Odottavat toukomammat 2015

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sirpula
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Tervetuloa Ellen :) Kuulostaa tutuilta ajatuksilta. Mulle oli aikamoinen shokki, kun kärsinkin pahoinvoinnista ensimmäisessä raskaudessa. Sain unohtaa mielikuvat hikiliikunnasta ja raskaudesta. Olin kuin puuskuttava veturi. Tämän toisen kanssa osasin jo valmistautua ja suunnitella elämääni rauhalliseksi.

Ahk87, mä toivon tyttöä! Ei ole mikään salainen haave, kun kotona pyörii kaksi 4-vuotiasta hulivilihumppaajaa. Olisi kiva saada tyttö tähän perheeseen. Vaikka mies tossa totesi, että tytöille asetetaan ulkopuolelta paljon kovemmat vaatimukset kuin pojille.. oon samaa mieltä ja siinä mielessä haastavampi kasvatustyö.

Voiks sikiön liikkeet jo tuntea? Vissiin voi, koska täällä moni raportoi tuntemuksia jo viikkoja sitten. Jotain möyrintää tuolla tuntuu tällä hetkellä. Pieni höpö liikkeessä jollei ole eksynyt kaasukupla.

Mulla on ihan järjetön nälkä! Aamupuuro + banaani-mansikkasmuuti piti syödä ennenkuin tuli vähän kylläinen olo. Lähtisipä toi hajuyliherkkyys niin voisin yhtyä minäkin hiilaritankkaajien riveihin oikein toden teolla. Kohta varmaan täytyy saada lounasta.
 
Meille on tulossa ensimmäinen niin siks ei oikeestaan väliä kumpi sieltä tulee...tyttöpaineita vaan tulee joka suunnasta kun kahdella veljellä on kaks poikaa molemmilla :grin mies (yllättäen) puhuu et ajattelee jostain syystä vauvaa koko ajan poikana...:p
 
Tuohon painoasiaan...

Minulla oli teini-ikäisenä bulimia, jonka seurauksena on peiliin katsominen ollut aika ajoin hieman haastavaa. Kun aloitin istumatyöt, neljä vuotta sitten, lihosin puolessa vuodessa noin 10kg. Huono parisuhde, masennus ja epäterveelliset elämäntavat toivat toiset kymmenen kiloa ennen kuin ehdin sitä edes huomata.
Noin 1,5 vuotta sitten aloitin silloisen kollegani innoittamana laihduttaa valvotusti, eli nopea, mutta hallittu laihdutus, kaksi kertaa kaksi viikkoa kestänyt alle 800kcal/pvä dieetti kesän aikana.

10kg lähti kesän aikana ja olo lähti kohenemaan. Siitä sitten aloin elää huonon parisuhteeni ulkopuolella. Hankin ystäviä, kävin matkoilla jne. Kun vihdoin päätin parisuhteen, tunsin olevani ihan ok kokoinen. Vaa-alla en ollut tämän urakan aikana käynyt, kuin ennen ja jälkeen kesäloman.
Keväällä 2014 tapasin nykyisen mieheni, joka myös oli hieman aikaisemmin tehnyt kunnon laihdutusurakan ja laihduttanut 20kg. Ruokatottumukset muuttuivat punaisesta lihasta ja hiilareista kanaan, kalkkunaan ja vihanneksiin. Kun minut ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä punnittiin, en halunnut tietää lukua. Pelkäsin pahinta. Illalla kotona katsoin varovasti neuvolakorttiin kirjoitettua lukua ja jäin suu auki katsomaan sitä. Painoin 75kg, eli painoa lähtenyt yhteensä 18kg 1,5 vuodessa!

En ole moneen vuoteen ollut näin "kevyt" ja nyt tulen lihoamaan taas. Kerrankin kun olen päässyt ihannepainooni, tulen sen menettämään. Käyn päivittäin taistelua itseni kanssa syömisestä ja lihoamisesta. En haluaisi menettää uutta muotoani, mutta en myöskään halua luopua lapsestani.
Mieheni tarkkailee syömistäni ja lähtee vaikka keskellä yötä hakemaan juuri sitä mitä silloin tekee mieli. Vaikka kuinka rakastan sitä pikkuista, mikä tuolla mahassa kasvaa, en voi unohtaa tulevaa lihoamista.

