Parisuhde - Raskaus

[Isabella]

Meille tää raskaus on ollu aika raskasta aikaa. Vaikka tosi onnellista, mutta myös raskasta. Ekaks oli kovat pahoinvoinnit, jolloin oksenteli vaan vessassa ja mies joutu kattoa omia syömisiäänkin, kun mulla teki hajut pahaa. Sit tuli veristä vuotoa jossain vaiheessa ja pelättiin, että menee kesken.. No pian sit tuli kovat alamahakivut, joiden takia hyppäsin lääkärissä..Ja pian jäinkin sitten saikulle supistelujen ja paineentunteen takia, joiden takia myös hypätty jatkuvasti lääkärissä. Ja mitähän muuta :D hengenahdistukset, närästykset jne. Ja ekat kolme kuukautta vaan itkin, kun en voinut uskoa, että oon oikeasti raskaana, alko jotenkin lapsettomuusprosessin tuska purkautumaan.

Voitte siis kuvitella, että mies parka on joutunut tän raskauden takia todelliseen koitokseen! Mies sanokin, että meillä ei oo koko puolen vuoden aikana ollut yhtään normaalia päivää, aina jotakin :D

Tunnen kovaa syylisyyttä siitä, että mä oon joutunut olemaan vaan sairaslomalla ja kotikin on välillä sen näköinen, että ei uskois, että emäntä on kotona päivät mutta eihän sille mitään voi, kun imuroinnista alkaen kaikki on kielletyllä listalla.. Eli mies on aika pitkälle hoitanut kotityötkin sen päälle, kun tekee ylitöitäkin paljon. Ja siitä kaikesta huolimatta se jaksaa tsempata mua! Tänään valitin, että kun on niin huono olo ja en pysty mitään tekemään, niin mies vaan sanoi, että "sä valmistut nyt synnytykseen ja sun pitää vaan keskittyä vauvan tuloon ". Ja kun yritän supistelujeni kanssa jotain pientä tehä, niin mies patistaa vaan mut sohvalle, ja tekee ite kaikki. Välillä oikeasti mietin, että miten mies tästä kaikesta selviää. Ja miten siitä on tullu tollane huolehtivainen perheenisä hahmo! Mun mies ei todellakaan oo mikään normi perheenisä tyyppiä, vaan on touhuillut nuorempana ja vähän vanhempanakin vaikka mitä asiatonta. Ja nyt siitä on muotoutunut tuollainen! Tulee välillä kyllä niin huonommuuden tunne sen rinnalla :)

 

[Isabella]

Ei voi muuta olla kuin kiitollinen, että on tuollainen mies rinnalla. Saapi nähä minkälaista sit on, kun vauva syntyy :)

 

[Isabella]

Mulle on jääny mieleen jostain luennolta, jonkun luennoitsijan sanat, että jos äitiä ei ole rakastettu, ei tämä tule osaamaan rakastamaan omaakaan lastaan. Ja sitten puhui myös siitä, että kiintymyssuhde lapseen raskausaikana ei myöskään tule onnistumaan helposti, jos nainen ei saa itse kokea rakkautta.

Tämä pitää yllättävän hyvin paikkaansa, kun on ollut tekemisissä odottavien- ja lapsiperheiden kanssa. Mutta ei tietenkään voi yleistää. Mietin vain, että muuttuuko miehen käytös aina luonnostaankin vielä rakastettavammaksi, että lapsella olisi paremmat edellytykset elämälle? Joo kaikkea mä pohdinkin, oon näköjään filosointi päällä

 

[Sirriäinen]

Täällä mies on hyvinkin sopeutuvainen kaikkeen, johtuen varmaan sen ihanasta luonteesta, mutta myös siitä, että on jo kahden lapsen isä. Sen exvaimo oli vissiin aika vaativa raskausaikana kaikin puolin. Mies vaan on muutamaan kertaan todennut kuin iiihanan rauhallinen tää raskaus on, kuin hyvin mä otan kaiken, enkä oo (vielä) seonnutkaan

Seksi on jäänyt täälläkin hyvin olemattomaan rooliin, ei vaan tee mieli. Ollenkaan. Vaikka kuinka haluais haluta ni ei. No mies on asian kanssa ihan ookoo, se ei niin aktiivinen kuulemma olekaan, vaikka kyllä peitto meillä aiemmin heilu paljonkin. Hellyyttä sitten tulee senkin edestä, sitä oon kanssa tarvinnut ihan kamalasti.

Välillä joutuu ihan oikeasti tekee töitä ettei kiukuttele ja tiuski joka asiasta, mutta aika hyvin siinä oon onnistunut. Aina kun alkaa sulake kärähtämään ihan tyhmistä jutuista (mies ei kuule ku sanon jotain ja joudun toistamaan eikä vieläkään kuule ja sit alkaa savuaa korvista ) ni koitan rauhottua ja aatella, et ei mua oikeesti toi mies ärsytä, ei se oo sen syy että mua vituttaa..

Mut on aika paljon ollut mielessä toi, et mihin tää avio-onni muuttuu lapsen myötä. Joka puolella toitotetaan, että se lapsi "pilaa" parisuhteen ja seksielämän ja sitten tulee ero kun toista ei enää kestä.. Huoh. Mä oon vihdoin löytänyt sellaisen miehen, jonka kanssa olen onnellinen ja jonka kanssa haluan olla koko loppuelämäni, olis ihan kamalaa jos tämäkään ei toimi.. Mikä sitten toimisi? Turhaa kai tälläsiä ahdistella tässä vaiheessa ..

 

[della_79]

mun mies suhtautuu mun "hormoniraivareihin" aika huumorilla, eikä ne oikeastaan edes ole raivareita, ainakaan mun mittakaavassa. mies vaan huomaa, jos alan kiihtymään jostai asiasta ja huomauttaa sit "hormoniraivarista". seksiä meillä ei ole ollut yhtään, ei vaan tee mieli ja sit on liitoskipuja ja väsyttää. mies ei ole asiasta valittanut, mutta tiedän, ettei tilanne ole hyvä hänellekään ja tunnen siitä melkei joka päivä syyllisyyttä. läheisyyttä on kyllä ja yhteisiä juttuja.

oon sitä mieltä, että parisuhteen eteen pitää tehdä töitä ja meidän parisuhde on kestänyt sekä pojan meille muuton että tytön syntymän, joten aika varmasti kestää vielä uudenkin vauvan. ja jos tuntuu, ettei meinaa kestää, apua on saatavilla, kunhan vain haluaa suhteensa toimivan. testattu sekin, ollaan nimittäin selätetty yksi parisuhde- ja aviokriisi perheasiainneuvottelukeskuksen tuella. kyllä se arki lähtee vauvankin kanssa suttaantumaan, tosin romantiikka voi joutua muuttamaan sohvalle "kymppiuutisten jälkeen" niinkun meillä kävi tytön synnyttyä :D meillä asiaa on helpottanut halu pysyä yhdessä ja sama näkemys että me ollaan nyt perhe :)