Parisuhde - Raskaus

Isabella

Näppärä viestien naputtelija
Onko teidän parisuhde muuttunu raskausaikana? Kuinka mies on suhtautunut raskauteen ja vauvan tuloon? Mitä odotuksia on, miten parisuhde muuttuu lapsen synnyttyä?
 
Mun mies oli monta kuukautta hirvean varovainen hellyyden osoituksissa, se ei tohtinut kunnolla rutistaa mua halatessa yms, kun pelkasi etta vahingossa puristaa liikaa ja mun maha menee lyttyy, vaikkei silloin edes viela ollut raskaus mahaa nakyvissa. Nyt kun mahaa alkaa olemaan se on taas tohtinut alkaa spontaanisti halailemaan, mutta sillai ylavartalolla, niin etta valiin mun rinnat menee kipeasti lyttyyn ja saan aikaan pienen alahdyksen, jota se aina saikahtaa. :oops::p Eli ainakin fyysista suhdetta on raskaus meilla muuttanut.
Lisaksi mina kaipaan entista enemman ihan hiusten silittelya, jota oon valiin vaatinutkin, etta nyt tarvin hellyytta lisaa ja se on mulle itselle uusi asia. Ja oon huomannut entista selvemmin sen kuinka mun huono vointi vaikuttaa miehen mielialaan valittomasti. kun olin pahimmassa pahoinvointi ajassa, oli mies hieman etainen ja stressaantunut, mutta nyt kun mulla on kaikki hyvin, on sillakin kaikki hyvin.
Vauvan tulosta mies on ollut koko ajan hirvean onnellinen. Jo ennen ekaa ultraa sanoi etta jo nyt rakastaa sita, mika ikina masussa kasvaakin.
Kun tama on meidan esikoinen, on vaikea miettia viela miten meidan suhde muuttuu sitten kun vauva on syntynyt. En viela tieda itsekaan millainen aiti musta tulee, vaikka toivonkin etta sellainen sopivan rento. :)
 
meillä on ehkä toi fyysinen puoli vähentynyt, mut näin se meni viimeksikin. sit taas synnytyksen jälkeen alkoi kiinnostaa enemmän. hellyydenosoituksia kyllä on, mutta näin toisen raskauden kohdalla mies ei oo enää yhtä innokas silittelee mahaa tms. meille tää parisuhde-elämän muutos on ihan tuttua, tytön syntymän jälkeen tiesi jo, mitä tuleman pitää, kun muuttuihan meidän parisuhde jo pojan muutettua meille. kyllä me silti yritetään iltaisin katella telkkaria tai sit pelataan yhdessä pleikkaa tai jutellaan.

niin siis tää on mun miehen neljäs lapsi et ymmärrän hyvin, ettei tässä oo hänelle enää mitään ihmeellistä. mulle tää on vasta toinen biologinen ja ihan yhtä ihmeellistä kuin esikoisenkin kohdalla :)
 
Meillä ei ole paljoa parisuhde muuttunut, mutta mies toki on varovaisempi.. :) hellyyttä on tullut yllinkyllin, kun oli niin raskas ja stressaavaa aikaa se yrittäminen, kun oltiin jo lapsettomuuspolin jonotuslistoillakin, silloin ei ollut oikeen hellyyttä yhtään..
Ja mies on niin innoissaan raskaudesta, niin tämä jaksaa massua ihailla ja jutella sille :D joka ilta pesulla hän sanoo, että tämä on niin uskomatonta ja ihailee kasvanutta mahaa <3 onhan se, se on vastaus rukouksiin <3
 
Meillä ihaillaan mun mahaa vähän väliä ja kosketaan joskus jopa ihan häiröksi asti :grin
Mies on jotenkin yllättävän mukana tässä koko jutussa.
Alkuun mun suurin pelko olikin se, että miten hän tulee tähän suhtautumaan sillä onhan hällä jo omia lapsia entuudestaan. Yhtä toivottu ja haluttu on tämäkin, se on ihana huomata :Heartred Koko perhe täällä hihkuu jännitystä ja odotusta tulevasta vauvasta :)
Parisuhde on muuttunut jollain tapaa syvemmäksi, vahvemmaksi..!
Olen onnellisempi kuin koskaan aiemmin :love7
 
Mulla ku ei oo miestä, niin kauhean vaikea sanoa. ;) ihmeen hyvin silti pärjänny...

Mutta hellyydenkaipuu on huomattava, välillä toivois että ois vaikka oma äiti silittelemässä päästä. <3
 
Meilläkin onneksi parisuhde entisestään syventynyt, läheisyys lisääntynyt ja mies on liikuttavan innoissaan ja onnellinen vauvasta. :) Toki välillä nousee huolet pintaan, mutta raskauden myötä ollaan avoimemmin alettu myös niistä puhumaan.
 
