairastu helposti mutta nyt varmaan huolta kannan niin kovasti esikoisestani. Asuisikin maalla nyt. Olen samaa mieltä influenssan kanssa mutta kyllä olen hyvin huolissaan..en ennen ole pelännyt sairauksia.
 
Odottajan immuunivaste on ymmärtääkseni alempi ja kuulun riskiryhmään. Tämän takia on huoli ihan hirveen suuri kun pelkään että taudin jos saan niin asetan vauvan myös alttiiksi. En ole ikinä pelännyt mitään tauteja ja liekö sitten hormoneilla osuutta pelon tunteeseen kun oon niin esikoista odottanut. Jos teillä on jtn hyviä faktoja niin auttakaa vain. Kiitoksia kovasti.
 
Kyllähän vanhemmuus kaikkia uusia (ja joskus outojakin) juttuja tuo mieleen. Faktoja noin uudesta jutusta on aika vaikea mennä sanomaan - netti on toki pullollaan vääräleukojen "syö sammakonkutua ja variksen munia niin paranet -tietoja", mut ne ei oikeen kriittistä tarkastelua kestä. Mutta:

- Kyseessä on viruksen aiheuttama infektio, johon ei tunneta parannuskeinoa. Hyvin pitkälti ollaan siis immuunijärjestelmän varassa. Oireenmukainen hoito voi oloa helpottaa.
- Suurimmalla osalla oireet jäävät verraten lieviksi. Mediasta saa helposti käsityksen, että kaikilla sairastuneilla on kuolemanvakavat oireet. Mutta ihan niin kuin muidenkin tartuntatautien kohdalla yksilöiden oirekirjo voi olla hyvin laaja lähtien miltei oireettomasta aina tehohoitoa vaativaan keuhkokuumeeseen. Siitä en osaa sanoa, mitä tarkoittaa "suurin osa", eri yhteyksissä esiintyy erilaisia lukuja.
- Kuten minkä tahansa muunkin sairauden kohdalla on myös vaikeaa ennakoida, millainen taudin kulku on. Hyvä peruskunto katsotaan yleisesti eduksi, mutta paljon riippuu esimerkiksi immuunijärjestelmän toimivuudesta kyseistä virusta vastaan. Joidenkin tartuntatautien kohdalla immuunivasteen syntymiseen vaikuttaa esimerkiksi potilaan syntymävuosi ja -paikka. Näin uuden viruksen tapauksessa näitä kytköksiä ei ole voitu vielä tutkia, mutta yritän tällä esimerkillä sanoa, että yllättävilläkin asioilla voi olla merkitystä. Ei siis ole kannattavaa odottaa heti huonointa vaihtoehtoa, kun ei tiedä, mitkä kortit on jaettu.

Tiivistäisin näin:
- Media huomioi ennen kaikkea ääritapaukset. Ne ovat vain vähäinen osa kokonaisuudesta.
- Jos on hermostunut eikä tiedä, mitä pitäisi tehdä tai ajatella, kannattaa tietoa etsiä esimerkiksi THL:n sivuilta.
 
Minusta olisi tärkeää muistaa, että jopa THL:kin perustaa suosituksensa arvailuihin. Esimerkkinä vaikkapa se, että Viikin koulun tiloja ei desinfioitu helmikuun lopussa, koska faktana väitettiin, että virus kuolee pinnoilta kahdessa päivässä, joten viikonlopun jälkeen virusta ei enää koulun pinnoilta voi saada. Ja nyt kun asiaa on päästy tutkimaan, onkin havaittu, että virus voi elää pinnoilla jopa 9 päivää.

Näitä THL:n "tietoja" sitten siteerataan kaikkialla absoluuttisena totuutena, vaikka tosiasiassa THL ei tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan, koska virus on niin uusi, ettei sitä ole kovin kauaa edes ehditty tutkia. Kukaan tällä planeetalla ei tiedä mitä pitkäaikaisia vaikutuksia koronalla on, yleinen arvaus on, että ei mitään, ja tämän arvauksen vuoksi katsotaan, että virus saa pyyhkäistä kansamme yli, eikä isompiin torjuntakeinoihin kannata turvautua.
 
