Pääkaupunkiseudun heinäkuiset

Mä en ole vielä kauheasti uhrannu ajatuksia synnytyssairaalalle. Laitoin oletukseksi Kättärin, kun sinne kai yleensä normiraskauksissa mennään. Meidän esikoinen on syntynyt Haikaranpesässä ja kokemukset silloin oli ihan hyviä. Toisaalta mun keskenmenot on hoidettu Kättärillä, meidän viime syksynä rv 17 kuollut tyttövauva syntyi ja siunattiin siellä, ja se tuo sitten taas vähän traumaattisiakin muistoja mieleen kun Kättärille menee. Voi olla, että pyydän sen takia pääsyä NKL:lle. Aika näyttää... Mulla on taipumusta nopeisiin synnytyksiin, joten se puoltais Kättäriä, kun on lähempänä. Esikoinen kun syntyi, oltiin sairaalassa tuntia ennen kuin tyttö oli ulkona. Automatka oli jo aika tuskainen...

Mä kävin viime raskaudessa ultrassa Perhe Artessa. Kätilöt oli tosi empaattisia ja mukavia, mutta vähän haparoivaa oli ultraus alkuun. Johtui tod.näk. siitä, että ultraaja oli uusi ja hänellä oli kyllä perehdyttäjä valvomassa suoritusta. Ongelmallisinta oli kuitenkin se, että kun sikiö todettiin kuolleeksi, he eivät voineet tehdä lähetettä Kättärille (vain lääkäri voi tehdä). Jouduin menemään erikseen terveysasemalle lääkäriin, jotta sain lähetteen tyhjennykseen. Mutta valtaosassa tapauksia tuo ei tietysti mikään ongelma, kun kaikki on hyvin.
 
Me asutaan Espoossa. Kaksi edellistä oon synnyttänyt jorvissa ja olen tykännyt kyllä kovasti. Mulla on kans todella nopeita synnytyksiä. Edellinen oli kokonaisuudessa kaksi tuntia ja sairaalassa ehdittiin olla alle 10min kun poika oli syntynyt. Onneksi silloin oli lyhyt automatka sairaalaan [emoji16]
 
Tervetuloa mukaan tänne pk-seutulaisiin Heinäjuppi, Verde, bebe ja AiZu! :)

Verde, kuulostaa tosi, tosi kurjalta sun tilanne lääkärilähetteen kanssa. Ei tuossa tilanteessa pitäisi vaatia odottajaa ylimääräisiin toimiin :sad001 :sad001

Miuku88, ai että, onnea kertomiseen viikonloppuna! Tuu sit kertomaan, mitä sanoivat! Mä oon odottanut ihmisiltä ihan erilaisia reaktioita, suurin osa on vaan onnitellut ihan coolisti. Mun hoitolapsen espanjalainen äiti reagoin just niinku olin odottanut muiltakin: iloitsi, pomppi, kyseli, nauroi ja halaili. Hii.

Joo, noin se on synnytyssairaalan kanssa! Oletuksena on Kättäri, eritystilanteissa Naistenklinikka. Mun hoitoa seurataan siellä, koska olen diabeetikko.

Mulla on hurja työrumba päällä ja olin ihan jännityksissä, et tuleeko mulle raskauspahoinvointi just tähän päälle, oon kuitenkin 6+4 nyt. Onneks ei oo tullut pahemmin! Pari kertaa on pitänyt ottaa vähän seinästä tukea kun on tullut hetkellinen ällötys, mut ne on mennyt onneksi ohi. Huomenna on 12-tuntinen päivä, toivottavasti oon vielä huomennakin näin onnekas! Väsyttää kyllä ihan vietävästi, mutta ei se haittaa :) Sunnuntaina löhöön koko päivän.
 
