Oireet

Mulla ei oo tissit kipeät. Ei ollut kyllä muistaakseni kuopuksenkaan raskaudessa. Mutta, uusi oire: jota ei ekaa ja tokaa odottaessa ollut: yöhikoilu. Oon nyt kahtena yönä herännyt siihen, että yöpaita on ihan likomärkä, samalla tavalla kuin joskus kuumeisena. Ensin pelkäsin jopa keskenmenoa, mutta google kertoi, että tällainen hikoilukin voi olla erityisesti alkuraskaudessa. Päivällä aina välillä palelen, mutta palelen aina muutenkin herkästi, joten siinä nyt ei ole mitään uutta.
Täällä sama! Päivät palelua ja yöt hikoilua 😅
 
Täällä oli ensimmäisen kanssa toi yö hikoilu ihan jäätävää alkuraskaudessa, ihan kun olis suihkun alla just ollut. Kesti reilu viikon ja sen jälkeen tuli silloin tällöin puoleen väliin raskautta.
 
Nää menkkamaiset jomottelut on kyllä välillä todella kuumottavia. Heräsin viime yönä melko koviin jomotteluihin ja olin jo ihan varma, että kesken meni. Oon ollut kerran aiemmin raskaana ja se meni varhaisessa vaiheessa kesken just noin, että heräsin yöllä jomotteluihin ja sit vessakäynnillä alkoi kunnon vuoto. Tänään jäi onneksi vaan jomotteluihin. Muutenkin tulee nyt oikein kytättyä näitä oireita, toivottavasti jossain vaiheessa tulee vielä se hetki, kun osaa oikeasti vähän löysätä nutturaa ja alkaa vaan nauttimaan tästä.
 
Joo, sama täällä palelun suhteen. Hikoilua ei tosin oo öisin ollut, mut huomaan et tissit hikoilee aiempaa enemmän. :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Oon ottanut lähes joka päivä päikkärit ja kaikin puolin ollut veto pois. Pahaolo yltyy ikäväksi jos syömisväli venähtää. Nyt huomaa että pitää olla tosi tarkkana syömisen kanssa, kolme tuntiakin meinaa olla liian pitkä väli. Tänään meinas tulla ennen lounasta niin nälkä, pahaolo ja pyörryttävä olo ennen lounasta, et tuli jo ahdistus kun mies jätti lapsen ruokkimisen mulle samassa hötäkässä... :No Evil Monkey:
 
Täällä pahoinvointi teki jo eilen vähän tuloaan ku en oo kerenny tänään oikein syömään enkä eilenkään. Töissä jotenki joutaa paremmin syömään kuin kotona. Lapsi vielä räpsytteli aamulla valoja niin teki sekin pahaa, kiva ku tänään just juhlitaan 2v synttäreitä 😬 onneks voi vähän naukkailla joka välissä ruokaa suuhun. Anoppi ja appiki aikoo jäädä yöksi, toivottavasti ne ei tajua mitään.

Oon aikamatkaillu täällä vau keskusteluissa omiin kommentteihin ja todennu, että eskoisestakin oli plussan tienoolla pahaa pahoinvointia, joka sitten väistyi ja alkoi uudestaan lievänä/satunnaisena myöhemmin. Myös mies muisteli, että oon ollu tosi epävarma koko alkuraskauden myös esikoisesta ja upotin varmaan puoli tonnia moneen neuroosiultraan, nyt yritän selvitä yhdellä 😅

Mullaki oli tota paineen tunnetta alavatsalla, mutta se on hävinnyt. Silti välillä mahaa nipistelee. Välillä unohtaa olevansa raskaana, tää aika vaak tuntuu matelevan
 
Muakin on palellut ja hengästyttänyt pian plussasta asti sekä juilinut vatsaa enemmän ja vähemmän. Nyt sen eilisen pikkuvuodon jälkeen ei oo ollu muuta ku pelkkiä raskausoireita, yökötys ja vetämättömyys on kyllä pahentunut. Hedelmät ja kasvikset tuoksuu ihanalle! 😍
 
Oireet vahvistuu kokajan ❤️ nyt ei tarvi enää kokeilla tissejä, ovat ihan hirveän kipeät 😵‍💫 pahoinvointia on säännöllisesti eikä syöminen oikeen auta, aamut ja iltapäivät pahimmat. Oon ihan turvoksissa joka puolelta eikä toivoakaan et mahan sais ängettyä tiukempiin housuihin. Mies oli tosi ihana ja vei mut vähän väkisin vaateostoksille ja löydettiin parit mukavuushousut mitkä menee siihen asti kunnes tulee oikeille äitiysvaatteille tarve ❤️
 
Jos ne jomottelut helpottaa levossa ni pitäis olla normaalia ❤️ itellä kans jomottaa alamahaa aika kovastikin välillä kun on liikkeellä ja kun kääntää liian nopeesti kylkeä ni vihloo ihan kunnolla sivuilta. Oireet kyl tulee ja menee ja vähän hövettää myöntää et salaa puristelen tissejä et onhan ne vielä kipeät 🙈😂 kai muutkin teette niin 🙈😂
Tää nauratti mua niin paljon koska todellakin teen samaa niin ihana että on muitakin 😂😂 nyt on kyllä tissikipu selvästi aiemmasta vähentynyt mikä heti pistää huolettamaan.

