Hei,
mulla on sen verran aiheesta kokemusta, että kun esikoista odotin, olin vielä opiskelijana - tein silloin diplomityötäni, suoritin vikoja kursseja, mutta oli myös samanaikaisesti ns. toinen jalka työelämässä ja tämän lisäksi rakensimme mieheni kanssa taloa, jota varten olimme saanet lainan, mutta välittömästi sen jälkeen alkoivat mieheni työpaikalla yt-neuvottelut, häs sai potkut ja lähti opiskelemaan itselleen uutta ammattia. Diplomityön viimeistely ja vikat kurssit jäivät tehtäväksi vauvan syntymän jälkeen, joka oikeastaan onnistui vasta, kun tytär aloitti päivähoidon vähän yli vuoden ikäisenä, samaan aikaan kun minä aloitin työt ja viimeistelin dippatyötäni.
En voi sanoa, että olisi ollut ihan stressitöntä aikaa tuo, mutta se tuntui oikeastaan haittavan vähiten, että rahaa oli niukasti. Enemmän haittasi se, että työ ja opintojen suorittaminen veivät hetkellisesti niin paljon aikaa kun tytär oli kumminkin niin pieni vielä. Oltiin oltu aikaisemminkin vähillä rahoilla opiskeluaikana, eikä vauvan tulo varsinkaan ensimmäisen vuoden aikana tilannetta huonontanut (jäi kaikkea muuta rientoa huomattavasti vähemmälle), mutta toisaalta mies oli vastaavasti silloin opiskelijana vielä ja oli myös lainanmaksut, vaikka se nyt ei ollut paljon sen enempää kuin vuokrakaan olisi ollut....enkä tosin ollutkaan ihan minimiäitiyspäivärahalla, koska töissä olin käynyt jo jonkin aikaa opiskelujen ohella ja loppuvaiheessa yhä enemmän. Jälkikäteen ajattelin, että miksei olisi voinut harkita lapsen tekoa jo aikaisemminkin opiskelun ohella (meille nimittäin raskaus oli suunnittelematon, mutta kyllä tervetullut asia).
Jotenkin tuntuu, että tuli tavallaan lorvittua korkeakoulussa vähän turhan monta vuotta ja olin 28 siinä vaiheessa kun oli valmistumassa ja tytär syntyi, että eipä varmaan lapsen saaminen jo aikaisemmassa opiskelujen vaiheessa olisi kuitenkaan loppujen lopuksi tuota valmistumisajankohtaa pahemmin siirtänyt - ehkä päinvastoin, koska olin huomattavasti motivoituneempi opiskelemaan ja valmistumaan ja tein asioita paljon tehokkaammin kuin ennen lapsen syntymää...äitiydellä voi olla tuollainenkin vaikutus!
Itse en oikein usko, että rahan määrällä on juurikaan merkitystä onnellisuuden kannalta, eikä lapsien tarvitse saada kaikkea yllinkyllin - vaikka sitä tavaraa kyllä kertyy aivan uskomattoman paljon kun isovanhemmat ja kummit ostelevat kaikenlaista...ollaan oikein jouduttu rajoittamaan välillä. Rakkaus ja lämmin, stressitön ilmapiiri ja aika yhdessä on paljon tärkeämpää. Mukavia asioita voi tehdä niin paljon yhdessä ilman rahaakin: käydä pustossa, metsäretkellä, rannalla - meillä tykätään kovasti kylpemisestä tai vaikka yhdessä leipomisesta. Tytär on innoissaan kun saa olla äidin pikku apuri vaikka kahvin keitossa tai pyykin pesussa. Ei hän osaa kaivata kalliita leluja tai harrastuksia. Mielikuvitusta kun riittää vaikka kävyllä leikkimiseen. Kukkien kerääminen ja marjojen poimiminen ja syöminen, hyönteisten ihmettely ym ovat mieluista puuhaa. Talvella on kivaa päästä pulkkamäkeen. Ei hän tiedä ovatko vaatteet käytettyjä vai uusia. Kerran toin hänelle työmatkalta tuliaisiksi rannalta keräämiäni simpukankuoria, jotka olivat kuin suurin arre, joita hän lajitteli purkista toiseen ja kuvitteli olevansa niiskuneiti ja keräävänsä rannalta näkinkenkiä. Tässä yritän vain sanoa, että menee useampia vuosia, ennekuin lapset alkavat kaivata tavaroita tai harrastuksia, joihin menee enemmän rahaa ja onhan se kiinni siitäkin minkälaisen arvomaailman haluaa lapsilleen opettaa.
Minusta on hienoa, että olette uskaltaneet hankkia lapsia myös opiskelun ohella. En usko sen olevan merkittävästi helpompaa työssäkäyville. Tsemppiä kaikille!