Parisuhde vauvan syntymän jälkeen

Meilläkin menee ihan ok, mutta on niitä parempiakin aikoja eletty. Todellakin. Helpottavaa kuulla mm., että seksi on tuntunut joistakin paremmalta, kun imetys on loppunut. Mulla nimittäin kiinnostaa miinus sata. Tai, jos kiinnostais, niin penetraatio on niin tuskallista ja paskaa, että se kiinnostus loppuu siihen. Meillä oli ennen synnytystä (ennen raskauttakin..) todella vireä seksielämä, ja nyt tuntuu edelleenkin, että alapää on vaan rikki. Se ei toimi. Kaikki kosketus tuntuu ikävältä ja paskalta ja vastenmieliseltä. Ja koko ajan mietin sitä "pattia", joka lääkärin mukaan edelleenkään ei ole laskeuma. Mutta patti silti. Joka tuntuu, niin fyysisesti, kuin henkisesti.
Enkä juuri nauti itsestänikään. Ollenkaan oikeestaan. Peilistä ei katso laisinkaan se ihminen, jonka tunnistaisin itsekseni. Läski ja nuiva tyyppi.

Miestä ei tunnu haittaavan, vaan hän voi heilutella peittoja jatkuvasti. Mikä sinänsä on rasittavaa sekin. Mua ei kiinnosta, ja hän hiplais koko ajan. Ja tuntee itsensä hirveen ikäväksi tyypiksi, kun kieltää koskemasta ja torjuu kaikki ehdotukset.

Ollaan kyllä käyty leffassa ja syömässä jne., kun mun vanhemmat asuu tässä ihan lähellä ja hoitaa tyttöä mielellään. Mutta ei sekään tunnu niinku ennen. Minä oon muuttunu, mies on muuttunu. Me ollaan nyt vanhempia. Ja mulla korvien välissä soi koko ajan, että toivottavasti kukaan ei _katso_ mua, koska näytän tältä..

Ja kyllä, meillä on vähän tuo sama juttu. Mies ei tosiaankaan tarjoudu nukuttaan, tutittaan yötä tai mitään muutakaan vastaavaa. Jos pyydän hoitamaan, niin on se vähän semmosta vastahakosta pidemmän päälle. Ja tarkotan nyt esim. sitä, että tänään oltiin molemmat menossa tahoillemme asioille, ja kysyin kumpi ottaa tytön. Arvatkaa, mikä oli lopputulos..? ;)
Muutenhan mies tosiaanki kotona leikkii ja leikittää, hoitaa ja hyssyttää. En voi kuitenkaan suuremmin moittia..

Mutta veeitun hormonit. Joko tää imetys vois loppua...Syytän sitä kaikesta. :D
 
Niin, ja syysmami - piti sanomani, että ymmärrän tuon tunteen, kun tuntuu, että mies on vaan vähän niinkö tiellä. Mulla ahistaa välillä ihan älyttömästi, että se häärää siinä. Esim., kun se siivoaa. Tulee olo, että mä en riitä, kun en oo sitäkään tehnyt.
Ja välillä tuntuu, että kuljetaan ihan eri aaltopituuksilla. Että meidän jutut ei aivan kohtaa tai sitten muuten vaan kaikki menee ristiin.
Välillä mies ei tunnu tajuavan, että minä haluan ulos tästä mökistä. Mää haluan kyläillä, käydä nyt sitten vaikka seisomassa keskellä toria 5 minuutti keskenäni tms. Se on varmaan se, että hän saa joka aamu lähteä tästä ja olla 8 tuntia pois, ja tulla takasin. Ehkä.
 
