Oireet

Olen ollut viikonlopun toisella paikkakunnalla ystävien luona. Eilen aamulla heräsin sitten järkyttävään vasemmanpuoleiseen alavatsakipuun, kivut olivat niin pahat että oksensin ja meinasin menettää tajun. Kivut kestivät noin 45min ja olivat sen verran pahat, että ystävät soittivat ambulanssin. Kivut kuitenkin loppuivat tuon tunnin jälkeen yhtä nopeasti kuin alkoivat ennen kuin ambulanssi ehti paikalle. Perusmittauksissa ei ollut mitään poikkeavaa ja sain ohjeeksi mennä tarkastukseen sitten omalla paikkakunnalla, koska tilanne ei ollut enää akuutti. Mitään vuotoja ei ollut eikä kipuja ole enää eilisen jälkeen ollut. Nyt hirvittää, mitäköhän tämä nyt oli... Koskaan ennen ei ole vastaavaa ollut.
Mulla oli kans eilen tosi karmea polte ja kouristava kipu alavatsassa, kipu alkoi oikealta puolelta ja levisi koko alavatsan alueelle. Kesti just ehkä jonkun pari tuntia ja tänään vain pieniä ohimeneviä kipuja. Naikkarilta totesivat vaan että ota särkylääkettä ja lääkärille ei pääse ellei ole sellaisia vuotoja tai kipuja ettei pärjää. Kova pelko on merkitseekö tää keskenmenoa, yksi keskenmeno takana. Keskiviikolle olis varhaisultra varattuna ja mietin että yrittäisin aikaistaa sitä..
 
Kyllä pääsee. Täällä missä asun, pääsee muutenkin ultrattavaksi julkisella puolella oikeastaan niin monesti kuin itse haluaa.
Olen itsekin käynyt monesti jo tämänkin raskauden aikana ultrassa rauhoittamassa mieltä.
Sinä onnellinen! Noin sen pitäisi toimia.
 
Olen ollut viikonlopun toisella paikkakunnalla ystävien luona. Eilen aamulla heräsin sitten järkyttävään vasemmanpuoleiseen alavatsakipuun, kivut olivat niin pahat että oksensin ja meinasin menettää tajun. Kivut kestivät noin 45min ja olivat sen verran pahat, että ystävät soittivat ambulanssin. Kivut kuitenkin loppuivat tuon tunnin jälkeen yhtä nopeasti kuin alkoivat ennen kuin ambulanssi ehti paikalle. Perusmittauksissa ei ollut mitään poikkeavaa ja sain ohjeeksi mennä tarkastukseen sitten omalla paikkakunnalla, koska tilanne ei ollut enää akuutti. Mitään vuotoja ei ollut eikä kipuja ole enää eilisen jälkeen ollut. Nyt hirvittää, mitäköhän tämä nyt oli... Koskaan ennen ei ole vastaavaa ollut.
En muista olitko käynyt ultrassa? Kohdun ulkoiseen raskauteen taitaa kuulua toispuoleinen kipu. Mutta toisaalta jos on helpottanut niin en sitten tiedä mistä voisi olla kyse. Toivottavasti ei toistu.
 
Kävin varhaisultrassa 1,5viikkoa sitten, ja siellä kaikki näytti olevan kunnossa. Alkio oikeassa paikassa ja vastasi viikkoja. Mietin, että olisiko voinut johtua puhjenneesta kystasta, mutta eikö kystakin olisi pitänyt näkyä ultrassa? Ainakaan kätilö ei mitään mistään kystasta puhunut ultran aikana. Nyt pitäisi olla viikot 9+0.
 
No sitten ei ainakaan ole kohdun ulkoisesta kyse, hyvä niin. En tiedä kystista, mutta eihän ne välttämättä kaikkea ultrassa huomaa. En edes tiedä kuuluuko siinä näkyä.
 
Mun kokemuksen mukaan etenkään emättimen mahdollisia pikkukystia yms ei tuolloin katsella, vaan päähuomio kiinnitetään alkion kokoon /sijaintiin. Ja hankala niitä pieniä "rasva"rakkuloita on kasvavan kohdun limakalvoltakaan havaita, jos ei erikseen keskitytä etsimään.
 
