Parisuhde vauvan syntymän jälkeen

L

Lorenzia

Satasella mukana keskusteluissa
Tämä ehkä menee vähän asioiden edelle, mutta olen alkanut miettiä, miten paljon parisuhde muuttuu vauvan myötä. Minulla ja miehelläni on hyvä parisuhde, joten sen suhteen ei pitäisi olla huolta. Tietenkin parisuhde vauvan myötä muuttuu ja useat kokemukset tuntuvat olevan negatiivisia, tai ainakin niistä puhutaan enemmän. En oikeastaan tiedä, mitä tarkalleen ottaen pelkään vauvan syntymän jälkeen tapahtuvan, mutta outo huoli parisuhteesta silti on. On tuo mies minulle kuitenkin niin rakas, että pelottaa ajatus hänen menettämisestään tai vieraantumisesta. Raskaudesta olemme molemmat ikionnellisia ja varmasti myös tulevasta vauvasta, mikäli kaikki hyvin menee sinne asti.

Olisiko jollain kertoa lohdullisia kokemuksia? Väsyneenä tuntuu pelot ja huolet nousevan enemmän pintaan, siitä luultavasti on kyse nytkin.
 
Sitähän sanotaan että se vauvavuosi on rankin, että sen kun kestää niin helpottaa :) No meillä on menossa kolmas vauvavuosi putkeen ja kyllähän niitä vaikeitakin hetkiä on ollut, tottakai, niitähän toki tulee ilman vauvaakin. Mutta edelleen ollaan onnellisesti yhdessä vaikka välillä hieman rankkaa onkin :) :) Mekin kuitenkin vasta vähän reilu 4 vuotta oltu yhdessä joista 1 naimisissa :) Kahden keskistä aikaahan on todella harvoin, mutta sen kun tiesi jo lapsia tehdessä, niin ei tullut yllätyksenä :)
 
Kiitos rohkaisusta :) Mukava kuulla, että parisuhde ei ole tuhoon tuomittu, kun lapsi syntyy. Minun ja miehen parisuhde on kai siitä sopiva perhepyöritykseen, että emme muutenkaan käy baareissa tai missään. Olemme onnellisia ihan kotona ollessa, katotaan yhessä telkkua tai vaan jutellaan kaikesta mahollisesta. Koitan aina muistaa halata miestä vähintään kerran päivässä, yritän pitää saman vauvankin kanssa.
 
Meillä on mennyt ihan hyvin. Ensi kesän häitä suunnitellaan :) Ollaan aika samanlaisia miehen kanssa, vaikka toki eroavaisuuksiakin löytyy. Vauva on tuonut pelkkää hyvää parisuhteeseen, vaikka aina yhteistä aikaa ei hirveästi päivän aikana olekaan. Joka päivä pyritään vaihtamaan kuulumiset ja viettämään hetki kaksin.
 
Mie väitän että meidän suhde on parantunu. Tottakai väsymys verottaa ja tapellaan ehkä enemmän ku ennen, mutta kun sitä siinä synnytyksessä on avuttomampi ja heikompi ku ikinä, annat kaikkes toisen silmien alla, niin ei siinä kyllä voi muuta ku rakastaa ja luottaa enemmän ja aina vaan enemmän.
 
Tottakai parisuhde muuttaa muotoaan vauvan syntymän jälkeen. Aikaa ei samalla lailla riitä ja alkuun äiti on niin kiinni vauvassa. Rankkoja hetkiä on tämän ensimmäisen vuoden aikana ollut, mutta kyllä ne vaan näin jälkeenpäin ajateltuna on meitä vahvistaneet. Ja näistä asioista kannattaa etukäteen jutella! Se vaatii molemmilta kärsivällisyyttä ja ymmärrystä. Me päätettiin miehen kanssa ennen vauvan syntymää, että tehdään samoja juttuja kuin ennenkin ja niistä on pidetty kiinni, nyt vaan on koko perhe mukana :) Ja meillä molemmilla on omaa vapaa-aikaa myös, joka on ainakin meillä aivan ehdoton!
 
Muokattu viimeksi:
Mä ehkä ajattelisin, että rankinta on ne ensimmäiset kuukaudet: äiti on kiinni vauvassa eikä isä vielä pääse niin hyvin osallistumaan vauvan elämään. Meillä ainakin on auttanut se, että puhutaan ja muistetaan ottaa niin omaa aikaa kuin sitten sitä parisuhdeaikaa. Joskus tulee riideltyä jostain typerästä ja riidan jälkeen molemmat toteaa, että pitäisikö ottaa sitä parisuhdeaikaa. Vaikka tähän vauvavuoteen onkin kuulunut vaikeita hetkiä myös parisuhteen kannalta, niin koko ajan on kuitenkin voinut luottaa siihen, että molemmat pysyy tässä ja perhe koossa.
 
Samoilla linjoilla! Muistaa yhteinen aika, sit oma aika, perheaika .. Välillä on ihan hyvä viedä lapset sinne mummulle ja olla ihan kahestaan.. Nii ja isä voi osallistua ja auttaa äitiä vaipan vaihdoissa ja miksei sitä maitoa voi pumpata pulloon ja antaa iskänki syöttää välillä :)
 
Meillä tietysti lisää haastetta toi ensimmäisinä kuukausina se, että mies oli töissä about klo 5.30-20.30, eli mä olin aika pitkälle yksin vastuussa vauvasta, kodista, koirista, kissasta... Eikä koliikki ainakaan auttanut asiaa. Mutta en halua pelotella! Vaan ennemminkin ehkä valaa uskoa siihen, että vaikka tilanne olisi ehkä niinkin "kaoottinen" kuin se meillä oli, niin naimisissa ollaan edelleen ja tosiaan toinen pikkuinen tulossa. Ei se välttämättä helppoa ole, mutta jos ei mitään maata mullistavaa tapahdu, niin en näe syytä miksei asiat sujuisi ja parisuhde pysyisi hyvänä tai jopa parantuisi vauvan myötä. :)
 
Tästä monet on varmaan eri mieltä, mutta asiaa voi auttaa myös yksinkertaisesti se että HYVÄKSYY elämänmuutoksen; nyt on vauvan vuoro, parisuhteen vuoro sitten taas myöhemmin. Eikä se tarkota sitä että suhde pistetään totaalijäihin, vaan lähinnä sitä ettei stressaa (parisuhde)ajan vähyydestä.
 