Tsemppiä kovasti huomiseen työpäivään Quenamama!! :joyful: Mä täällä haaveilen voileipäkakusta, kun tuli semmonen mielleyhtymä sun työstä. :hilarious: Saaks sitä syödä nyt raskaana? :woot: Jos vaik tekee ite ja just suomalaisesta tuorejuustosta?:grin:grin:grin:grin
 
Kiitos Quenamama! :)

Täällä siis helsinkiläinen odottaja :grin

Muaki vähä jännittää toi huominen iltavuoro.
Kaks päivää ollu pahoinvointia.
Onneks viikonloput on töissä vähän hiljasempia :) Vähän kyll mietityttää et miten jatkossa jaksaa tehä 3 vuoro työtä.
 
Kiitos Miuku! Hee, miksei voileipäkakkua? Jos vaan laittaa pastöroituja maitotuotteita ja täytteeks jotain muuta ku raakaa kalaa :)) mm mullekin tuli vähän himo...

Mä oon miettiny samaa Heinäjuppi! Oon käyny perjantaisin sellasessa duunissa, johon pitää herätä viideltä. Näin raskaana se tuntuu kahta kauheemmalta. Siltä kannalta on onni, et joudun vuodenvaihteessa lopettamaan yrittämisen ja menemään "oikeisiin töihin". En tiedä miten kestäisin, jos pitäisi tehdä yövuoroja. Toivon paljon voimia. Oisko sun mahiksia toivoa päivävuoroja?
 
Quenamama voin kyllä samaistua myös noihin kello 5 herätyksiin. On meinaa pikkasen väsy ollu sillon :grin

Ollaan joulukuun lopussa kirjottamassa uutta sopparia. Niin kaipa sitä vois toivoa pelkkiä päivä/iltavuoroja.
En vaan tiedä mitä keksis tekosyyks, kun en ihan viittis viellä paljastaa raskautta töissä o_O
 
Jaksui työpäivään quenamama ♡ mäki kärvistelen töissä.. viel onneks harjoittelua uudessa paikassa ni ei tarvi yksin rehkiä :) mukava perehdyttäjä iso plussa. oireita vaan pukkaaa... tänään 7+0 ♥♥♥ näin pitkälle en oo raskaudessa ennen päässytkään :)
 
Terkkuja töistä! Enää 2,5 jäljellä. Tääl on ollu kaks vauvaa vieraana ja oon meinannu mennä silittelemään niitä. Ja toinen synttärisankari on todella raskaana, tekis mieli silleki jutella vauvoista, mut en vielä uskalla hhii. Vauvat täyttää mun mielen.

Ihana kuulla Sitruunalilja, että perehdyttäjä on mukava! Jäinkin miettimään, miten sun uusi työ pyörähti käyntiin :) ja onnea pitkälle pötkimisestä, mä tuun täältä kaks päivää perässä!

Voisitko Heinäjuppi paljastaa vaan pomolle/työvuorojen tekijälle, ja pyytää pitää asia salassa? Kyselijöille voisit sanoa vaan, että syy on henkilökohtainen :)
 
Jes vihdoin löysin tän, joku tästä vinkkas aiemmin.
En tääl foorumilla ihan löydä kaikkea, tätäkään ei hausta löytynyt... hmm.


No mutta joo! Espoosta 25v, miehen ja tammikuussa vuosikkaan pojan kanssa odotellaan nyt sit toista! Laskureiden mukaan la 17.7.17
Poikaa tehtiin 3,5vuotta ja lapsettomuushoidot/tutkimukset aloitettiin, poika yllätti luomuna! Ja nyt heti toinen perään on hyvin hyvin hämmentävää... tänään rv 5+5 ja reilun viikon päästä varhaisultraan varattu aika. Onkohan siellä masussa todella joku :)
Miten saan tän keskustelun tallennettua niin että saan seurattua?
 
Moi Charliee, ihanaa että löysit tänne! Linkkasinkin sulle jo sen sivun, mistä löytyy kaikki "Laskettu aika Heinäkuussa 2017" -ryhmän alaryhmät. Eikö se toiminut? No mut, nyt oot täällä, jee!

