Oireet ja himot

Miulla oireet alkoi kadota kans tuossa 9+ jälkeen ja nyt siis 10+4. Sykkeet löyty ihan ihme kohdasta..melkein häpyluun päältä, eli tosi alhaalta. En itekkään aijemmin löytänyt mistään, mut en ilmeisesti löytänyt oikeaa kohtaa. Aika pienestä oli kiinni, koska kun siirsin dopleria ihan aavistuksen sykkeet hävisi.
Edelliset raskaudet miulla on ollu lähes oireettomia, viimestään 8-9 viikoilla ne vähäisemmätkin oireet katosi ja toisen lapsen aikaan vuodin verta rv12-14 istukan vieressä oli hematoomaa joka vuoteli. Toisessa raskaudessa ei rinnatkaan turvonneet kuin vasta synnytyksen jälkeen.
 
Itselläkin alkanut olemaan muuten ihan hullunkin ”normaali” olo, paitsi järkky turvotus on edelleen ja sen lisäksi huomaan, että kroppa ei rasitusta kestä samalla tavalla ja hengästyn hengittämisestäkin. Meillä on ollut tässä muutto ja olen ollut flunssassa ja yrittänyt olla kahdessa paikassa samaan aikaan niin aika herkästi alkaa selkä ja vatsan seutu siitä kiukuttelemaan. En myöskään nuorempaa tyttöä jaksa enää kanniskella, kuten ennen. Alkaa toki kohta 3-vuotias jo painamaankin! :D Vaikka pitäisi olla onnellinen, että pahoinvointi on takana päin niin kyllä silti alkoi miettimään, että onhan mahassa vielä elämää. Onneksi sain dopplerin lainaan ja tänään löytyi pieni teknobiitti. <3 Viikkoja nyt 10+5. Vielä kun alkaisi ne ruokahimot niin olis kiva, vaikka pahoinvointia ei enää ole niin silti on vaikea löytää syötävää, jota tekis mieli. :)
 
Tuo hengästyminen vaivaa täälläkin. Todella ärsyttävää kun jo pelkkä sohvalla makaaminen hengästyttää. Töissä kun selittää vähän enemmän jotain niin johan puuskututtaa :eek: Mitähän tästä vielä tulee...
 
pahoinvointi palasi entistä pahempana takasin,huh! juuri ku alko vähän helpottaa niin tadaa :grin no ehkä 10 viikon päästä loppuu.. äitin kaikissa raskauksissa pahoinvointi loppunu rv 20+ samoin siskolla uskon että mulla kanssa kun esikoisen kanssa sama juttu.. jaksaa jaksaa :)
 
Onko muilla hajuaisti herkistynyt ihan outoihin mittasuhteisiin? Musta tuntuu, että haistan kaiken ympäriltäni 20 metrin säteellä. Tämä on siitä hieman ikävä oire, että esimerkiksi huomaan heti jos työkaveri ei ole pessyt hampaitaan tai jos jonkun ruoka haisee etovalle (tässä tilassa suurin osa ruoista haisee etovalle). Ei kovin kiva :D
 
Greippi voi kyllä! Kuuman uunin haju on ihan hirveä, tupakoivat ihmiset haisee hirveille, työpaikan jääkaappia avatessa meinaa laatta lentää, tiskikone haisee, mies jos käyny urheilemassa niin halleluja.. Kyllä on ihmisellä suuret murheet. xD
 
Mä en kestä edes likasten pyykkien tunkkasta hajua pyykkikaapissa. Ennen poltin paljon tuoksukynttilöitä, nyt ei pysty yhtään. Ei mitään hajustettuja pesuaineita tai saippuoita pysty käyttämään. Tuntuu että kotikin haisee koko ajan tunkkaiselta. Koirat haisee, mies haisee, lapsen potan pesu on ihan tuskaa.. Pahimmillaan tää oli viikot 8 ja 9, nyt 9+5 vähän helpottanut mutta muuten hälvenneistä raskausoireista selkeästi vaivaa edelleen...
 
Tuo hajuherkkyys on itsellänikin ihan luokkaa käsittämätöntä :hungover:
Ihmeellisiä asioita haistaa ja kaukaa, kysynkin aina poikaystävältäni "hyi haistatko tuon", hän katsoo joka kerta kummaksuen ja naureskellen "en" :woot:.
Metsälenkillä esimerkiksi saattaa yhtäkkiä leijailla ruoan haju nenään, joskus koiramme hengitys haisee useamman metrin päästä nenääni (vaikka se ei muiden mielestä haise). Myös rappukäytävässämme on jokin outo haju mikä käy nenääni niin pahasti että en pysty hengittämään nenän kautta siellä kävellessäni.
 