Meillä parisuhde ei nyt tämän raskauden myötä ole muuttunut miksikään, kun se muuttui jo esikoisen odotusaikana. Fyysinen läheisyys on vähentynyt lapsen saamisen myötä huomattavasti, varsinkin tuolla makkarin puolella. Luultavasti siihen vaikutti meillä aika paljon pitkä lapsentekovaihe, meni molemmilla koko touhusta vähän maku. Muutoin kyllä ollaan läheisiä ja halitaan ja pusutellaan päivittäin. Nyt vaan vietetään enemmän ns. perheaikaa. Ollaan usein iltaisin niin väsyneitä, että mikään ei johda mihinkään. Minä meen aikaisemmin nukkumaan ja olen usein jo unessa, kun mies ehtii sänkyyn.
Uskon kyllä, että parisuhde tästä vielä paranee, kunhan lapset on tehty ja vähän kasvaneet isommiksi. Ei varmasti itsestään, mutta sittenhän sitä voi alkaa siihen panostaan taas enemmän :)
 
Mulla vähän saman tapanen tilanne kun Maikkiella.
Meillä ei ollut mitään lapsentekovaihetta, mutta esikoisen syntymän jälkeen on vaan jotenkin erilaista. Aikaa käyttää niin erilailla ja erilaisiin asioihin nykyään, että jotenkin arvostaakin ihan eri asioita. Pienistä ja yksinkertasista asioista on tullut tosi tärkeitä, niin kun kotitöiden jakamisesta, perheen kanssa yhdessä olosta tai tv:n kattomisesta yhdessä kun lapsi on nukkumassa.
Ei meidän suhde mun mielestä siis tunnetasolla oo muuttunut (tai siis tunteet ei oo hävinnyt), nyt on vaan vähemmän aikaa, jaksamista ja siis myös kiinnostusta sille fyysiselle puolelle.
Ja niin kun Maikkie sano, niin mäkin uskon et tää tulee tästä vielä paraneen /muuttuun ajan kanssa. En oo ollut pahemmin edes huolissani asiasta kun oletan että tällanen voi olla ihan normaalia lapsiperheissä.
 
mä allekirjoitan ton mitä Maikkie kommentoi. meillä oli lapsentekovaihe, tai siis mulla oli, miehelle en edes kertonu millon on "otollinen aika", koska häntä se ahdisti. nyt raskaana ollessa olen useimmiten liian kipeä makkarihommiin ja viikonloppuisin minä olen se, joka herää tytön kanssa klo 6-7 aikaan eli unta tarvitaan. myös töistä selviämiseen tarvii kunnon yöunet, joten menen ajoissa nukkumaan ja parisuhteilu jää vähälle. iltapusu on ollu meillä kyl aina kuvioissa, samoin kuin lähtöpusu. ja halailuakin saa.
 
Mä oon huomannut kans, että sitä arvostaa erilaisia asioita nyt, mitä ennen lasta. Sen jälkeen, kun lapsi on mennyt nukkumaan, me löhöillään yhdessä sohvalla, katsellaan telkkaria, jutellaan ja syödään monesti iltapalaa yhdessä. Se on jotenkin semmoinen parin-kolmen tunnin parisuhteen hoitoaika ja muuta ei ole juurikaan kaivannut. En tiedä, kaipaisko tuo ukko sit enemmän fyysistä äksöniä, vaan eipä tuo kyllä ole valittanutkaan eikä ole sänkyhommiin ollut ruinaamassa. Joten kai se ihan tyytyväinen on. Tuntuu hänkin arvostavan omaa aikaa ja jää mielellään valvomaan vielä 1-2 tunniksi sen jälkeen, kun minä oon mennyt nukkumaan.
Mua ei esikoisen aikanakaan nuo petipuuhat oikein innostaneet ja nyt tuntuu olevan ihan sama homma. Ei vaan huvita, ei yhtään. Viimeksi kyllä ne halut alkoi sit loppua kohden enemmän heräämään, mut sitten oli se maha... sen kanssa vaan kaikki oli niin hankalaa, mut pitihän sitä sitten varsinkin lasketunajan jälkeen heilutella peittoja hyvinkin ahkeraan synnytyksen käynnistymisen toivossa. Lopullisen niitin tais kuitenkin antaa sinfoniaorkesterin konsertti, jossa oltiin torstaina ja vuorokauden päästä ilmaantui ekat supparit.
 
Yksin odotan - ja hyvillä mielin :) Ei siis parisuhdetta. Lapset lukevat iltaisin neuvolasta saatua kirjaa, jossa kerrotaan mitä vauvalle milloinki kuuluu ;) Mielenkiintoista myös, että ei tämä kasvava maha näytä aiheuttavan mitään karkuun juoksua miesrintamalla, rehvikutsuja on tullut. Eri asia jaksaako niille lähteä ;) nautin olostani ihan näin tällä hetkellä!
 
Ihailtavaa Vippex.
Itse en varmaan pystyis tähän kaikkeen yksikseni. Tai no, kait sitä pystyis jos pakko olisi. Eihän sitä koskaan voi tietää, mitä huominen tuo tullessaan.
 