Keskustelun nimen vierestä voi painaa ainakin sovelluksella tähti-merkkiä, selaimella se tais olla sellanen nastan kuva. Mut sun profiiliin tulee myös aina ilmoitus, jos joku kirjoittaa sellaiseen ryhmään, missä oot kirjoittanut :)

Miten sun raskaus on lähtenyt käyntiin?
 
Kaikki on mennyt ihan normaalisti. Ei minkäänlaisia oireita vielä ollut, tosin ei ollut ensimmäisessä raskaudessakaan. Et jos ei ois menkat jääneet pois, en vois mitenkään tietää..

Varhaisultraa odotellessa! Jännittävin paikka onko masussa todella joku, vai onko tuulimuna tai kohdunulkoinen tjsp.

Oma suhtautuminen on optimistinen, tosin kauhistuttaa miten voi pärjätä vauvan ja 1,5vuotiaan kanssa! Voiko siitä selvitä.. esikoinen on ihan syntymästään ollut vaativa sekä huonosti nukkuva tapaus. Ekat 9viikkoa huusi...

Synnytys pelottaa myös, se oli kans niin rankka kokemus. Kesti 24h, repesin pahasti ja toipuminen sekä jälkivuodot oli jotain käsittämätöntä. Mut uskon että fiilikset muuttuu vielä parempaan kevättä kohti :)
 
Heiii minäkin uskaltaudun liittyä joukkoon! Helsingissä asustellaan kaksin miehen kanssa ja esikoista odotellaan :) Tänään pitäisi laskujen mukaan olla 5+1 eli tosi varhaisessa vaiheessa mennään. Kiva tulla tänne lueskelemaan muiden juttuja ja jakamaan ajatuksia! Tarkoitus olisi mennä ultraan parin viikon päästä katsomaan onko siellä ketään ja sykkiikö sydän. Ei millään malttaisi odottaa...!
 
Quenamama, taidat asua jossain lähistöllä. Tai sit olet todella reipas Pokémonin pelaaja. Luulen bonganneeni sun Laprasin :wink :D
 
Tervetuloa mukaan Pallo!! :joyful: Kivaa, kun meitä alkaa olla jo monta! Nään meidät jo semmosena ärsyttävänä mammaryhmänä tukkimassa kahviloita ja aiheuttamassa pahennusta, kun vaan imetetään vauvoja, jos niillä on nälkä. :hilarious:
 
Minäkin moikkaan tänne, Kirkkonummelta esikoisen odottaja (+mies ja karvainen koiruli). Laskettu aika on menkkojen mukaan 22.7, mut uskon että se muuttuu vähän, kierto on ollu vähän epäsäännöllinen ja toi la on laskettu 28 pv kierron mukaan. Onnea ja tsemppiä kaikille! :)
 
Moi Vaimomamma, Korallihai, Pallo. ja Kiku, kivaa kun tulitte mukaan! :)

Charliee, mukavaa, ettei sulla vielä oo pahemmin oireita! Ja tuskin tämä vauva on samanlainen kuin edellinen. Ja synnytyksetkin on kaikki erilaisia. Toivon sulle kilokaupalla hyvää oloa ja onnea.

Vaimomamma, meillä on sama laskettu aika! :---)

Pallo., mäkin haluaisin mennä ultraan! Ai vitsi! Ylihuomenna (meinasin kirjottaa toissapäivänä...) mulla on eka neuvola, jos siellä ei kuulu sydänäänet, niin mennään ultraan. Mun uusin jännitys on, et siel on useempi vauva, haha! Kattelin videoita nelosvauvoista (ootteko kattonut niitä missä ne nauraa kaikki yhdessä?) ja nyt ne pyörii mun mielessä.

Korallihai, mä tulin niin iloseks eilen illalla kun luin sun Pokemon-kommentin, aaa! :---D Asun tässä Vallilassa. Ootko sä Kalliossa?

Miuku 88, mäkin kuvittelen jo meidät pyörimässä mahoinemme ja vauvoinemme pitkin kaupungin katuja! Toivottavasti meistä muodostuu mahtava jengi!

Onnea ja tsemppiä myös sulle Kiku!
 
Takaisin
Top