Otan päivän kerrallaan ja toivon että kiloja tulee niin vähän kuin mahdollista. Pelkään vain että intoa ei löydy kesän laihduttamiseen. Enhän tule edes mahtumaan kesävaatteisiin, jotka tänä kesänä ostettiin.

Onneksi minulla on sentään rakas mieheni, joka kehuu jokaista senttiä kropassani ja kertoo kuinka hän tulee rakastamaan minua vaikka olisin norsun kokoinen. Hän ei ole missään vaiheessa ihannoinut hoikkaa vartaloani ja varsinkin nyt kun maha pömpöttää ja rinnat paisuvat, on mieheni haltioissaan. :grin
 
Tässä ketjussa käytiin mielenkiintoista keskustelua synnyttämisestä. Ensimmäinen synnytykseni oli ns. luomusynnytys ja pyrin lääkkeettömään synnytykseen myös vastedes. Osa meistä toivoo jo valmiiksi saavansa puudutteen synnytyksessä. Kunnioitan kaikkien valintoja ja sen takia kirjoitin toisaalle omista syistäni luonnonmukaisiin valintoihin synnytyksessä.

Jos kiinnostaa vaihtaa ajatuksia lääkkettömästä synnytyksestä, niin käykää lukemassa: Vauva- ja lapsiaiheiset keskustelut/synnytys/yleistä synnytyksestä/kotisynnytys. Jatketaan keskustelua rakentavassa hengessä kuten tähänkin asti :)
 
Edelliseen viestiin liittyen, onpa ollutkin muuten mukavahenkistä keskustelua! Netissä aina vähän pelottaa, et joku joko vetää herneen nokkaansa, tai ymmärtää esim minun hyvällä tahdolla kirjoittaman viestin olemaan asenteella "tämä on ainoa oikea ajattelutapa". Ainakaan minun viesteihin ei tuollaista tarvitse ikinä lukea, kukin taplaa tyylillään!
 
Mimimami, mä en voi ku nostaa hattua luomuna synnyttäville. Olette (hullun)rohkeita. :)

Mä veikkaan, että useammin munkaltaiset "mulle se epi heti, kiitos" synnyttäjät saavat enemmän lokaa niskaansa, kuin luomuna synnyttävät. Epistähän on monta tutkimusta, ja useimmat sitä vastaan. Mutta kuten kirjoititkin aikaisemmin, niin todellakin jokaiselle on oma, sopiva tapa. :)
 
Jatkan nyt vielä vähän tätä epiduraalikeskustelua. Tuntuu tosiaan, että teki niin tai näin, niin aina saa lokaa niskaan. Ja pelkään, että kun etukäteen puhun että tahtoisin mennä ilman, niin jos sit päätänkin sen siinä tilanteessa ottaa (koska ensisynnyttäjä, mistä hiivatista sitä tietää!), niin sit tulee naureskelua, että "juu niinhän sitä voi kuvitella, mut sit ei jaksa kuitenkaan". Ja mitä tutkimuksiin tulee, niin monessahan on todettu, että voi hidastaa synnytystä, mut sit tuntuu et niissä jätetään huomioimatta se, että jos menee kivusta ihan lukkoon, niin mikäänhän ei sitten nopeutakaan niin hyvin kuin epiduraalin rauhoittava ja rentouttava vaikutus! Siksi itse ajattelen, että luomuna niin pitkään, kun hyvin edistyy niinkin, mut sit täyteen epiduraalia, jos näyttää et se edistäisi paremmin :D Ja inhoan kaikissa kipukokemuksissa vertailua, ikinä ei tiedä, miltä toisen synnytys, migreeni tai vaikka ummetus tuntuu, niin on turha vertailla myöskään kivunlievitystä..

Mun mummi aina nauraa, ettei tiedä synnytyskivuista mitään. Ainoaa lastaan synnyttäessä yritti sanoa, et ponnistuttaa,ja kätilö vain nauroi, ettei se sieltä vielä aikoihin tule, käy vessassa jos on paineen tuntua. Vessassa tunsikin sitten jos päälaen pihalla :D Että tällainen synnytys kiitos minullekin!
 
