Opitaan uutta :)

Poika tuli viime viikolla 7kk ja ryömii, kääntyilee, pyörii napansa ympäri, nousee suorille käsille ja vähän sellaiseen puoli-istuvaan asentoon, vetää jalat konttausasentoon. Esim syöttötuolissa istuu tukevasti ilman tukea mutta ei siis itse nouse istumaan, joten esim lattialle en laita istumaan ja ei varmaan siinä niin tukevasti pysyisikään. Ei konttaa tai nouse seisomaan mutta toki seisoo tukea vasten itsekseen jos laittaa seisomaan mutta en ole laittanut itsekseen seisomaan kun muutaman kerran kokeillakseni; oppikoot homman sitten itse omaan tahtiinsa. Esikoinen ei kyllä oppinut itse istumaannousua ennenkuin aloin vain laittaa istumaan lattialle kun muuten istui tukevasti ja siitä oppi ensin laskeutumaan ja sitten lopulta nousemaan itse istuma-asentoon eli tein ihan väärin mitä olisi fyssarin ohje :grin

Pälpättää kovasti, tulee välillä "äiti" mutta en usko että sitä tarkoittaa vaan on oppinut ehkä kuulemaan kyseistä sanaa liikaa meidän huushollissa :grin Kahden vanhemman eka sana on ollut 9kk iässä kissa ja marraskuiselle näytin viikonloppuna kissaa niin hän sitten sanoi hiljaa sellaista "issa"-hokemaa, jossa kuitenkin korostui tuo ässä vahvasti.
 
Voi miten hurjasti monet pienet vauvat täällä kehittyneet liikkumisessa, ihanaa :Heartred

Meillä ei olla oikein edetty mihinkään, ja kieltämättä huolettaakin. Toki meillä fysioterapiat on viikoittain eikä pitäisi omaa pientä verrata muiden pieniin, muttta.. mieli on niin malttamaton. Mahalleen kääntyi silloin helmikuussa, mutta siihenpä se sitten on jämähtänytkin.. kyllähän tässä maalimassa toki ehtii, isosiskonsakin aikoinaan jätti ryömimisen välistä kokonaan ja lähti konttaamaan vuosikkaana vasta. Että hidas lähtemään oli hänkin. Mutta ois nyt vähän huojentavaa jos pienokaisemme pystyisi vaikka jo vähän tukevammin istumaan, mutta ei.. huokaus :sad001

Mutta joo, näillä mennään, toiveikkaina vaan eteenpäin. Pitää antaa meidän pienelle vaan aikaa, liian aikaisin hän tähän maalimaan tuli ni ei oo ihan tavallinen taival :Heartblue
 
Liikkeelle lähtö ja muut taidot tulee kyllä niin eri ikäisinä. Ei pitäisi verrata, mutta niinhän sitä tekee. Toivottavasti ei syytä huoleen auringonkukka82!

Meillä on tytöllä kiire eteenpäin, muttei ylös. Lattialla potkii ja pomppii eteenpäin. Muutaman konttausaskeleen ottaa, muttei jaksa vielä pidemmälle. Meille taisi tulla ruotsinkielinen lapsi, kun toistelee mammammammam ja pappappa, muttei mitään muuta tunnistettavaa :)

Olen ollut vähän laiska istumaharjoituksissa ja täten tyttö istuu aika huonosti. Mietin myös tuota pinsettiotetta, että pitäiskö sitä harjoittaa jollain, vai tuleeko itsestään, kun noukkii roskia lattialta?
 
Olen ollut vähän laiska istumaharjoituksissa ja täten tyttö istuu aika huonosti. Mietin myös tuota pinsettiotetta, että pitäiskö sitä harjoittaa jollain, vai tuleeko itsestään, kun noukkii roskia lattialta?


