Painonnousu odotusaikana

Nyt on menossa 21+4 ja alkutilanteeseen nähden tullut +4 kg. Tämä ei itsessään huoleta, mutta 3 kg on tullut viimeisen kolmen viikon aikana, jaiks! :nailbiting: En ole edes syönyt tavallista enempää, vaan kärsin paikoitellen edelleen ruokahaluttomuudesta. Ensimmäisessä sokerirasituksessa vk 15 arvot olivat kohdillaan ja toivon, ettei tilanne ole tässä välissä muuttunut.

Olen alkanut punnita aamupainoani ja merkinnyt ne kännykkäsovellukseen. Olen tehnyt hauskan huomion, että painoni pysyttelee vajaan viikon samassa lukemassa, minkä jälkeen tapahtuu parissa päivässä harppaus seuraavalle "portaalle". Onko joku muu seurannut painon kehitystä päivätasolla? :)
 
En ole merkannut ylös, mutta kyllä lähes päivittäin käynyt aamulla vaa’alla. Paino pysynyt samoissa lukemissa pitkälle kuukauden päivät heitellen pari sataa grammaa ylös tai alas. Välissä saattanut olla yksittäisiä päiviä kun ollut 0,5-1kg enemmän kuin yleensä, mutta sit on kyllä edellisenä päivänä tullut enemmän herkuteltua etenkin suolaisemmilla ja/tai rasvaisemmilla ruuilla mikä tuonut sit hetkellistä turvotusta.

Mullakin kyllä tapahtui tuo painonnousu n. kuukausi takaperin semmoisena hyppäyksenä. Oli vaan n. 1kg noussut yhdessä yössä ja siihen lukuun sit jäänyt sen jälkeen pyörimään.
 
Olen myös seurannut painoa lähes tulkoon päivittäin. Ihan alussa paino tippui kilon verran, mutta sen jälkeen tullut aika tasaisesti se 3 kg mitä on nyt lähtöpainosta kertynyt.
Viikko sitten näytti +700g enemmän kuin esimerkiksi tänään, mutta sen tunsi olossa että oli lähinnä nesteen kertymistä, ja sitä ettei vatsa toiminut.

Olin ennen raskautta jotenkin ihan varma, että paino nousee tosi paljon (sukuvika), mutta vielä ainakin ihan sopiva paino, vaikken ihan älyttömästi ole ruokailujani pohtinut. Paitsi kun oireena on se, ettei ole makenhimoa, niin saattaa auttaa asiassa :grin
 
Mulla on nyt ja oli ekallakin kerralla ihan sama, aivan sama mitä syö tai on syömättä niin painoa vaan tulee. Ekan kohdalla lopussa oltiin plussalla lähes 20kg. :rolleyes: Mutta kun ei se oikeastaan missään näy (paitsi mahassa :grin) niin en jaksa stressata. Häviää sitten synnytyksen jälkeen, muutama kilo jäi viimeiseksi roikkumaan varmaan "hätävaraksi" siihen asti kun vauva oli sen about puoli vuotta ja loppui täysimetys, ja sitten nekin kilot katosi itsekseen. Että samoilla toivon että mennään nytkin.

Uskon että isompi paha mahassa kasvavalle vauvalle on se jos rupean stressaamaan ja hirveästi kyttäämään syömisiäni. Mulla toki oli bmi ennen molempia raskauksia ihan normaalin alarajoilla niin uskon että toi painon kertyminen on ihan vaan luonnon tapa varmistaa että vauva saa hyvät olot kasvaa mahassa ja imetyskin sitten onnistuu paremmin.
Musta tuntuu, että mulla toimii ihan just näin kanssa. Myös lähtöpaino normaalipainon alarajoilla ollut molemmissa raskauksissa ja ekassa tuli painoa jotain 17kg. Nyt oon tsempannut ruokavalion kanssa, mut uskon että olen ihan lihonutkin ainakin vähän. Saa nähdä miten näkyy vaa'alla.

Mua ei huoleta muuten painon kertyminen (viimeksikin jäi synnytyksen jälkeen vain muutama kilo lähtöpainosta ja imetyksellä oltiin pian taas alipainon puolella), mut tosiaan sen raskausdiabeteksen ja vauvan koon puolesta kyllä vähän jännään. Huomaa kyllä, että raskaudessa selkeästi kroppa muuttuu ja kun yleensä ei luonnostaan oikein liho ja pysyy hoikkana ilman että joutuu katsomaan syömisiään, niin raskaudessa se ei vaan jotenkin "toimi" enää niin.
 