Minusta olisi tärkeää muistaa, että jopa THL:kin perustaa suosituksensa arvailuihin. Esimerkkinä vaikkapa se, että Viikin koulun tiloja ei desinfioitu helmikuun lopussa, koska faktana väitettiin, että virus kuolee pinnoilta kahdessa päivässä, joten viikonlopun jälkeen virusta ei enää koulun pinnoilta voi saada. Ja nyt kun asiaa on päästy tutkimaan, onkin havaittu, että virus voi elää pinnoilla jopa 9 päivää.

Näitä THL:n "tietoja" sitten siteerataan kaikkialla absoluuttisena totuutena, vaikka tosiasiassa THL ei tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan, koska virus on niin uusi, ettei sitä ole kovin kauaa edes ehditty tutkia. Kukaan tällä planeetalla ei tiedä mitä pitkäaikaisia vaikutuksia koronalla on, yleinen arvaus on, että ei mitään, ja tämän arvauksen vuoksi katsotaan, että virus saa pyyhkäistä kansamme yli, eikä isompiin torjuntakeinoihin kannata turvautua.

Tähän sellainen pieni tarkennus, että ymmärtääkseni tuo ”jopa yhdeksän päivää hyvissä olosuhteissa” taitaa olla arvio sen perusteella, miten muut koronavirukset elävät pinnoilla. Tätä virusta ei ole laajasti vielä päästy tutkimaan. Useimmat tutkimukset on myös tehty laboratorio-olosuhteissa: niissä olosuhteet ovat tietenkin tasaisemmat ja virukselle edullisemmat kuin vaikkapa ihmisten kotona tai kauppakeskuksissa. Pinnoilta tartunnan saaminen on toki silti täysin mahdollista.
 
Kiitoksia vastauksista, on hyvä lukea miten muut näkee/lukee ja toki tuntee asian ja mitä fiiliksiä se teille on tuonu.

Niinhän se on että media luo kovastikin asiassa painetta vaikka toki on hyvä että asiasta puhutaan. Mutta kuten esiin tuli uudesta ei vielä tiedetä niin paljon ja mikä on oikeasti faktaa. Mutta juu ei tässä nyt kannata panikoida ja tehdä omaa karanteeniaan kotiinsa vain pelon vuoksi..On näitä ennenkin ollut ja elää bakteereja paljon muutenkin. Säikähtää jopa itseensä miten niin yhtäkkiä reagoikin, mutta pitää ottaa iisisti eikä stressata liikaa:smiley-ashamed008maalaisjärki sitä on ennenki kai toiminu mut en tiä..onneksi nyt ei ihan yksin ole kotona (töissä nyt ei muusta ole kuullutka kun kaikki asiakkaat puhuu samasta asiasta tai ehkä asiakaskunnasta kuulee ne mitä ei halua kuulla ja vitsailu ei asiasta uppoo :sad001)

On/oli kuitenkin tärkeää kuulla muilta miten olette asiaa ottanut äiteinä tai odottavina äiteinä asian vastaan. :love7 Ketju on hyvä ja ajankohtainen.
 
En tiedä siitä onko koronavirus kuinka vaarallinen odottavalle äidille tai sikiölle/alkiolle, mutta ainakin sen saaminen on epätodennäköisempää kuin kausi-influenssan. Ei tietenkään mahdotonta, mutta epätodennäköisempää. En siis jättäisi käymästä kaupassa koronaviruksen takia, yleisötapahtumia on hyvä välttää ainakin jos kuuluu riskiryhmään.
 
Aion kysyä huomenna 2kk neuvolassa, että voiko rota-rokotteen ottaminen altistaa vauvan niin, että koronavirus olisi vauvalle tänä aikana vaarallisempi, jos vauvalle esim. nousee kuume rokotteen jälkeen. Koronasta ei toki tiedetä tarpeeksi että tähän olisi varmaa vastausta mutta rokotteen ottaminen nyt vaan mietityttää. Toisaalta epidemia voi kestää vielä hyvän aikaa ja rota-rokote olisi hyvä ottaa joka tapauksessa...

