Oireet

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Senni_
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Mulla särkenyt oikean nivusen seutu nyt muutaman päivän :sad001 alkoi lievänä mutta nyt pahentumassa selvästi. Myös painaessa häpyluu järkyttävän kipeä, varsinkin oikealta puolelta. En tiedä onko kipeytynyt muuten vaan vai siksi kun töissä istun satulatuolissa sen kahdeksan tuntia.

imurointi alkanut myös tuntumaan pahalta. Paineen tunne alavatsalla kovempi jos on liikaa vauhdissa. Menee ohitse onneksi suht nopeasti kun lepää hetken. Huomenna rv 26+0
 
Itse oon vältellyt töissä satulatuolissa istumista pitkiä aikoja, luulen, että alkais kans jomotella!
 
Mulla tulee tota nivuskipua vaan ajoittain.. Tänään jäi puolet ruoasta syömättä just sen takia kun alkoi nivunen kipuilemaan eikä sit pystyny vaan syömään yhtään enempää. Mulla on siis joskus tommoset nivusen jomottelut aiheuttanut ihan oksetusta. :(
 
Mullakin on maha ruuan jälkeen aina pitkään ärsyttävän pullollaan. Ummetusta ollut tosin hankalana jo alusta asti ja siihen kuitulisä ja lääke menossa. Lisäksi selkään ja toiseen pakaraan sattuu ja jalat turpoaa. Pitäisi liikkua enemmän ihan tuon ummetuksen ja selkäkivunkin vuoksi, mutta jo reipas kävelykin ottaa alavatsaan ja parin hölkkäaskeleen jälkeen meinaa jalka pettää pakarakivun takia alta. :meh: Pelkään, että kunto romahtaa kun ei oikein mitään raskaampaa aerobista pysty tekemään, ja se on kyllä tosi kurja synnytyksessä jos on hapenottokyky ihan rapakunnossa ja hengästyy jo lyllertäessä taksista synnärin ovelle. :arghh:

Se on sentään hyvä, että vaivoista huolimatta olen jaksanut töissä yllättävänkin hyvin. Selkäkipu pysynyt kurissa tukivyöllä ja jalkaturvotus tukisukilla. Jopa 24 h työvuorot menneet ihan ok. Pahin ongelma on lähinnä ollut tuo tunnin työmatka aamuisin: vaikka kuinka käy lähtiessä pissalla niin loppumatkasta on aina armoton kupla otsassa. :grin
 
Joo matala hb eli anemia aiheuttaa huimausta, väsymystä, heikkoutta, kalpeutta, sydämentykytyksiä, rasituksessa hengenahdistusta ja rintakipuja
 
Kiitos Aarre. Neuvolan täti sano, et katotaan hb taas parin viikon päästä, et jos olis noussut (viimeks hb110), mut olosta päätellen taitaa ol laskenut. Todennäkösesti joudun syömään rautalisää, ni voiko sen alottaa omatoimisesti? Verenluovutuksesta jäänyt niitä, mitkä ei vedä mahaa kovaks.
 
Täällä kyllä menee huonompaan suuntaan tämä nivuskipu :sad001 myös oikealta puolelta alaselässä alue kipeä mutta se ei niinkään häiritse. Esikoisesta en tämmöisiä muista kuin vasta loppuviikoilta. Yhtä kurjaa sekä istuminen että seisominen. Liikuntakaan ei tahdo tuoda helpotusta. Kävely alkaa kallistua pikkuhiljaa vaappumisen puolelle ja kävelyvauhtikin tuntuu nyt hidastuneen. Taidan kaivaa ylimääräisen tyynyn ainakin sänkyyn kaveriksi öitä varten. Tekisi mieli työntää nytkin joku jättitumppu tuonne jalkoväliin :woot: vielä olisi töitä tämä ja ensi viikko jäljellä
 
Kukkis, voi alottaa omatoimisesti, ei siitä raudansaannista haittaakaan ole varsinkaan keskiraskauden aikana mikä tuppaa laskemaan hbtä entisestään :) rauta imeytyy paremmin jos syö kylkeen vielä C-vitamiinia tai yrittää saada paljon Ctä ravinnosta. Mä oon syönyt vko 12 eteenpäin 100mg päivässä eikä siltikään oo noussut yli 110..

