Onko sinun vanhemmuuttasi arvosteltu?

Tuli Facebookissa vastaan Hipp vauvanruoan myrkytysuutinen, johon jotkut sankarinaiset lähteneet kommentoimaan miten kukaan muutenkaan voisi tollaista myrkkyä lapselleen syöttää 🤦🏼‍♀️ Hipp on kuitenkin ihan tunnettu puhtaista aineluetteloistaan. Ja kuinka aina voi kuulemma pakata ruokaa mukaan. Ihania tälläset ihmiset joilla ei ilmeisesti ole elämää, eikä ymmärrystä, että joillain muilla sellainen voi olla.

Taisin ottaa tän lähes henkilökohtaisena arvosteluna, koska syötän lapselleni purkista ruokaa monesti useampanankin päivänä viikossa, ihan vaan ettei tarvi ostaa jotain hampurilaisateriaa, jota itse kiireessä syön, tai 7€ wrappia minkä poika hotkaisee hetkessä. Onneksi aiheesta oli jo tarpeeksi paljon kommentointia niin ei tarvinnut itse sekaantua 🫣
Minusta tuo myrkkyhomma menee jo arvostelun puolelle. Sen sanominen, että haluaa panostaa lapsensa terveyteen ja tehdä ruoat itse ei minusta olisi arvostelua.

Sinälläänhän meistä jokainen joutuu varmaan jossain asiassa menemään sieltä missä aita on vähän matalammalla. Minähän syön itsekin noita vauvojen soseita esimerkiksi töissä, kun ne pussit ovat niin hirveän käteviä välipaloja, jos ei ole muuta ruokaa tarjolla. 😅😂 Mutta se nyt asiana sinällään irrelevantti.
En vaan usko, että kukaan on itse niin täydellinen, että hoitaa joka ikisen asian omassa vanhemmuudessaan ja elämässä ylipäätään niin kovin täydellisesti. Sanoisin, että asiat on ihan hyvin, jos suurimman osan ajasta voi tuntea ylpeyttä sen pienen syyllisyydenpistoksen rinnalla (kun syötät sitä purkkiruokaa tai annat lapsen katsoa vähän liikaa telkkaria, että saat jonkun homman tehtyä). En menisi kuitenkaan syyllistämään vanhempia turvallisena pidettyjen tuotteiden käytöstä. On kuitenkin "vähän" eri asia syöttää lapselle pesuainetta kuin lastenruokaa. 😅 Siinä kohtaa voisi jo puhua myrkyttämisestä. 🙈
 
Mää kyllä ymmärrän, että joillekkin kaikki missä on lisäaineita tai kovin prosessoitua on "myrkkyä". Mutta ne saa olla sitä mieltä. Ja saa kummastella internetissä miksi minä ja muut syötetään myrkkyä purkista lapsillemme.🫠 Vapaa maa.

Joku ero tässä on, että mua ei liikuttais tippakaan noi kommentit ja @Selah sulla heräs halu alkaa puolustaan itseäsi tuntemattomille somessa. Osaatko sä analysoida miksi mahdollisesti näin? 😊 Ihan vain uteliaisuuttani, kiinnostaa tää vanhemmuuden syyllisyysteema.
 
Tässä juuri näkee sen kuinka paljon sävy vaikuttaa. Jos joku kertoo haluavansa antaa lapselleen itsetehtyä kotiruokaa, sitä tuskin kovinkaan moni pitää arvosteluna. Jos taas sanotaan ettei missään nimessä antaisi vauvalle myrkkyä tarkoittaen ihan tavallista ja yleisesti turvallista vauvanruokaa, se on mielestäni tosi paljon hyökkäävämpää eli tuntuu herkemmin arvostelulta. Sitten toki sekin, missä tilanteessa asian tuo ilmi. Jos keskustelunaiheena on yleisesti vauvan ruokkiminen on luonnollista kertoa antavansa itsetehtyä ruokaa. Jos taas vaikka täällä foorumilla olisi keskustelu "Mitkä on parhaita vauvanruokia?" siihen keskusteluun saattaa kotiruokakommentti tuntua muita arvostelevalta.