Hei muuten, mielenkiinnosta kyselen että onko teillä oireet vähentynyt/lieventyneet tai muuttuneet erilaiseksi? Kuitenkin tässä alkaa meillä toukokuisilla olla alkuraskaus selätetty ja keskiraskautta kohti mennään :)

Itselläni enää tuota hajuherkkyyttä ja rinnat vaihtelevasti aran tuntuiset.
Tuntuu että päivisin ei väsytä enää niin paljon mitä aikaisemmin ja ei tule huonoa olo enää niin helposti (eli ei tarvitse syödä tunnin välein, onneksi :joyful:)

Ilmesesti kohdun kasvukipuja (?) olen alkanut tuntemaan, monesti ylös noustessa tai kylkeä kääntäessä vatsan sivulta ns. repäisee.
 
Mirkki, itsellä ei nähtävästi viel näin rv13+1 näytä pahoinvointi helpottavan. Ihan sama mitä syö, oksettaa ja lopulta edelleen se 2-10krt/pv laatta lentää.
Naureskelin eilen miehelle, et krapula tuntuu täs vaiheessa aika mitättömältä kun saanu tätä raskauspahoinvointia kestää jo toista kuukautta.

Uutena oireena eilen tuli, et tuntui todella pistävä vihlova kipu suoraan häpyluussa pitemmän aikaa putkeen.
 
Mirkki, itsellä ei nähtävästi viel näin rv13+1 näytä pahoinvointi helpottavan. Ihan sama mitä syö, oksettaa ja lopulta edelleen se 2-10krt/pv laatta lentää.
Naureskelin eilen miehelle, et krapula tuntuu täs vaiheessa aika mitättömältä kun saanu tätä raskauspahoinvointia kestää jo toista kuukautta.

Uutena oireena eilen tuli, et tuntui todella pistävä vihlova kipu suoraan häpyluussa pitemmän aikaa putkeen.

Oi ei, kuulostaa kyllä tosi inhottavalta että pahoinvointi on vielä noin rajua, toivotaan että menee mahdollisimman pian ohi!
Itselläni oli ainoastaan kuvotusta/yökkäilyä ja jo se otti voimille, joten en tiedä miten pärjäisin sinun tilassasi. Koita jaksaa pahoinvoinnin kanssa! :)

Itseasiassa luin tänään jostain tuosta häpyluun vihlomis/pistämiskivusta ja joku oli kuvaillut tunnetta että olo oli kuin alapäähän potkaistulla :wideyed::grin täytyy myöntää että olin todella huvittunut kyseisestä kuvailusta, mutta ehkä ei enää naurata kun itselle iskee samanlaiset tuntemukset.
 
Oot sä Julianna89 kyllä aika sissi noiden pahoinvointioireiden kanssa! Kuulostaa kyllä tosi rajulta, pakkohan se on jaksaa kun ei muuta vaihtoehtoa liene, mutta huhhuh. Toivottavasti nyt äkkiä helpottais. Mulla on ollut vain ajoittaista häpyluun vihlontaa, muttei mitään pitempiaikaista ainakaan vielä.

Pahoinvointia on ollut nyt viimeiset 6 viikkoa, eikä se ole hirveästi helpottanut. Ehkä muuttanut muotoaan hieman, muttei siis helpottanut. Kuvotuksella ja yökkäilyillä + harvoilla oksentelulla olen selvinnyt. Iltaisin varsinkin on öklö olo kun tuntuu ilmaa/turvotusta ylävatsalta kurkkuun asti ja röyhtäyttää melko lailla. Ja toki aamulla kun herää, niin täytyy heti saada jotain syötävää. No oikeastaa syödä pitää edelleen tunnin-parin välein, joten se ei ole viime viikkojen aikana muuttunut yhtään :angelic:.
Toivon silti, että pikkuhiljaa paranisi olot. Nyt viikkoja 12+2.
 
