Oireita, oireita..
- Ketjun aloittaja Lovehearts_
- Aloituspäivämäärä
Viime yö oli katastrofi. Mua närästi niin paljon, että jouduin olemaan puoli-istuvassa asennossa ja en tietenkään saanut nukuttua kun pieniä pätkiä 
Jotenkin sitä toivoi, että toinen kolmannes menisi helposti ja mukavasti, mutta kyllä tässäkin kaiken maailman vaivaa vaan on...
Jotenkin sitä toivoi, että toinen kolmannes menisi helposti ja mukavasti, mutta kyllä tässäkin kaiken maailman vaivaa vaan on...Onko täällä muita hormonihirviöitä? Mulla on nyt muutama päivä/viikko mennyt aivan julmetuissa hormonimyrskyissä. Olen ollut tosi itkuherkkä ja itkenyt oikeastaan melkeinpä kaikelle. Pahimmat on jotkut tv-ohjelmat, kuten katastrofin anatomia ja vauvaohjelmat, joissa synnytetään. Tänään sitten sain hirveän hepulin siitä, kun eräs sukulaiseni oli kertonut raskaudestani muille sukulaisille ilman lupaani. Säikähdin itsekin reaktiotani, joka oli tasoa "maailmanloppu käsillä". Kuuluuhan tämä asiaan? Vai pitääkö huolestua?
Hellu, Luulenpa että kuuluu asiaan. Oon itse todella herkkä ja temperamenttinen muutoinkin luonteeltani mutta nyt raskausaikana tää on kyllä saanut aivan uudet mittasuhteet. Itken aivan ihme jutuista, niin hyvässä kuin pahassa. Ja ne raivokohtaukset..
Tänään huomasin sosekeittoa tehdessäni että meidän sauvasekoitin oli hajalla ja täytyi pyytää miestä ojentamaan blenderi ylähyllyltä. (Meidän tuolit keikkuu eikä niille uskalla masun kanssa nousta) Miehellä oli omat puuhat kesken ja tiuski siihen jotain äkäiseen sävyyn, mistä loukkaannuin niin verisesti että menin itkeä parkumaan. Itkulle ei näkynyt loppua, eikä raivolle jonka vallassa olin. Myöhemmin mies toi valmiin keiton ja leipäpalan ihan mulle ja totesi että "vauvallakin on nälkä". Oli hippasen lähellä että oli keitot pitkin seiniä.. en siis voinut antaa periksi ja syödä kun suututti niin h*tokseen!
(Ja tiedän kyllä että ylireagoin..)
Tänään huomasin sosekeittoa tehdessäni että meidän sauvasekoitin oli hajalla ja täytyi pyytää miestä ojentamaan blenderi ylähyllyltä. (Meidän tuolit keikkuu eikä niille uskalla masun kanssa nousta) Miehellä oli omat puuhat kesken ja tiuski siihen jotain äkäiseen sävyyn, mistä loukkaannuin niin verisesti että menin itkeä parkumaan. Itkulle ei näkynyt loppua, eikä raivolle jonka vallassa olin. Myöhemmin mies toi valmiin keiton ja leipäpalan ihan mulle ja totesi että "vauvallakin on nälkä". Oli hippasen lähellä että oli keitot pitkin seiniä.. en siis voinut antaa periksi ja syödä kun suututti niin h*tokseen!
(Ja tiedän kyllä että ylireagoin..)
Et tosiaankaan ole yksin. :)
Ja on täällä varmaan muitakin vai onko?
En tosiaan tiedä mikä ihme tää on.. Se miten tuolla tavalla keittää yli ihan 100 lasissa.
Hormoonithan ne tuon aiheuttaa.. Esikoisesta olin itse tyyneys mutta toista on tää kakkosen odotus. Mies parka.
Ja on täällä varmaan muitakin vai onko?
En tosiaan tiedä mikä ihme tää on.. Se miten tuolla tavalla keittää yli ihan 100 lasissa.
Hormoonithan ne tuon aiheuttaa.. Esikoisesta olin itse tyyneys mutta toista on tää kakkosen odotus. Mies parka.