Ja siis toki voi pohtia, miksi jokin kommentti menee ihon alle. Mutta ilkeästi kommentoivat on ne, joiden pitäisi katsoa peiliin. Eli ihan yleisesti kulttuurillisesti toivoisin enemmän ihmisiltä muiden huomioonottoa keskustelussa eikä sitä ettei saisi välittää ilkeästä kommentoinnista. Onneksi täällä foorumilla on tosi hyvin muita kunnioittavaa keskustelua eikä tuollaista mihin Selah törmäsi. 😊
 
Mää kyllä ymmärrän, että joillekkin kaikki missä on lisäaineita tai kovin prosessoitua on "myrkkyä". Mutta ne saa olla sitä mieltä. Ja saa kummastella internetissä miksi minä ja muut syötetään myrkkyä purkista lapsillemme.🫠 Vapaa maa.

Joku ero tässä on, että mua ei liikuttais tippakaan noi kommentit ja @Selah sulla heräs halu alkaa puolustaan itseäsi tuntemattomille somessa. Osaatko sä analysoida miksi mahdollisesti näin? 😊 Ihan vain uteliaisuuttani, kiinnostaa tää vanhemmuuden syyllisyysteema.
Mielestäni purkkiruoan kutsuminen lisäaineiseksi ja kovin prosessoiduksi on harhaanjohtavaa. Vauvanruokia säädellään EU:ssa tosi tiukasti, ja esim Hipp ei käytä säilöntäaineita, keinotekoisia väri- tai aromiaineita. Mahdolliset lisäykset, kuten C-vitamiini, ovat ravintoaineita tai tuotteen säilyvyyttä tukevia, eikä sitä, mitä yleensä tarkoitetaan “lisäaineilla”. Prosessointi puolestaan tarkoittaa käytännössä kypsennystä, soseutusta ja sterilointia turvallisuuden varmistamiseksi. Se on ihan eri asia kuin pitkälle jalostettu aikuisten valmisruoka. No joo en ole ekspertti oikeasti näissä, mutta tälläinen mututieto ja ehkä ärsyttää tälläinen väärän tiedon kylväminen "myrkystä".

En koe yhtään syyllisyyttä purkista syötetyistä vihanneksista, näen sen olevan paljon terveellisempää kun mitä ympärilläni näen syötettävän lapsille. Ehkä mulla nousi lähinnä tarve puolustaa sellaisia uusia äitejä jotka ottaa stressiä helposti kaikesta pienestä ja mielestäni tämä on maailman turhin aihe syyllistää ketään. (joo, itsellä on vain yksi pieni lapsi, mutta olen seurannut läheltä yli 20 sisruksenlapsen kasvatusta, joten en koe olevani ihan uusavuton)
Toisilla on esim tosi vaikearuokahaluinen lapsi ja silloin on erittäin hyvä jos vaan syö jotain, tai niinkuin mulla puoliso jonka takia pitää matkustella ulkomailla ja muuten vaan päivän tapahtumia ei tiedä ennen aamua ja sitten pitääkin lähteä päiväksi jonnekkin 10 min varoitusajalla, ja koko päivä juosta ympyrää niin silloinkin on hyvä että lapsi syö jotain sinä päivänä vaikka itse ei juuri ehdi. Että pitäisikö kaikki joustamattomuus unohtaa ja keskittyä vain siihen että lapselle on tehnyt itse ruoan 🙄 Ehkä joillekin juuri se antaa elämään sisällön ja muu elämä onkin aina tiedossa viimeistään edellisenä päivä tai viikkona 🤷🏼‍♀️ Matkustaessakin eri jos olet omassa Airbnb:ssä ja siellä kokkailet omia ruokia puolipäivää, mutta kun majoitut sukulaisten ja ystävien luona jotka haluaa välttämättä antaa lapselle ties mitä (esim 9kk ikäiselle hedelmäkarkkeja) niin on hippusen helpompaa vaan esittää tiukkisäitiä ja sanoa että mun lapseni syö vaan tätä purkkiruokaa, koska siinä ei ole suolaa ja sokeria. (Suolattomia vauvanruokia ei muuten ihan helposti löydä ulkomailla kaupasta)

Ehkä vain ärsyttää se että ihmiset ajattelee kaikkien elävän kuten he itse, samalla taloudellisella ja ajankäytöllisellä tilanteella. Ja lapsien olevan samanlaisia kuin heidän lasten.
 