Lamaannuttava väsymys on kyllä läsnä myös täällä, ihan viimeistään ysiltä pakko mennä illalla nukkumaan 😴 Yöunetkin on erityisesti aamuyöstä tosi katkonaisia. Pahoinvointi on lievää kuten esikoisenkin kohdalla mutta kyllä se aina tasaisin väliajoin muistuttelee.
 
Ja täällä myös kauhee palelu on ollut läsnä jo heti plussaamisesta lähtien!
 
En tiedä johtuuko raskaudesta vai mistä mut plussaamisen jälkeen suolisto on ollu ensin ummella ja sit ripulia pari päivää ja ummella ja kierre vaan jatkuu 😵‍💫 mikään ei oikeen tunnu auttavan. Kuituja on ruokavaliossa ja juon nesteitä. Ärsyttävää 🙈
 
Onko palelu myös yksi oire 😱 nimimerkillä mä valitan kotona joka pvä että on kylymä ja laitan vaan takkaan lisää puita 🤣
 
Mulla kans maha todella kovalla, niihin kipuihin herään öisin useamman kerran. Useampaa lääkevalmistetta ja kuivattuja luumuja oon jo kokeillu mutta ei mitään apua
 
En tiedä johtuuko raskaudesta vai mistä mut plussaamisen jälkeen suolisto on ollu ensin ummella ja sit ripulia pari päivää ja ummella ja kierre vaan jatkuu 😵‍💫 mikään ei oikeen tunnu auttavan. Kuituja on ruokavaliossa ja juon nesteitä. Ärsyttävää 🙈
Mulla on muuten samaa! Esikoisen raskaudessa oli myös, mut lähinnä ripulia alkuun ja vatsa meni herkästi sekaisin milloin mistäkin ruuasta. Kaikkea sitä saakin yksi pieni pisteen kokonen tyyppi aikaan. 😵‍💫😅
 
En tiedä johtuuko raskaudesta vai mistä mut plussaamisen jälkeen suolisto on ollu ensin ummella ja sit ripulia pari päivää ja ummella ja kierre vaan jatkuu 😵‍💫 mikään ei oikeen tunnu auttavan. Kuituja on ruokavaliossa ja juon nesteitä. Ärsyttävää 🙈
Mulla on kans vatsa selvästi normaalia kovemmalla vaikka ei nyt varsinaisesta ummetuksesta voi puhua. Mut normaali tilanteeseen nähden on tapahtunut muutos 😅 muutaman kerran on nyt kun on syönyt esim. hamppariaterian niin on karmeiden vatsakipujen saattelemana mennyt sekaisin 🥴 esikoisen raskaudessa vatsa kesti vaikka ja mitä eikä menny sekaisin semmosista mistä normaalisti menisi eli oli ihan positiivinen muutos silloin 😁
 
Mä tulen varovaisesti tänne kanssa kurkkimaan, kun kaksi viivaa tuli testiin. Mutta mulla ei ole mitään oireita, ei siis yhtään mitään. Oon myös salaa puristellut rintoja, josko edes vähän tuntuis,mut ei 🤦‍♀️
Että kovin luottavainen olo tähän hommaan ei nyt ole!
 
Täälä yks oireeton 😁
Toisin palellu jonkin verran mut sekin voi olla mistä vaa 🤔

Esikoisen raskaudesta aina naureskelin et jos ei olisi maha kasvanut en olisi tiennyt olevani raskaana
 
Mä tulen varovaisesti tänne kanssa kurkkimaan, kun kaksi viivaa tuli testiin. Mutta mulla ei ole mitään oireita, ei siis yhtään mitään. Oon myös salaa puristellut rintoja, josko edes vähän tuntuis,mut ei 🤦‍♀️
Että kovin luottavainen olo tähän hommaan ei nyt ole!
On ihan normaalia, ettei ole mitään oireita. Onnea plussasta ja tarrasukkia😊
 
Täällä tais mennä kesken. 😭 Aamulla oli pieniä vatsakramppeja ja nyt alko vuoto... Semmosta pienen pientä rusehtavaa tai vaaleanpunertavaa on joskus ollut valkovuodon seassa aiemmin joku yksittäinen tippa, mutta nyt ei oo ollut ainakaan viikkoon mitään ja yhtäkkiä alko vuotaa vähän enemmän. Hyytymiä siinä ei oo kyllä joukossa vielä... En uskaltanut mennä töihin, kun pelkäsin et jos siellä alkaa yhtäkkiä joku Niagaran putous ja hirveet kivut ... 😵‍💫 Kun en yhtään tiedä mitä odottaa keskenmenolta (nyt ois 7+4). Pahoinvointi alko hellittää jo eilen.. Huono omatunto kun en tiiä oisko pitänyt vaan mennä töihin vai ei ja tietysti nyt on sunnuntai ja vuoto alko tunti ennen töihin lähtöä... 😵‍💫
 
Takaisin
Top