Voi onpa "mukava" Vippex kuulla etten oo ainut yksinodottaja :) mulla ku ei oo muuta "perhettä" ku koira nii ei oikein mistään saa läheisyyttäkään... Kyllähän sitä välillä kaipais... Mut en valita, onnellinen oon kyllä vauvasta ja yksinki kyllä pärjää :)
 
Meillä mieheni kanssa menee hyvin. Vauvan tulo vahvistaa yleensä pariskunta/tulevia vanhempia. Raskauden aikana mieheni on vaan entistä enemmän ollut huolissa minusta ja ajatellut samalla mikä olisi pikkuiselle parasta. :Heartred
 
Tähän voisin kyllä kommentoida meidän tilannetta kotona. Meillä ei ole yhtä ruusuista tai mukavan leppoisaa ollut kuin yllä olevilla. Oon ollut todella ärtynyt ja viihtynyt parhaiten omissa oloissani. Turhan päivästä riitelyä ja väittelyä on ollut ja oma käytös jälkeenpäin on lähinnä vaan hävettänyt. Onneks mies on kärsivällinen;)
Haluja peiton heilutteluun ei mulla ole kauheasti ollut viime aikoina mutta ei makkari ihan kylmäksi sentään ole vielä jäänyt :) Uskon, että kaikki liittyy hormonien vaihteluun ja kyllä tää vielä iloksi muuttuu. Raskaudesta ollaan molemmat kyllä onnellisia ja odotellaan jo kovasti pikku tuhisijan tuloa.
 
hempuli: Onko sulla kuitenkin kavereita/ystäviä? Joku jonka kanssa puhua?

Saako olla utelias, miten te olette päätyneet tilanteeseen, jossa odotatte vauvaa yksin?
 
Maikkie: on onneksi iso tukiverkosto ympärillä. :) ja multa ainaki saa kysyä.

Eli kahdessa edellisessä parisuhteessa yritettiin lasta useita vuosia, jota ei kuitenkaan koskaan kuulunut, olin varma että minussa on vikaa ja lääkärit epäilivät endometrioosia. Edellinen parisuhde kariutui siis viime syyskuussa täysin yllättäen miehen taholta. Olin järkyttynyt, pettynyt ja kaikkea siltä väliltä. Päätin kuitenkin selvitä ja jatkaa elämääni eteenpäin. Aloin treenata, syödä terveellisesti ja sain uuden ajan naistenpolille (josta olisin päässyt seuraavaksi laparoskopiaan) ja aloin keksiä elämälläni muuta tarkoitusta kuin äitiys. Aloin jopa hyväksyä ettei minusta tule äitiä, viisi vuotta kyyneleitä asian eteen, epätoivoa ja masennusta... En vain jaksaisi enää saman asian läpikäymistä pään sisällä yhä uudelleen ja uudelleen.

Muutaman kuukauden yksin oltua tapasin ihanan ja kivan miehen ja siitäpä tämä pienokainen sai alkunsa. No se mies tuntui ensin kivalle ja ihanalle mutta sitten kun alettiin kunnolla tutustua niin huomattiin ettei oltukaan sopivat toisillemme ja mies häipyi, olisin halunnut hänen pysyvän lapsen elämässä, mutta vahva epäilys on että eihän tule enää ottamaan yhteyttä. Mies teki hyvin selväksi ettei halua "viikonloppuisäksi" vaan hänen periaatteidensa mukaan olisi pitänyt ensin naimisiin ja sitten lapsia.

Mutta joka tapauksessa, olen äärettömän onnellinen ja ikuisesti kiitollinen ko.ihmiselle. Ja hänelle siis kerroin avoimesti lapsettomuudestani... Ei tätä yksikään taustani tunteva ihminen ole pystynyt uskomaan todeksi, hädin tuskin minäkään. <3
 
Täällä on nyt alkanut käymään hermoon, kun mies on niin innostunut "uusista rinnoistani"! Näpit ei meinaa pysyä millään erossa :D petipuuhat ei ole kiinnostanut pitkilleen ja myöskin alkaneet supistukset ovat vieneet viimeisimmänkin kiinnostuksen siihen. Saa nähdä muuttuuko se ajallaan mihinkään..
Mutta mieheltä riittää kyllä hellyyttä enemmän kuin ikinä.. :) eilen illalla oivalsi, että "minusta tulee isi!!" <3
 
Pienten lasten kanssa on yhteinen aika tiukilla...Mutta olen huomannut tässä 20vuoden kuluessa,että kaikenlaisia vaiheita mahtuu mukaan ja niistä oppii paljon. Läheisyys ja seksi on välillä kortilla ,mutta sitten kun sitä on ,se on varsin hyvää ja ainutlaatuista. NIin ei se määrä vaan laatu.
Ja munkin mies vieläkin säikähtää kun inahdan ,kun se koskee rintoihin ja nänneihin varsinkin,on ne vaan niin herkät nyt . Mutta toisaalta ; hyvällä tavalla herkät...
 
Takaisin
Top