Taitaa se mennä jotenkin niin, että normaalipainoisille kiloja saattaa tulla vähän reilummin, kuin niille, jotka ovat siinä normaalipainon ja lievän ylipainon rajoilla raskaaksi tullessaan. Toisaalta, luonnostaan tosi hoikat keräävät usein painoa vain sen vauvan ja "tykötarpeiden" verran.
Minä aion pitää järjestelmällisesti kiloistani huolta tämän raskauden jälkeenkin. Sitä olen joskus miettinyt, että yritän välttää sitä ristiriitaisuutta, mikä äitini puheista aina välittyi. Hän kun oli AINA laihiksella, AINA lievästi ylipainoinen ja AINA syyllisyydentuntoinen siitä mitä söi. Ja asia oli ollut AINA niin.
Kun olin yhdessä lauseessa saanut sitten kuulla teini-ikäisenä, että olen kuin hän samanikäisenä ja sitten toisesta lauseesta poiminut sen, että hän on aina ollut mielestään pulska, niin eipä äiti oikein saanut minua vakuutettua sillä, että olisin hänen mielestään normaalipainoinen.
Tämän ikuinen laihdutuskierre on sellainen, jota en omalle lapselleni halua siirtää, varsinkin jos hän on tyttö. Ja tuo saakelin BMI. Minä liikun viisi-kuusi kertaa viikossa, mahdun vaatekokoon 40-42, minussa on paljon lihasta ja painoindeksi kiljuu 25-26. Kaikki arvot on kunnossa. Miehelläni on ihan sama juttu, hänkin on urkeillut aktiivisesti koko ikänsä ja BMI sanoo, että "läski olet".
Tarkoitan tällä nyt oikeastaan sitä, että jokaisella on oma hyvänolonpainonsa, sen löytämiseen ei BMI:tä tarvita. Minulla se on viitisen kiloa vähemmän kuin mitä raskaaksitullessa ole. Kysymys ei mielestäni painon nousun kohdalla ole vain kilolukemista, vaan siitä, mitä ne kilot pitävät sisällään. Tämä raskausaikainen kilojen kerääminen nyt on ihan henkimaailman juttu: toisille tulee enemmän toiselle ei. Toisaalta, kuten sisarelleni neuvolassa aikoinaan sanottiin: syömätöntä läskiä ei ole olemassakaan, kyllä nuo kilot sitten imettämällä tippuu tai tiputat ne muuten.[:D]
Mutta mitä tulee siihen, että joku provoutuu täällä muiden kirjoittelusta, niin sehän on aina sellaista "osuu ja upposi"- hommaa. Omaa verenpainettani nostaa kaikki "Hyvä äiti tekee näin-ja näin"- jutut, koska tavallaan pelkään etten pysty täyttämään näitä jonkun satunnaisen ihmisen määrittelemiä "hyvyyden sappaita", vaikka kuinka yrittäisin. Ja sehän on ihan omien korvien sisällä oleva asia. Äitiydessä nämä vielä menee niin ihon alle, että turhaa syyllisyyttä yritän välttää viimeiseen asti.
Sama kai se on, että jokaisella meillä on oma kipupisteemme, se nappula, jota painamalla saadaan henkilö hyökkäämään. Corollalla se nyt oli tämä painonnousu. Jätetään hänet nyt rauhaan, sillä on varmasti vaikeaa ja ankeaa muutenkin.
Argh, kun on selkä kipeä. Tunnin lumihangessa tarpominen hevosen kanssa otti voimille ja väsytti alaselän. Nämä pakkassäät on kurjia, kun on pakko vain kävelyttää hevosta. Ilman satulaa en enää viitsi maastoon lähteä ja satulan kanssa menee jäähän jos vain kävelee. ratkaisu on talutetteleminen, mikä toki tekee muuten hyvää, kun on mässännyt koko joululoman. [:D]