Kävin varhaisultrassa 1,5viikkoa sitten, ja siellä kaikki näytti olevan kunnossa. Alkio oikeassa paikassa ja vastasi viikkoja. Mietin, että olisiko voinut johtua puhjenneesta kystasta, mutta eikö kystakin olisi pitänyt näkyä ultrassa? Ainakaan kätilö ei mitään mistään kystasta puhunut ultran aikana. Nyt pitäisi olla viikot 9+0.
Minulla oli edellisen raskauden alussa reilu 5cm kysta ja näkyi varhaisultrassa. Aiheutti kovan kivun alavatsaan puhjetessaan. En tiedä olisiko sitten voinut sinulla jäädä huomaamatta 🤔
 
Kävin varhaisultrassa 1,5viikkoa sitten, ja siellä kaikki näytti olevan kunnossa. Alkio oikeassa paikassa ja vastasi viikkoja. Mietin, että olisiko voinut johtua puhjenneesta kystasta, mutta eikö kystakin olisi pitänyt näkyä ultrassa? Ainakaan kätilö ei mitään mistään kystasta puhunut ultran aikana. Nyt pitäisi olla viikot 9+0.
Kyllä tuo voisi kuulostaa munasarjakystalta. Varhaisultrassa yleensä vilkaistaan munasarjatkin, mutta ehkä kätilöillä on erilaisia käytäntöjä. Itse kävin tällä kertaa ihan vain kätilöllä varhaisultrassa ja hän kyllä tsekkkasi munasarjat ja kertoi näkevänsä kystan. Soittelisin neuvolaan ja kyselisin sieltä näkemyksiä.
 
Täällä ollaan siinä pisteessä, että otin äitiyshousut käyttöön. Viikkoja kokonaiset 9+0 ja eihän tämä mikään vauvamaha ole, vaan aivan jäätävä turvotus. Elättelin toiveita, että tämä ja kaikki mehut vievä väsymys olisivat helpottaneet lugesteronin lopetukseen, mutta nähtävästi johtuvat molemmat ihan vain raskaudesta.
 
Täällä sama turvotus 😝 varsinkin iltaa kohden vatsa on ihan älytön pallo! Ei puhettakaan, että mitkään vanhat housut menisivät…

Pahoinvoiva olo vaan jatkuu ja jatkuu vaikka on jo rv11. En tajua loppuuko tämä ikinä 😕 kaikki haisee kauhealle ja vesi maistuu pahalle eikä mitään ruokaa tee mieli, mutta pakko silti väkisin syödä tosi usein.

Aamun valitusvirsi 😅 mukavaa viikkoa kaikille!
 
Samoilla viikoilla mennään täälläkin ja tänään on jo useat itkutkin tullut oksennusten välissä tästä 24/7 pahoinvoinnista.

Oon ihan saakelin uupunut ja pelkään ihan hitosteen, että entä jos kuulunkin siihen pieneen prosenttiin kellä tää pahoinvointi loppuu vasta synnärille.

Mieli on ihan surkeena, kun tässä jo viidettä viikkoa vedetään totaali sänkypotilaana ja tuntuu ettei mikään auta helpota, vaikka kaikenmaailman kikkoja on kokeiltu.
 
Oletko lääkitystä kokeillut/selvittänyt? Itselläni ei ole niistä kokemusta, mutta yksityinen kätilö mainitsi, että markkinoilla on nykyään lääkkeitä, jotka ovat monia auttaneet.

Raskauspahoinvointi on on yleensä aina pahinta alussa ja vaikka se olisi alussa tosi pahaa, useimmilla se kuitenkin loppuu jossain vaiheessa ja yleisimmin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen. Mulla on kolmessa edellisessä raskaudessa ollut paha pahoinvointi, mutta kesto on lyhentynyt joka kerta. Nyt on "vain" kuvotusta ja vain kahtena päivänä olen oksentanut. Raskaudetkin voivat siis olla erilaisia. Toivottavasti olosi paranee pian ❤️
 
Sama tyyppi kuin aikaisempi kirjottaja, vasta-alkajana onnistuin vasta nyt vaihtamaan tuon ihmeellisen nimimerkin pois 😅

Neuvolassa oltiin vähän sillä asenteella, että pahoinvointi kuuluu asiaan. Jos ei ensimmäisen kolmanneksen aikana helpota, niin sitten katsotaan lääkitystä.

Kuitenkin saan jotakin ruokia ja nesteitä pysymään sisällä ettei kuivumista ole tapahtunut ja tästä syystä ei onneksi tiputushoitoa ole tarvinnut.

Ja kiitos tsempeistä, tahtoisin luottaa että vointi kohenee, mutta heikkoina hetkinä tuntuu sen olevan jotenkin sula mahdottumuus, että tässä olisi parempia aikoja esillä❤️
 
Väsymystä, kasvaneet rinnat, herkät nännipihat, alavatsan kipristelyä, tihentynyt pissaamisen tarve, turvotusta, kuolaamista nukkuessa, viime aikoina myös rajuja mielialan vaihteluita. Alussa oli myös päänsärkyä, koska en tajunnut, kuinka paljon pitää juoda vettä!