Mielenkiintoisia pointteja. Miulla on varmaan aika samanlainen suhtautuminen muiden ajatuksiin miun tekemisistä kuin @Tiitikkä sanoo, mutta en silti pidä sellaisesta syyllistävästä puheesta.

Minusta on ok sanoa esim, että purkkiruoka ei ole paras vaihtoehto vauvalle, mutta en ihan ymmärrä miksi pitäisi lähteä kommentoimaan ajatuksella "olet sekaisin, jos syötät purkkiruokaa lapsellesi". Ehkä tässäkin tulee se yleinen taso vs yksilöä syyllistävä. Vaikka sinällään minua ei kiinnosta mitä joku juuri minun tekemisistä ajattelee, kun koen olevani ihan tarpeeksi hyvä vanhempi, mutta en yleisesti pidä hyvänä pyrkimystä nousta muiden yläpuolelle.
 
Joo en itsekkään pidä tommosta kommentointia fiksuna tai mitenkään kehittävänä, jossa vaan halutaan omaa paremmuutta tuoda esille. Se ei ollu mun pointtikaan vaan ennemmin tarkoitukseni oli keskittyä siihen mihin voi todella vaikuttaa, eli omaan suhtautumiseen. Oon sen verran pessimisti (vai realisti..) että en jotenki usko että noi tommosen ylemmyydentuntoiset toisten haukkumiset on somemaailmassa loppumassa. 💩🙈
 
@Tiitikkä miulla on varmaan vähän samanlainen elämänfilosofia. Pyrin itse tekemään omat hommani hyvin ja olemaan hyvä ihminen, riippumatta siitä mitä muut tekevät. Se voi joskus vaikuttaa vähän passiiviselta, mutta stressaaminen kaikista maailman epäkohdista ja jatkuva moraaliposeeraaminen on jo ajatuksena tosi uuvuttava. 😅
 
Mielestäni purkkiruoan kutsuminen lisäaineiseksi ja kovin prosessoiduksi on harhaanjohtavaa. Vauvanruokia säädellään EU:ssa tosi tiukasti, ja esim Hipp ei käytä säilöntäaineita, keinotekoisia väri- tai aromiaineita. Mahdolliset lisäykset, kuten C-vitamiini, ovat ravintoaineita tai tuotteen säilyvyyttä tukevia, eikä sitä, mitä yleensä tarkoitetaan “lisäaineilla”. Prosessointi puolestaan tarkoittaa käytännössä kypsennystä, soseutusta ja sterilointia turvallisuuden varmistamiseksi. Se on ihan eri asia kuin pitkälle jalostettu aikuisten valmisruoka. No joo en ole ekspertti oikeasti näissä, mutta tälläinen mututieto ja ehkä ärsyttää tälläinen väärän tiedon kylväminen "myrkystä".