Kyllä lapsen syntyminen on varmaan kovin haaste parisuhteelle. Meillä on ehkä vähän siitäkin syystä tulleet nuo kolme lasta pitkillä aikaväleillä (7-9 vuotta), ehtii välillä unohtaa miten haastavaa aikaa tämä "pikkulapsiaika" ono_O
Ainakin meidän tapauksessa onneksi kaikesta on selvitty, vaikka vaikeatakin välillä on ollut. Meillä mies on saanut jo lapsuudenkodistaan sellaisen mallin, että äiti hoitaa kaiken kotiin ja lapsiin liittyvän ja isä käy töissä. On siinä ollut urakkaa, kun on yrittänyt tätä mallia muuttaa ;) Toki meillä on pärjätty varmaan senkin takia hyvin, kun minä olen ehkä vanhanaikainen siinä, että äidin kuuluukin hoitaa päävastuu vauvasta. Isällä on pienempi rooli näin alkuun. Meillä vaikuttaa niin paljon tähän kaikkeen tuo harrastus/elämäntapa eli raviurheilu/maatalous. Pihassa on 10 ravihevosen talli ja voitte arvata, että työt ei lopu koskaan. Mies on kotona töissä ja minäkin olen aina ollut hommassa innolla mukana. Nyt tietysti vähemmän. Meillä lapset ovat saaneet kasvaa siinä mukana, maalaismiljöössä, maalaisjärjellä kasvatettuna. Haluan rohkaista kaikkia jaksamaan tämä rankkakin aika, joka menee loppupeleissä tosi nopeasti. Kyllä parisuhde taas palautuu uomiinsa, kun lapsi kasvaa ja parisuhteelle jää enemmän aikaa. Ja tuo hormonien vaikutus naisen ajatusmaailmaan ja käyttäytymiseen on kyllä tosi suuri, mutta sekin palautuu onneksi ajan kanssa:angel10
 
Nyt on pakko avautua ja kysyä onko kellään kokemusta seuraavasta miehelle todella nolosta mutta minullekin hyvin hämmentävästä tilanteesta..
Miehellä on erektio-ongelmia. Hän on 30-vuotias perusterve ja urheilullinen mies ja meillä pitäisi olla kaikki hyvin mutta jossakin nyt klikkaa.. Tämä ongelma ilmeni ensimmäisen kerran jo silloin kun olin viimeisilläni raskaana, silloin laitoimme vaivan raskauden piikkiin ja kuittasimme homman mut nyt kun se uusiutuu jälleen niin mietityttää että missä mättää.. Monta kuukautta tässä menikin ilman ongelmia ja ollaan nautittu seksistä molemmat mut nyt parilla viime kerralla ensin miehellä ei seiso ja toisella kerralla tuli välittömästi..
Vannoo ja vakuuttaa että kaikki ois tunnepuolella hyvin, epäilin jopa että hän olisi ihastunut uuteen työkaveriinsa eikä kotona oma vaimo enää nappaa. Kokee että oma seksuaalisuus on tytön syntymän jälkeen muuttunut eikä seksi ole enää jatkuvasti mielessä mikä on toki ihan ymmärrettävää koska näin on minullakin mut voiko se noin vaikuttaa..? Kysyin että onko hän nykyään niin kiintynyt pikkuneitiin että kiintymys minuun on vähentynyt ja se ilmenee näin? Ei osannut vastata.
Ahdistaa koska seksi on muuten tärkeä osa meidän parisuhdetta ja nyt varsinkin tytön syntymän jälkeen muut hellyydenosoitukset on huomattavasti vähentyneet kun tyttö saa niin paljon huomiota molemmilta. Sanoinkin miehelle että myös minä kaipaan niitä suukkoja ja haleja.. Toivotaan että tämä on taas vaan joku ohimenevä vaihe mut mietityttää. Ja kun mies itsekin totesi että on taas iso kynnys kokeilla sekstailla kun pelkää koko ajan että taas epäonnistuu. Ja sekin vaikuttaa suoritukseen.. Loputon oravanpyörä :(
 
Onko teillä mahdollisuus viedä tyttö hoitoon ja viettää vähän laatu aikaa yhdessä? Ei mitään semmoista että pitäis harrastaa seksiä, vaan rentoutumista ja nauttimista yhdessä. Että löytäisitte toisenne taas ja mies näkisi sinut naisena eikä äitinä.

Onko miehesi ollut väsynyt tai stressaantunut? Koska silloin se voi johtua myös siitä.
 
Kyllä se lapsen tulo vaikuttaa voimakkaasti myös mieheen niin henkisesti kuin fyysisesti. Kyllä meilläkin on ollut aina odotusaikana ja näin pikkulapsiaikana samoja kokemuksia, kuin teillä syysmami. Ajan myötä kaikki on palautunut aina ennalleen. Uskon että niin käy nyt kolmannellakin kerralla:happy090.
 
Meillä täällä samalla paikkakunnalla ei oikein ole sellaisia hoitajia joille vois tytön paria tuntia pidemmäksi ajaksi jättää. Ollaan me välillä käyty elokuvissa tai syömässä mut ite kaipaisin just sitä että vois vaan käpertyä toisen kainaloon miettimättä että koska se tyttö herää tms..
 