Muokattu viimeksi:
Mulla nousi paino alkuraskaudessa +150g/vko tahdilla ja nyt viimeksi neuvolassa katsottiin että oli noussut +600g/vko :angelic: Mutta olinkin syönyt aika paljon kaikkea roskaa :oops: Sen jälkeen onkin makeanhimo helpottanut ja olen syönyt säännöllisemmin ja terveellisemmin, katsotaan mitä seuraavan kerran neuvolassa sanotaan.. Luulen, että kyseessä oli joku kasvupyrähdys o_O
 
26+5 tänään ja paino n. +1kg lähtöpainosta ennen raskautta. Tosiaan oli käynyt jossain -3kg ja sainkin pari viikkoa sitten neuvolassa vähän moitteita/huomiota huonosta painonnoususta. Silloinkin oli tuo n. +1kg. Saa nähdä mitä sanovat sit parin viikon päästä seuraavassa neuvolassa...

Nykyään kyl tulee syötyä ihan suht normikokoisia annoksia, hiukan pienentynyt annoskoot kun on jonkun verran pahoinvointia ja saattaa tuo mahakin olla jo sen verta iso että painaa jo hieman mahalaukkua eikä mahdu senkään takia niin paljoa ruokaa kerralla.

Lisäksi tietty tullut ehkä hieman normaalia terveellisemmin tullut syötyä sekä pahoinvoinnin takia että myös omasta tahdosta koittanut pitää mahdollisimman maltillisena herkkujen määrän (sipsit, limut, karkit, jätski, jne) jottei tulisi radia tai siitä suurempia ongelmia.
 
Täällä paino noussut hurjasti ja sekös ahdistaa... En ymmärrä miten se voi nousta niin paljon lyhyessä ajassa kun en millään tavoin ole ruokavaliotani muuttanut (syön säännöllisesti, terveellisesti ja pieniä annoksia). Toki silloin tällöin sallin itselleni pieniä määriä herkkuja, ei kai paino sen takia voi tällä tahdilla nousta?! Sokerirasituksessa kaikki arvot alle 5. En vaan käsitä..

Sama.. Viimeksi neuvolassa oli tuuraaja ja ekaa kertaa ei tainnut moittia painosta. Huomasi selkeästi että on tällä hetkellä arka paikka minulle ja sanoikin että varmasti on osa nestettä ja turvotusta ja se lähtee kyllä sitten viimeistään synnärillä :nailbiting: vielä kun itse tuohon uskoisi.. Huomaan kyllä kropasta joo turvotuksen ja nesteen, mutta nyt se ei ainakaan edes yritä poistua :hilarious:
 
Mulla tällä hetkellä 24+4 ja semmoset +10kg on nyt tullu, mut olen viime neuvolasta (25.6.) onnistunut pitämään painon samassa, mut ärsyttää silti tuo kymppi :sad001
 
Täällä paino noussut hurjasti ja sekös ahdistaa... En ymmärrä miten se voi nousta niin paljon lyhyessä ajassa kun en millään tavoin ole ruokavaliotani muuttanut (syön säännöllisesti, terveellisesti ja pieniä annoksia). Toki silloin tällöin sallin itselleni pieniä määriä herkkuja, ei kai paino sen takia voi tällä tahdilla nousta?! Sokerirasituksessa kaikki arvot alle 5. En vaan käsitä..

Toisilla vaan kertyy se paino jostain ihan tyhjästä... Mulla tosiaan tullut tähän mennessä (28. viikko lopuillaan) reilu 10kg. Ei mitään hajua että mistä, tai edes oikein että minne ihmeeseen se paino on mennyt koska mahaa lukuun ottamatta sitä ei missään näy. Ok, liikunta on tosi vähäistä kun paikat ei kestä, mutta ruokavalio kohdillaan ja kotimittauksissa sokerit kunnossa (rasituksen skippasin). Mutta sama kaava oli ekasta, yhteensä tuli lähemmäs 20kg ja silloinkin viimeisetkin kertyneet kilot putosi silloin kun muksu oli 6kk ja täysimetys loppui. Mun kroppa nyt vaan ilmeisesti toimii näin, varmistaa vauvan hyvinvoinnin ja imetyksen onnistumisen keräämällä vähän ekstraa enkä jaksa stressata sitä. Helpommin tietty sanottu kuin tehty, mutta sekä sulle että muille painoa stressaaville sanoisin että yrittäkää ottaa rennosti sen kanssa! Jokaisen kroppa toimii eri tavalla, turha niitä kiloja on tuijottaa ja varmasti keholla on syynsä kerryttää vähän ekstrapainoa tässä kohtaa.
 
Minullekin tullut 10kg lisää painoa Ja huomaan kyllä että on muuallakin kuin mahassa. Kilot eivät huoleta, mutta pökkelö olo ahdistaa. Ja ajatus siitä, että nyt vasta alkaa viimeinen kolmannes ja tukala olo tulee vain pahenemaan.
 