Jostain syystä viimeinen lause hymyilytti: olis miehen mielestä mun unelmalapsi, kun siivoaa jo pienestä pitäen. :rolleyes:

Täällä tyttö on nyt päässyt pieniä hetkiä istumaan syöttiksessä, mutta hyvin huomaa ettei istuminen vielä ihan suju, kun lässähtää etunojaan aika äkkiä eikä osaa korjata itse asentoaan. Sylissä istuu nykyään kuitenkin ihan tukevasti, joten kaipa se tässä vielä joskus lutviutuu.
 
Ei kannata kiirehtiä istumisen kanssa :) Vauva on valmis istumaan sit kun nousee ite istumaan, eli ei tarvii harjotella (toki joku poikkeus voi olla ettei nouse istumaan ennen kuin asento opetetaan). Hyvin sanoi eräs neuvolan (?) ihminen vauvaryhmän tapaamisesssa: "lapsi istuu koko loppu elämänsä ihan tarpeeksi, älkää kiirehtikö sen kanssa!". Saman sanoi seisomisesta, ei saisi opettaa pystyasentoja vaan antaa lapsen oppia ne itse.
 

Jostain syystä viimeinen lause hymyilytti: olis miehen mielestä mun unelmalapsi, kun siivoaa jo pienestä pitäen. :rolleyes:

Täällä tyttö on nyt päässyt pieniä hetkiä istumaan syöttiksessä, mutta hyvin huomaa ettei istuminen vielä ihan suju, kun lässähtää etunojaan aika äkkiä eikä osaa korjata itse asentoaan. Sylissä istuu nykyään kuitenkin ihan tukevasti, joten kaipa se tässä vielä joskus lutviutuu.

Myönnän, repesin itekki tolle viimeiselle lauseelle... tyyliin ei huolta, kyllä kai se sitte oppii :hilarious:
 
Mun vauvasta on tulossa iso! :arghh:

Tänään ryömi keittiöön mun luo (olkkarista matkaa joku 12m), söi lounaaksi makaronia, keitettyä munaa ja kurkkua, istui nätisti tunnin palaverin sylissä naureskellen mun työkavereille, leikki kaksi tuntia ihan itsekseen ennen kuin halusi syliin eikä malttanut koko iltana leikeiltään kuin ottaa muutaman hörpyn tissistä ja sai ensimmäistä kertaa ikinä tyhjennettyä sosepussin iltapäivän (no, okei - klo 16-20 välillä) aikana.

Ihanaa seurata uusia taitoja ja hurjaa kehitystä, mutta samalla tosi haikeeta. :shy:
 
Jee, taas yksi uusi taito opittu yön aikana! :wacky:

Meillä siis sängynpääty ikkunan alla nykyään ja muutin leveän ikkunalaudan yöpöydäksi, kun vaihdoin järjestystä ettei tytsy tipu niin helpolla sängystä.. heräsin aamulla siihen, että tyttö pötkötteli tyynyjen päällä kyynärpäät ikkunalaudalla ja imeskeli mun luottokorttia. Oli siis ottanut mun puhelimen ja nakannut sen sänkyyn, kun oli ensin ottanut haltuun tärkeimmän puhelimen suojakuorien korttitaskusta. :hilarious:
 
Meilläkin konttaillaan täyttä päätä. Kaksi päivää kiertänyt asuntoa ympäri. Lähinnä seuraa perässä eri huoneisiin, mutta käynyt itsekseenkin kurkkimassa makuuhuoneen ovella. Aika nopeasti sitten lähti. Pari päivää otti askeleen pari ja sitten se oli menoa. Pistorasiat ja johdot kiinnostaa ja kenkiäkin on jo maisteltu :p Oisko huonot unet unet johtuneet liikkeellelähdöstä. Ei ne vieläkään ole parantuneet, mutta ei tyttö enää niin väsynyt ole, kuin joku aika sitten. Eilen nousi myös ensi kertaa polviseisontaan, kun piti päästä kurkkaamaan vaatekaappiin. Ja vitriinin alakaapin sai auki, vaikka oletin sen olevan jäykkä. Sehän on täynnä lasitavaraa... Alkaa olla baby proofauksella kiire.

