Ostokset ja hankinnat

Meidän kaukaloa ei saanut (tai meillä ei ainakaan ollut semmoisia rattaita, mihin olisi saanut) rattaisiin kiinni. Ei haitannut meitä. Kaupassa vauva nostettiin joku kaukaloineen ostoskärriin tai sitten vauva laitettiin makoilemaan ostoskärrin vauvakaukaloon. Jos menin autolla kaupungille, niin kuljetin myös vaunut mukana, joten vauva kulki shoppaillessa/kierrellessä omissa vaunuissaan.
 
Ei saanut meilläkään turvakaukaloa vaunuihin. Enkä missään vaiheessa moista ominaisuutta ole kaivannut :)
 
Mä sanoisin, että turvakaukalon kaveriksi ennemmin kevyet yhdellä kädellä ja jalalla yksin aukaistavat matkarattaat auton takakonttiin makaamaan sen sijaan, että säätää vaikka emmaljungan tai brion tms isojen ratasrunkojen kanssa kaukalon yhteensopivuutta. Jos liikutte paljon myös autolla, niin matkikset kannattaa laittaa heti, tuleepa niillekin käyttöä. Ja joo, se 4 kilon vauva ei tunnu kamalan painavalle kantamukselle kaukalossa, mutta jos ei halua mustelmia kylkeen/reiteen, niin pitäisi olla siipilihakset tosi hyvässä kunnossa kun talvi koittaa ja baby on tuplannut painoa sekä puettu raskaammin.

Matkiksista hankkisin sellaiset, jotka menee myös makuuasentoon ja missä jo vajaa vuotias voi pysyä kyydissä istumalla. Noi voi kuitenkin olla teidän ykkösmenopeli viimeistään/jo ens kesänä. Meillä on nämäkin Bugaboolta, oon tykännyt, mutta ne viispistevyöt on raivostuttavat ja mielummin vain pujottaisin sellaisen 1-2-vuotiaan turvakaaren taa (joka näistä bugista puuttuu). No, kaikkea ei voi saada...
 
Meilläkään ei kaukalo käynyt vaunuihin, mutta kuljetin matkarattaita aina autossa mukana ja nostin kaukalon niihin - ilman mitään virallista adapteria. Hyvin pysyi rattaiden pystyyn nostetun selkänojan ja jalkojen yli tulevan turvakaaren väliin kiilattuna. Toimi myös tuplarattaiden kanssa, kun toinen lapsi syntyi. Meillä oli vierekkäin istuttavat tuplat, jotka muistuti tekniikaltaan matkarattaita.
 
Meillä taas oli turvakaukalon vaatimuksena, että sen saa klikattua kiinni rattaiden runkoon. Matkustellaan paljon ja liikutaan muutenkin autolla jatkuvasti ja en jaksa kyllä yhtään kantaa kaukaloa, jossa on vielä kilokaupalla vauvaa. Meille tulee rattaiksi Bugaboon Buffalot, jotka on kevyet ja pienehköt, joten emme hanki matkarattaita ollenkaan. Buffat menee pieneen tilaan ja on meidän kaupunkikäyttöön juuri passelit.

Kannattaa miettiä juurikin omaa elämäntyyliä ja mikä on paras ratkaisu kenenkin perheelle. Millasia rattaita kuljettaa mukana ja millaisia matkoja tulee tehtyä. Jos on isot kotirattaat niin todennäköisesti tulee hankittua matkarattaat ja sitten voi miettiä, haluaako että kaukalon saa nostettua kiinni matkarattaisiin vai haluaako siirtää vauvan kaukalosta rattaisiin.
 
Oli meillä muitakin kriteerejä mutta haluttiin kaukalo joka menee vaunun runkoon kiinni koska tiedän pari vauvaa jotka nukahtaa aina aitoon ja heräävät joka kerta kun nostetaan kaukalosta vaunuihin/rattaisiin. Ajetaan pääasiassa lyhyttä matkaa niin ois kiva että vauva voi jatkaa unia esim. Kauppareissuilla yms. Meille tulee stokken xplory-vaunut ja kun tuo ratasosa ja koppakin hyvin kevyet niin voi olla ettei matkarattaita tarvita ollenkaan, tätä mieltä ainakin vaunuliikkeen myyjä oli :)
 
meillä oli just sama homma kuin Mukkeliksella. meillä on Gracon kaukalo ja Carenan matkikset ja jykevästi se Gracon kaukalo upposi sinne matkarattaisiin, vaikka ei mitään adaptereita ollutkaan. ja hyvin pärjättiin näinkin. :)
 
Kiitos kaikille kommenteista! :)

Meillä on ehkä suunnilleen sama tilanne kuin salo84:llä. Toiveena on, että vaunut olisivat pienet, näppärät ja helpot kuljettaa mukana, ettemme tarvitse erillisiä matkarattaita. Pienehköt ja helposti kääntyvät vaunut olisivat myös hyvät bussilla kulkiessa ja kaupungilla liikkuessa. Toisaalta vaunujen tulisi kuitenkin selvitä myös tulevan talven lumesta ja loskasta.