Enää ei edo ja okseta kokoaikaa, vaan välillä ja pitkään aikaan ei oo tarvinnut oksentaa. Mistä oon ihan kiitollinen, kun esikoisesta kumminkin voin huonosti sinne 20+.. Maidontulo lakkas about samana päivänä kun tuli 12+0 joten esikoinen on vähän kiukkunen kun ei oo saanut ämmää. :( Vihlasuja on alkanut myös tuntua tässä viikon sisään. Väsymys edelleen ihan uskomatonta, ei meinaa päivästä selvitä.. :rolleyes: Muuten ei tuu nyt mitään uutta mieleen, samat vanhat vaivat. ;)
 
Lisään vielä, nimittäin ihan älyttömän kuvottavan oireen mikä äskenki kävi. Nimittäin, kun oksennan nykyään niin rajusti, niin se oksennus tulee samantien nenänkin kautta!
Siis aivan älyttömän ällöttävää!!
Muutenkin hajuaisti herkillä niin sit oksennuksen haju nenässä ja sitä vast haastava onkin saada pois.
Tein eilen meidän perheen herkkua; kinkkuaurajuustoananas piirakkaa. No olihan se ihan pirun hyvää pitkästä aikaa, mut voitte kuvitella sen tunteen kun oksennat sitä sit nenänkin kautta ja no aurajuusto on aika kauhean hajuista jo itsessään :depressed:
 
Onko muilla tullut ihan älyttömiä unia raskausaikana? Itse näen joka yö todentuntuisia ja todella ihmeellisiä villejä unia :D ei kyllä aiemmin ole ihan tällaisia ollut mitä nyt.
 
Enkö juur eilen iloinnut, ettei pitkään aikaan oo tarvinnut oksentaa. Heräsin tietty aamulla joskus puoli viideltä sitten oksentamaan ja oksentelinkin reilun tunnin. Tänään on ollut sitten vähän heikko olo. :(

Mutta joo, mitä ihmeellisimpiä unia tulee nähtyä. Se on joka raskaudessa alkanut mulla pitkälti ennen plussaa, mutta en kyllä kuollaksenikaan muista että koska se loppuu vai loppuuko. :D
 
Mulla pahoinvoinnin alkoi vasta muistaakseni rv 8-9 ja jatkunut säännöllisen epäsäännöllisesti, tosin en ole oksentanut (vielä). Aamuisin heikko olo, syödä pitää säännöllisesti ja iltaisin iskee välillä todella huono olo. Samoin myös näitä "repäisykipuja" täälläkin, molemmin puolin tuossa nivusten tienoilla paikat joihin vihlasee todella rajusti äkkinäiset liikkeet, yskiminen ja aivastaminen..

Toissailtana pahoinvointi iski hieman syömisen jälkeen, kuin olisi oksutauti ollut tuloillaan. Heikotti ja tärisytti, karmea olo. Parasta näissä on se kun pääsee nukkuun ja tietää että aamulla on taas parempi olo! Oksutaudissa kun se olo ei helpota välttämättä heti seuraavana aamuna...

Pahoinvoinnin kanssa vielä pärjää mutta eniten ottaa itsellä väsymys psyykkeen päälle. Herään tuntia-paria ennen herätystä joka aamu (herätys kuudelta) myös viikonloppuna. Päivällä heti kun istuu johonkin väsymys iskee, hyvä että hereillä pysyy.. Kaikki sanoo että on normaalia väsymys mutta haittaa jo muutakin elämää.. :confused:
12+6 menossa täällä!
 
Täälläkin on varsin vilkasta yöelämää erikoisten unien parissa :joyful: huhhuh!
Hajut käy edelleen nenään ja uni kyllä maistuu reilusti kanssa.
Ja viimeisen viikon aikana on myös ruennut tuntumaan painetta kohdun kohdalla.. o_O einyt varsinaista aaltoilevaa supistusta tai vatsan kovettumista vaan painetta. Ei oo kyl aiemmissa raskauksissa moista näillä viikoilla ollu. Täytyy yrittää ottaa iisisti siis. Kyljen kääntökään ei muuten enää onnistu ihan niin sutjakkaasti kuin aiemmin. Ähellystä jo on :joyful:
 
Täällä on viimeisen viikon aikana tullut nähtyä erikoisia unia :D Yleensä en muista unia nähneeni, mutta nyt niitä on ollut joka yö ja muistan ne hyvin.

Komppaan Ansqqua! Väsymys on kyllä melkoista täälläkin, nukahdan yleensä klo 19-20.30 välillä sohvalle.
 
Takaisin
Top