Mä olin tosi kipeä synnytyksen jälkeen useamman viikon. Kun asiat ei menny ihan niin kuin oppikirjassa. Mä en tiiä miten oisin pärjännyt yksin ekat viikot. Mies piti heti tytön synnyttyä kolme viikkoa isyyslomaa ja sen jälkeen vielä viikon talvilomaa putkeen eli oli kuukauden kotona meidän kanssa. Hyvin se arki sitten lähti sujumaan. Me ei olla edes riidelty koko vuonna.
 
Mukava kuulla positiivisia kokemuksia, kun omassa lähipiirissä on liikkunut lähinnä kauhutarinoita. Meillä onneksi (ja epäonneksi) tilanne on se, että olemme mieheni kanssa molemmat opiskelijoita. Mieheni aikoo suorittaa harjoittelun lukuvuoden aikana, jotta voi kesäksi jäädä minun ja vauvan kanssa kotiin. Se varmasti helpottaa vauva-arjen alkua :)
 
Lorenzia, mitä opiskelet? Mä olen myös opiskelija, viime kevään olin poissaolevana ja nyt syyskuun alussa hyppäsin takaisin oravanpyörään. Ehdin hyvin opiskella vielä koko kevään jos ei tuu mitään ylläreitä
 
Opiskelen Amk:ssa kätilöksi, mutta tarkoitus olisi suuntautumista vaihtaa terveydenhoitajaksi :) Mitä sinä opiskelet?
 
Itse muistan esikoista odottaessani, että iski välillä outo haikeus ja pelko, että jotenkin unohdan mieheni ja hän kokee joutuvansa jotenkin syrjään. Pelko oli onneksi turha (ja hormonien aiheuttamaa). Lapsen saaminen on vain lähentänyt meitä. Toki lapsi tuo muutoksia elämään, mutta niihin sopeutumiseen auttaa se, että pyrkii valmistautumaan niihin etukäteen (niinku KKoo laittokin). Itse pidän tärkeänä kuitenkin myös sitä, että pyrkii parisuhteellekin antamaan huomiota. Sehän voi olla ihan vaan yhteisen leffahetken järjestäminen vauvan nukkuessa.
 
Lorenzia, mä opiskelen nuorisotyötä ja kansalaistoimintaa, valmistun yhteisöpedagogiksi.
 
Kiva lukea teidän kokemusta tästä aiheesta. Itseäkin asia paljob mietittyttää, vaikka suhde on vakaalla pohjalla, ollaan vauvan synnyttyä oltu 10v yhdessä ja 3v naimisissa. Silti jännittää. Onneksi mies on minun kanssa kotona pääosin ainakin vauvan ekat 6kk. Tosin hän opiskelee samalla mutta suurin osa etäopiskelua. Asutaan eri paikkakunnalla kuin meidän perheet ja sukulaiset joten sekin jännittää että ei ole paikkaa mihin vauva viedä jos kaipaa kahdenkeskistä aikaa ihan tosissaan. Mutta en tiedä kannattaako näitä etukäteen huolehtia.. kunhan pähkäilen.
 
Esikoisen synnyttyä tuttava tokaisi mulle että lapsen syntymä on rankinta mitä parisuhteelle voi tapahtua. Hän oli itse eronnut esikoisensa isästä. Silloin naureskelin mielessäni moiselle. Meillä oli (ja on) rakastava ja vakaa suhde, mutta koville erityisesti ensimmäiset kuukaudet silti ottivat. Vauva-arkeen sopeutuminen ei käynyt helposti vaikka lapsi olikin toivottu ja odotettu.
Siitä kuitenkin selvittiin yhdessä kaikesta huolimatta ja toivottavasti jos nyt toiselle kierrokselle pääsemme olemme myös hitusen viisaampia.
Jokainen parisuhde on omanlaisensa niin kuin jokainen vauva ja ihminen yleensäkin, mutta kannattaa varautua siihen ettei synnyksen jälkeisissä hormonihöyryissä ole välttämättä aina ihan oma itsensä ja unenpuute saattaa vaikuttaa melkoisesti ajatuksen juoksuun :)
 
Moni sanoo, että suhde vahvistuu ja niin varmasti käykin. Osalla. Kaikilla ei. Ehkä siihen vaikuttaa myös se miten valmiita vanhemmuuteen ollaan, voiko siihen koskaan olla valmis?

Meillä lapsi on yhteinen haave, mies halunnut aina enemmän kuin minä, mutta nyt alkaa ilmeisesti minullakin sisäinen kello tikittää vaikka ikää vasta 22, mies 24. Uskon myös, että meille ei tuota mitään ongelmia ne rauhalliset koti illat, niitä meillä on nytkin. Ei olla koskaan oltu baari ihmisiä. Varmasti vähäiset yöunet ja väsyneet tunnit saa pinnan kireelle välillä puolin jos toisin, mutta täytyy vain muistaa, että se kuuluu asiaan.
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top