Kotimama, ehdottaisin samaa eli venyttelyä ja ehdotonta lepoa, liikunta minimiin sekä lääkettä tarvittaessa jos on lihasperäinen nivuskipu niin pitäs parissa viikossa helpottaa :)
 
Heh.. Tuli mieleen, et mulla tuli anemia noin vuosi sitten. En tajunnut sitä ajoissa, ni kroppa pysähty melkeen täysin. Sillon tosin olin vaan väsynyt. Paino nousi todella nopeesti, enkä saanut niitä kiloja pois ennen raskautta. Eli kai se on pakko syödä rautalisää, ettei kroppa taas pysähdy.
 
Joo siis rautalisä on hyvä muutenkin raskausaikana. Muistaakseni mulla on tossa multivitamiinissa rautaa mut en tiiä onko tarpeeksi.. Ja eikös kuitenkin yleensä menetä pikkuisen verta synnytyksessä? Niin sitäkin ajatellen kannattaa ehkä ennakoida sen raudan kanssa :)
 
Jostain kuulin, että pari viikkoa ennen la kannattaa lopettaa, saattaa lisätä vastasyntyneen keltaisuusriskiä. :)
 
Joo varmaan nostaa bilirubiinia jos ihan vielä viimeiseen asti syö.. Sama oli muistaakseni joku maininnut syyksi miksi napanuora leikataan suht nopeasti syntymän jälkeen kun sekin kait saattaa lisätä sitä riskiä..
 
Muakin ärsyttää tää kroppa! Vielä tekisi mieli liikkua ja pyöräillä, mutta viime viikolla kävin jumpassa ja pyöräilin ja nyt pari päivää tuntunut, että pimpsa räjähtää, kun liitoskivut vaivaa. Muutenkin olo yhtä ketterä, ku jollain norsulla, tänään kauhulla menin esikoisen kanssa hiekkalaatikolle ja mietin, että miten ikinä saan kammettua itseni sieltä ylös! Selkä välillä kipuilee jos kantaa painavia kauppakasseja. Esikoista oon vielä pystynyt kantamaan,mutta alkaa kiristelemään kyllä vatsaa... Nooh, enää 3 kuukautta.
 
Mulla on niin kamala närästys nyt etten pysty edes nukahtamaan :/ otin sitä kamalaa lääkettäkin, mutta eipä tuo tunnu auttavan. Tule jo joulu.
 
Raskaus + huono sänky = En vittu oliskaan halunnut nukkua :/ Onneks tänään saadaan uusi.
En nyt sit tiedä, et miten paljon sänky vaikuttaa, mut alaselkä väsyy tosi nopeesti, jos en istu kunnolla, vaan röhnötän. Sohvallakin saa koko ajan korjata asentoa. Ja haluaisin makoilla sängyllä selälläni, mut alaselkä kipeytyy. Ja koko ajan jäytää takaraivossa neuvolan tädin sanat: jommalle kummalle tulee huono-olo, jos makaa selällään :(
Lisäks nyt olis vuosiin tarvetta saikelle, ni eiköst pomo oo koko viikon poissa. Ja mulla ei oo muita tuuraajia. Ja just sopivasti helvetin kiireinen viikko, ku pomon pari projektii pitäis tällä viikolla saada eteenpäin, eikä ne oo mulle millään tavalla tuttuja.

Joo, joulua täälläkin kaivattais
 
Vähä kun jalkoja levittää normi askelta enemmän, tuntuu että repeää... Sukkapuikkoja kans hulluna. Lonkat tuntuu lähtevän irti.
 
Takaisin
Top