Pariin päivään ei ollut oikein mitään oireita paitsi hellät nännit ja alkoi hermostuttaa, että olenko raskaana enää ollenkaan. (Olen käynyt varhaisultrassa, joten raskaus on aikanaan todettu siellä.) No, eilen illalla alkoi taas tuntua ihanaa venytystä alavatsassa ja rinnat tuntuivat pingoittuneilta. Se rauhoitti.

Minulla ei onneksi ole ollut pahoinvointia lukuunottamatta ihan muutamaa aamua. Ne pienet pahoinvoinnit ovat varmaan johtuneet siitä, ettei ollut syönyt ja juonut.
 
Täällä sama turvotus 😝 varsinkin iltaa kohden vatsa on ihan älytön pallo! Ei puhettakaan, että mitkään vanhat housut menisivät…

Pahoinvoiva olo vaan jatkuu ja jatkuu vaikka on jo rv11. En tajua loppuuko tämä ikinä 😕 kaikki haisee kauhealle ja vesi maistuu pahalle eikä mitään ruokaa tee mieli, mutta pakko silti väkisin syödä tosi usein.

Aamun valitusvirsi 😅 mukavaa viikkoa kaikille!
Sama juttu, olen ihan turvonnut. Farkkuja en ole viitsinyt edes kokeilla moneen viikkoon… Painoakin on tullut 3 kg raskauden alkamisesta, mutta neuvolassa sanottiin, että älä stressaa nyt painosta vaan koita elää terveellisesti ja keskity muuten odotukseen.
 
Hei täällä myös tuttua tuo unissaan kuolaaminen, miten en oo yhdistäny sitä raskausoireeksi? 🤔 En muuten kuolaile, mutta nyt herään yöllä kun pyyhin suunpieltä. 😂

Täällä myös nännit aristaa ja etenkin iltaisin tulee tosi kipeitä venymiskipuja, tai sellaisiksi ainakin miellän ne. Nyt uutena ruokahaluttomuus. Tein eilen jauhelihakeittoa, kun olin himoinnut sitä pari päivää, ja tänään kun lämmitin niin ekan lusikallisen jälkeen piti lopettaa. 🙃 Tulin siihen tulokseen, että nyt syödään sitten sitä mikä maistuu, ja että tämäkin helpottaa ajan kanssa. Tuttua esikoisen ajalta.
 
Sama tyyppi kuin aikaisempi kirjottaja, vasta-alkajana onnistuin vasta nyt vaihtamaan tuon ihmeellisen nimimerkin pois 😅

Neuvolassa oltiin vähän sillä asenteella, että pahoinvointi kuuluu asiaan. Jos ei ensimmäisen kolmanneksen aikana helpota, niin sitten katsotaan lääkitystä.

Kuitenkin saan jotakin ruokia ja nesteitä pysymään sisällä ettei kuivumista ole tapahtunut ja tästä syystä ei onneksi tiputushoitoa ole tarvinnut.

Ja kiitos tsempeistä, tahtoisin luottaa että vointi kohenee, mutta heikkoina hetkinä tuntuu sen olevan jotenkin sula mahdottumuus, että tässä olisi parempia aikoja esillä❤️
Tämä tuntuu olevan tavallinen asenne neuvolassa. Mullekin sanottiin, että lääkitystä voi kysellä yksityiseltä, koska neuvolalääkärin linjauksen mukaan pahoinvointia ei tarvitse lääkitä. Oma oksenteluni kesti kyseisessä raskaudessa vain pari viikkoa, mutta olin kyllä karseassa kunnossa. Tuolloin ei näitä uusimpia lääkkeitä edes ollut markkinoilla.

On tosi väärin, jos lääkkeellistä apua saa vain yksityisesti. Paha pahoinvointi vaikuttaa kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti koko perheeseen, voi altistaa synnytyksen jälkeiselle masennukselle ja jopa vaikuttaa lapsilukuun.
 
Mä kyselin työterveydestä lääkitysvaihtoehdoista niin sieltä ohjattiin mm. huolehtimaan ruokailusta 2h välein verensokerin tasaamiseksi 😅 Kokeilin toki, mutta oksennus lensi eli ei apua.. 😅
 
Mä oon niin helpottunut, että tässä raskaudessa sain lääkkeet pahoinvointiin. Edes tuntui siltä, että mua yritettiin auttaa. En tiedä onko lääkkeistä juurikaan apua, oksennus lentää silti, mutta jotenkin se auttaa edes henkisesti kun tietää, että jotain on yritetty.

Multa saa kaikki pahoinvoivat täydet sympatiat! Esikoisen aikana kuuluin niihin onnellisiin, jotka oksensivat vielä synnärilläkin ja varmaan kuulun nytkin jos tätä menoa jatkuu... Edellisraskaudessa kyllä oksensin ympäri vuorokauden, nyt oksennan vain aamuisin, mutta ihan hirveä olo on kyllä kellon ympäri.
 
Takaisin
Top