Oireet

Yrttiteetä tekisi mieli

Näppärä viestien naputtelija
Onko teillä mitään oireita joita yhdistäisitte raskauteen? Mulla ei vielä mainittavia, paitsi ehkä lisääntynyt unen tarve ja nukahtamisherkkyys - taisin torkahtaa jokaisella yli 30min kestäneellä automatkalla, ja suorastaan nolottaa miten paljon jouduin tappelemaan itseni kanssa pysyäkseni hereillä läpi kumppanin sukulaisen hautajaisten, kun en pystynyt seuraamaan vieraskielisiä muistopuheita 😕

Melkein kuin olisi narkolepsia iskenyt, mutta parempi varmaan niin että saa nukuttua silloin kun on väsynyt.
 
Mulla nyt oireena menkkajomoja/tuntemuksia alavatsalla, palvelua, heikotusta ja alkavaa pahoinvointia. Väsyttää myös, kun en oo oikein hyvin saanut nukuttua ja varmaan liittyy tähän raskauteenkin.

Ois ihana, kun oireita olisi silleen sopivasti niin ettei tartteis pelätä keskenmenoa, mutta ei liikaa. Turha varmaan toivoa, kun mun keho reagoi aina voimakkaasti raskauteen.
 
Joo, noita alavatsan vihlaisuja on täällä myös. (Ei tullut mieleen erityisemmin mainita, ehkä koska ne tuntuvat ajatuksena pelottavilta mutta toisaalta niitä oli myös viimeksi.) Ja ehkä ihan hitusen sellaista että tulee tavallista herkemmin huimaava olo, mutta tämä on niin vähäistä etten plussaamatta olisi kiinnittänyt mitään huomiota asiaan.
 
Rinnat on ehkä keskimääräistä aremmat ja nälkä tulee nopeammin (tai sitten eilisestä jäi energiavaje kun ei onnistunut säännöllisesti syömään), eli ehkä tässä vielä on toivoa vaikka aamun testit vähän tänään huolta aiheuttivatkin (vahvistuminen dpo13-15 tosi vähäistä dpo11-13 väliin verrattuna).

Edit. Nyt kun hoksasin verrata kontrolliviivan väriä kuivista testeistä, vaikuttaa siltä että dpo 15 virtsa oli vaan selvästi laimeampaa kuin dpo13. Ja nännien arkuus muuttui yöllä selvemmäksi (peiton reuna tuntui epämiellyttävän painavalta kun kangasta osui siihen kohtaan yhtään isompi kumpu), eikä aamukahvia tehnyt mieli juoda loppuun. Eli eiköhän täällä ole kaikki ihan hyvin.
 
Muokattu viimeksi:
@Yrttiteetä tekisi mieli mä ainakin uskon vahvasti että siellä on kaikki kunnossa! Noilla RFSU:illa muutenkin tosi monet kirjoittaneet ja laittaneet kuviakin, miten huonosti se vahvistuminen usein niissä näkyy. 😊

Mulla ihan älyttömän huono olo taas. Ihmettelen tätä, kun onnistuneessa raskaudessa oli kuvotusta vain hyvin lievänä ja paljon myöhemmässä vaiheessa kuin nyt tässä. Keskenmenneissä ei ollut kuvotusta ollenkaan. Ja nyt on oksettanut jo dpo 12 alkaen. Eilen oli vähemmän, mutta nyt taas tuntuu että laatta lentää ihan koska tahansa 🤢
 
Itselläni oli aiemmin pientä kramppausta ja epämukavuutta, mutta nyt oireet melkein kokonaan poissa. Yöhikoilu tullut tilalle ja olenkin nyt herännyt parina edellisyönä ihan hikisenä😅
Tätä muuten on mullakin ollut. Illalla paleltaa hurjasti ja sitten yöllä heräilee hiestä märkänä.
 
Täällä myös ensimmäinen oikea pahoinvoinnin puuska iltapäivällä. Mulla on usein lievää etomista pitkin kiertoa, kuten myös edellisessä raskaudessa, ja vaikuttaa siltä että se äityy erityisesti stressaavina hetkinä. Onneksi meni nopeasti ohi eikä ainakaan vielä jäänyt pysyvämmäksi vieraaksi.
 