Juuri Bugaboon Buffaloita ja Cameleoneja minäkin olen netistä katsellut, mutta pitää käydä vielä vaunuliikkeessä tutkimassa niitä tarkemmin, ennen kuin teemme päätökseen. Bugiksiin sopivat turvakaukalot eivät olleet saaneet arvosteluissa kovin hyviä tuloksia, joten todennäköisesti ostamme ei-yhteensopivan turvakaukalon, jos bugikset hankimme. Hyvä siis kuulla, että monen mielestä ei ole välttämätöntä, että turvakaukalon saa liitettyä vaunuihin.
 
Nanna_h: Meillä on Maxicosin kaukalo. Pitäsi olla ihan priimaa ja sen saa Buffaloihin adapterilla :)
 
Salo84, aijaa. :) Voitko laittaa linkin, millainen kaukalo teillä on? Voi olla tosiaan, että siinä miehen katsomassa kaukalovertailussa ei ollut kaikkia malleja.
 
Meillä kans maxicosin kaukalo, isofixtelakalla. Bugiin saa kyllä useimmat kiinni adapterilla. Briteistä ja Saksasta tilatessa myydään ihan sellaisia paketteja, joissa on yhdistelmät + kaukalo ja telakka, kannattaa tsekata hinnan puolesta niitä, jos päätyy bugiin ja tarvitsee myös kaukalon.
 
Me ei viititty tilata vaunuja netistä kun liikkeestä sai 3vuoden takuun ja jos tulis jotain ongelmaa niin niillä on takuuhuolto liikkeessä mihin sit helppo viedä vaunut korjattavaks :)
 
Niin oliko kellään tietoa saako kovasta kantokassista jatkojalostettua lämpöpussia? Brio happyistä kyse, mutta muistakin merkeistä voi kertoa kokemuksia,tuskin niin erilaisia ovat?!
 
Salo84, oletko tietoinen että onko nää uudemmatki versiot maxicosin cabriofixistä saanu yhtä hyviä arvioita kun tuolta autoliitolta ei näytä löytyvän ku tuo 2007 vuosimallin testit? :)
 
Onko kellään tietoa, mikä olisi kapea mutta myös turvallinen turvakaukalo vauvalle? Meillä tulee olemaan kolme turvahärpäkettä takapenkillä syksyllä: 4v ja 3v turvaistuimet sekä vauvan kaukalo, ja pohdituttaa että mitkä mallit mahtuisi vierekkäin. Toki paljon riippuu autostakin, mutta kaikki vinkit - niin kaukaloon kuin myös isompien istuimiin - otetaan ilolla vastaan!! Kaukaloita en ole itse ehtinyt vertailla, mutta turvaistuimista huomasin, että kapeimmat tuntuu saaneen aika huonoja arvosteluja turvallisuudessa Autoliiton sivuilla. :confused: Nykyiset istuimet meillä on Kiddy Guardian Pro2 palkki-istuimet, jotka on saaneet arvosanan erinomainen, ja nyt itse löytämäni kapeammat mallit (unohdin jo merkit) ovat arvosanaltaan vain tyydyttävä. Ei tunnu kovin hyvältä...
 
Musta tuntuu että oon haalinut jo ihan luvattoman paljon kaikkea nukkiin odottamaan! RV 22. Vai onko muillakin jo sama tilanne? On tässä pikkuhiljaa tullut ostettua vaunut (Ora Jovi), pinnasänky (Brio) ja siihen patjat reunasuojat ym., kantoreppu (Ergo),kantoliina (Tricotti), sitteri ja rintapumppu (Avent manuaalinen). Lisäksi lahjoituksena on tullut hoitopöytää ja -alustaa, imetystyynyä ja isot kasat vaatteita. Tarkoituksena oli että tavaroita saa ostettua tasaiseen tahtiin, kun aika iso menoerä kuitenkin ovat. Ja itse haluan ostaa pääosin käytettynä kaikki isommat jutut ja siinä on kyllä säästynyt pitkä penni. Vaatteet ja lelut on sitten pääosin uutta. Nyt vaan jotenkin tuntu hassulta seisottaa noita kaikkia hankintoja varastossa kuukausia.. :P Tänään saa sitten laittaa vielä äitiyspakkauksenkin tilaukseen :D Sitä odotan kovasti!
 
Takaisin
Top