Mulla ei ole vielä nuo myllerrykset iskeneet. Esikoisesta muistan elävästi sen tunteen kun olin jostain syystä päättänyt että haluan lannoittaa kasvihuonekasvit yhdellä tietyllä lannoitteella ja kun sitä ei mistään kaupasta löytynyt. Olin käynyt jo tosi monessa ja lopulta oltiin Hongkongissa ja kun tuijotin niitä hyllyjä että ei täälläkään niin tuli sellainen kaiken yli vellova raivo että teki mieli repiä kaikki ne perkeleen kastelukannut sieltä vastapäisestä hyllystä alas. En repinyt mutta se tilanne on jäänyt hyvin mieleen :D
Esikoisesta myös kerkesin kehua kaverille et ei mulla mitään hormoni-itkuja ole ollut. Tyyliin seuraavana päivänä Arttu wiskari esiintyi yhdessä kesätapahtumassa ja mökkitie kappaleessa paikallinen lapsikuoro lauloi hänen kanssa. Silloin mulla hanat aukesi ja itkin ja nauroin (hullua tilannetta kun kyyneleet vaan tuli) samaan aikaan ja mies tuijottaa suu auki vieressä ja tiuskin sille et ne aurinkolasit nyt tänne ennenku joku näkee.. Siinä se loppukonsertti meni sitten itseä keräillessä ja kyyneleitä pyyhkiessä.
Hienoja muistoja :D
Esikoisesta myös kerkesin kehua kaverille et ei mulla mitään hormoni-itkuja ole ollut. Tyyliin seuraavana päivänä Arttu wiskari esiintyi yhdessä kesätapahtumassa ja mökkitie kappaleessa paikallinen lapsikuoro lauloi hänen kanssa. Silloin mulla hanat aukesi ja itkin ja nauroin (hullua tilannetta kun kyyneleet vaan tuli) samaan aikaan ja mies tuijottaa suu auki vieressä ja tiuskin sille et ne aurinkolasit nyt tänne ennenku joku näkee.. Siinä se loppukonsertti meni sitten itseä keräillessä ja kyyneleitä pyyhkiessä.
Hienoja muistoja :D
Ihan normaalia on, terveisin hormoonihirviö! :D
Minä en "normaali tilassa" ole kovinkaan tunteikas/itkuherkkä ja hermojakaan ei ihan miinutissa saa multa menemään, MUTTA raskauden myötä ihan päinvastoin... Nykyään itken joillekin biisien sanoille, kuten nopsajalan lupaan olla (tämän mieheni soittanut meidän seurustelun alkuaikoina ja todennut että hänen ollessa töissä ja kuullessaan biisin, minä tulin biisistä mieleen, tällöin en herkistynyt). Samoin nuo tv- ohjelmat mulle tosi pahoja, kuten mainitsemasi ohjelmat missä synnytetään ja hääohjelmat :D
Ja auta armias jos joku asia ei mee niin kuin oon miettiny/ suunnitellu, niin hermot menee ja se on ihan niin kuin maailmanloppu. Jopa miehen nukkuminen pitkän työputken/ useamman peräkkäisen pitkän työpäivän jälkeen voi ärsyttää pahinpana päivänä kun joudun itekseen herätä hoitamaan esikoista ja miehellä vapaa sinä päivänä :D Kyllä nämä tunnemyllerrykset varmasti jossain vaiheessa raskauden jälkeen tasottuu
Ihana! :D Voin niin kuvitella tän tilanteen x)
Mä olen normaalisti tasaisen rauhallinen. Mua ei liikuta juuri mikään. Mä en itke liikutuksesta, vois melkein sanoa, että en koskaan.
Meillä on nyt 2v2kk lapsi, joka ei osaa puhua. Se oppi eilen sanomaan hei hei vilkuttaessaan. Tänään oltiin urhriluliikkeessä ostamassa sählypalloa ja lähdettiin pikku pussi kädessä kaupasta ulospäin. Lapsi käänty ympärin ja juoksi kassalle vilkuttamaan ja sanoi hei hei. Purskahdin liikutuksesta itkemään siellä kaupan tuulikaapissa, huoh!
Pahinta on kyllä se kun katsotaan jotain lasten piirtosohjelmaa ja siinä päähenkilö onnistuu tekemään jotain hienoa tai vaikeaa, niin mulla valuu kyyneleet silmistä...noloo :)
Suuttumiseen tai mielen pahoittamiseen ei tunnu vaikuttavan hormoonit, ainakaan suuttumiseen, mutta toi liikuttuminen...