Mä oon nukkunut tosi huonosti, heräilen yöllä vähän väliä. Normaalisti oon siis hyvä nukkumaan, mutta muistelisin että viimeksikin alkuraskaudessa oli samaa.
On tullut myös sellasia nopeasti ohi meneviä pahoinvointeja 😁
 
Mulla on kans ollut väsymystä varsinkin iltaisin. Unet on tosi juonellisia ja elokuvamaisia, en tiedä kertooko se hyvästä vai huonosta unenlaadusta… Alavatsaa jomottelee välillä. Ehkä huomattavin oire on rintojen kihelmöinti/jomottelu, vähän samantyyppinen tunne kuin maidon nousu.
Vielä ei oo pahoinvointia ollut, saa nähdä tuleeko. Ekassa raskaudessa jouduin halaamaan pyttyä joka aamu muutaman viikon ajan.
 
Itselläni oli aiemmin pientä kramppausta ja epämukavuutta, mutta nyt oireet melkein kokonaan poissa. Yöhikoilu tullut tilalle ja olenkin nyt herännyt parina edellisyönä ihan hikisenä😅
Tästäköhän se mullakin johtuu että aamulla herätessäni olen ihan hiessä? En olisi kyllä osannut yhdistää raskauteen 😋

Parin huonosti nukutun yön jälkeen kyllä ihana herätä 'univarastot täynnä' - uniani en kyllä muista.

Muua vaivasi edellisessä raskaudessa paha ummetus/turvotus, jota olen yrittänyt ennaltaehkäistä juomalla vähän enemmän vettä ettei johtuisi ainakaan kuivumisesta. Tuntuu että sitä kyllä menee enemmän kuin aiemmin (ja sitten vastaavasti pissalla tulee käytyä useammin).
 
Mulla viikot aivan alussa. Kemiallisen jälkeen en ole ihan perillä missä kohtaa raskautta mennään päivissä. Sovellukset laskee 3+5 tänään. Raskaustestit positiivisia, toissapäivänä tikussa kaksi viivaa, heikohko kylläkin vielä ja eilen tein digitestin raskaana (1-2vkoa). Tiesin heti oireista olevani raskaana. Kipeät rinnat (myöskin kyllä normikierrossa, mutta nyt enemmän), ilmavaivat ja on muuten pahan hajuisia!!🤣, oli sama viime kierrossa joka oli kemiallinen. Väsyttää aivan todella paljon, jos voisin, nukkuisin varmaan koko päivän. Herään aamuyöllä 3-5 aikaan vessaan. Ei pysty pidättämään aamuun asti. Koko ajan on kylmä, varsinkin iltaisin. Mulla on KOLME peittoa kun menen nukkumaan. Lämpöä ei voi lisätä koska mies kertoo paistuvan🥵😂 naamaan on tullut finnejä. Alavatsalla ollut koko ajan sellainen olo että siellä on joku matkassa, painon tunne? Välillä kuin menkkakipuja vatsalla. Alaselkä on myös välillä kipeänä. Nämä oireet nyt ainakin toistaiseksi. Väsymys on se joka haittaa kyllä arkea melko paljon kun töissäkin käytävä :( katsotaan miten tämän raskauden käy. Raskaudun (vieläkin) helposti mutta olen myös vuosia sitten saanut keskenmenon ja viime kierron kemiallinen sai taas vähän pelkäämään.
 
Hieman etoillut, unettomuus näköjään uudelleen iskenyt (viime raskaudessa jouduin sairaslomalle). Välillä jotain alavatsan tuntemuksia ollut.
 