Ikinä ei ole kauhistuttanut yhtä paljon kuin viime synnytyksessä. Olin siis ammeessa jonkin aika, ja siirryin sitten aika noppaa synnytyssaliin kun tuntui että pakko ponnistaa. Kysyin varovasti kivunlievityksestä (esikoisen kanssa sain ihanan epiduraalin ja vähemmän ihanan ilokaasun), ja siihen kätilö totesi, että paras kivunlievitys on kun lapsi syntyy. Great. En siis kerennyt saada mitään, ja kauhulla valmistauduin kamalaan kokemukseen, kun ei yhtään tiennyt kuinka hirveä se kipu nyt sitten on.

Mutta kuinka siinä kävikään? Tytteli sieltä tulla tupsahti kolmessa minuutissa, ajattelin että tämän voi tehdä hitaasti ja kivuliaasti tai mahdollisimman nopeasti ja kivuliaasti ja pistin kaikki turbot mitä löytyi kehiin. Mutta ei se ollutkaan yhtään niin kamalaa! Toki suht pieni lapsi (49/3030) ja toka synnytys, muttei tikin tikkiä eikä muutakaan. Mestat oli jo seuraavana päivänä aika ok.

Saa nähdä miten seuraavalla kerralla käy. Ilokaasua en halua, ei sovi minulle, mutten usko että olen välttämättä valmis vapaaehtoiseen luomusynnytykseenkään, vaikka kaikki meni hyvin viimeksi. Eli kiitollisena otan vastaan mitä ikinä on tarjolla;)
 
suvitus, niin minäkin menin viime kerralla. Siis, että kokeillaan ensin luonnollisia juttuja ja sitten vimppana epiä. Tosiaan, kuten edellä kirjoitin, mulle se epi toi rentouden ja rauhan. :)

kpa79, mulle kans toi!! Tai sitten suvituksen mummin synnytys. :P
 
Mulla meni eka synnytys pääosin tosi kivasti, ilokaasulla menin ja n. 2 h ennen ponnistusta sain epiduraalin kun kipu kävi sietämättömäksi. Epi vei kivut MUTTA myös supparit mitä sitten oksitosiinilla koitettiin saada kovemmiksi. Mutta mä menin avoimin mielin ja jotenki sinisilmäsenä ja olin tosi tyytyväinen kaikkeen, jälkeenpäin ihan hölmönä stressaaja oon sitte muitten kokemuksista lukenut ettei kaikki oo koko synnytystä vaan sängyssä ja vauvalla pinni päässä eikä saa syödä tai juoda.. lapsella olikin ollut sydänäänissä laskuja silleen että oltiin oltu kokoajan leikkausvalmiudessa, minä vaan tyytyväisenä skarppaan itseäni että nyt synnytetään. Kummasti ne asiat yleensä kuitenkin jotenkin sujuu.

Onko muilla ketkä on saanu epiduraalin tullut sellasta ettei yhtään tunne ponnistamisvaiheessa milloin pitää työntää? Mietin vaan että voiks se johtuu epiduraalista vai onks ollu joku kohdunsuun puudute tai joku mikä on tehny sen..
 
Mä valmistaudun siihen, että en ehkä lääketieteellisistä syistä voi saada epiduraalia. Siksi olisi kiva kuulla, mitä muita kivunlievityskeinoja jengi on käyttänyt. Itsellä on edessä eka synnytys, niin ei ole omaa kokemusta.
 
Naureskelin toukoihme tuolle sun arvostelulle "vanha" mun edelliseen teksiin, että oonko jo niin paljon jauhanu aiheesta. :laughing002

Mutta siis joo, mullakin oli pinniä ja syömäkiellot yms. päällä. Haluaisin niin paljon ammeeseen, mutta kun niitä taitaa olla OYSsilla vain pari. :(
Veikkaisin btw, että se on se epi, joka tekee ponnistamisen tarpeen tunnottomaksi. Ainakin näin mulle on muutama sanonut.
Mulla se lopetettiin ponnistusvaiheessa, joten tunsin kyllä oikein hyvin sen.. :grin
 