Toinen asia mikä koronassa nyt mietyttää on ensi viikonloppuna järjestettävät nimiäiset, toivon että saataisiin ne pidettyä eikä kukaan kutsuttu sairastuisi. Tarkoitus on pitää ne puolison vanhempien luona ja toivottavasti hekin pysyisi terveenä :smiley-angelic001
 
En tiedä siitä onko koronavirus kuinka vaarallinen odottavalle äidille tai sikiölle/alkiolle, mutta ainakin sen saaminen on epätodennäköisempää kuin kausi-influenssan. Ei tietenkään mahdotonta, mutta epätodennäköisempää. En siis jättäisi käymästä kaupassa koronaviruksen takia, yleisötapahtumia on hyvä välttää ainakin jos kuuluu riskiryhmään.
Tuosta todennäköisyydestä, tilanne voi muuttua hyvin nopeasti. Tänään vielä epätodennäköistä, mutta esim tänään sairastuneiden määrä on kaksinkertainen eiliseen tilanteeseen verrattuna. Jos eristys ei toimi riittävän tehokkaasti ja joka päivä sairastuneiden määrä kaksinkertaistuu, pian tilanne on oikeasti paha. Tällä hetkellä tiedossa on kuitenkin, että korona leviää todella herkästi. Tauti on uusi ja ennustusten tekeminen kokonaissairastuvuudesta arvailua, rokotetta ei ole. Kausi-influenssa on kuitenkin joka vuotinen ennustettavissa oleva asia ja riskiryhmät saavat rokotteen ilmaiseksi, muutkin halutessaan maksua vastaan.
 
Mua ainakin koronavirus pelottaa aikalailla. Huomenna selviää tärppäsikö lapsettomuushoidot tässä kierrossa, joten suurin pelko liittyy mahdolliseen raskauteen. Myös omat vanhemmat, joilla perussairauksia, huolettavat :sad001
 
Tuosta todennäköisyydestä, tilanne voi muuttua hyvin nopeasti. Tänään vielä epätodennäköistä, mutta esim tänään sairastuneiden määrä on kaksinkertainen eiliseen tilanteeseen verrattuna. Jos eristys ei toimi riittävän tehokkaasti ja joka päivä sairastuneiden määrä kaksinkertaistuu, pian tilanne on oikeasti paha. Tällä hetkellä tiedossa on kuitenkin, että korona leviää todella herkästi. Tauti on uusi ja ennustusten tekeminen kokonaissairastuvuudesta arvailua, rokotetta ei ole. Kausi-influenssa on kuitenkin joka vuotinen ennustettavissa oleva asia ja riskiryhmät saavat rokotteen ilmaiseksi, muutkin halutessaan maksua vastaan.

Korona leviää tämän hetken tietojen mukaan pisara-tartuntana, kuten valtaosa muistakin flunssista. Esim. tämän mukaan leviää jopa heikommin kuin influenssa.

"Uuden viruksen leviämistehokkuutta ei vielä tunneta tarkasti. Nykyisen tiedon valossa vaikuttaa siltä, että uusi koronavirus leviää hitaammin kuin kausi-influenssa johtuen muun muassa pidemmästä itämisajasta."

(Lainaus otettu suoraan artikkelista.)

Eikä rokote edes ole 100% suoja influenssaa vastaan. Joinakin vuosina se suojaa suorastaan varsin heikosti.

Hyvää hygieniaa kannatan joka tapauksessa. :)

Niin tai näin, uusimman tiedotuksen johdosta 500 hengen yleisötapahtumia perutaan. Kuinka moneen uudet ohjeistukset vaikuttaa? Olitteko aikeissa mennä yleisötapahtumaan, joka on nyt peruttu? Meillä olisi ollut (onneksi ilmaiseksi saadut) liput Muumi-konserttiin.
 
Takaisin
Top