Ikävänä uutuutena on ärinä. Heti kun hällä menee hermo, tai ei pidä jostain, niin ärähtelee ja karjahtelee. Ja hermo menee soseisiin tällä hetkellä. Välistä ei suostu syömään kuin pari lusikallista :sad001
Tyttö 7kk.
 
Meillä on juhannukseksi opittu kaksi tärkeää taitoa: konttaaminen ja päristys :wink koko ajan tehdään molempia. Konttausta häiritsee jatkuva karhunkävelyasentoon nouseminen :D tyttö viikon päästä 7 kk.
 
Muokattu viimeksi:
Mahdotonta on meno. Maanantaina lähti konttaamaan ja tänään lauantaina koko päivä ollut seisomaan nousemista ja yritystä milloin mitäkin vasten :0
Ihan hurjaa. 7kk tuli noin viikko sitten täyteen. Ja palloleikki isoveljen kanssa, voihan riemun kiljaus. Mitä kovempi meno, sitä parempi, vauvan mielestä.............
 
Meillä edelleen hurrataan ku neiti itekseen pyörähtää selältä masulleen tai selälleen masulta, sätkii joka raajalla pötkötellessään, punnaa jalkoja pyllyn alle masullaan ollessaan ja nostaa pyllyä selällään ollessa :wacky: osataan täällä myös jo pärisyttää ja viedä lusikkaa suuhun, ottaa pikkuesineitä sormien väliin ja ihan jäätävä pölötys kuuluu koko ajan. Kaksi hammastakin tuli. Mut meillä aika verkkaaseen rahtiin uutta opitaan ku nääki on jo osattu toista kolmatta viikkoa :joyful:
 
Meillä on tytöllä kadonnu taito kääntyä selältä mahalleen, ei vaan millään suostu kääntymään :grin Mut se on hyvä jos viihtyy välillä selällään kun pitkään oli se että pakko kääntyä mahalleen ja sit siinä oli kiukku kun ei eteenpäin päässy...
 
Meillä ei jätkällä riitä vielä rohkeus vatsalta selälleen kääntymiseen..selällään nostellaan pyllyä ja vatsallaan jalkoi kuin meinais punnertaa :D Jalkoja myös yrittää konttausasentoon.Eikä ole miun mielestä kiire!Kovasti höpöttää ja pärisee ja viihtyy lattialla leikkien pitkiä aikoja.Ikää jo 8kk1pv
 
Meidän neiti tuntee jo selvästi oman nimensä. Kun kutsuu omalla nimellään ni vaikka on huoneen toisessa päässä ni kääntää pään ja katsoo että 'mitä asiaa' :-) niin suloista!
 
Niin ja tyttö on myös oppinut pidättämään kakkaa ja se tulee tällä hetkellä aina pönttöön!
MrsV, meillä on myös tuo taito ja pissaa pidättelee myös niin, että ehtii potalle.

Miten olette potalla käyntiä alkaneet harjoittelemaan? Meillä ei ole ennakoitavissa nuo hädät, tai en ole pissaa seurannutkaan. Kakat tulee milloin sattuu. Tietty huomaan useasti, että nyt alkaa vääntämään. Oletteko silloin vieneet potalle?

Musta tuntuu, että tytöllä on vielä rajallinen ymmärrys kehuista. Kyllä alkaa nauramaan, jos kehuu, mutta en usko, että osaa yhdistää sitä mihinkään tekemisiinsä, vaan se on hänestä vain hauskan kuuloista.

Ajattelin, että potalle oppiminen tulisi vähän myöhemmin, mutta voisihan sitä alkaa harjoittelemaan, jos on joillain jo edistystä tapahtunut :)
 
Nyt täytyy sanoa että en vielä jaksa ruveta potta asiaa miettimään. Pitäis eka ostaa se potta :hilarious: mahdan minäki olla sitä mieltä että vähän myöhemmin.
 
Takaisin
Top