Se on kait aika tarkkaa se epiduraalin annostelu. Jos menee pieleen vie kivun lisäksi voimat jaloista, ponnistamistarpeen ja supistusten tuntemisen :/ olen kuullut sellaisia kokemuksia, että ei halua enää epiä, kun on pitänyt käyriltä katsoa, koska pitää ponnistaa ja ponnistanut ihan tuntematta, mitä tekee, eikä ole vähään aikaan päässyt jaloilleen. Ja sit taas niitä, joilla ei ole ollut mitään muuta vaikutusta kuin kivun puuttuminen ja sittenhän synnytys onkin paljon helpompaa. Ihmiset varmaan reagoi siihen puudutteeseen tosi eri tavoin, varmaan sitten vaikea arvioida oikeaa määrää tai jotain.
 
Kyllä mäkin siis aion synnytykseen valmistautua, luen siitä ihan kirjoista ja myös muiden kokemuksista, mutta en halua luoda siitä mitään mörköä itselleni :) Omaan kehoonsa on kuitenkin luotettava ja ainakin minä uskon että vaikka en ole ikinä synnyttänyt saati nähnyt synnytystä, niin kyllä luontokin ohjaa. Saas nähdä kuinka metsään sitä toukokuussa mennään:grin

Nostan myös hattua luomusti synnyttäville! En usko että minusta olisi siihen, enkä toivo että ainakaan "pakolla" siihen kukaan joutuu. Muuten sektiokaan ei pelota minua. sen toivon kyllä että synnytyksessä kuunnellaan minun tarpeitani ja otetaan vauvan vointi huomioon, ettei esim liian kauaa yritetä alakautta saada vauvaa maailmaan jos se ei vaan jostain syystä meinaa onnistua tai ettei minua pakoteta synnyttämään siinä perinteisessä asennossa jos se ei tunnu hyvältä.
 
Jee, mahtavaa keskustelua synnyttämisestä :) Olipas piristävää lukea viestejänne heti aamutuimaan.

Mä yritän taas töihin paluuta. Viime viikolla yritin ensimmäisen kerran. Mua huimasi niin hulluna, että en pystynyt istumaan saati kävelemään tai seisomaan. Lisäksi en pystynyt olemaan hajujen takia siellä missä ois pitänyt.. Toivon, että tänään fyysiset oireet hellittäisi vähän ja pystyisin olemaan töissä. En minä paljon pyydä..
 
Mua naurattaa, että mun suurimpia itseeni liittyviä synnytysjännityksiä esikoiselta oli se, että kakkaanko pöydälle. :laughing021

Täällä esikoinen lähti päiväkotiin, mies työmatkalla ja äiti alkaa nyt (yrittää) keskittymään opariin. Ugh. :schocked028
 
Mulla oli ekassa synnytyksessä paikat jo 9cm auki kun saavuin laitokselle, ei siinä keretty kun ilokaasua käyttämään. Tokassa olin 6cm auki ja sain ihanan spinaali puudutuksen, siitä tosin seuras monen päivän päänsärky. Kolmannessa olin 8cm auki, sain spinaalin ja Se tunki sen niin rutinalla selkärankaan, sattu ihan mielettömästi. Jaloista lähti tunto moneksi tunniksi, hyvä et vessaan pääsin talutettuna. No synnytys oli ainakin kivuton.

Mä oon haaveillut aina että pääsisin veteen synnyttää. Mut oon ollut aina niin loppusuoralla ja vuotanut verta etten ole päässyt.

sunnytykset on kestäneet ekoista supistuksista sen 4- 6 tuntia. Jännittää kuinka nopsaan nelonen päättää tulla. Miehelle vitsaillut et synnytän kotona, mut ei hän Oikeen lämmennyt ajatukselle :p
 
Mäkin uskaltaudun kirjoitteleen tänne vasta nyt, kun tänään oli eka ultra. Viikkoja oli luultua vähemmän, mutta pienellä kaikki hyvin. Ihanasti siellä heilutteli isille ja äitille :) Myös aivan ihana kätilö, voi että.. Mahtava kokemus, viisi kuvaa saatiin muistoksi. Rakenneultraankin varattiin jo aika, oisko ollu 19.1. Jännittävää!

*muoks, laskettu aika muuttui, se on siis 30.5
 
Takaisin
Top