Mulla on tullut painon kasvupyrähdys, rv 26 saakka painoa tuli vain noin +5kg mutta nyt vajaan 3 vkon aikana sen jälkeen +4kg. Ei tosin ole mielestäni turvotusta, verenpaine ok, samoin virtsan sokerit ja proteiini eli ei vaikuta ainakaan vielä miltään raskausmyrkytykseltä. No huomenna ekstraultra kaksosista eli hyvään väliin osuu sekin.
 
Vaaka näytti eilen 28+1 kokonaista 12kg enemmän, kuin ennen raskautta. Lisäksi olen lyhentynyt raskauden aikana huimat 2,5cm, kun selkä on vääntynyt mutkalle ja liitokset ovat jo todella löystyneet. Vielä liki 3kk pitäisi tässä sätkiä, ja vähän jännittää että paljonko sitä elopainoa kertyy ja pituutta vielä lähteekään, jos tahti on tämä :wideyed:
 
27+3 ja 9 kiloa tullut. Eilen kattelin itseäni peilistä ja säikähdin ihan miten isolta näytän vaikka vielä on kolmasosa raskaudesta jäljellä. Mulla on tosi nättejä raskausmekkoja viime kerralta, mutta ei huvita laittaa niitä päälle kun ne oikein korostaa tätä mahaa.:shifty: Ja ärsyttävistä tässä on se että en tiedä miksi painolla rai mahan koolla on mitään väliä. Viimeeksi oli varmaan suht saman verran tullut tässä vaiheessa ja loppupuolella painon nousu pysähtyi vaikka maha kasvoi. Vanhat kropan ahdistukset nostaa näköjään taas päätään näin raskauden myötä. :oops:
 
Mua jännittää punnitus huomenna neuvolassa kun viimeks oli tullut vähän liikaa ja tänään taas tuli syötyä pizzaa.. :rolleyes:
 
Tuli mieleen, että miten moni teistä punnitaan neuvolassa ja miten moni seuraa painoaan kotona?
(Toki jos ei ole vaakaa kotona, niin neuvola taitaa olla ainut vaihtoehto.)

Mietin, että en ole kertaakaan käynyt neuvolassa vaa'alla, vaan aina olen vain kertonut siellä sen aamuisen painon ja se on merkattu ylös.
 
Minut on punnittu neuvolassa joka visiitillä, niin tässä, kuin aiemmissakin raskauksissa. Seuraan myös kotona painon kehitystä pari krt viikossa, jotta ei tuu ihan puskista sit neuvolassa kun näkee missä mennään.
 
Tuli mieleen, että miten moni teistä punnitaan neuvolassa ja miten moni seuraa painoaan kotona?
(Toki jos ei ole vaakaa kotona, niin neuvola taitaa olla ainut vaihtoehto.)

Mietin, että en ole kertaakaan käynyt neuvolassa vaa'alla, vaan aina olen vain kertonut siellä sen aamuisen painon ja se on merkattu ylös.

Joka käynnillä on neuvolassa vaa'alle hyppyytetty, sekä tässä että edellisessä raskaudessa jolloin kaksi ensimmäistä kolmannesta kävin eri kaupungin neuvolassa. Mun mielestä vähän jännä jos ei punnita kun kuitenkin kotivaakaa ei välttämättä oo kalibroitu ja saattaa näyttää omiaan... Ja toisaalta varmasti löytyy niitäkin jotka vähän kaunistelee noita lukuja kun kysytään? Oon muutamaan kertaan myös kotona punninnut just tuosta syystä ettei sitten tuu niin yllärinä siellä neuvolassa, mutta
 
Tuli vaan siis mieleen, kun ekassa neuvolassa kysyttiin paljonko painan ja haluanko käydä vaa'alla vielä neuvolassa uudelleen. Sanoin seuraavani painoani kotona, ja se sitten riitti, mikä oli siis mielestäni ihan kiva.

En tiedä pitääkö kotivaa'an olla sen kummemmin kalibroitu, kun enemmänhän raskauden aikana seurataan painon muutosta kuin grammalleen tarkkaa painoa.

Toki myös ymmärrän sen, että jollain voi olla tarve kaunistella lukemia. Kai se sitten riippuu myös siitä neuvolantädistä ja itsestä, miten uskottavana se pitää toista ja miten itse käyttäytyy. Itse olen ihan tyytyväinen siihen, että voin seurata painoa kotona, koska teen sen kuitenkin. Enkä itse koe tarpeelliseksi kaunistella lukemia, koska ei siitä painosta sakkoja saa oli se mitä tahansa:grin
 
Takaisin
Top