Meillä esikoinen on ollut niin helppo ja ihana ettei meidän parisuhde ole muuttunut mihinkään, muuta kuin vankemmaksi. Mieheni oli suhteen alusta asti valmis lapsiin, minä taas en. Pelkäsin parisuhteen puolesta, oman ajan puuttumisesta ja omasta jaksamisesta. Jännitin myös sitä että näkeekö mieheni minut raskauden ja synnytyksen jälkeen pelkästään "äiti-hahmona", eikä niinkään naisena. Mietin että mitä jos tämä kipinä kaikkoaa unohduksiin ja on vaan vauva-arki, eikä muuta. Onko meillä ikinä aikaa olla kahdestaan ja nauraa vielä hölmöille jutuille..?
No, olin väärässä. Tottakai suhde muuttuu lapsen myötä. Täytyy joustaa ja suunnitella enemmän yms. Vauva menee kaiken edelle. Mutta se ei haittaa, koska se on sitä mitä me molemmat halutaankin. Meidän suhde voi hyvin, koska huomioimme toisiamme arjen pienillä teoilla, villeillä tekstareilla :D ja nautimme perheenkeskeisestä ajasta. Kun poika menee nukkumaan, käperrymme yhdessä sohvalle ja keskustellaan päivän tapahtumista jne.
Kyllä mua silti jännittää tämän kakkosen kanssa et mites se nyt muuttaa suhdettamme, kuinka väsynyt mahdan olla jos valvon yöt vauvan kanssa ja herään aamulla aikaisin esikoisen kanssa. Missä vaiheessa päivää äiti hengähtää, jos mieheni tekee pitkää päivää töissä?! Puuh... No eiköhän kaikki kuitenkin järjesty, niinkuin ennenkin :)