Kiitos Ilppu78 vertaistuesta, helpottaa kun tietää että on muillakin samanlaisia ongelmia..
 
Aika jännä miten mustasukkaisuus nostaa päätään ihan eri tavalla kun on itse kotona vauvan kanssa ja mies menoissaan.. Aikaisemmin kun pääsi itsekin aina lähtemään huoleta niin ei ollut tällaisia tunteita mut nyt kun on itse niin vauvassa kiinni (tai vauva tississä) niin fiilikset on ihan toista luokkaa.. Mies on ensimmäistä kertaa suoraan sanottuna ryyppäjäisissä vauvan syntymän jälkeen ja hieman sydäntä raastaa. Viettää nimittäin saunailtaa uuden firmansa porukan kanssa ja siellä on myös sinkkunaisia joita en tunne ollenkaan ja joihin en siis pätkääkään luota. Ja tiedänhän minä että mies ei ainakaan omasta puolestaan siellä hölmöile mut toivottavasti ne munahaukat pysyy minun miehestäni erossa! Tiedän, tyhmää ja lapsellista edes ajatella näin mut kun toisaalta käy niin kateeksikin kun ei itse pääse minnekään vielä toistaiseksi. En halua imetystä vaarantaa millään ryyppyillalla kun neiti muutenkin syö tissiä nykyään niin vähän. Sitten kun neiti ei syö enää yöllä tissiä on tämänkin mamman vuoro lähteä jonnekin tai MIE ROMAHAN!

Onneksi Antsku pääsi jatkoon, tämän illan kohokohta <3
 
Mulla on erikoinen mies kun sitä ei kiinnosta lähteä istumaan iltaa ilman mua. Nyt sillä olisi tiedossa kahdetkin juhlat mihin mua ei ole kutsuttu (jätkien iltoja ensi kuussa kahden viikon välein) ja ilmoitti suoraan että lähtee vain toiseen niistä. Noh, miehen kaverit sitten meidän muutossakin jankkasi kokoajan että "päästä nyt miehes viettämään aikaa kavereidensa kanssa, kyllä miehen pitää päästä ryyppäämään välillä". Suorastaan ärsyttää kun sanon että kyllä mä päästänkin mutta ei toi halua mihinkään mennä. Kukaan ei usko mua. Miks oletetaan suoraan että mä olisin se riippakivi pilaamassa miehen sosiaalista elämää? Menkööt mun puolesta, en usko että tekisi mitään tyhmää, tai jos tekee niin tietää tasan tarkalleen seuraukset siitä. :D Mä olen sellanen nainen ketä ei halua menettää.

Raskausaikanakin mä olin ihan kyllä menossa mukana ainakun juhlakutsuja tuli, vaikka muut olutta ottivatkin. Loppuillasta kyllä lähdin pois aina ettei tarvinnut sitä känniörinää seurata. Mies oli aina vesilinjalla mukana ja sain pakottamalla sen ottamaan pari olutta koska onhan meillä molemmilla ajokortit ja hyvin olisin voinut illasta meitä kotiin ajella. En kyllä valita, mutta tottahan nuo sen kaverit puhuvat että pitää sitä nyt joskus päästä rentoutumaan. Kyllä minäkin tästä vielä aion jonnekin mennä, kunhan tuo tyttöporukka jotain saisi aikaseksi järkättyä jotain kivaa :D

Ja ONNEKSI Antsku pääsi jatkoon, mie oon niin hitoksee onnelline <3
 
Mcgonnor: Mikä siinä onki, että aina miehen kaverit tulee inkuttamaan juuri tuota "päästä nyt välillä miehes nollaamaan, Pitää antaa välillä toisen mennä, Meillä olis poikien ilta" jne! TODELLA raivostuttavaa! Meillä miehellä menny aikoinaan liian kovaa alkoholin kanssa ja saa vieläkin taistella juopottelua vastaan. Varsinkin kun muutaman saa otettua niin helposti lähtee mopo käsistä varsinkin miesporukassa ja jos joku siellä vielä yllyttämässä. Mua ittee ei haittaa jos mies ottaa muutaman, mutta monesti tuntuu, että muille se on ongelma jos mies ei oo perskännissä (varsinkin mieheni veljeä) enkä voi käsittää, että miksi. Lisäksi kun itse en juo ollenkaan ikinä missään niin automaattisesti kaikki mieheni kaverit ajattelee, että minä olen se riippakivi joka rajoittaa miehen elämää.

Anteeksi avautuminen :D
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top