Meillä on nyt 2v2kk lapsi, joka ei osaa puhua. Se oppi eilen sanomaan hei hei vilkuttaessaan. Tänään oltiin urhriluliikkeessä ostamassa sählypalloa ja lähdettiin pikku pussi kädessä kaupasta ulospäin. Lapsi käänty ympärin ja juoksi kassalle vilkuttamaan ja sanoi hei hei. Purskahdin liikutuksesta itkemään siellä kaupan tuulikaapissa, huoh!
Pahinta on kyllä se kun katsotaan jotain lasten piirtosohjelmaa ja siinä päähenkilö onnistuu tekemään jotain hienoa tai vaikeaa, niin mulla valuu kyyneleet silmistä...noloo :)
Suuttumiseen tai mielen pahoittamiseen ei tunnu vaikuttavan hormoonit, ainakaan suuttumiseen, mutta toi liikuttuminen...
Eikä, meinasin yks päivä ostaa sims4:sen :D kolmonen löytyy jo pleikkarilta :D
Nyt tuli eka oksennus mulla tänä aamuna. Mulla katos jo kuukausi sitten se jatkuva huonovointisuus. Mutta tilalle tuli semmonen hetkittäinen yökkäysrefleksi pahoista hajuista tai jos ei saa nielastua / sylkästyä jotain riittävän nopeasti pois suusta tai takahampaiden pesu.
Äskettäin vaihdoin roskapussia keittiön roskikseen, enkä saanut riittävän nopeasti haisevaa pussia pois käsistä ja aloin yökkimään, yrjöthän siinä sitten lensi. Mulla on vaikeuksia laittaa astioita likaiseen ja haisevaan koneeseenkin. Olen tähän mennessä vaan onnistunut lopettamaan homman ekaan yökkäykseen.
Toivottavasti ei toistu useammin tai ainakaan missään julkisella paikalla.
Huh, olipa inhottavaa!
Äskettäin vaihdoin roskapussia keittiön roskikseen, enkä saanut riittävän nopeasti haisevaa pussia pois käsistä ja aloin yökkimään, yrjöthän siinä sitten lensi. Mulla on vaikeuksia laittaa astioita likaiseen ja haisevaan koneeseenkin. Olen tähän mennessä vaan onnistunut lopettamaan homman ekaan yökkäykseen.
Toivottavasti ei toistu useammin tai ainakaan missään julkisella paikalla.
Huh, olipa inhottavaa!
Huh, en siis oo ainut :D meillä harmillisesti oo konetta millä pelata. Yks levy löytyis mut ei sitä koodia :'(
Onkos muilla lokakuisilla ollut muljahteluja sydämessä? Esikoisesta muistan että oli jotain rytmihäiriön tyyppistä loppua kohden.
Nyt mulla kuitenkin myös "väristää", paremmin en osaa selittää. On ollut todella stressaavat ja henkisesti raskaat kaksi päivää, ehkä siinä osasyy.
Nyt mulla kuitenkin myös "väristää", paremmin en osaa selittää. On ollut todella stressaavat ja henkisesti raskaat kaksi päivää, ehkä siinä osasyy.
On ollut mullakin kummallisia tuntemuksia sydämessä, just sellaisia muljahteluita ja ihmeellisiä värinöitä. Ei mitään pitkäaikaista, menee muutamassa minuutissa ohi, kun lepää hetken. Eivät ole läheskään jokapäiväisiä kuitenkaan, enkä ole niistä osannut huolestua sen kummemmin, kun muita oireita ei ole, esim. hengenahdistusta tai kipua.
Ei ole Miitu muuten tällaisia ollut. Oli muistaakseni edellisissäkin raskauksissa jotain tällaista, mutta harvoin silloinkin. Nytkään ei ole ollut kuin ehkä neljä kertaa. Välillä tuntuu kuin sydän meinais ponkaista rinnasta ulos, tykyttää hetken tiuhaan. Sekin menee alle minuutissa kuitenkin ohi.
Mulla oli viime raskaudessa joskus rv15 tienoilla, sillon kävin paniikissa työterveyden kautta sydänfilmissäkin. Ei siinä mitäön näkyny, lihasperäisiä ilmeisesti olivat. Nytkin oli joku viikko sitte samantyylistä, meni ohi muutamassa päivässä. Imetysaikanakin oli, mut olin kyllä sillon niiiin jumissa.