En koe yhtään syyllisyyttä purkista syötetyistä vihanneksista, näen sen olevan paljon terveellisempää kun mitä ympärilläni näen syötettävän lapsille. Ehkä mulla nousi lähinnä tarve puolustaa sellaisia uusia äitejä jotka ottaa stressiä helposti kaikesta pienestä ja mielestäni tämä on maailman turhin aihe syyllistää ketään. (joo, itsellä on vain yksi pieni lapsi, mutta olen seurannut läheltä yli 20 sisruksenlapsen kasvatusta, joten en koe olevani ihan uusavuton)
Toisilla on esim tosi vaikearuokahaluinen lapsi ja silloin on erittäin hyvä jos vaan syö jotain, tai niinkuin mulla puoliso jonka takia pitää matkustella ulkomailla ja muuten vaan päivän tapahtumia ei tiedä ennen aamua ja sitten pitääkin lähteä päiväksi jonnekkin 10 min varoitusajalla, ja koko päivä juosta ympyrää niin silloinkin on hyvä että lapsi syö jotain sinä päivänä vaikka itse ei juuri ehdi. Että pitäisikö kaikki joustamattomuus unohtaa ja keskittyä vain siihen että lapselle on tehnyt itse ruoan 🙄 Ehkä joillekin juuri se antaa elämään sisällön ja muu elämä onkin aina tiedossa viimeistään edellisenä päivä tai viikkona 🤷🏼‍♀️ Matkustaessakin eri jos olet omassa Airbnb:ssä ja siellä kokkailet omia ruokia puolipäivää, mutta kun majoitut sukulaisten ja ystävien luona jotka haluaa välttämättä antaa lapselle ties mitä (esim 9kk ikäiselle hedelmäkarkkeja) niin on hippusen helpompaa vaan esittää tiukkisäitiä ja sanoa että mun lapseni syö vaan tätä purkkiruokaa, koska siinä ei ole suolaa ja sokeria. (Suolattomia vauvanruokia ei muuten ihan helposti löydä ulkomailla kaupasta)

Ehkä vain ärsyttää se että ihmiset ajattelee kaikkien elävän kuten he itse, samalla taloudellisella ja ajankäytöllisellä tilanteella. Ja lapsien olevan samanlaisia kuin heidän lasten.
On myös näitä ruokafanaatikkoja (en tarkota tätä pahalla, mun silmin vaan liika on liikaa😁) joille esim tietyt öljyt on yhtä kuin myrkkyä. Sitä tässä tarkoitin, että joillakkin on todella tarkkaa että millaista ruokaa syövät ja syöttävät lapsilleen ja ovat kauhuissaan kun muut "vetää mitä sattuu". Mutta jotenkin mulla on täysi rauha tollasen kanssa. Niinkuin aivan yks lysti, lähinnä tulee sellainen harmitus että voikohan ihminen hyvin jos on liian keskittynyt yhteen asiaan. Ja että osaako sitten tarvittaessakaan ottaa joskus edes rennommin ja syöttää sille lapselle vaikkapa sen kaupan soseen.

Uusille äideille toivon minäkin sitä, että eivät joutuisi elämään raastavassa paineessa, jatkuvasti syyllisyyttä kokien. Itse vaan vinkkaan ennemmin näissä keskusteluissa sen ratkaisun, että kannattaa sulkea se some. Niinkuin ihan oikeasti, jos meinaa käydä yhtään raskaaksi. Ei lue niitä juttuja. Koska some on täynnä tommosta ihme vänkäämistä ja törkykommentteja. Vaihtoehdot oikeastaan on se, että joko niitä ei lue ollenkaan tai jos lukee niin muistaa omat realiteetit, on itselle armollinen ja sinut niiden omien arvojen ja valintojen kanssa. Muuten syyllisyys, ahdistus ja ärsytys voi pilata lukuisat päivät. 👎💔
 
Nuo someasiat ovat jokseenkin kaukana miun maailmasta, kun en varsinaisesti somea käytä, enkä ole niin kovin innostunut lueskelemaan mitään blogeja tms. Mielipide miulla kyllä löytyy siihen asiaan, eikä se ole kovin ruusuinen.😅
Pahin kirosana on miusta lyhytvideot, joiden katsomista en voi käsittää. Ne ovat kuin liioiteltuja mainoksia, mutta ilman oikeaa sisältöä. Opiskelussa olen järkyttynyt siitä, kuinka paljon videoita on nykyään ujutettu oppimateriaaleihin. En käsitä miksi minun pitää tuhlata 10min sellaisen asian kuuntelemiseen minkä lukisin kahdessa. 🙄

Ja miten nivon tämän itse aiheeseen, niin uskon, että liika somen kuluttaminen tekee ihmisten hyvinvoinnille hallaa ja ihmiset jotka voivat huonosti, levittävät eteenpäin omaa surkeaa oloaan siellä somessa. Muna vai kana, mutta olen päättänyt itse pysyä erossa sellaisesta, minkä koen pääsääntöisesti olevan pahasta. 🤷🏼‍♀️
 
Takaisin
Top