4vk kestäny flunssa, joka nyt viimein alkas taittua antibiootin voimalla. En muista millon oisin näin kauheeta flunssaa sairastanut. 😬 Alaselässä- ja alavatsalla kipuja vaihtelevasti. Vatsanturvotus, en kyllä muista oliko viimeksi jo näin voimakasta alusta saakka. 😅 Närästystä, tosi lievää etomista (viime raskaudessa ei juurikaan ollut pahoinvointia). Eilen tomaatit maistui aivan kamalalle. Ja himokahvin kuluttajan suurimmat kahvihimot ovat sammuneet. Ja aivan älyttömän usiasti pissahätä. 🙈
 
Muokattu viimeksi:
4+6 menossa ja nyt ensimmäinen päivä, jolloin oli pahoinvointia. Katsotaan miten tässä tulevina päivinä/viikkoina tämä kehittyy😅 Onko teillä mitään parhaita vinkkejä pahoinvoinnin hallintaan?
 
4+6 menossa ja nyt ensimmäinen päivä, jolloin oli pahoinvointia. Katsotaan miten tässä tulevina päivinä/viikkoina tämä kehittyy😅 Onko teillä mitään parhaita vinkkejä pahoinvoinnin hallintaan?

Oon kuullut, että nyt on uusia lääkkeitä saatavilla. Ajattelin itelle heti pyytää, kunhan vaan saan soitettua neuvolaan.

Edellisessä raskaudessa toimi: säännöllinen ateriarytmi, ennakoiden kantaa mukana pientä evästä (pähkinöitä, banaania ym.) Ja vichy
 
Mulla pahimpana väsy, kuten muutamalla muullakin tuntui olevan 😊 Ja alavatsalla polttavaa tunnetta. Ja just etenkin aamuisin kuuma, samoin viime yönä. Tänään ilostuin kun huomasin että nännit vähän kipeytyneet 😅 Tuo huono/ etova olo on jännä. Mulla oli se selvästi vahvempana viime alkionsiirron aikaan, se ei johtanut raskauteen, mutta olin tuosta oireesta ihan varma että testi olisi positiivinen! Laitoin sitten Cyclogestin piikkiin. Mutta sama Cyclogest ollut käytössä nyt, eikä yhtään niin etova olo, vaikka nyt todistettavasti oon raskaana 🙈 En tiedä mikä juttu oli, ihmetyttää.
 
@Ellisvm84 Mulla kans etova olo on enimmäkseen puuttunut, mikä tuntuu hassulta kun sitä oli lievänä pitkin aiempaa alkuraskautta ja se on mulle niin yleinen luteaalioire.

@Lehtineva ei kokemusta kuin ihan lievästä mutta mulla oli viimeksi ainakin uskomus että pieni alkava nälkä tuntui pahoinvointina, eli yritin syödä pieniä välipaloja jotka joskus (mutta ei aina) tuntuivat helpottavan asiaa. Lisäksi kokeilisin mahdollisimman väljiä vaatteita (ettei ainakaan turvotus pahenna pahoinvointia) ja jos mahdollista, pieniä päiväunia - vaikka ei nukahtaisikaan, ainakin se että järjestää olonsa muuten mahdollisimman mukavaksi ja luopuu kaikesta tavoittelemisesta ja yrittämisestä hetkeksi saattaa helpottaa oloa.
 
4+6 menossa ja nyt ensimmäinen päivä, jolloin oli pahoinvointia. Katsotaan miten tässä tulevina päivinä/viikkoina tämä kehittyy😅 Onko teillä mitään parhaita vinkkejä pahoinvoinnin hallintaan?

Usein syömistä, sellaista mikä vaan sisällä pysyy tai maistuu, lepo ja stressin välttäminen. Mä oon varmaan "kaiken" kokeillut ja eri ihmisillä auttaa eri asiat. Toki pahoinvointia niin monenlaista ja raskaudet voivat olla erilaisia.
Ite soitin neuvolaan ja sain reseptin xonveaan, jotta pahoinvointi ei kehittyisi pahemmaksi. Nyt toiveikkaana, jos pystyisin elämään suht.normaalia elämää tämän raskauden ajan
 
Tiedättekö muuten että oliko teidän äideillä aikoinaan raskauspahoinvointia? Ilmeisesti jonkun verran periytyvyyttä 😊 Mun äidillä ei ollut muistikuvaa että olisi erityisesti pahoinvointia ollut, luulen että sen muistaisi jos olisi ollut vähänkään pahemmin 😅
 
Takaisin
Top